torstai 27. syyskuuta 2018

CARLOS DI SARLI ― Kirjan ja musiikin esittely

Kirjoittaja: Heikki Valkonen






Michael Lavocah:
Tango Masters: Carlos Di Sarli.
Great Britain milonga press 2018. 256 s.











Kun Christer ehdotti että kirjoittaisin Tangoblogiin arvostelun Michael Lavocahin uutuuskirjasta Tango Masters: Carlos Di Sarli, päätin empimättä ottaa haasteen vastaan. Olen viime aikoina nuotintanut äänitteiltä useita Di Sarlin sovituksia Sexteto Vienton ohjelmistoon ja sitä kautta päässyt hyvinkin läheisesti tutustumaan tämän mestarin sävelkieleen ja tekniikoihin. Lavocahin aiempiin kirjoihin tutustuneena osasin odottaa paljon faktatietoa ja havaintoja, jotka varmastikin täydentäisivät omaa kuvaani Carlos Di Sarlista ja hänen musiikistaan.
Tango-DJ ja -entusiasti Michael Lavocah on aiemmissa teoksissaan ansiokkaasti koonnut hajallaan ollutta tietoa kultakauden tangomuusikoiden urasta ja taiteesta sekä havainnollisella ja lukijaystävällisellä tavalla valottanut levytysten musiikillista sisältöä. Viimeksi tarkastelun kohteena ovat olleet Aníbal Troilo ja Osvaldo Pugliese, ja nyt siis on vuorossa El Señor del Tango, Carlos Di Sarli.
Vaiheet ja vaikutteet
Teoksen rakenne on selkeä: Lavocah käy läpi mestarin uran vaiheet kokoonpano kokoonpanolta, laulaja laulajalta. Muusikot ja organisaattorit, jotka auttoivat häntä alkuun urallaan, Osvaldo Fresedo tietysti etunenässä, käyvät hyvin ilmi, mutta olisin toivonut enemmän tietoa siitä mikä teki nuoresta Cayetano Di Sarlista muusikon ennen kuin hän saapui Buenos Airesiin vuonna 1923. On sanottu että minne italialaiset siirtolaiset ovat ikinä asettuneetkin, sinne he ovat perustaneet konservatorion, ja Cayetanosta tiedetään että hän opiskeli klassista pianonsoittoa kotikaupunkinsa Bahía Blancan konservatoriossa, jossa hänen isoveljensä toimi opettajana.
Musiikkikoulutuksen alalla työskennelleenä haluaisin korostaa sitä faktaa että kultakauden tangomuusikoista suurin osa oli hyvän pohjakoulutuksen saaneita ammattilaisia eivätkä enää mitään kadulla korvakuulolta soittotaitonsa opetelleita, ja Carlos Di Sarli kuuluu epäilemättä tähän joukkoon. Kuten Lavocah toteaa, hänellä oli jo Buenos Airesiin saapuessaan selkeä käsitys siitä millaista musiikkia hän halusi tehdä, ja jossain tuon käsityksen on täytynyt syntyä.
Tyylipiirteet ja pianismi
Lavocahin luonnehdinnat Si Sarlin musiikin erityispiirteistä ovat pääosin oikeita ja kuvaavia: vuoroin hunajaisesti laulavat ja vuoroin tulta iskevät viulut, taustalla pysyttelevät bandoneonit ja kaiken pohjalla piano, jonka merkitystä ei voi kyllin korostaa.
Jos bandoneon ja viulu ovatkin kultakauden tangomusiikin luonteenomaiset soittimet, piano on se, joka sitoo kaiken yhteen – sekä rytmisesti että rakenteellisesti. Piano ja basso ovat tangoyhtyeen rytmiryhmä, joka pitää yllä perussykkeen, ja bandoneonit vain vahvistavat sitä. Tangon tanssittavuuden kannalta kuitenkin pianon rakenteellinen rooli on vähintäänkin yhtä tärkeä: pianon kommentit säerajoilla auttavat tanssijoita jäsentämään musiikkia. Ne kertovat milloin viejän on syytä vetää henkeä ja miettiä mitä seuraavaksi tehdään. Jos viejä noudattaa tätä vihjettä, seuraajalle tarjoutuu tilaisuus lisätä oma koristelunsa pianon kommenttiin. Carlos Di Sarli paitsi toteuttaa tämän pianon klassisen roolin, hän myös pitää koskettimistonsa ääressä kaikki langat hyppysissään. Hän ei säestä muita soittimia vaan johtaa koko esitystä.
Katsotaanpa miltä Carlos Di Sarlin pianismi näyttää nuottipinnalle piirrettynä! Nämä esimerkit ovat Sexteto Vientolle kirjoittamistani transkriptioista.



Ensimmäinen on Bahía Blancasta. Ensinnäkin siinä näkyy vahva basso: viivaston alla kulkeva katkoviiva on ottava bassa -merkintä, mikä tässä tarkoittaa sitä että pianistin vasen pikkurilli seikkailee pääosin kontraoktaavissa eli pianon alimmalla äänialalla. Erityisen vahvat bassot on merkitty a:lla. Aaltoviivamerkintä on nimeltään arpeggio ja tarkoittaa että sävelet isketään nopeasti peräjälkeen, mikä tehostaa iskevyyden vaikutelmaa.
Vahva basso siis toteuttaa pianon rytmistä roolia kun taas rakenteellista roolia toteuttaa b:llä merkitty pianon säerajakommentti. Lavocah viittaa siihen termillä campanita, ja se on kevyesti koskettimiston yläpäästä soitettava sointu- tai oktaavikulku, joka Di Sarlilla on tosiaan kuin pienten kellojen helähdys. Voit kuunnella musiikkinäytteen ja samalla seurata nuottikuvaa tästä [linkistä].
Ensueños-tangossa vastaavat ilmiöt käyvät ilmi seuraavasta nuottiesimerkistä. Siinä vahvaa bassoa tehostetaan myös puolen sävelaskelen etulyönneillä, jotka ovat pianon tapa tehdä arrastre (siitä tarkemmin jäljempänä). Nuottikuvan ja musiikkinäytteen yhdistelmän voit avata tästä [linkistä].



Kuten Lavocah aivan oikein toteaa, Di Sarlin erityispiirteisiin kuuluu myös se että hän pitää tangomusiikkiin niin olennaisesti kuuluvat synkooppirytmit itsellään eli soittaa ne pääosin pianolla. Synkooppihan tarkoittaa määritelmän mukaan sitä että iskuton sävel sidotaan seuraavaan, sykkeen perusteella iskulliseen säveleen, jolloin isku siinä kohden siirtyy odottamattomaan paikkaan. Yleisesti kuitenkin synkoopilla tarkoitetaan kaikenlaisia epäiskuja, joissa musiikillinen aksentti tulee muulle kuin sykkeen mukaiselle vahvalle sävelelle. Yhtäkaikki, Di Sarli toteuttaa pianollaan kaikenlaisia synkooppeja ja epäiskuja eikä tyydy pelkästään siihen. Usein hän soittaa tangon sykettä vasten aivan omia rytmejään, jotka kombinoituvat perussykkeen kanssa erityisen svengaavilla tavoilla. Hurjin esimerkki on ehkä Don Juan, jonka yhdessä taitteessa piano soittaa 3/16-rytmissä tangon 2/4-sykettä vastaan.




Tässä siis aksentti käy kahden tahdin aikana liukuvasti läpi kaikki iskuttomat ja iskulliset tahtiosat. Tanssija ei tietenkään laske mitään kuudestoistaosia vaan ainoastaan tuntee että olipas svengaava paikka. Voit kuunnella musiikkinäytteen ja seurata nuottikuvaa tästä [linkistä].
Arrastre
Tuolla jo mainitsin termin arrastre, joka kuvaa tangomusiikin ehkä kaikkein keskeisintä ilmiötä. Sehän tarkoittaa sitä että iskullinen sävel aloitetaan ikään kuin varkain jo heikon tahtiosan lopussa, ja se saavuttaa täyden voimansa sillä hetkellä kun sykkeen mukainen aika on. Ilmiö liittyy olennaisesti tangon tanssimiseen: Arrastre alkaa samalla hetkellä kuin vienti, ja samalla kun tanssijoiden kantapäät osuvat pääiskun kohdalla lattiaan, bandoneonisti lyö palkeet polveaan vasten tai basisti vetäisee jousta täydellä voimalla. Rohkenen väittää että jos soittajat eivät käytä arrastrea, kyse ei oikeasti ole tangomusiikista.
Arrastre esiintyykin tangomusiikissa yleensä bandoneonilla tai kontrabassolla, mutta, kuten Lavocah toistuvasti toteaa, Di Sarlin erikoisuus on että hän on siirtänyt arrastren viuluille, joiden narahdus on suorastaan hänen tavaramerkkinsä. Lavocah ei kuitenkaan ole huomannut tai välittänyt mainita että tämä koskee lähinnä aikaa 1940-luvun alusta eteenpäin. 1920-30-luvun vaihteessa Di Sarlin arrastre tuli vielä bandoneoneista ja kontrabassosta, ja viuluille se siirtyi asteittain 1930-luvun aikana. On kuitenkin myös syytä huomata että 1940-50-luvullakin bandoneonit ja basso tekevät taustalla huomattavan osan Di Sarlin arrastresta, viulut vain kuuluvat paremmin.
Kun guardia nueva -tango syntyi 1920-luvun puolivälin tienoilla, kaikki tangoyhtyeet soittivat hyvin raskaasti, Di Sarlin mentori Osvaldo Fresedo ehkä kaikkein raskaimmin. Pääiskuja edeltävä arrastre oli hänellä voimakas ”RUH!”, joka syntyi erityisesti siitä että bandoneonit soittivat sointusävelet matalalta ja hieman eri aikaan eli arpeggio. Nuori Di Sarli omaksui tämän pääosin, mutta hänen tulkintansa eivät ole aivan yhtä raskaita, ja pianon rooli on selvempi jo alusta alkaen.
Olen joskus DJ:nä kokeillut soittaa Fresedon ja Di Sarlin levytyksiä samassa tandassa, ja mielestäni se toimi oikein hyvin. Fresedo nimittäin teki v. 1928 lukuisia levytyksiä Ernesto Famán kanssa, ja vuonna 1930 Famá päätyi puolestaan Di Sarlin solistiksi. Tässä pari näytettä:
Pero yo sé (Fresedo): [linkki
Que torcido andás, Julián (Di Sarli):[linkki
1930-40-luvun vaihteeseen mennessä mestarit olivat jo omilla teillään ja kehittäneet kumpikin oman, kypsän tyylinsä.
Kattavat liitteet
Itselleni kirjan parasta antia tarjoavat kirjan lopussa olevat erittäin kattavat luettelot: diskografia, orkesterien jäsenistöt jne. Musiikkitermejä tuntemattomalle lukijalle hyvästä perussanastosta on varmasti hyötyä.

Kenelle?
Suosittelen kirjaa kaikille tangomusiikista oikeasti kiinnostuneille. Lavocahin perusteelliset kuunteluvinkit auttavat ketä tahansa syventämään omaa musiikkikokemustaan ja mahdollisesti kokemaan mestarin musiikin aivan uudella tavalla. DJ:lle tai muusikolle teos on tietenkin todellinen taustatiedon aarreaitta. Kenetkähän Michael Lavocah ottaa valokeilaansa seuraavaksi?

maanantai 20. elokuuta 2018

TANGOTARINOITA — Pari kirjaa lisää


Olen aiemmin referoitu kolme opusta, jotka kaikki koskivat tai sivusivat tangon harrastukseen liittyviä henkilökohtaisia tuntemuksia, joskin hyvin erilaisista näkökulmista [linkki].

Nyt esittelen vielä pari kirjaa, jotka nekin ovat hyvin omanlaisensa. Ensimmäinen on sydänsurun kokeneen naispuolisen turistin henkilökohtainen tangomatkakertomus. Toinen kirja koostuu argentiinalaisen milongueron tarkkasilmäi­sistä huomioista Buenos Airesin milongoista. Lue ja eläydy!


                                    TANGO — AN ARGENTINE LOVE STORY

Motto: "Line of dance, wheel of fortune, street of dreams"


Kirjoittaja: Camille Cosumano
Seal Press, 2008
Pehmeäkantinen, 345 s.
Amazon UK:ssa
uudet 75 ₤
käytetyt alle 5 ₤






Herkkävaistoinen älykkö

Tämän kymmenen vuotta sitten julkaistun kirjan kirjoittaja asuu San Franciscossa. Hän toimi pitkään kustannusalalla ennen kuin ryhtyi freelanceriksi, kirjoittaen ruoka-, matka- ja fitnessartikkeleita, sekä yhden romaanin. Kyse on siis ammattitason kirjailijasta, joka intellektuellin ottein ryydittää kertomustaan viittauksilla tunnettuihin taiteilijoihin ja näiden teoksiin, sekä siteerauksilla maailmankirjallisuudesta.

Kirjan lähtökohtana on kuitenkin ´se tavallinen tarina´. Hän kertoo avoimesti 15-vuotisen parisuhteensa yllättävästä loppumisesta ja siitä, että hänen paras ystävättärensä oli hänen miehensä uusi valinta. Eron takia hän hakeutui Buenos Airesiin, tangon pariin. Saamme tietää hänen olevansa 55-vuotias, vasenkätinen, horoskoopiltaan vesimies, ja että hän on parikymmentä vuotta harrastanut Zen-meditaatiota. Hän on myös käynyt kuvataideterapiassa ja ennustaa tulevaisuuttaan Tarot-korteista. Kaiken kaikkiaan hänestä saa vaikutelman hyvin herkästi aistivana henkilönä. Kirjoittajan omin sanoin hän on "equally at ease explaining things through the metapysical world as though the pysical one".

Tietorikas turisti

Buenos Airesin kaduilla, puistoissa, kahviloissa, museoissa ja milongapaikoissa Cosumano tavoittaa tunnelmat varsin elävästi. Kaupungin ennestään tunteva lukija voi eläytyä tähän mukaan, mutta kaupunkia tuntemattomalle kirja ei käy ´kartasta´ (jota kirjassa ei ole) sen paremmin kuin matkaoppaasta. Eri paikkoja, niiden historiaa, arkkitehtuuria ja tunnelmia kuvatessaan kirjoittaja tekee vertailuja San Franciscon vastaaviin paikkoihin ja kohteisiin muualla maailmassa. Lukijasta riippuen tämän voi kokea rikastuttavana tai häiritsevänä.

Yhtä paljon kuin tanssitilanteissa — ja enemmänkin — kuljetaan muissa ympyröissä. Liikumme keskikaupungilla arkkitehtuuria tarkkailemassa, Palermon kaupunginosan pikkukauppojen näyteikkunoilla, puistoissa kasvillisuutta ihailemassa, jokisuistossa veneretkellä, luonnonpuistossa lintuja tarkkailemassa, sekä retkillä Iguazún vesiputouksille ja Patagoniaan. Joka käänteessä tekstiin sirotellaan yksityiskohtaista taustatietoa. Myös maistamme ja valmistamme monenlaisia ruokalajeja, tuskailemme espanjan kielen opiskelun vaikeuttaa, ja osallistumme monisivuisin kertomuksin muutamiin Zen-Buddhistisiin riitteihin. Monessa kohtaa kirjaa lukijaa kuljetetaan myös Argentiinan politiikan ja kulttuurin historiassa, ja tekstiä ryyditetään argentiinalaisten kirjailijoiden sitaateilla. Myös tämän päivän argentiinalaisten asenteista ja tapakulttuurista jaetaan tietoa.

Pitkin kirjaa nousevat muistot x-partnerista esiin, ja välillä mielessä ovat kotimaan lähiomaiset. Molemmista saamme yksityiskohtaisiakin selostuksia, sukulaisten kohdalla viittauksin sisilialaisiin sukujuuriin. Saamme tarkkoja kuvauksia myös lukuisista ystävistä, niin kotimaasta saapuneista vierailevista tuttavista kuin paikallisista frendeistä.

Eroottista tangoa

Seuraamme kirjoittajaa moniin milongoihin Buenos Airesin tunnetuimmissa tanssipaikoissa. Saamme tarkkoja selostuksia eri tanssipaikkojen ihmisistä, niin naisista kuin miehistä, ja näiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Erityisen yksityiskohtaisesti tekijä kuvaa tanssikappaleiden välissä käytäviä lyhyitä keskusteluhetkiä, joissa kuuluu lausua yliampuva kehuja, espanjaksi piripos. Kirjan eräs fokus onkin tangon harrastajien välisten kohtaamisten analysoimisessa. Vaikka kirjoittaja vastaanottaa tyydytyksellä tanssitaan kehuja, sekä partnereilta että sivustakatsojilta, hän ei kommentoi ns. tanssiteknillisiä tapahtumia oikeastaan lainkaan. Ainoa maininta koskee sitä, että Salón Canningissa eräs nainen toruu häntä siitä, että hän teki jalallaan boleo-liikkeen, mitä ei perinteisessä milongassa pidetä suotavana. Tangon tekniikkaa sivutaan myös monisivuisessa selostuksessa erään miestuttavan alkeistreeneistä muutaman opettajan yksityistunneilla. 

Milongojen tapakulttuurista kirjoittaja oppii melko pian, että "most invitations to have coffee or leave the club for something trivial outing, are invitations to have sex". Pohtiessaan tangon ja aistillisuuden suhdetta kirjailija jakaa lukijalle intiimejäkin asioita. Hän toteaa, että "of all the thousands of male bodies I have leaned into and brushed against since starting to dance tango, only two have aroused my sexuel senses". Erinomaisesti tanssivan Alberton kanssa tapaamiset johtavat lopulta kuitenkin sänkyyn — ja katumuksen tunteeseen sekä opetukseen, että taitava tangon tanssija ei välttämättä ole erinomainen rakastaja. Ja luvussa, joka nimi on Sex, Lies, and Tango, saamme seurata miten tango-opettajalta otetut yksityistunnit muuttuvat intiimiksi seurusteluksi, kunnes paljastuu että tämä on naimisissa.

Vaikka tarinaan ilmestyy myös naispuolisia ystäviä, ja miestenkin kanssa pysytään enimmäkseen tanssin puolella, ei voi olla hämmästelemättä sitä itsepintaisuutta millä tarinan päähenkilö jatkuvasti nivoo tanssikokemustensa erittelyyn eroottista pohdintaa ― myös raportoidakseen kiihottumisen puuttumisesta. 

Kenelle?

Tämän kirjan lukeminen oli jonkin verran hengästyttävä kokemus. En lopuksi ollut varma siitä, olinko liikkunut Buenos Airesissa vai kirjoittajan päässä. Ilmeisesti molemmissa — mutta voittopuolisesti jälkimmäisessä. Bloggaajalle, joka on tangoa tangon itsensä vuoksi harrastava viejä, oli kirja tervetullut muistutus siitä, kuinka herkkävireisin aistein seuraaja saattaa olla liikkeellä.

Vaikka kirjassa myös esitellään Buenos Airesin kaupunkia ja sen tanssipaikkoja, tämä on ennen kaikkea herkkäsieluisen, hiljattain eronneen naisen henkilökohtainen elämäntilitys. Kirjan lukijaksi sopinee parhaiten sielunsisareksi itsensä kokeva, kenties vastaavanlaisen elämäntilanteen kokenut henkilö.

Jokainen meistä herkistyy kirjan parinkymmenen viimeisen sivun kauniista kertomuksesta kahden eri-ikäisen tangon harrastajan, naisen ja miehen, syvästä ystävyydestä. Nämä rivit tekijä kirjoitti kaiken intellektuaalisen nokkeluutensa unohtaen — suoraan sydämestä.
  
Lisäys

Amazon-nettikaupassa oli muutaman punnan hintaan myynnissä vielä kaksi Cusumanon myöhempää kirjaa. En voinut vastustaa uteliaisuuttani, vaan tilasin myös nämä luettavakseni. Molemmat ovat paljon pienempiä opuksia kuin edellä referoitu teos. Lisäksi Cusumanosta on YouTubesta löydettävissä kaksi parin minuutin videota, joilla hän myös tanssii, sekä viidentoista minuutin kestoinen ns. Ted-talk esitelmä.

Eat, Dance, Love (2000) on pienikokoinen, suurifonttinen, pehmeäkantinen kirja. Nimestään huolimatta se ei ole keittokirja, eikä siinä ole rakkaustarina lainkaan niin paljon esillä (jos ollenkaan) kuin vuoden 2008 kirjassa. Se koostuu kymmenestä eri lehdissä julkaistuista lyhyistä jutuista. Kirja sopii nopeasti luettavaksi tutustumiskirjaksi Buenos Airesin tunnelmiin ja tangokulttuuriin. Kirja lopussa on hänen Ted-talk esitelmänsä teksti.
  
Quantum Tango: A Soul Searcher's Guide to the Galaxy (2015).
Tätä lyhyttä teosta myy Amazon sähköisenä versiona Kindle-lukulaitteelle, mutta sen voi lukea myös Windows-tietokoneelta. Se kertoo ajasta varsinaisen tangokirjan kirjoittamisen jälkeen, kun kirjoittaja on palannut Los Angelesiin, ja häntä kutsutaan keskustelemaan ja ehkä kirjoittamaan aihepiiristä "deep connection in Tango". Projekti ei toteudu, mutta tekijä jatkaa monimuotoista tangon/elämän/seksuaalisuuden pohtimista uusien ystävien kanssa. Vaikka tekstin pikkutarkoissa yksityiskohdissa vilahtaa argentiinalaisten tango-orkesterien ja tanssipaikkojen nimiä, tämä ei ole ´tangokirja´, ei ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä.



                                                         TANGO VENOM




Kirjoittaja: Ramiro Giglotti
El Tangauta Ediciones, 2009
Pehmeäkantinen, sivuja 117
Painos loppuunmyyty,
lainattavissa Bloggaajalta.





Tämä on poikkeuksellinen kirja, sillä se EI ole tangoturistin kirjoittama. Sen tekijä on Buenos Airesin milongoissa kaikkien tuntema milonguero. Kirja on kooste hänen tangolehteen El Tangauta kirjoittamistaan kolumneista. Ne hän kirjoitti sananimellä René ─ joka Argentiinassa voi olla miehen tai naisen nimi ─ ja vasta kirjan julkaisemisen yhteydessä hänen henkilöllisyytensä paljastui. Kirja ilmesty alun perin espanjaksi; lukemani kirja on englanninkielinen käännös.

Kirjoittajan kolumnien aiheena ovat Buenos Airesin milongoissa vallitsevat tanssi- ja ihmissuhteet, joita salanimen suojassa tuli ruodittua varsin suorasukaisesti. Tarinat ovat herkullista luettavaa sille, jolle Buenos Aires ja sen milongat ovat omakohtaisesti koettuja. Suomeen tarinat eivät ole yksi yhteen siirrettävissä, mutta pienellä vaihesiirrolla tai suodattimen kautta tarkasteltuna niistä voi tunnistaa myös kotimaista ainesta ja omakohtaisiakin kokemuksia, varsinkin kun juttujen yleisimpänä aiheena on yleisesti tuttu pulma "kenen kanssa tanssia ja kenen kanssa mieluummin ei — ja miksi". Tässä kohtaa korostuu cabeceon, eli katsekontaktilla tapahtuvan tanssisopimuksen ehdottoman tärkeä rooli Argentiinan milongoissa.

Tämän kirjan referointi oli haastava tehtävä. Sen 21:stä jutusta muutaman syvin merkitys meni yli tämän lukijan hilseen, ja muutama tuntui muuten hankalalta kommentoida. Päätin referoida kourallisen sellaisia juttuja, joista saatoin kirjoittaa omakohtaisia tai muulla tavoin kotimaisia kommentteja. Otsikoinnit ja sitaatit ovat suoraan kirjasta.

Greetings ─ "Inside mee there are so many different greeters".
Oma kokemukseni Buenos Airesin iltamilongojen tunnelmasta on, että se muistuttaa luokkakokouksen ja itsenäisyyspäivän vastaanoton yhdistelmää. Paikallisille osallistujille (porteños) sosiaaliset kuviot ovat yhtä tärkeitä kuin tanssiminen, monille jopa tärkeämmät. Elävästi muistan kuinka saapuessamme Gustavo Sabán ja Maria Oliveran seurassa kerran El Obeliscon milongaan, miten heiltä meni ainakin ensimmäinen puolituntinen eri puolille kättelemiseen, ennen kuin tanssilattialle meno saattoi tulla kysymykseenkään.

Ulkopuolinen toki arvaa ja aavistaa, että kaikki hymyt ja poskisuukot eivät tule aivan sydämestä, mutta Gigliottin kolumni herkuttelee raadollisen taitavasti tällä asialla, ja tämä juttu kolahti minuun koko kirjassa voimakkaimmin. Jutun minähenkilö pohdiskelee keitä tervehtii, ja miten, ja ketä ei (ja miten) ─ ja miksi? Buenos Airesissa käyneille suosittelen lukukokemusta lämpimästi!

Why I don´t ask you to dance ─ "I ask you please, do not even dream of a milonga".
Tämän jutun ´kertoja´ on mies, joka pyytää että eräs nainen ei häiritsisi häntä cabeceo-yrityksillä ns. väärillä hetkillä. Niitä ovat nopeat rytmikkäät tandat, koska hänen kanssaan hän mieluummin tanssii rauhallisia tangoja. Väärät hetket ovat myös ne, jolloin lattialla on tungosta (koska "one of your bigest problems is coordination").  Ja siis ei missään nimessä milongatandaan! 

Suomessa, jossa miehen tanssiin pyyntörooli on perinteisesti naista vahvempi ─ myös cabeceota käytettäessä ─ edellä siteeratut pyynnöt sopisivat kai paremmin seuraajan suuhun. Mutta kyllä minutkin on vierelle tullut nainen yhyttänyt tanssiin ─ jota en olisi toivonut, ainakaan sillä hetkellä.

Why I don´t dance with you ─ "If I have just danced with one of those guys that can really dance, please do not approach me. Spare me the comparison."
Tämä kolumni jatkaa edellisen jutun teemaa, jossa ´kakkosvaihtoehdolle´ neuvoaan välttämään vääriä yrityshetkiä, ja tällä kertaa puhuu seuraaja. Otsikossa siteeratun tilanteen lisäksi huonoja lähtöasioita ovat viejän liikahikoilu, purukumin jauhaminen, tai "if you are wearing bi-coloured shoes". Viimeksi mainitun asian taustaksi kerrottakoon, että Buenos Airesin paikalliset miehet tanssivat täysmustissa kengissä, vanhimmat herrat luultavasti vihkikengissään. Niin sanotut "tangokengät" ovat turistikamaa...

Yes, but no ─ "I have danced all my charity dances; never again will I dance a tormented tanda".
Kaikille lienee tuttu tilanne, jossa pyytää/suostuu tanssiin, vaikka siihen ei olisi halua. Tässä jutussa tarkastellaan asiaa seuraajan kannalta, jolloin ensimmäinen pulmatilanne on, että tanssiin pyytäjä on hiprakassa. Vaarana kieltäytymisestä — varsinkin Buenos Aireksen tanssipiireissä — on leimautua ei-sanojaksi, jolloin mukavatkin hakijat alkavat empiä kutsumista. Siitä huolimatta jutun päähenkilö päättää pitää päänsä, ja kieltäytyä. "No more nails scratching my ribs; no more droling lips; no more sacadas with bone detatchement; no more caramel breath; no more vulgarities".

Viimeksi mainitut haitakkeet liittynevät milongojen myöhäisiin kellonaikoihin Argentiinassa, jossa yleensä aloitetaan vasta klo 22-23 ja lopetetaan klo 04-05. Kotimaisissa milongoissa ´hyväntekeväisyystansseja´ lienevät ne, jossa neljän tangokappaleen pitkästyttäväksi ajaksi joutuu sylikkäin henkilön kanssa, jota on hankala viedä/seurata. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään vasta-alkajien tanssittamista vastaan, päinvastoin — sillä silloin voin tarkistaa vientini selkeyttä. Hankalammalta tuntuu, kun kokeneempi daami on ns. väärällä tavalla liian aktiivinen, esimerkiksi boleo-addikti.

Don Atilio   "The problems began when, between tangos, he started to offer unsolicited advice."
Tämä juttu iski herkkään omantunnon kohtaan. Ei niin, että olisin käyttäytynyt kuten tämän jutun tapahtumasarjassa, jossa Don Atilio lopuksi ryntää tanssilattialle moittimaan äänekkäästi siellä tanssivaa daamia — vaikka sympatisoin moitteen aiheellisuutta: "a readhead who continually danced embellishements".

Milongatanssiaisissa olen vakaasti pyrkinyt olemaan hiljaa, mutta prácticassa tanssiessa olen aivan liian usein tiedustellut, että "saanko antaa pienen vinkin". Selittävänä, mutta tuskin vapauttavana, taustatekijänä ovat päivittäiset treenit parini kanssa, jolloin mietitään kuvioiden suoritustekniikoita (ja minä olen eniten äänessä). Tämä tapa sitten vaan kulkeutuu práctica-parketille saakka...

Lost oxen ─ "So I seek out the eyes I hate the most and, after a long year, I ask her to dance again".
Tässä vinhassa, kolmen sivun pituisessa jutussa, sen alusta loppuun, mieshenkilö vannoo vihaa ─ "I hate each centimetre, each second of her life...". Vihan syy ei varmuudella aukeaa lukijalle, jollei selitys sisälly jutun loppuun: "So I seek out the eyes I hate the most and, after a year, I ask her to dance again".  Tuliko mies vuosi sitten torjuttua yksityiselämässä, vai ´pelkästään´ milongassa? Kirjan muista tarinoista päätelleen viimeksi mainittukin tapahtuma voi kyllä riittää vuoden vihaan. Itselläni on muistikuva joidenkin vuosien takaa, miten loukkaannuin kuin kokenut/suosittu daami ilmiselvästi väisti minun kontaktiyritykseni, kiirehtien kääntymään paremmille apajille. En ole toiste yrittänyt.

Rhythm and style ─ "Young people started to dance something that looked like the lambada combined, inexcusably, with bandoneón and disco".
Tämä on herkullinen tarina miehestä, joka ei ole aiemmin tanssinut, mutta saa opettajikseen kokeneet milonguerot. Nämä kouluttavat hänet tangon tanssijaksi perinteisin tavoin, eli hitaasti ja perusteellisesti. Prosessi vedetään tässä jutussa hieman överiksikin: "They kept him 14 months captive [...] with three daily training sessions. [...] He spent two years of walking, 18 monts dancing in the woman´s role, a year repairing the basics and then some time consolidating his repertoire of figures". Vasta tämän jälkeen hänet katsottiin kelpoiseksi menemään milongatanssiaisiin.

Aivan niin yliampuvaa tämä revitys ei ole, kuin mitä tangopikakoulutukseen tottuneesta suomalaislukijasta voi tuntua, sillä olen argentiinaisilta milongueroilta kuullut heidän omakohtaisista hitaasti-mutta-perusellisesti kokemuksista. Gustavo Sabá muisteli, miten hänen ensimmäinen opettajansa teetti hänelle kahden vuoden ajan lähes pelkkiä perusharjoitteita, jolloin Gustavo sinä aikana sai opettajaltaan "vain kaksi kuviota".

Entä miten tarinamme päähenkilölle tansseissa käy? Hän nousee väärään bussiin ja eksyy nuorison Nuevotango-paikkaan, jossa hän on ymmärrettävästi ymmällään. Bloggaajalle vinkattiin aikoinonaan Buenos Airesista 3-4 prácticasta, jossa meno olisi nuorekkaampaa ja vapaampaa, esimerkiksi jalannostot ok. Oma kokemus rajoittui yhteen käyntiin La Cathedral -nimisen paikan prácticassa. Siellä tunsi itsensä outolinnuksi, tanssikengät jalassa syliotteessa tanssien, kun ympärillä viuhahti tennistossupareja irtiotteessa.

Kenelle?

Tämä kirja voi kiinnostaa ketä tahansa argentiinalaisen tangon tanssijaa, mutta eniten siitä saavat irti Buenos Airesin milongoihin paikan päällä tutustuneet.