MARJUT KOCH − Tangoileva Method Putkisto-ohjaaja

Tapasin Marjutin ensimmäisen kerran turkulaisen tanssikoulu Tanssituvan takapihan parkkipaikalla, syksyllä 2001. Erään sattuman kautta meistä tuli treenipari, ja seuraavana vuonna meistä tuli myös seurustelupari. Yhdessä aloitettiin vuosien 2001-2002 liepeillä myös argentiinalaisen tangon treenit, aluksi satunnaisilla tunneilla, mutta vuodesta 2010 alkaen jatkuvana, intensiivisenä harrastuksena.

Haastateltava kotioloissa.

Tämän haastattelun fokuksessa ei kuitenkaan ole argentiinalainen tango (siitä asiaa vasta jutun lopussa), vaan Method Putkisto menetelmä, jonka lisensoituna ohjaajana Marjut on toiminut vuodesta 2005 alkaen. Suora linkki tangoon on toki olemassa, sillä tämä kehon liikeratojen, tasapainon, vartalon kannatuksen ja hengityksen hallintaa vahvistava menetelmä sopii aivan erinomaisesti tanssijan harjoitusmuodoksi.

UUPUMUS SYKÄYKSENÄ

Marjut kertoo kokeneensa 1990-luvun lopulla työuupumuksen. Väsymys oli totaalista, ja hän jäi pitkälle sairaslomalle. Miettiessään miten hän voisi voimaannuttaa itseään, hän muisti  Method Putkisto -menetelmän, johon hän oli jokin vuosi aikaisemmin tutustunut kolmen tunnin esittelykurssilla, ja josta oli juuri ilmestynyt sen kehittäjän, Marja Putkiston kirjoittama kirja.

Uupumuksestaan huolimatta hän ryhtyi tekemään päivittäisiä harjoitteita, kirjan neuvoman 30 päivän teho-ohjelman mukaisesti. Hiljalleen hän huomasi energiatasonsa kohentuvan ja liikkumisen tulevan syvävenytysten ansiosta joustavammaksi. Jumittunut niskakin hellitti. "Tunsin myös kuinka rintakehäni alkoi joustaa ja hengitykseni tuli helpommaksi", hän muistelee. "Vaikutukset kehooni olivat kokonaisvaltaiset".

Marjut halusi oppia lisää ja ymmärtää syvemmin tätä menetelmää, jolla oli niin voimakas vaikutus hänen terveyteensä, ja hän kirjoittautui Method Putkisto Instituutin ohjaajakoulutukseen.

METHOD PUTKISTO

Päinvastoin kuin käsite ´Pilates´, joka ei ole suojattu nimike, ja jota kuka tahansa voi ilmoittaa ohjaavansa, Method Putkisto puolestaan on rekisteröity tuote, jota voivat ohjata ainoastaan Method Putkisto Instituutin koulutuksen läpikäyneet, lisensoidut henkilöt.

Menetelmän kehitti suomalainen Marja Putkisto. Kehitystyö alkoi kolme vuosikymmentä sitten, mutta sen taustaa voi hakea niinkin kaukaa kuin hänen kahdeksasta ensimmäisestä elinkuukaudestaan, jolloin hänet oli lonkkavian vuoksi lastoitettu, nuoruusvuosien balettitunneilta jolloin tietyt motoriset liikkeet tuntuivat vaikeilta, ja nuorella aikuisiällä tulleesta ymmärryksestä että "kasvoin ja kehityin kehoni keskuslinjan ulkopuolella, ts. väärässä asennossa", kuten hän erään kirjansa esipuheessa toteaa.

Marja Putkiston menetelmästään kirjoittamia kirjoja.

Ratkaiseva oivallus oli että "ainoa tapa korjata kehoni epätasapaino olisi kirjaimellisesti

venyttää ja pidentää lyhentyneitä lihaksiani", ja tästä alkoi syvävenytys-menetelmän kehittäminen, jossa vartalon oma paino yhdessä oikean hengitystekniikan kanssa syventää venytystä. Menetelmän kehittämiseen vaikutti myös työskentely liikuntapedagogina Suomen Kansallisoopperassa ja Sibelius-Akatemiassa, jolloin hän alkoi systemaattisesti keskittyä lihastasapainon kehittämiseen. Vuonna 1990 Marja Putkisto lähi Kulttuurirahaston stipendin turvin Lontooseen opiskelemaan koreografiaa, tanssia ja liikuntaa Labanin yliopistossa. Nykyään hän jakaa aikansa Helsingissä sijaitsevan Method Putkisto Instituutin koulutustehtävien ja Lontoossa olevan kotinsa välillä − sekä sikäläisen studionsa, jossa hän edelleen ohjaa.

Osa kurssimateriaalia.

Marjut kävi ohjaajakolutuksensa vuosina 2004-2005. Kun selailee kurssin kirjallista aineistoa huomaa, että kyse ei ole ollut pelkästään ´lihasten ja luiden liikuttamisesta´, joskin liikunta- ja hengityselimistön rakennetta ja toimintaa opiskeltiin perusteellisesti. Paljon tätä laajempaan teoreettiseen ja toiminnalliseen opetuskokonaisuuteen kuului mm. opetustilanteen pedagogista hallintaa, huomioden psyykkisiä ja fyysisiä elementtejä, sekä opetustunnin dynamiikkaa. Käytännön työskentelyyn osallistuttiin luonnollisesti runsaasti, ensiksi tarkkailijana, sitten avustajana, myöhemmin harjoitusohjaajana, ja lopuksi vielä näyttötuntien muodossa.

OHJAAJANA TURUSSA

Valmistuttuaan Marjut aloitti sekä peruskurssien että viikoittaisten jatkuvien harjoitustuntien pitämisen, parhaimmillan kolmellekin eri ryhmälle, sekä veti useassa turkulaisessa työyhteisössä Method Putkisto -lyhytkursseja.

Yhteensä kuuden tunnin (3 x 2h) mittaisella perukurssilla osallistujat tutustuvat menetelmän peruselementteihin, joita ovat hengitys, syvävenytys ja syväjumppa. Tärkeää on kehon tuntemuksen ja liikkeen tunnistamisen kehittyminen. Peruskurssi on tarkoitettu sekä niille, joka aikovat jatkaa itsenäisesti kirjan antamien ohjeiden avulla, että niille jotka jatkavat säännöllisillä harjoitustunneilla. Marjut vertaa jatkuvaa Method Putkisto -harjoittelua argentiinalaisen tangon treeneihin: aina kehittyy lisää, eikä koskaan ole lopullisesti valmis.  Marjut toteaa, että Method Putkiston ohjaaminen on ollut hyvin palkitsevaa. Hän muistelee asiakkaita joilla liikkuminen muuttui oleellisella tavalla, ja sellaisia joiden krooniset selkäkivut helpottivat.

Tuore kurssi-ilmoitus.

Hän on itsekin elävä esimerkki menetelmän vaikutuksesta. Niihin aikoihin kun hän aloitti omat Putkisto-treeninsä, hän harrasti kilpatanssia tanssiurheilu­seura Bolerossa, ja otti yksityistunteja ryhmänsä opettajalta, Toni Eklundilta. Kun Toni kesätauon jälkeen tanssitti hitaassa valssissa Marjutia, joka oli puolisen vuotta tehnyt aktiivisesti Putkistoa, Toni oli hetken kuluttua pysähtynyt  ja hämmästynyt ilme kasvoillaan todennut: "sun kehosi kannatus on aivan älyttömästi parantunut!"

Marjut kilpatanssitreeneissä vuonna 2006.

BODY UP

Kun Marjut oli vetänyt Method Putkisto-ryhmiä kuusi vuotta, niiden pitämistä alkoi haitata argentiinalaisen tangon ahkera harrastus ja vuosittaiset oleskelut Buenos Airesissa.  Ohjaaja­toimintaan tulikin usean vuoden tauko. Mutta vuonna 2016 hän kuuli että Marja Putkisto oli alkamassa jatkokouluttaa ohjaajia menetelmänsä uusimpaan versioon, nimeltään Body Up. Marjut päätti aktivoitua uudelleen, ja ilmoittautui vuoden kestävään jatkokoulutukseen, jonka päättökuulustelut tulevat olemaan tämän vuoden elokuulla. Yhdeksänhenkisen kurssin muodostaneen, tulevien Body Up -ohjaajien joukossa Marjut on ainoa turkulainen. Marjut kertoo, että erityisesti häntä motivoi mahdollisuus "opettaa muille tanssijoille asioita, joista on itse niin paljon hyötynyt".

Vuoden 2017 kirja. Kannessa Marja Putkisto.

Body Up -tunteja on Turussa saatavana vasta syksystä alkaen, mutta menetelmän periaatteisiin voi tutustua hiljattain ilmestyneen kirjan avulla. Kirjan nopeakin silmäily kertoo, että Putkisto-menetelmää on kehitetty entistäkin kokonais­valtai­semmaksi, yhä kauemmaksi pelkästä "jumppaamisesta", ja menetelmää kehitettäessä on mielen ja kehon vuorovaikutus otettu vahvasti huomioon.

Kehittäjänsä luonnehdinnan mukaan Body Up menetelmä on "luonnollisen liikkeen ja vapaasti liikkuvan kehon moderni harjoittelumalli". Luonnollinen ryhdikkyys, ja nimenomaan sen puuttuminen, on keskiössä. Menetelmän kehittäjää on huolestuttanut, tuoretta kirjaa siteeraten, "kuinka liikesuuntien hävitessä selkärangan hermotus heikkenee, silmien liikkeet lukkiutuvat ja kehon perusliikeketjut pienenevät ja surkastuvat. Tämän myötä ryhti jäykistyy".

Marjut taiteilee Wobbel-alustalla.

Erityisenä uutuutena menetelmä esittelee ns. Wobbel-harjoitusalustan, jonka kehittämisen taustalla on ollut mielikuva entisajan hyväryhtisten tukkijätkien tasapainoillusta uittotukeilla. Marjut kuvaa sillä suoritetun harjoittelun jo tuoneen oman ryhtiinsä lisää luonnollisuutta. Myös lautaan tutustuneet balettitanssijat ovat kuuleman mukaan tykästyneet Wobbel-harjoitteisiin.

TIPULAN TYTTÖJÄ

 

Tositurkulaisnaisen kaksi kriteeriä ovat, että on syntynyt Heidekenillä ja käynyt koulua Tipulassa (Turun Tyttölyseo). Nämä kriteerit täyttyvät sekä Marjutilla että hänen kaksi vuotta vanhemmalla siskollaan Kirsillä, jota ei tässä yhteydessä voi ohittaa, koska "yhdessä aina kaikki tehtiin". Tiivis yhteys ei ole rajoittunut lapsuuteen, sillä kuten Marjut toteaa: "Mun elämässäni sisko on aina ollut kuvassa".

Siskokset leikkimässä.

Musiikki oli kodissa vahvasti läsnä. "Meillä soi aina jotakin". Vanhemmat olivat musikaalisia ja isä esiintyi vapaa-ajallaan laulajana, mutta ennen kaikkea kuunneltiin musiikkia radiosta ja levyiltä. Marjut muistelee, miten hän ja hänen siskonsa saattoivat jo muutaman vuoden iästä alkaen istua tuntikausia valokuvassa näkyvän radio/levysoitin-yhdistelmän äärellä musiikkia kuuntelemassa.  Valikoima oli lavea, alkaen  Benjamino Giglin ja Mario Lanzan klassisemmasta repertuaarista Laila Kinnusen ja Brita Koivusen iskelmiin, ja siitä aina Kippari kvartettiin ja Pikku oraviin.  Siskojen vanhemmista veljistä Kimmo kuunteli rokkia ja Kai jatsahtavampaa musiikkia. Kun Marjut oli 8-9 vuotias, saapuivat Beatlesit, ja hänestä tuli niiden ehdoton fani.

Marjutin ihailema kummitäti, joka oli menestyvä kilpavoimistelija, sytytti pienessä tytössä kiinnostuksen liikkumiseen. Erityisesti baletti viehätti, ja TV:n lähettämä Wienin uudenvuoden konsertti piti ehdottomasti nähdä "koska siellä oli sitä ihanaa balettia", Marjut muistelee. Hinku balettitunneille oli kova, mutta vanhemmat joutuivat toteamaan, että siihen harrastukseen ei ollut varaa. Lohdutuksena tarjottiin vaihtoehdoksi voimistelua. Kertakäynti paikallisen urheiluseuran lapsitreeneissä jäi kuitenkin herkälle lapselle viimeiseksi. Marjut muistelee: "Pitkin lattiaa kirmasi 40-50 lasta, meteli oli kauheaa, eikä teini-ikäisillä ohjaajilla ollut tilannetta hallussaan".  Kun ei ollut kunnon ohjausta, Marjutille jäi tunne että "en osannut mitään".  Liikuntainto lopahti siihen, ja Marjut päätti keskittyä toiseen mielipuuhaansa: käsillä tekemiseen.

KÄSITYÖFRIIKKI LASTENTARHANOPETTAJANA

Pienestä pitäen Marjut, yhdessä siskonsa kanssa, harrasti ompelemista. Barbie-nukeille syntyi omin käsin vaikka mitä vaateparsia. Marjut kuvaa  suhtautuneensa käsillä tekemiseen aina ajatuksella "mikään ei ole mahdotonta".  Kahdeksan tai yhdeksän vuoden iässä hän virkkasi itselleen ohuesta virkkauslangasta juhlamekon, ja varhaisteininä hän teki itselleen nahkaiset kesäsandaalit, "kun ei ollut varaa ostaa".  Hän kuitenkin 13-vuotiaana päätti, että aikuisena hänestä tulisi lastentarhanopettaja!  Näin jäljestäpäin hän itsekin ihmettelee, mistä tämä ajatus tuli, sillä hän ei ollut lapsena ollut lastentarhassa, ei edes missään kerhossakaan. 

No, lopulta siinä kävi niin, että ylioppilaaksi tultuaan Marjut koulutti itsensä ensin Turussa lasten­tarhanopettajaksi ja heti sen perään Helsingissä käsityönopettajaksi!  Elämänura valikoitui sen perusteella, että käsityönopettajan paikkoja ei ollut avoinna, mutta lastentarhan­opettajista oli kova pula, ja niinpä Marjut tuli tehneeksi 23 vuoden työuran päiväkodissa.

Päiväkodin naamiaisissa.

Käsityöt ovat kuitenkin olleet koko ajan kuvassa, vapaa-ajan harrastuksena. "Tai oikeastaan harrastus on liian laimea ilmaisu. Tämä on enemmin pakkomielle tai osa personallisuuttani", Marjut toteaa. Käsillä tekemisen kirjo on ollut laajaakin laajempi. On pukuompelua (tämän kirjoittaja voi todistaa, että upea tanssihame, jota ei aamulla ollut olemassa, voi olla illalla puettuna päälle), neulontaa, kirjontaa, virkkausta, pitsitöitä, nahkatöitä, helmitöitä, kankaanpainantaa ja huovutusta.  Voi helposti kuvitella, kuinka valtavasti tällaiset käsityötaidot ovat hyödyttäneet ja ilahduttaneet päiväkodin lapsia. Nykyään Marjutin osaamisesta pääsevät nauttimaan hänen kumppaninsa lastenlapset.

Marjut vetämässä "kesämökin askartelupajaa".

Eikä siinä vielä suinkaan kaikki. Kesämökin puutarhapöytä ja istutusalusta kielivät, että Marjutin kädenaskareisiin kuuluvat myös puutyöt −  ja mökiltähän löytyy myös betonista valettuja istutusruukkuja.  Savitöitäkin tehtiin yhteen aikaan turkulaisessa savipajassa ahkerasti. Valokuvauskin kuului asiaa, ja kehitys filmirullista kuviksi pimiössä. Eikä sovi unohtaa grafiikan tekoa, johon Marjut turkulaisessa taidekoulussa perehtyi linosta metalligrafiikaan, ja veti lasten kuvataidekoulussa viikoittaisia tunteja.  Kuvataiteisiin ovat kuuluneet myös piirustus (lyijykynä, pastelli, hiili, tussi) ja maalaus (vesivärit, öljy ja akryyli). Näistä harrastuksista todistavia teoksia löytyy kodin seiniltä.

Litografiaa tekemässä 1990-luvulla

VIVE LA FRANCE!

"Kotona oltiin aina kiinnostuneita vieraista kulttuureista", Marjut muistelee. Isä oli kasvanut monikulttuurisessa Viipurissa, jossa oppi suhtautumaa vieraskielisiin ilman ennakkoluuloja. Yksi täti oli muuttanut Kanadaan, ja kirje- ja pakettilähetykset pitivät jatkuvan ikkunan auki suureen maailmaan.

Marjutin siskosta tuli filosofian maisteri pääaineenaan ranskan kieli, mutta myös Marjutin sydämessä on Ranskan maalla, sen kielellä ja kulttuurilla ollut tärkeä sija. Ensimmäinen kontakti oli television ranskankielinen sarja La porteuse de pain. Tätä hän katsoi yhdessä jo ranskaa lukevan siskonsa kanssa, vaikka ei itse vielä opiskellut tätä kieltä, mutta koulussa hän oli kyllä jo todennut olevansa "enemmän kieli- kuin matikkaihminen". Myöhemmin, ylemmällä luokalla, "aivan ihana" ranskan kielen opettaja soitti oppilaille ranskalaista musiikkia, ja myös Marjutin kotona alkoi soida Mirelle Mathieu, Yves Duteille, Francoise Hardy, ja moni muu ranskalaisartisti.  Aluksi nauhurinauhalta, sittemmin LP:ltä − ja Marjutin kirjahyllyn CD-rivistöstä ilmenee, että tämän musiikin kuuntelu on jatkunut aikuisiässä.

Nämä kuunneltiin melken puhi.

Siskon ranskan kielen opiskelu edellytti tutustumista maan kieleen ja kulttuuriin paikan päällä Ranskassa. Kun hän ensimmäiseltä matkalta kotiin tultuaan selaili vaihtopaikkojen seuraavan vuoden esitteitä, Marjut oli tomerasti todennut että "seuraava paikka on Toulon, ja me mennään yhdessä!"  Ikimuistettavan matkanteon jälkeen − "kauhella lentokonerötisköllä laskeudutiin rysähtäen Pariisiin, josta matka jatkui täpötäyden junan hiessä ja ikkunoista tulevassa noessa Ranskan etelärannikolle asti" − seurasi ikimuistettava vaihto-oppilaskuukausi. Siskokset ja kolmisenkymmentä muuta vaihto-opiskelijaa, jotka edustivat toistakymmentä maata, olivat kyseisen yliopiston ensimmäinen vaihto-oppilasryhmä, "ja meitä pidettiin kuin kukkia kämmenellä". Solmittuja ystävyys-suhteita ylääpidettiin vuosikymmeniä kirjeitse, ja Suomeen tulivat vierailulle iranilainen, hollantilainen, skottilainen ja brittiläinen ystävä. 

Vaihto-oppilaana Toulonissa (Marjut neljäs vasemmalta).

Myöhemminkin on Ranskassa − "aina Pariisi tai Etelä-Ranska" − käyty lukuisia kertoja; Marjut yksinkin puolisen tusina kertaa. Yksinreissuja valmisteltiin niin, että kartalta katsottiin mielenkiintoinen kohde − "pittoreski kaupunki josta hyvät yhteydet muualle" − ja siten Michelin-opaskirjasta valittiin sopiva hotelli, jonne soitettiin ja varattiin majoitus. Helsinkiläinen luottomatkatoimisto hoiti lento- ja junalippujen varaukset.

Yksityistunnilla Pariisissa.

Visiitit Ranskaan ovat jatkuneet näihin päiviin asti. Viimeisin reissu, muutama vuosi sitten, liittyikin jo argentiinalaiseen tangoon, kun Pariisissa tuli otettua kaksi viikkoa putkeen yksityistunteja siellä vierailevalta Buenos Airesmatkojen luotto-opettajalta, Danielle Charonnetilta.

BUENOS AIRES

"Sydämeni on jäänyt Buenos Airesiin", Marjut toteaa.  "Kuuden matkan ja yhteensä 9 kuukauden oleskelun jälkeen Buenos Airesissa, tämä alkoi jo tuntua lähes kotikaupungilta, mutta jatkossa olemme kuitenkin päättäneet suosia matkustamista Euroopassa".

Matkoilta on tietenkin jäänyt paljon tangomuistoja: monen monituiset milongat ja lukemattomat treenitunnit eri opetusryhmissä, eri puolella laajaa kaupunkia. Erityisesti muistuvat mieleen ne monet opettajat, joilta on myös otettu yksityistunteja. Osasta heistä tuli vuosien mittaan henkilökohtaisia ystäviä, kuten Danielle "Dani" Charonnetista sekä Gustavo Sabásta ja Maria Oliverasta.

Kimara muistoja Buenos Airesin yksityisopettajista.

Marjutin sydämen pohjukoissa vahvimmin elävät muistot ovat kuitenkin jotakin muuta, jotakin yleisempää, vaikeammin määriteltävää... Ehkä mieltä vielä hivelevät upeasti kukkivien jakarandapuiden alkukesäinen loistokkuus, ehkä korvissa vielä soivat oman korttelin kivijalkakauppojen myyjien iloiset tervehdykset, ehkä suussa vielä tuntuvat uunituoreiden empanadojen ja suussa sulavien leivosten maut? Varmasti nämä asiat, ja paljon muuta!

Muistoissa voivat käydä rakkaiksi myös sellaiset asiat, jotka paikan päällä ärsyttivät, mutta ovat Buenos Airesin arjelle niin tunnusomaisia: pitkä välimatkat, jonot bussipysäkeillä ja täpötäyden bussin keikkuvan nykivä matka, kiihdytyksineen ja äkkijarrutuksineen. Mukana tuotujen euroseteleiden vaihtaminen puolivirallisissa vaihtopisteissä, aina pienessä jännityksessä  −  tuloksena paksuudeltaan kymmenkertainen, laukusta kotimatkalla pursuava setelinippu. Aurinkoisen sään äkkiarvaamatta katkaiseva sademyrsky.

Pationäkymä keittiön ikkunasta.

Ja tietenkin mieltä hivelevät muistot kodikkaista ravintoloista ja lukuisista kahviloista. Runsaista, vehreistä puistoista. Oman asunnon pation minipuutarhasta. Käsityömarkkinoiden taidokkaista tuotteista. Naapuruston vihannespuotien väriloistosta, ja lähes joka kadun kulmalla värejään hehkuttavista kukkamyyjien kojuista. Suurikokoisista seinätaideteoksista. Ja vuosittain toistuvasta, suomalaisittain erikoisesta kokemuksesta: kauppojen jouluvalmisteluista keskellä vuodenlopun helteitä!

Kyllä, kyllä; kaikkea tätä, mutta ennen kaikkea: lähtemättömimmin Buenos Aires on jäänyt Marjutin sydämeen kaupunkina joka elää!

Näkymä Buenos Airesin kotikadulta.