torstai 31. toukokuuta 2018

PEKKALAT — Argentiinalaisen tangon luottopari


Näinä kevytohjelmien, oikoteiden ja tuoteväärennysten aikoina on lohdullista tavata pariskunta, joka kaksikymmentä vuotta argentiinalaista tangoa tanssittuaankin yhä edelleen useamman kerran viikossa kartuttaa taitojaan, pyrkien tangon ytimeen — ”härveleitä vältellen”.


Pekkalat kotipuutarhassaan.
                                                  

Marja ja Reijo Pekkalan vastattua Tangoblogin haastattelupyyntöön ystävällisellä kotiin kutsulla, istuin siippani kanssa heidän aistikkaasti sisustetun kotinsa avarassa olohuoneessa, suurista ikkunoista avautuvaa puutarhanäkymää ihaillen. Seurasi nelituntinen keskustelu, jonka aikana sain kuulla syvällisestä omistautu­misesta argentiinalaiselle tangolle — ja mielihyvää tuntien havaita, että suhtautumisemme tangoon ovat monin tavoin yhteneväiset.


PELIKENTILTÄ JA LAVOILTA TANGOLATTIALLE
                                                
Liikunnallisena miehenä (pallopelit, jääkiekko), Reijo kävi jo nuorena ahkerasti myös tanssilavoilla, ja tanssista tuli 1974 avioituneelle pariskunnalle myös yhteinen harrastus.  Marja ei ollut kokenut itseään yhtä liikunnalliseksi kuin Reijo, mutta tanssiparketilla hän tunsi lähtevänsä samalta viivalta. Nuoret tapasivat toisensa Ostrobotnian pohjalaisessa osakunnassa, jossa myös tanssittiin ensimmäiset yhteiset tangot.

 
Reijo ja Marja ´Ostrobotnian aikoihin´.


Lajeja harrastettiin laidasta laitaan, mukaan lukien lattaritanssit, hustlet ja buggit. Espoossa vielä nykyäänkin toimivan Tanssikoulu Kokon kursseille osallistuttiin ahkerasti, ja nimenomaan siellä argentiinalainen tango saapui heidän elämään — aivan vaivihkaa!  Ohjelmassa oli kurssi nimeltä ´Tangoa argentiinalaisin maustein´, jossa perustangoon yhdistettiin elementtejä argentiinalaisesta tangosta ja — ennen kaikkea — musiikkina soivat myös argentiinalaiset tangot. Tämä herätti Marjan ja Reijon kiinnostuksen, ja kuten tapana on sanoa: loppu on historiaa…


TANGO ARGENTINO
Vuonna 1998 Pekkalat osallistuivat ensimmäiselle varsinaiselle argentiinalaisen tangon tunnilleen, opettajana argentiinalainen Oscar Prada — siis sama ensiopettaja kuin tämän kirjoittajalla (minulla 2001)!  He muistelevat käyneensä tämän tunneilla vajaan vuoden aikana. Sen jälkeen tuli 2-3 vuoden jakso Arto Leskisen ja Kirsi Mattssonin oppilaina, jonka jälkeen käytiin nelisen vuotta John ja Nina Krookin opissa. Alkuvuosien aikana he ehtivät lisäksi saada oppia lähes kaikilta sen aikaisilta suomalaisilta opettajilta.
AdT:n kesäleirit tulivat kuvaan vuonna 2003, eli toisesta koskaan järjestetystä, ja siitä lähtien Pekkalat ovat osallistuneet jokaiselle kesäleirille, siis 15 kertaa! Vuodesta 2005 käytiin Halmstadin kansainvälisellä Tangocamp-leirillä, yhteensä neljästi.
Ulkomaan tangomatkat ovat olleet lukuisiakin lukuisammat. Olin pyytänyt Pekkaloita keräämään haastatteluamme varten taustadataa, ja sain huomata että reissuaineistoa oli kertynyt kolmen sivun pituinen, tiivisrivinen printtilista! Lueteltakoon tässä vain niitä, jotka välittömimmin nousivat haastateltavieni mieliin.
Las Palmasin tangofestivaaleille Marja ja Reijo ovat osallistuneet jo kahdeksan kertaa. He muistelevat lämmöllä ja kaiholla alkuvuosia, jolloin tilaisuus oli paljon pienempi ja intiimimpi; myöhempinä vuosina se on valahtanut tangofestivaalien persoonattomampaan ”yleismuottiin”. Muita muistista ensiksi nousevia festivaaleja ovat olleet Wienissä, Mallorcalla, Torinossa, sekä Lissabonissa. Kymmenen vuorokauden kestävälle Välimeren tangoristeilylle on osallistuttu kahdesti, vuosina 2011 ja 2012.
                                        
Buenos Airesin Confiteria Idealissa v. 2015. (Kuvaaja Riitta Liski)


Tehdyt kahdet Buenos Airesin tangomatkat (2004 ja 2015), ovat samalla olleet 30- ja 40-vuotishäämatkoja, mutta se ei ole estänyt tangon opiskelua määränpäässä. Vasta aivan viime vuodesta alkaen ovat Marja ja Reijo alkaneet tehdä tangomatkoja, joilla ei käydä kursseilla, vaan ainoastaan tanssitaan. Kyseessä ovat Encuentro-tapahtumat, joille tangoystävät onnistuivat houkuttelemaan mukaansa.

Ahkeraan tapaansa Pekkalat ovat jo ehtineet osallistua hämmästyttävään määrään näitä tanssiaisia: Riikassa, Brüggessä (kahdesti), Kehlissä, Milanossa, Jurmalassa, sekä Kööpenhaminassa, ja varauksessa on jo Catania! Pekkaloita huvittaa kun onnittelen heitä siitä, että he ovat niin perusteellisesti kouluttautuneet ennen heittäytymistään ´pelkkään tanssimiseen´, siteeraamalla Veronica Toumanovan toteamusta: ”Dancing in milongas without regular study will only make you excellent at your own bad habits”. 


Wienin Tangoamadeus fesstivaalilla 2015.

Mitään pelkoa downshiftauksesta ´pelkkään tanssimiseen´ ei Pekkaloiden kohdalla ole olemassa; siitä pitää heidän kotitreenirutiininsa huolen, mottona: Jos et koko ajan yritä parantaa, taannut! Asunnon sivusiiven perällä oleva pieni (3 x 3 m) tyhjä huonetila on pyhitetty tangoharjoituksia varten (… paitsi silloin kun se toimii 2- ja 4-vuotiaiden lastenlasten leikkihuoneena).  Niin arkisin kuin viikonloppuisin Reijo ja Marja harjoittelevat siellä perustekniikkaansa iltaisin Sebastian Achavalin ja Roxana Suarezin ohjeiden mukaisesti. Ohjeet tulevat tangomeet.com –sivustolta, jota Pekkalat fanittavat — kuten myös tämän kirjoittaja!  Huoneen pienuutta Pekkalat pitävät oivallisena, koska silloin joutuu keskittymään liikkeisiin joilla mahtuu tanssimaan ahtaassa tilassa, siis ”simppeleihin mutta tärkeisiin kuvioihin”. [Tässäkin kohtaa kirjoittaja yhtyy lämpimästi Pekkaloiden ajatuksiin].

Kotitreenien lisäksi Pekkalat ovat toki aina harjoitelleet säännöllisesti myös vapaaharjoituksissa kodin ulkopuolella, kuten Matinkylän Pirtillä, Aleksanterin teatterissa, Almacenissa ja El Áticossa.


TANGOMUSIIKKI, BOKVILLAN, ESPAÑOL
Pekkaloiden kotiin astuva vieras panee merkille olohuoneessa olevan pianon ja sen vieressä seisovan kitaran. Edellinen on Marjan soitin ja jälkimäinen Reijon. Aktiiviset musisointivuodet ovat takanapäin, mutta musiikillinen osaaminen heijastuu tarkkoihin, monasti kriittisiinkin mielipiteisiin tango-orkestereiden joidenkin tallenteiden laadusta. Molemmat ilmoittautuvat kyllä moniruokaisiksi, eli periaatteessa kaikki kultaisen kauden orkesterit käyvät. Biagikin on otettu tanssissa haltuun, ja Marjalle sopii myös Nuevo-tango. Lievällä painostuksella saan joidenkin mahdollisesti suosikin asemassa olevien orkestereiden nimet puristettua esille, kuten Troilo, D'Arienzo ja Caló.


DJ:nä El Áticossa 2014.


Bokvillan liittyy Marjalla ja Reijolla keskeisesti sekä tanssiin että musiikkiin. Annetaanpa heidän omin sanoin kuvata mistä on kyse: "Kun jäimme pois työelämästä löysimme Malmilta idyllisessä miljöössä kokoontuvan iltapäiväpractican, johon osallistui joukko tuttuja Amigos del Tangon perustajajoukkoonkin kuuluneita jäseniä. Kun talo meni remonttiin, jouduttiin practicalle etsimään uusi paikka. Ritva ja Victor Savtschenko olivat muuttaneet Arabianrantaan ja järjestivät ryhmälle vuoron Arabianrannan asukastalot ry:n kerhotilaan nimeltä Kääntöpaikka. Siellä alettiin järjestää myös milongoja muutaman kerran vuodessa. Kun kadun toisella puolella oleva Bokvillan siirtyi Asukastaloyhdistyksen käyttöön, muutettiin toiminta sinne. Näissä Vikin ja Ritvan isännöimissä Bokvillanin keskiviikkopracticoissa ja sunnuntaimilongoissa käymme säännöllisesti edelleen."

Reijo on toiminut Bokvillanin DJ:nä alusta asti, ja soittanut melkein kerran kuussa myös El Aticon tilaisuuksissa.  Kun on ”tarkka matemaatikko” (Marjan sanonta), tulee sekä  kehitettyä digitaalinen ilmoitustaulu soitettavalle tandalle että harrastettua ”sound engineeringiä”, eli puhdistettu äänityksistä rahinoita, voimistettua tai heikennettyä bassoaluetta ja korjattua katkoskohtia. Milongassa soittaessaan Reijo pyrkii Cortina-musiikin valinnoilla siirtämään tunnelmaa kohti seuraavan tandan musiikkia.

DJ:nä toimiminen ja syvempi perehtyminen tangomusiikkiin johti oheisharrastukseen. ”Kyllä DJ:n pitäisi ymmärtää jotain siitä, mistä tangon sanoitukset kertovat”, toteaa Reijo, joka on kirjojen ja internetin kielikurssien avulla hankkinut itselleen niin hyvän espanjan kielen ymmärryksen, että jo pari kirjaakin on tullut luettua espanjan kielellä!


ADT, PUUTARHA, KALASTUS
Kun utelen muista harrastuksista kuin tanssi, Marja tokaisee naurahtaen ”AdT”. Vuodesta 2015 hän on toiminut Amigos del Tango –yhdistyksen rahastonhoitajana. Tosiasia lienee, että pesti muistuttaa ajankäytöltään pikemminkin työ- kuin harrastesuoritusta. Se ei ole vain tietokoneella tapahtuvaa hallintoa, vaan myös ihan konkreettista ´käsikassan takana istumista´.

Taloudenhoitaja käsikassalla El Áticon gaalamilongassa 2014.

Marjan ´varsinainen´ harrastus, eli puutarhatyö voi aika ajoin vaatia hartiavoimia, kuten silloin kun kotipihalta häädettiin okakuusi jykevine juurakoineen. Reijo tunnustaa auttaneensa sahaamalla juuria poikki, mutta Marja oli se, joka juurakot käsipelillä maasta väänsi!


Tilanne kesäkuun puolessavälissä ... ja heinäkuun alussa! (2013)

Vuonna 1984 Snappertunasta hankitun kesämökkipaikan vedet ovat harrastajakalastajalle antoisat. ”Jos heittää vieheen, niin melkein aina hauki tulee”, Reijo toteaa. Käsistään kätevä Reijo rakensi kesämökkinsä itse. ”Tai ihan ensin telttailtiin pelkällä kalliolla”, Pekkalat naurahtavat, ja kertovat miten seuraava kesää varten asumukseksi valmistui leikkimökki, myöhemmin ulkoliiteri, ja vasta sen jälkeen itse asuintalo.

Snappertunan kalasaalista vuonna 2011
                                        

TANGOVIISAUTTA?
Minua kiinnostaa udella haastateltaviltani, että kun on käynyt niin monen ammattiopettajan kursseilla, niin mitkä asiat ovat jääneet erityisesti mieleen — ja miltä opettajilta? Todettuaan ensin, että ”kaikilta ei välttämättä ole jäänyt mitään erityistä”, ja muutaman hetken pohdittuaan, he nimeävät ensimmäisenä Gustavo Naveiran ja Giselle Annen kurssin ”Milonguero style tango” vuodelta 2010.  Siinä harjoiteltiin 20 tuntia mahdollisimman tiiviissä lähiotteessa tanssia, mikä oli ”tervetullutta vastapainoa härvelikursseille”.
Myös Buenos Airesin DNI-koulun opettajilta sai tärkeitä eväitä. Dámian Asell & Nancy Louzan painottivat ”kaunista” tanssimista ja Rodrigo Fonti opetti ”ympäröimään” paria abrazolla ja tanssimaan ikään kuin sylinterin sisällä.  Vielä muistuu Reijolla mieleen vuodelta 2012 Carlos Rivarolan tokaisu ”Musiikissa on muutakin kuin rytmi ja energia”, tarkoittaen että pitää panostaa myös melodian/tunnelman tulkintaan. Rytmin ja dynamiikan ilmentämistä on toisaalta haettu Carlitos Espinozan & Noelia Hurtadon tunneilta ja videoita tutkimalla [… jotka tanssijat ovat tämäkin kirjoittajan ehdottomassa suosiossa!].
Entä mitä neuvoja Pekkalat voisivat, omien kokemustensa pohjalta, antaa aloitteleville argentiinalaisen tangon harrastajille?  Päiviteltyään ensin eri opettajien monasti kovinkin ristiriitaisia ohjeistuksia ja sitä, miten paljon on joutunut harrastamaan ”huonoista ohjeista poisoppimista”, Reijolta tulee kuin apteekin hyllyltä selvä ohje: ”Hanki heti alussa sellainen opettajapari, joka keskittyy oleellisiin asioihin. Hyvä opettaja ei anna sinun edetä ´kuviomaailmassa´, ennen kuin hallitset keskeiset perusasiat, joita ovat: vartalonhallinta, dissosiaatio ja pivotointi. Näiden asioiden hallitseminen tekee tanssistasi aivan toisenlaisen”.

torstai 26. huhtikuuta 2018

TANGOTARINOITA — Kirjoja hyllyssäni


Bloggaaja on vuosien varrella ns. asiakirjojen ohessa silloin tällöin ostanut viihdekirjoiksi luokittelemiaan opuksia. Näitä oli kertynyt hyllyyn kahdeksan kappaletta — kaikki lukematta jääneinä. Kirjoja silmäillessäni uteliaisuuteni alkoi kasvaa. Onko niissä kyse ´Hertta-sarjaan´ kuuluvasta, höttöisen romanttisesta tarinoinnista, vai voiko näiden kirjojen parissa kokea ja oppia jotakin tähdellisempää?

 
Kertyneet kirjat
  
Harvasta muusta harrastuksesta on yhtä kiihkeästi todisteltu miten käänteentekevä vaikutus kyseisellä riennolla on ollut henkilön elämään, jopa hänen personallisuuteensa. Argentiinalaisen tangon parissa vietetyt vuodet on usein kuvattu "matkaksi", jonka varrella on kohdattu riemullisten hetkien lisäksi myös pettymyksiä tai suorastaan nöyryytyksiä. Tätä tuskaako tangoelämyskirjat ovat täynnä?

Kirjapinooni nyt tutustuttuani voin todeta, että osasta kirjoja kyllä löytyy ´tuskaa´, mutta on niissä paljon muutakin, ja sisältönsä suhteen kirjat eroavat toisistaan paljonkin. Jotkin kirjat tarjovat mielenkiintoista taustatietoa Argentiinan historiasta, Buenos Airesin kaupungista, kaupungin milongoista, tai tangon opiskelusta. Joku kirjoittaa omista tanssikokemuksistaan laveasti, toinen niukemmin, ja jonkun fokukseen pääsevät kaupungin asukkaat tai tanssipaikkojen ihmiset.

Tällä  kertaa esitellään kaksi tangokirjaa ynnä yllätysvetona kolmas kirja, joka näennäisesti aivan muulta alalta. Jo nämä kirjaesittelyt tulevat antamaan lukijalleen paljon ajattelun aihetta. Niin runsaasti  viisaita ajatuksia ja huomionarvisia näkökohtia on kirjoista ammenettavana. 

Suosittelen rauhallista lukutahtia — kenties yksi kirja lukukertaa kohti!

  
                                                        BAD TIMES IN BUENOS AIRES

Motto: "I can´t live here, but, wherever else I live, I´ll always feel the lack of it".









Miranda France
Phoenix Paperback, 1998
Amazon.uk hinta 9 puntaa.


Tämä on kirjapinon vanhin, mutta edelleen tärkeä opus, sillä se valaisee tämän päivän Argentiinassa vierailevalle tämän maan sisäistä sielunmaisemaa, sen kulisseista käsin.

Vain 23-vuotiaana Buenos Airesiin saapunut brittiläinen kirjoittaja asui siellä vuosina 1993-1995, vuosikymmen sotilasjuntan kaatumisesta. Hän kirjoittaa kotimaansa lehtiin juttuja Argentiinan politiikasta ja taloudesta, ja pääsee reportterin ominaisuudessa tapaamaan monia tärkeitä henkilöitä, mutta hän liikkuu myös ennakkoluulottomasti paikallisväestön keskuudessa. Ohimennen käy ilmi, että hänen seurassaan on kumppani, mutta kirjoittajan yksityisminää ei juuri käsitellä, vaan tämän kirjan fokuksessa on nimenomaisesti Argentiina.

Kirjan kymmenestä luvusta yksi kertoo matkasta Patagoniaan ja yksi kirjoittajan paluumatkasta Englantiin. Nämä luvut jätän väliin, mutta selostan kahdeksaa muuta lukua, käyttäen niiden alkuperäisiä, varsin värikkäitä otsikkoja. Vaikka kirjoittaja tuo esille Argentiinan ja Buenos Aireksen monia puutteita ja hankaluuksia, hän tekee sen aina ymmärtäväinen tai ainakin kärsivällinen hymy suupielessä. Vasta kaksivuotisen oleskelunsa loppupuolella hänen kärsivälli­syytensä alkoi rakoilla.

Heat and Lust —  Kirjoittajan saapumisvuonna oli Buenos Airesissa vielä maaliskuussa tukalan lämmin sää, joka purkautuu raivokkaana ukkosmyrskynä. Värikkäin sanoin kuvataan Buenos Airesin kaupunkitunnelmaa, käyden keskeisissä paikoissa kuten Plaza del Congreso, Avenida Nueve de Julio ja Avenida Córdoba. Loppuosassa lukua käsitellään maan poliittista lähihistoriaa ja sen häpeämerkkiä, sotilasjuntan ns. likaista sotaa, vastarintaliikettä, 1980-luvun lopun hyperinflaatiota, sekä presidentti Menemin (1989-1999) juntan vangituille jäsenille vuonna 1990 antamaa armahdusta. 

Crossed Wires —  "Argentina´s telephone system was recently privatised, but still it was unreliable, and about half of the calls that reached our house every day were intended for someone else". Kirja siteeraa joitakin makaabereita tilanteita joihin tämä johtaa. Tässä luvussa käsitellään kuitenkin ennen kaikkea maan kankeaa byrokratiaa ja aikataulujen paikkansa pitämättömyyttä. "Plays and lectures started late, because everyone, including the performers, was behind schedule".
Asioiden hoito oli erityisen turhauttavaa. "Trying to reach someone at the office was a wasted effort. Invariably, the person you were looking for had not yet arrived and nobody knew when he was due in. No matter what day it was, the advice was: ring back on Monday".
Tämän vastapainona kirja toteaa "There was, at least, a freedom to complaint. Demonstrations were frequent, fervent, and sometimes the whole city was encouraged to take part in them".

A Nation on the Couch —  Kirjoittajan brittiläinen kansallisuus johtaa hänet moniin keskusteluihin kaupungilla, ja myös talon naapurien välillä kanssakäyminen on vilkasta. Gabriel, yksi naapureista, on psykologi ja kirjoittajalle alkaa valjeta tämäntyyppisen ammattikunnan runsaus. "It was first funny, then sinister, to see how the whole city lived in the grip of psychoanalysis". Gabrielin työ pienehkössä yrityksessä oli "assessing morale and couselling any worker who had worries, professional or personal". Kirjoittaja pohtii asian laitaa monelta kantilta, ja keskustelee siitä paikallisten tuttavien kanssa. Erään taustaselityksen antaa Alicia-niminen tuttava: "We´re stranded here at the end of the world. We don´t know who we are or where we belong".

The Wall of Silence —  Tässä luvussa liikutaan kaduilla Calle Florida ja Avenida Santa Fé.  Käydään myös Plaza de Mayolla — ja käsitellään likaista sotaa. Mainittuaan kadonneitten äitien torstaimarssit, kirjoittaja vie lukijan ESMA-kidutuskeskukseen, "The most notorious torture centre, the Naval Mechanics School, where some 5000 people died". Tämän hetken lukija tietää, että näissä tiloissa on nykyään National Museum of Remembrance, mutta kirjan kirjoittajan aikana oli vielä raadollisesti toisin. "The concentration camps are still standing, ex-torturers haven´t even moved house, yet everything is secret. The are 1200 ex-repressors living free".

A Fear of Falling Buttocs —  Otsikon ymmärtää, kun kuulee, että "If a celebrity, recovering form a pregnancy, had alowed her buttocks to fall, she was chastised with a cutting editorial, advising her to get in shape". Kirjoittaja toteaa, että "Argentina spent more money on cosmetic surgery than almost any other country in the world".
Tässä luvussa käydään tangoturisteille tutuissa paikoissa Confiteria Ideal ja Salón Argentina, jälkimmäisessä peräti milonga-tanssiaisissa. Kirjoittaja on paneutunut tangomusiikin historiaan, kuvaten sitä sanoin "A hybrid of sailor´s song and Italian dance tune played on a German accordion".

Evita Aflame —  Evita Perón, ja hänen seurassaan Juan Perón ja peronismi, saa kirjassa kokonaisen luvun. Kirjoittaja paneutuu aiheeseensa perusteellisesti, ja otsikkokin saa selityksensä: "Reading her books, watching he speeches in a dusty projection room at the National Archive, I was fascinated to see how often she made reference to fire".
Useimmille lukijoille lienevät Evitan perustuttamat lastentarhat ja työläisasunnot tuttuja, mutta uusi tieto oli ainakin minulle, että  "the Eva Perón Fundation on land, confiscated from wealthy rancheers, [is] claimed as the inspiration for Disneyland. The child-sized houses, made to a ten-years-old´s scale mimicked styles of architecture from all over the world". Uutta minulle myös oli, että Argentiinan uusi kansallismuseo  — tosi ruma betonimöhkäle — sijaitsee "over the spot where the Peróns´presidential palace used to be".

Las Malvinas son Argentinas —  Nimensä mukaisesti tämä luku käsittelee Falklandin (argentiinalaisittain Malvinas-saaret) sotaa, tai lähinnä sitä edeltäneitä ja seuranneita tapahtumia — johtihan tappiollinen sota sotilasjuntan kaatumiseen. Kirjoittaja on lounaalla peribrittiläisellä Jockey Clubilla ja pohdiskelee siellä Britannian huomattavaa historiallista vaikutusta.

Call This a Democracy? —  Kirjoittaja palaa likaisen sodan aikoihin ja siihen tosiasiaan, että niin moni kiduttaja vielä on vapaalla jalalla. "One-time torturers have been recycled as security guards or bully-boys". Aivan viimeaikaiset tapahtumat ovat (vuonna 1995) kuitenkin osoittaneet merkkejä "that the wall of silence was starting to show cracs", ja eräs entinen merivoimien upseeri oli hiljatain tunnustanut tekojaan.
Kirjoittaja pääsee haastattelemaan erästä toista entistä upseeria, joka ensin vaikuttaa tosi herrasmieheltä, mutta jonka asenteet alkavat haastattelun aikana kylmätä kirjoittajaa, joka muistaa: "Friends told me of similar experiences. Whenever you meet repressors they are charming". Haastattelun jälkeen kirjoittaja voi suorastaan fyysisesti pahoin. Myöhemmin hän pohtii: "The oppressors had gone, but Buenos Aires oppressed me all the same. Wandering its streets, I seemed to feel the pain of history underfoot".

Kenelle? —  Tämä on hyvin kirjoitettu kirja. Sitä lukemalla ei opi tangosta uusia asioita, mutta Argentiinan yhteiskunta tulee voimakkaasti lukijan iholle, vaikka olisi lukenut sen nykyhistoriasta ennenkin. Kirjan suljettuani jäin pohtimaan, olinko yhteensä yhdeksän kuukautta kestäneillä kuudella Buenos Airesin vierailuillani (2010-2015) ollut kovin naiivi, kulkiessani vain tangotunnilta ja milongasta toiseen. Tulisiko minun halveksia argentiinalaista yhteiskuntaa siitä mitä oli tapahtunut — vai ihailla argentiinalaisia siitä, että ovat päässeet asian ylitse? Kukin päättäköön asian itse.


                                                                     WHY TANGO

Motto: "Tango for me is about living my passion".






Essays. Volume 2013-2014
Veronica Toumanova
Omakustanne, 2015
Pehmeäkantinen, 100 sivua
Amazon UK hinta 11 puntaa


Veronica Toumanova kirjoittaa suosittua tangoblogia (linkki), jonka juttuja fanittajat ovat kääntäneet peräti 14 kielelle — eräitä myös suomeksi. Tähän kirjaan on poimittu 19 kolumnia hieman yli vuoden jaksolta.

Kotisivullaan Toumanova kuvaa olevansa dancer, teacher, writer — tässä järjestyksessä. Hänen taustoistaan voi lukea hänen kotisivullaan tarkemmin, mutta lyhyesti kerrottuna hän on syntynyt Moskovassa, aloitti tangon harrastuksen vuonna 2000 asuessaan Alankomaissa, ja vaikuttaa nykyisin Pariisissa. Hänellä on graafikko- ja kirjallisuustaustaa, ja hän on harrastanut balettia sekä modernia tanssia. Argentiinalaista tangoa hän on opettanut vuodesta 2007.

Sekä kirjan nimi että jokaisen jutun otsikko alkaa sanalla"Why", mutta otsikoissa ei ole kysymysmerkkiä, vihjaisten että tarjolla on selityksiä. Kirja onkin niin täynnä tarkkoja havaintoja, oivalluksia ja mainioita letkauksia, ettei mikään katsaus voi korvata itse kirjan lukemista. Vaikka yksityiskohtia on runsaasti, niistä voi hahmotaa joitakin pääaiheita, ja päätin laatia referaatini muutaman itse laatimani otsikon alle — antaen itselleni luvan myös omiin kommenhin. Suorat tekstilainaukset on toistettu kursiivilla.

Kenen kaa — ja miksi?

Useassa kohtaa kirjaa sivutaan kysymystä tangon tanssijan sosiaalisista rooleista/velvollisuuksista ja pulmaa kuka saa, tai kenen kenties pitää, tanssia kenen kanssa — sekä kysymystä kenen tekee mieli tanssia kenenkin kanssa, ja miksi. Buenos Airesin milongoissa nämä ovat äärimmäisen keskeisiä kysymyksiä, mutta asialla on toki relevanssia myös kotimaisissa oloissamme.

Yleisellä tasolla Toumanova toteaa, että "Social" does not mean that other people owe you something or are obliged to give you a good time. Hän käskee muistamaan että Be ready to give, not only to take,  ja tähän liittyy kehotus jatkuvasti kehittää omaa tanssitaitoa, jotta voisi olla muille  yhä mieluisampi tanssipartneri. Toumanova on tosin huomannut, että only a small minority of people continue to improve their skill past a certain point, mikä useimmiten on noin kolmen vuoden kohdalla, ja very few continue to work on their skill to reach a truly advanced level (alleviivaukset minun).

Mutta miellyttävä tanssikokemuksen perimmäinen salaisuus ei Toumanovan mukaan kuitenkaan ole tekniikassa eikä runsaassa kuviovalikoimassa. After a tanda we rarely recall the steps we danced, but we always quite exactly remember how a certain dancer felt in the embrace. Hän luettelee hyvän abrazon kolme tekijää: comfort, efficiency, sekä the human factor. Viimeksi mainitulla tekijällä on monta ulottuvuutta, muta erittäin tärkeä on COMPLETE ATTENTION (kirjassakin isoilla kirjaimilla). Täyttä läsnäoloa ei pysty partnerille antamaan, jos ajatukset ovat kovasti muualla, kuten liikaa kuvioissa. I often hear women say: "I wish he did not try all those fancy steps, but simply be with me". Ns. teknisen tanssisuorituksen ja varsinaisen tanssielämyksen eroa Toumanova kuva vertailulla The diffrence between just dancing and dancing together is the same as between having sex and making love.

Entä mistä on yleisemmällä tasolla kyse? ..what about the "social" component? What kind of skill is that?  Se on yleisten sääntöjen ja tapojen noudattamista, muiden tanssijoiden huomioimista , sekä kulloisenkin tanssiparin arvostamista. Entä liittyykö ´sosiaalisuuteen´ velvoite tanssia kaikkien kanssa? Toumanovan mukaan ei: Tango is not a community service, it is a passion. Jos tanssija haluaa osoittaa jalomielisyyttä, se on okei, but remember that it is a choice, not an obligation.

Hyvin tanssiminen

Toumanovan kirjaa referoidessa yllä olevan otsikon laatusanaksi on "taitavan" sijaan aivan pakko  käyttää sanaa  "hyvin". Hyvää tanssimista ruotivan luvun otsikossa on väite there is often so little dance in people dancing tango. Mistä on kyse? Lievästi provokatiiviseen tyyliinsä Toumanova luettelee ensin liudan asioita, joita hyvä tanssi EI OLE (ainakaan pelkästään). Se ei ole tekniikkaa, sillä tekniikan tehtävänä on ainoastaan make you dance effortless. Se ei ole (pelkästään) fyysinen liike, sillä Dance does not strive for a result, it strives for expression. Myöskään abrazo ei itsessään "ole" tanssi, vaan ´paikka jossa tanssi syntyy´, ja vaikka musiikaalisuudella on merkitystä tanssisi synnyttämisessä, sekään ei itsessään "ole" tanssi. Toumanovan määritelmä [hyvästä] tanssista on: Dance is about your energy using your body to express feelings and ideas that originate in how you hear the music.

Miten ihmeessä opettaja pystyy opettamaan tällaisia asioita oppilailleen? No, hänen on ainakin oltava asiasta tietoinen, jotta voi huomioida sen. Tango classes are built on two levels, teaching people to communicate by subtle movements and to move expressively themselves. Opetukseen kuuluu [to show] both the dynamic side and the stillness of tango. Jos opettaja näyttää vain hyvin dynaamista tanssimista, oppilaat alkavat kopioida isoja liikkeitä, ja hukkaavat yhteyden (connection) tanssipariinsa. Ja jos opettaja keskittyy tekemään paljon ´pieniä juttuja´ (small stuff), voi oppilailta unohtua etenevä liikkuminen.

Provosoivasti otsikoidussa artikkelissa Why your tango teacher desperately wants you to dance but keeps teaching you steps huomautetaan, että varsinaista "tanssimista" ei aloittelija pysty mitenkään omaksumaan, sen paremmin kuin että älyllistä keskustelua voisi syntyä uuden kielikurssin alkuvaiheessa. When you do your first French class the teacher does not say: "Let me tell you what I love about a particular passage in Proust". Kuten ei jotain kieltä puhuessa, opettaja ei voi tanssissakaan opettaa sinulle "älyllisyyttä", sillä sen on löydyttävä itsestäsi. You see, a language teacher can teach you a lot about structure and order. But the creativity in what you are actually saying comes from another place entirely. Ja sama toisin sanoin: for tango teachers the most difficult thing is actually not how to teach a correct movement, but how to teach people to REALLY DANCE (kirjassakin isoilla kirjaimilla).

Kirjan yksi luku, nimeltään Why most advice you get about your dancing is wrong, paneutuu kysymykseen tanssipartnerilta saadusta "ohjauksesta". Mainiossa kuvauksessa ohjauksen/kommentin antanutta osapuolta verrataan ravintolan asiakkaaseen, joka moittii ruokaa mutta ei itse pärjäisi keittiössä: Having eaten in a lot of good restaurants can eventually make you a restaurant critic, but not an expert in cooking.

Sitaatteja

Kuten jo alussa mainittiin, kirja on täynnä mainioita vertauksia ja osuvia sutkauksia. Poimitaanpa loppuponneksi nippu sitaatteja:
— All beginners are alike, [but] each advanced dancer is advanced in his or her own way.
— Dancing in milongas without regular study will only make you excellent at your own bad habits.
— When you develop a habit it becomes comfortable [for you], even if the movement itself is incorrect or unproductive.
— Advanced workshops are filled with people who want to be advanced but are not.
— A truly advanced dancer is able to "downshift" and make the partner still feel good.
— Your embrace will reflect everything about the way you feel about yourself and others at that moment, including all your worries, insecurities, ambitions and intentions.
— The real purpose of tango is JOY.

Kenelle?

Tekisi mieli määrätä tämä kirja kaikkien argentiinaisen tangon harrastajien pakolliseksi lukemistoksi, laventamaan ja syventämään jokaisen tanssijan ymmärrystä harrastuksestaan — ja itsestään tämän kulttuurin osana.  Hankkikaa ja lukekaa kirja ja/tai seuratkaa Toumanovan blogia!
  

                                            SHOSHIN — ALOITTELIJAN MIELI

Motto: Oppimisessa yksinkertaiset asiat ovat kaikkein vaikeimpia ja niihin tulisi palata aina uudestaan ja uudestaan.







Japanilaisia ajatuksia
ja ajatuksia Japanista.
Minna Eväsoja
Gummerus 2018
Kovakantinen, 196 sivua

Tämäkin on kirja tangosta — ei suoraan, mutta välillisesti kyllä! Vaikka kirja kertoo japanilaisen teeseremonian taidoista ja niiden opiskelusta, sen viiden vuosisadan takaa kumpuavat viisaudet soveltuvat nimittäin erinomaisesti  argentiinalaiseen tangoon.

Voin lämpimästi suositella tätä teosta jokaiselle argentiinalaisen tangon harrastajalle, luettavaksi harkinnalla ja ajatuksella. Niin moni sen sisältämistä ajatelmista innoittaa tulkitsemaan niiden sanomaa tangon kannalta.  Oheisena on kursivoituna kirjattu pieni poiminta kirjan teeseistä — ja sen jälkeen pohdinnat jotka ne minussa synnyttivät. Otsikoinnit ovat minun kynästäni.
  
Aloittelija
—Teetaiteen opinnoissa harjoitellaan ensin siivoamaan ja vasta sitten valmistamaan teetä.
 Japanilaisessa teeseremoniassa ovat valmistautunut, kärsivällinen mieli ja perusteelliset esivalmistelut keskeisiä asioita. Kunhan argentiinalaisen tangon nykyopetuksessakin maltettaisiin kiiruhtaa hitaasti! Argentiinalainen luotto-opettajamme Gustavo Sabá on kertonut, että hänellä teetettiin aikoinaan kahtena ensimmäisenä vuotena pelkkiä perusharjoitteita ("sain opettajaltani vain kaksi varsinaista kuviota"). Kauhulla olen kotimaassa seurannut miten alkeistason tekniikalla varustetut untuvikot viettävät ganchopeijaisia...

Harjoittelu
— Tullakseen taitavaksi on syytä ennen kaikkea harjoitella kärsivällisesti. Se vaatii toistoa, sillä ensin asian muistaa vartalo, vasta sitten mieli. Oppimisen perustan tulee olla vankka, jotta säännöistä ja opeista voi myöhemmin luopua ja saada aikaiseksi jotain omaa ja mielenkiintoista.
Kuinka vaikeaa onkaan keskittyä tekemään — ja toistamasta toistamaan — juuri sitä mikä olisi itselle opettavaisinta! Kuinka usein onkaan nähty jonkun kuuluisan ammattiopettajan tunnilla, jolla on kehotettu tekemään tiettyä harjoitetta, että jotkut osallistujat tovin kuluttua sortuvat ´veivaamaan omiaan´.

Yksinkertaisen vaikeus
— Japanilaisen numero yksi on pelkkä suora siveltimen veto vasemmalta oikealla, mutta siinä tulisi olla selkeä alku, keskellä huipentuma, sekä vahva lopetus. Sen suorittamiseksi mestarillisesti voi mennä elinikä.
On mielenkiintoista, että kalligrafiaviivan taidokkaassa vetämisessä on samaa dynamiikkaa kuin taitavassa tangoaskelluksessa! Vasta nyt, kun ensimmäisestä argentiinalaisen tangon oppitunnistani on seitsemäntoista ja intensiivisen harjoittelun aloittamisesta on kahdeksan vuotta, olen alkanut tuntea oman tangoaskellukseni hallintaa. Kunhan kotimaan tangokursseilla joka tunti aloitettaisiin kävelyharjoitteella, kuten Argentiinassa on tapana!

Oppiessa palaa alkuun

— Sensei [= kirjan kirjoittajan opettaja] sanoi oppimisesta näin: aluksi vuoret näyttävät vuorilta ja joet joilta. Kun tiedon tiellä etenee, tulee hetki jolloin vuoret eivät enää näytäkään vuorilta, eivätkä joet joilta. Kun sinnikkäästi jatkaa opintoja, savuttaa lopulta kirkkauden tilan, jolloin vuoret näyttävät jälleen vuorilta ja joet joilta. Alku ja loppu ovat oppimisen tiellä samat, mutta tieto ja ymmärrys ovat matkan varrella muuttuneet.
On opettavaista palata katsomaan vuosia sitten ottamiaan nauhoituksia eri tangokursseilta, tai aikoinaan ostamiaan ja silloin katsomiaan opetusvideoita: monet asiat näkee nyt aivan uusin silmin. Huomaat uusia asioita ja ymmärrät opetukset syvällisemmin. Niin yksinkertaista liikettä tai askellusta ei ole, etteikö sen aina uudelleen harjoittelu kannattaisi!

Vähemmän on enemmän
— Teetaiteessa kauneus syntyy kontrastien kautta. Vaatimattomassa tilassa yhden ylellisen, nimekkään esineen kauneus pääsee oikeuksiinsa. Toisaalta taas hienostuneessa teehuoneessa muodoiltaan täydelliset ja koristelultaan upeat esineet vahvistavat mielikuvaa ulkoisesta, pinnallisesta prameudesta.
Onko sinuakin alkanut surettaa, että tangofestivaalien tanssiaisten opettajien esityksistä uhkaa tulla "pinnallista prameutta"? Kun tyylikkään rauhallisesti suoritetusta, musiikkiin orgaanisesti kytkeytyvästä tanssista ja upean viipyilevästä tangokävelystä alkaa olla pulaa, mutta yleisön applodeja kalastelevista tempuista ylitarjontaa, ollaan siirtymässä tango salon -maailmasta aivan eri genren, eli show-tangon alueelle.

— Kuutamo on ehdottomasti hurmaavampi pilvisellä säällä, kun siitä voi nähdä vain vilauksen pilviverhon raottuessa — [mutta] sivistymättömälle henkilölle täydellinen kauneus on [kovin] suoraviivaista. Kuutamo tulisi [hänen mielestään] nähdä pilvettömältä taivaalta kaikessa loistossaan.
Myös arkitanssijan on hyvä mieltää, että liika touhuilu on liikaa, ja yhteen tangokappaleeseen ei kannata ladata kuin muutama ´isompi juttu´, eikä niissäkään kiirehtiä.
Muutama vuosi sitten, kun olin musiikin tulkintaa Buenos Airesissa opettavan Lucas Di Giorgion yksityistunnilla, sain harmistuneet moitteet siitä, että jo ensimmäisten fraasien aikana olin alkanut ´tehdä kuvioita´. "Vain juntti rupeaa heti lataamaan kaikkensa peliin" oli hänen tyly kommenttinsa.

Kenelle tämä kirja sopii?
Kaikille.