VIISI TANGOELOKUVAA − Valentinoa, tuoksuja ja palkkamurhaaja

Mistä suuren yleisön mielikuva argentiinalaisesta tangotanssista muodostuu? Pieni osa on voinut nähdä show-tangoesityksen, mutta paljon laajemman yleisön ovat saavuttaneet tangoa koskevat tai sitä sivuavat elokuvat. Vuonna 2015 ilmestyi mainio elokuva Our last tango, joka on aiemmin esitetty tässä blogissa (1). Se ei ole vielä ehtinyt olla erityisen lajassa levityksessä, joten ihmisten mielikuvat argentiinalaisesta tangosta perustuvat pääasiassa aikaisempiin elokuviin.

Itse muistan ennen argentiinalaiseen tangoon harrastusta nähneeni ainakin filmit A scent of woman, Tango! sekä Tango lesson. Minulla on ollut hyvin hatarat muistikuvat näistä elokuvista ja niiden tanssiosuuksista. Kuten muillakin maallikoilla, mikä tahansa huitelu tanssilattialla olisi minun silmissäni aikoinaan mennyt tangosta − mutta mitä mieltä olisin nykyään?  Ja se näkemättä jäänyt Valentinon kuuluisa tangokohtaus, josta erilaisten tangomarkkinoiden iänikuisten kuvakliseiden katsotaan juontuvan, miltä se todellisuudessa on näyttänyt − ja oliko Valentinolla oikeasti ruusu suussaan? 

Katsoin nyt putkeen nämä neljä elokuvaa, ja tämän jälkeen vielä viidennen, jonka olemassa olosta en ollut aikaisemmin tietoinen.  Meikäläisen nykysilmin kasottuna elokuvat eivät valitettavasti lunastaneet  kummoisiakaan odotuksia, varsinkaan useimpien tanssikohtausten suhteen. Syynä oli päsääntöisesti, että tanssiparin toisena osapuolena oli amatööri − joko elokuvatähti tai elokuvan ohjaaja itse. Filmien taustat ovat kyllä monella tavalla mielenkiintoiset, kuten seuraavasta ilmenee. 

THE FOUR HORSEMEN OF THE APOCALYPSE (1921)   − Tango Valentino

Ohjaaja: Rex Ingram

Näytteijöitä: Rudolph Valentino, Alice Terry, Pomeroy Cannon

Pohjautuu espanjalaisen Vicente Blasco Ibnezin kirjaan

Tuottaja: Metro Picture Corporation, USA

Tämän elokuvan pääosassa on ensimmäinen maailmansota − ja sivuosassa argentiinalainen tango.

Elokuvan alku tapahtuu Argentiinassa. Jo yhdeksän minuutin kohdalla ollaan saluunamaisessa ravintolassa, jonka yhdessä pöydässä istuu upporikas maanomistaja ja hänen huliviliaikuispoikansa Julio (Rudolf Valentino), joka on tangon tanssija. Saluunan ohjelmanumerona on tangoparin esitys, jota aikansa seurattuaan Julio päättää panna paremmaksi. Hän riistää itselleen naisparin, ja nyt seuraa hieman yli kahden minuutin jakso, jossa kamera osittain seuraa tanssia, osittain kuvaa yleisöä tai orkesteria.

Gaucho-vetimiä Pampan lakeuksilla ja saluunan lattialla.

           
                                               

 Tämä on se kuuluisa tanssikohtaus, jossa Valentinolla on yllään gauchon eli argentiinalaisen cowboyn vetimet, pussihousuineen ja saappaiden kannustimineen − päinvastoin kuin kohtauksen alkuperäisellä miestanssijalla, jolla on kaupunkilaisvaatteet. On siis elokuvan juoneen liittyvä sattuma, että Valentinon tangotanssi tapahtui "teatterivetimissä", ja kun elokuvan jatkotapahtumissa ollaan Euroopassa, nähdään Valentinon myös tanssivan smokissa − mutta sehän ei elokuvan katsojien mielestä ole ollut yhtä ´jännittävää´. Niinpä argentiinalainen tango lienee ainaisiksi ajoiksi tuomittu yhdistettäväksi eksotiikkaan ja teatteridramatiikkaan. 

Tässä ollaan Euroopassa ja smokissa.

    
     
Elokuva on lähtökohdiltaan pasifistinen manifesti, joka kuvaa sodan mielettömyytä ja raakuutta. Nimi viittaa Ilmestyskirjan neljään ratsastajaan (Tauti, Sota, Puute ja Kuolema). Henkilötasolla juonena on sukulaisten perintöriitaa, kolmiodraamaa ja päähenkilön (Valentino) kypsyminen omahyväisyydestä vastuunottoon. Elokuva on syntyaikanaan ollut varsin modernisti tehty; muun muassa on tehokeinona käytetty kaksoisvalotusta. Jos ei anna kulissien ja mykkäelokuvalle tyypillisen teatraalisen ilmeilyn ja huitomisen häiritä, niin elokuvan parissa kuluu parituntinen jopa varsin mukavasti.

Niin, se tanssiohtaus...? Ensinnäkin on muistettava, että kysessä oli mykkäfilmi. Soittopuuhissa näkyvä orkesteri koostuu kahdesta viulistista, kitaristista, mandolinin soittajasta ja pianistista − mutta emme voi tietää mitä he soittivat. Hankkimallani DVD:llä filmi on muutoin aidosti mykkä, mutta pitkin elokuvaa taustalle on ympätty tilanteiden mukaan vaihtelevaa taustamusiikkia, ja tanssikohtauksessa se on dramattisen marssimainen, pärisevine rumpuineen (!). YouTubeen ladatun tanssikohtauksen neljässä versiossa on jokaisessa käytetty eri musiikkia. Tilanteeseen sopivin on mielestäni seuraavan videon käyttämä Canaro-musiikki.

 Valentinon meno on melko koukkupolvista ja keikkuvaa, mutta se ei taida olla hänen ´syytään´. Kysessä lienee sen aikakauden eurooppalais-amerikkalainen  tango, Tango parisienne tai New York tango. Valentinohan oli asunut Pariisissa ja elokuva tehtiin Yhdysvalloissa. Toki elokuvan tanssia voi pitää aidomman argentiinalaisen tangon parodiana, mutta mielestäni Valentino ansaitsee itse asiassa kehuja: hän tanssii hyvässä abrazossa, kohtalaisen monipuolisella askelluksella, sekä lopettaa tanssin aivan kuin argentiinalainen ´tangon kultaisen aikakauden´ milonguero: siistiin perusasentoon!  Valentino voidaan nyt vapauttaa epäilyksestä, että hän olisi syypää Suomessa palvottuihin "tangotaivutuksiin". [Pikkulinnut laulavat edesmennen vaikuttajahahmon Åke Blomqvistin suuntaan]. Ja entä se ruusu suussa? Ei Valentinolla sellaista ole, ainakaan tässä elokuvassa.

NAISEN TUOKSU (1992) − Enemmän hajun kuin tangon tajua

Ohjaaja: Martin Brest

Näyttelijöitä: Al Pacino, Chris O´Donnel, Gabrielle Anwar

Perustuu italialaisen Dino Risin kirjaan.

Tuottaja: Universal Pictures, USA

Tangon vuoksi tätä elokuvaa ei kannata katsoa, muutoin kuin kuriositeettina. Kun kahden ja puolen tunnin mittainen elokuva on ehtinyt pyöriä noin puolitoista tuntia, seuraa ravintolan parketilla kohtaus josta ei tiedä, tehdäänkö tangon tanssimisesta vahingossa vai tarkoituksella pilkkaa.  Ravintolaorkesterin viulujen naukuessa Por una cabeza -kappaleen melodiaa, alkaa tanssi joka on sekoitus amerikkalaista salonkitangoa ja Suomi-tangon kliseisimpiä taivutuksia, ryyditettynä lähes kaatumapisteeseen venytetyillä irtihuiskauksilla. Sen sijaan tanssia edeltävä, tuntemattoman nuoren naisen tanssiin houkuttelu on oikea hurmurin taidonnäyte, ammattitaitoisin näyttelijäsuorituksin.

                                                        Al Pacino tanssii.

 Al Pacinon tanssicocktailin koreografina toimi Paul Pellicoro, jolla vuodesta 1985 alkaen oli ollut New Yorkissa tanssistudio nimeltä Dancesport − ja on edelleen. Sen kotisivulla on luonnehdinta "New York’s Largest Ballroom & Latin Dance Studio" ja  sen omistajasta kerrotaan että "He trained in modern and ballet before finding the right fit in the Ballroom and Latin Dance arena. His inspiration came in the 1970’s as a New York Hustle street dancer. From there he continued his professional training in International Style (ISTD) as well as American Style dancing".

"No, tällainen tausta selittää merkillisen koreografian" ajattelen ensin, mutta, mutta..., Pellicorohan on myöhemmin  julkaissut argentiinalaista tangoa käsittelevän kirjan (2) − joka minulla jopa on hyllyssäni! Kirjasta luen, että Pellicoro innostui tangosta Tango Argentino -produktion vuoden 1985 New Yorkin esityksestä,  alkoi käydä tämän tango-shown esiintyjien New Yorkilaisille pitämillä tunneilla, ja kiinnitti heitä opettamaan myös omalle studiolleen.  Hän alkoi itsekin antaa tangotunteja ja esiintyä partnerinsa kanssa New Yorkin klubeilla. 

Naisen tuoksu -elokuvan kuvausten aikoihin hänellä oli itsellään takanaan viitisen vuotta tangoharrastusta − mikä ei ole  kovin paljon, kun hän kertomansa mukaan tanssi ja opetti aktiivisesti kymmentä muutakin tanssia! Toisaalta: onhan niin, että jos tanssikuvioiden opettamiseen filmitähdelle on vain rajoitettu aika, niin ns. näyttävien temppujen "oppiminen" on "helpompaa" kuin argentiinalaisen tangon varsinaisten perusteiden omaksuminen!

Pellicoron kirja vuodelta 2002.

Entä filmi sellaisenaan? Viihde- ja muita kevytfilmejä vähemmän harrastavalle elokuvan alku ei lupaa hyvää, teinielokuvamaisine Tylypahka-tunnelmineen, mutta kun Al Pacino yhdeksän minuutin kohdalla ilmestyy kuvaan, alkaa tapahtua! Hänen esittämänsä eversti Slade purkaa äänekkäänä ympäristöönsä sappeaan, jonka kiehunnan taustalla on aikoinaan saamatta jäänyt ylennys ja kranaattionnettomuudesta johtuva sokeutuminen − sekä entisen Don Juanin ikääntymisen tuska. Vastakkaisen sukupuolen ihailun hän on joutunut rajoittamaan nauttimiseen naisten käyttämien parfyymien tuoksusta, joiden tavaramerkit hän tunnistaa hämmästyttävän erehtymättömästi. Elokuva on kasvutarina, jossa ystävystyminen nuoren miesopiskelijan kanssa loiventaa everstin särmiä ja terävöittää opiskelijan otetta omasta elämästään. Huonompiinkin elokuviin on tullut törmättyä! Al Pacinon intensiivisellä vimmalla toteuttama rooli pitää katsojan ajoittain lujastikin pihdeissään, ja hän saikin suorituksestaan Oscar-palkinnon.    

THE TANGO LESSON (1997) − Huippuviejät vajaakäytössä

Käsikirjoitus ja ohjaus: Sally Potter

Pääosissa Sally Potter ja Pablo Verón

Argentiinalais-, ranskalais-, saksalais-, englantilainen yhteishanke.

Jakelija: Sony Picture Classics

Jos tästä elokuvasta haluaa nauttia, se pitää katsoa sellaisista lähtökohdista, kuin mitä minulla oli sen aikoinaan nähdessäni. En silloin tuntenut esiintyjien nimiä enkä taustoja, en sitä kuka oli tanssin saralla kuuluisa huippu ja kuka vain innokas harrastaja − enkä ennen kaikkea ymmärtänyt näiden asioiden välistä valtavaa eroa. En tiennyt että argentiinalaisen tangon kehollinen "ääntäminen" on aivan oma juttunsa, jonka puutteesta silmänräpäyksessä erottaa harrastelijan tangotallustelun siitä taituritanssijan liikkeiden sujuvuudesta, jolla on oma nimensäkin: cadencia.

Tämän elokuvan valttikortti on Pablo Verón.  Hän ei ainoastaan häikäisevällä tanssitaidollaan lyö kaikki muut laudalta, vaan hän tekee sen myös näyttelijänä.  Elokuvan heikoin lenkki on valitettavasti  filmin käsikirjoittanut, ohjannut sekä naispääosaa esittänyt Sally Potter.  Itse elokuva on puolidokument­tinen muistelo siitä, miten Potter oikeassa elämässään kohtasi argentiinalaisen tangon, lumoutui siitä, alkoi matkustella Buenos Airesiin, ihastui argentiinalaiseen mieheen, sekä nautti ja kärsi tango­tunneilla ja milongoissa − aihe joka on kliseisyyteen asti toistunut monen (nais)kirjailijan tangoaiheisessa kirjassa.

Potter onnistui houkuttelemaan elokuvaansa neljä maailmankuulua miestanssijaa. Miespääosaa esittävän Pablo Verónin lisäksi elokuvassa esiintyvät Gustavo Naveira, Fabian Salas ja Carlos Copello, viimeksi mainitut eräänlaisessa sivuroolissa, poikamieskämpän hieman hölmöilevinä ystävyksinä. Koska käytettävissä olisi ollut tällainen viejien huippumiehitys, katsoja alkaa elokuvan edetessä enenevässä määrin tuskailla siitä tosiasiaa, että heitä ei nähdä tanssittamassa omatasoisia partnereita.

Huipputanssijat Naveira ja Salas hölmöililjöinä.

Ei, sillä filmin alusta sen loppuun on seuraajan rooli varattu Sally Potterille itselleen. Hän onkin haastattelussa tunnustanut, että "the impetus for the film came out of my own desire to dance" (3).  Los Angeles Timesin kriitikko totesi aikoinaan Potterin diilistä: "When British film director Sally Potter fell in love with the tango, she cornered one of its leading exponents, Argentine Pablo Veron, and told him:  Teach me to tango--and I'll make you a film star."

Elokuva on kyllä kahdella tavalla varsin opettava. Toisaalta siinä kuvataan aika raadollisesti, miten vaikeaa ja jopa tuskallista argentiinalaisen tangon opettelu on, kun sitä oikein yrittää. Toinen opetus on epäsuora; elokuvan tanssikohtauksista näkee miten käy kun opetus ensi tunnista alkaen keskittyy lähinnä ganchojen tekemiseen: seuraaja ´oppii´ monenlaista jalan heiluttelua, mutta argentiinalaisen tangon perusasiat, kuten hyvä vartalon kannatus, siisti tangokävely ja puhtaat ochot, jäävät saavuttamatta.

TANGO (1998) − Teatteridraamaa & Copeskoreografiaa

Käsikirjoitus ja ohjaus: Carlos Saura

Pääosissa Miguel Ángel Solá, Cecilia Narova ja Mia Maestro.

Argentiinalais-espanjalainen yhteishanke.

Tämän elokuvan ohjaaja, Carlos Saura, saavutti maailmanmaineen hienovireisillä laatuelokuvillaan, joista tunnetuin lienee Cría Cuervos (Korppi sylissä) vuodelta 1976. Sen aikoinaan nähtyäni minusta tuli vannoutunut Saura-fani, ja toinen suosikkielokuvani on Elisa, vida mia vuodelta 1977. Molemmat ovat Ingmar Bergman-henkisiä, hienosyisiä, elämänläheisiä ja samalla monipohjaisia kuvauksia läheisten ihmisten keskinäisistä suhteista, hienoine näyttelijäsuorituksineen.

Myöhempinä vuosikymmeninä Saura alkoi tuottaa tanssiin ja musiikkiin liittyviä teoksia, joiden henki on kovin toisenlainen, teatraalinen ja (yli)dramaattinen.  Näihin kuuluvat 1980-luvun ns. flamenco-trio Bodas de sangre (Veren häät), Carmen ja El amor brujo (Noiduttu rakkaus). Teatterimaisuus saavutti huippunsa kahdessa sanamukaisesti kulissien seassa kuvatussa, tanssiaiheisessa elokuvassa Flamenco (1995) ja Tango (1998). Kun viimeksi mainitun elokuvan aikoinaan näin, koin sen aika teennäisenä. En silloin kuitenkaan tiennyt vielä mitään argentiinalaisen tangon maailmasta, ja tanssiosuuksista muistin vain sen, että niitä oli runsaasti. Niinpä kun nyt tartuin tähän elokuvaan uudelleen, olin varovaisen utelias.

Elokuvan alkumetreiltä.

Elokuva alkaa kauniin tunnelmallisesti, liitelemällä aamuruskon punertaman Buenos Aireksen yllä. Eräässä vaiheessa ollaan keskustan tunnetussa milongapaikassa Confiteria Ideal  ja toisella kertaa vieraillaan alakoululaisten tanssiharjoituksissa. Mutta muun aikaa ollaan keinotekoisessa tilassa, täynnä kulisseja ja esiintymislavoja, sillä ohjaaja käyttää vanhaa kikkaa "elokuva elokuvassa".  Ollakseen laatuohjaajan elokuva, sen sidosjuoni on yllättävän heppoinen ja roolisuoritukset epäuskottavia. On gangsterin näköisten gangstereiden tuimia katseita ja epäuskottava Love story. Näin ollen odotukset siirtyvät kokonaan tanssiesityksiin, mutta valitettavasti − tämän kirjoittajan silmin − ilman riittävää katetta.

Elokuvan tanssikohtausten koreografiat teki Juan Carlos Copes, joka tunnetaan argentiinalaisen tangoteatteri­konseptin luojana sekä show-tangon (tango escenario) tanssijana ja opettajana, ja elokuvassa hän itsekin tanssii pariin otteeseen. Elokuvan ilmestymistä edeltävällä vuosikymmenellä (1983-1991) Tango Argentino -niminen tanssishow oli kiertänyt maailmaa, saavuttaen massojen suursuosion, fiksoiden katsojien mielikuvan argentiinalaisesta tangosta kaltaisekseen ja nostaen Copesin argentiinalaisen tangon ikoniksi. Sillä lukijalla, jonka käsitys argentiinalaisesta tangosta kumpuaa näistä lähteistä, on täysi oikeus närkästyä tämän kirjoituksen seuraavista, hieman tylyistä arvioista. Mutta annetaan ensin Copesille täydet tunnustukset hänen aktiivisuu­destaan argentiinalaisen tangon hengissä pitämiseksi hankalina Argentiinan juntan vuosikymmeninä (joita tangoesityksissä myös sivutaan), ja myöhemmin tangon maailman­laajuiselle tunnetuksi tulemiselle!

Juan Carlos Copes ei liene tullut maailmaan synnynnäisin tanssilahjakkuuksin, mutta hän korvasi asian päättäväisellä mielenlaadulla. Hänen alkutaivaltaan tanssijana kuvataan hänen ja partnerinsa María Nievesin elämää koskevassa elokuvassa Our last tango kohtauksella jossa he tanssivat ensimmäistä kertaa, ja Copesin tanssi on kömpelön kompastelevaa. Vuonna 1993 tehdyssä haastattelussa (4) María Nieves kuvaa asianlaitaa sanoin: "When he started out, he was stiff as a board". Minusta Copesin tanssia myöhemminkin leimannut tietynlainen jäykkyys, turhan koukkupolvisuuden lisäksi. Tango-elokuvan kuvauksissa Copes oli iältään kuusikymppinen, ei siis enää nuoruuden voimissaan, mistä on annettava hieman hyvitystä − ja onhan seuraava tanssikohtaus ihan katsomisen arvoinen:

                                                                                   Copes esiintyy.

Jonkinlainen jäykähkön mekaanisuuden yleisvire on tarttunut myös elokuvan muihin tanssijoihin, joita Copes filmin eri kohtauksissa äkseeraa. Koreografioissa suositaan isoja tanssijajoukkoja tekemässä samoja liikkeitä samanaikaisesti. Nämä oppii nopeasti tunnistamaan "Copes-liikkeiksi", ja kun ne toistuvat esityksestä toiseen, alkaa katsojasta tuntua siltä, että yhden koreografian nähtyä on nähnyt kaikki.

Olisi ollut mielenkiintoista saada nähtäväkseen joidenkin tanssijoiden "omaa tanssia", onhan osallistuja­luettelossa myöhemmin maailmanmaineeseen kohonneita tanssijoita ja tanssin opettajia, kuten Sebastian Arche, Sonia Peralta ja Oscar Mandagaran!

ASSASSINATION TANGO (2003) − Tavisjännärissä valiotanssijoita 

Käsikirjoitus ja ohjaus: Robert Duvall

Pääosissa: Robert Duvall, Luciana Pedraza, Rúben Blades

Tuottaja: United Artists, USA

Tämän elokuvan ohjaaja, Robert Duvall, on tunnetumpi elokuvien näyttelijänä (142 roolia) kuin ohjaajana (5 elokuvaa), eikä tämä filmi ole mikään elokuvamaailman mestariteos, pikemmin B-luokan toimintajännäri. 

Argentiinalaisen tangon harrastajalle elokuvalla on kuitenkin oma mielenkiintonsa, sekä taustojensa että kuuluisan tanssijakaartinsa vuoksi. Ja liikutaanhan siinä Buenos Airesissa, ihan oikeasti.

Elokuvan päästooria, jossa Duvall on kylmäverinen amerikkalainen palkkatappaja, on ensisijaisesti tarvittu viemään tapahtumat Argentiinaan, missä päähenkilöllä on tappokeikka. Jätän itse jännäritarinan diplomaattisen "no comments" -lausuman varaan, mutta mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että elokuvan runsaat lapsikohtaukset ja päähenkilön ylitsevuotava kiintymys heihin saavat selityksen ohjaajan yksityiselämästä: hän perusti vuonna 2001 lastensuojelujärjestön Robert Duvall Children´s Fund.    

Sekä Argentiina että argentiinalainen tango ovat olleet Duvallille tuttuja jo pitkältä ajalta. Tangoon hän sai New Yorkissa kosketuksen 1980-luvulla, Tango Argentino -esitysten kautta, ja hänen silloinen vaimonsa harjoitteli tanssia tämän produktion erään tanssijan kanssa. Itse hän alkoi aikanaan opiskella tangoa Argentiinassa ja käydä Buenos Airesin milongoissa. Hänen vuonna 1996 valmistunut elokuvansa Adolf Eichmannista (jota hän näytteli) kuvattiin pääasiassa Argentiinassa, ja siinä yhteydessä hän tapasi nykyisen vaimonsa Luciana Pedrazan, joka toimii Duvallin vastanäyttelijänä Assassination tango -elokuvassa. Ainakin vielä vuonna 2012 he omistivat hotellin Lucianan lapsuudenkaupungissa Jujuyssa, mutta mieluiten Duvall asuu Argentiinan matkoillaan Buenos Airesin Recoleta-kaupunginosassa (5).

  Duvall paistattelee kuuluisuuksien keskellä.

 (Maria Nieves, Geraldine Rojas ja Orlando Paiva)

Moniin tangotähtiin vuosien mittaan tutustunut Duvall on saanut heitä houkuteltua isolla joukolla mukaan elokuvaan. Jotkut vain vilahtavat tanssilattialla, mutta toiset oikein esiintyvät, ja joillakin on jopa repliikkirooli.  Elokuvan lopputeksteissä mainittuja tanssijoita ovat (luettelemisjärjestyksessä) mm. Geraldine Rojas, Maria Nieves, Orlando Paiva, Javier Rodriguez, Pablo Verón, Armando Orzusa, Jorge Dispari,  Maria Del Carmen Romero, Jorge Manganelli, Estela Arcos, Carlos Perez, Gerardo Portalea ja Gabriel Misse − ja tämän lisäksi parikymmentä muuta tanssijaa!  Merkillistä kyllä, eräässä lyhyessä kohtauksessa päähenkilölle salidan näyttävää Juan Carlos Copesia ei elokuvan nimiluettelossa ole mainittu, eikä myöskään eräässä toisessa kohtauksessa vilahtavaa Demian Garciaa!

Filmin loppupuolella näemme päähenkilön, eli Duvallin itsensä, tanssivan tangoa, joka on mukiinmenevää jatko/edistyneen tason veroista. Elokuvan varsinaisena sokerina pohjalla näemme lopputekstien taustalla Geraldine Rochasin ja Pablo Verónin taitavan tanssin. Sen näkeminen nosti elokuvakatselu-urakan loppusaldon positiiviseksi.

                                                                   Geraldine Rojas ja Pablo Verón.

 VIITTEET

1) https://tangochrister.blogspot.fi/2017_01_01_archive.html

2)  Pellicoro, Paul: The Definitive Guide to Argentine Tango. Barricade Books Inc., 2002

3) https://en.wikipedia.org/wiki/Sally_Potter
4) Argentine Tango Documentary 1993-94. https://www.youtube.com/watch?v=klrzp0aIIG4

5) http://www.argentinaindependent.com/the-arts/film-culture/robert-duvall-hollywoods-tanguero/