Kuuletko tanssin, eli mitä kuunnella tangomusiikissa?

Kirjoittaja: Heikki Valkonen

Monet seuraajat tanssivat argentiinalaista tangoa silmät kiinni, mutta oletko koskaan yrittänyt tanssia täysin vaimentavat kuulosuojaimet päässä? Maailmassa ei liene monta tanssilajia, jota tanssittaisiin ilman musiikkia, eikä tango todellakaan kuulu siihen joukkoon. Jos olet joskus tehnyt tangokuvioita ilman musiikkia, se on ollut motorista harjoittelua, ei tanssia. Vain musiikki antaa tanssiparin yhteiselle liikkeelle mielekkyyden, synkronoi kaksi tajuntaa yhteen ja saa parhaimmillaan aikaan yhteisen kokemuksen, jossa musiikki, liike ja toisen ihmisen kohtaaminen sulautuvat yhteen suurta mielihyvää tuottavaksi elämykseksi.

Tapahtuuko tämä sulautuminen sitten ihan automaattisesti, laitetaan vain levy soimaan ja otetaan askelia? No ei tietenkään! Aivan samoin kuin meidän täytyy mukautua tanssipartnerimme fyysisiin mittasuhteisiin, reagointinopeuteen jne., meidän pitää mukautua kulloinkin soivaan musiikkiin. Jos aina vain tamppaamme samalla tavalla eteenpäin musiikista pahemmin välittämättä, koko tanssimme muuttuu yhdentekeväksi, mutta jos pyrimme yhdessä ilmaisemaan musiikissa tapahtuvia asioita, pääsemme tuohon yhteiseen kokemukseen tai ainakin lähemmäksi sitä.

Tässä artikkelissa esittelen tärkeimpiä asioita joita musiikissa kannattaa kuunnella ja annan vähän vinkkiäkin kuinka niitä voisi ilmentää tanssissa. Pyrin käsittelemään aihetta käytännönläheisesti tanssijan näkökulmasta ja välttämään itselleni niin rakkaita musiikinteorian käsitteitä, mutta saatan toki sirotella niitä joukkoon sellaisten iloksi, joita teoria kiinnostaa.

Perussyke eli pulssi eli biitti

Kaikki paritansseissa käytetty musiikki perustuu kiinteään, tasaisena toistuvaa sykkeeseen. Se on kuin musiikin sydämenlyönnit mutta ei kiihdy tai hidastu rasituksen tai mielialan mukaan vaan pysyy samana kappaleen alusta loppuun, ehkä mahdollista loppuhidastusta lukuun ottamatta. Musiikille syke merkitsee samaa kuin talolle runkorakenne: Kaikki muu kiinnittyy siihen joko välittömästi tai välillisesti.

Jos olet käynyt soittotunneilla, tunnet ehkä laitteen nimeltä metronomi. Se naksuttaa tätä tasaista sykettä siihen tahtiin mikä siihen on asetettu. Sykkeen tiheyttä kutsutaan tempoksi, ja tangomusiikin perussyke on tyypillisesti n. 60 iskua minuutissa mutta voi vaihdella kappaleesta ja tulkinnasta riippua välillä 55 – 75 perusiskua/min. Sattumoisin tälle alueelle asettuu myös monen kansalaisen lepopulssi joten voidaan kauniisti ajatella että musiikin syke toimii kuin sydäntentahdistin, joka tahdistaa kaksi sydäntä yhteiseen sykkeeseen. J Milongassa meno on villimpi eli 75 – 115 perusiskua/min.

Perinteinen metronomi.

Tässä sama kappale sekä tangon että milongan tempossa:

Tango, D’Arienzo [linkki]
Milonga, D’Agostino [linkki]      

Syke koostuu iskuista, joita ei välttämättä isketä millään vaan jotka hahmottuvat kuulijalle musiikin virrasta. Muihin tanssimusiikin lajeihin verrattuna argentiinalaisen tangon erikoisuus onkin se että syke löytyy melodioista eikä sitä tarvitse alleviivata lyömäsoittimilla. Tässä ei sinänsä ole mitään mystistä koska kyse on ihmisen luontaisesta tavasta hahmottaa musiikkia. Suurin osa ihmisistä pystyy kyllä löytämään sykkeen jopa yksinkertaisesta melodiasta.

Ei varmaan ole ollut yhtään argentiinalaisen tangon alkeiskurssia jossa ei olisi opeteltu kävelemään perussykkeen eli perusiskujen tahtiin. Tämän asian tärkeyttä ei voi kyllin korostaa. Ihmisillä on erilaisia valmiuksia hahmottaa sykettä ja toteuttaa sitä omassa liikkeessään, ja jos tunnet asian vaikeaksi, harjoittele, harjoittele ja harjoittele! Jos hienojen askelkuvioiden ja muiden härvelien yrittäminen saa tarkkaavaisuutesi herpaantumaan ja hukkaat sykkeen, unohda härvelit ja palaa perusasioihin! Jos olet jo luovuttanut ja lähdet siitä että liikuskelet oman sisäisen sykkeesi tahtiin ja annat tangomusiikin olla vain taustamusiikkia, ota huomioon että tanssipartnerisi kaiken todennäköisyyden mukaan hahmottaa sykkeen sinua paremmin ja kärsii siitä ettei saa astua musiikin tahtiin.

Tämä, mitä olen sanonut sykkeessä pysymisen tärkeydestä, koskee yhtälailla seuraajia kuin viejiäkin. Viejä voi joutua epätoivon partaalle jos seuraaja ei astu askeleitaan iskulle vaan laahaa itsepintaisesti jäljessä tai astua tipsuttelee ennen aikojaan, ja tämän seurauksena jatkossa tuskin enää syntyy cabeceokontaktia kyseisten tanssijoiden välille. Erityisesti giroissa seuraajan vastuu sykkeessä pysymisestä on suuri.

Sykkeen eri tasot

Länsimaisessa musiikissa – jota tangokin mitä suurimmassa määrin on – aika voidaan aina jakaa kahdella tai vaihtoehtoisesti kolmella. Tähän perustuvat myös nuottikirjoituksen aika-arvot: kokonuotti, puolinuotti, neljäsosanuotti, kahdeksasosanuotti jne.

Siis jos ajatellaan kahden perusiskun välistä aikaa, se voidaan jakaa tangossa ja milongassa kahteen ja valssissa kolmeen osaan. Näin perusiskujen väliin muodostuu sivuiskuja, tai kuten yleensä puhutaan, vahvojen iskujen välissä on heikkoja iskuja. Tangon sykkeessä on täten siis kaksi tasoa eli vahva-vahva ja vahva-heikko-vahva-heikko, joista jälkimmäinen sykkii puolta nopeammin. Argentiinalaiset opettaja käyttävät vahvasta iskusta usein termiä tiempo ja heikosta iskusta termiä contratiempo. Se, miten kuulija havaitsee vahvat ja heikot isku, on taaskin hahmotuskysymys, mutta kappaleen sovitus ja soiton iskutus voivat ohjata tätä hahmotusta korostamalla jompaakumpaa tasoa. 

Kuunnellaanpa tästä esimerkkinä maailman toiseksi tunnetuin tango kolmena eri tulkintana!

Carlos Di Sarli korostaa vahvasti perusiskuja, ja tämä antaa musiikin hahmottamiseen selkeyttä, jonka ansiosta Di Sarlin levytykset lienevätkin tangotuntien suosituinta ohjelmistoa [linkki].

Juan D’Arienzo puolestaan korostaa perus- ja sivuiskuja lähes tasapuolisesti, mikä saa sykkeen tuntumaan puolta nopeammalta [linkki]. Jonkinlaisena välimuotona voitaisiin pitää 1920-1930-luvun vaihteen ”kävelytangoa”, jossa on juurevat perusiskut ja kevyemmät väli-iskut. Tämä antaa askeleeseen mukavasti keinahtavan tunnun ja houkuttelee koristelemaan väli-iskuja pienillä kengänkärkitäpeillä. Orquesta Típica Victor soittaa näin [linkki]

Nuottikirjoituksella iskutus näyttää tältä:

Kannattaa tiedostaa että Di Sarli ja D’Arienzo tavallaan edustavat iskutuksen käsittelyssä ääripäitä eli vain harva orkesteri soittaa yhtä coolisti kuin Di Sarli tai yhtä hakkaavasti kuin D’Arienzo. Esimerkiksi useimmat 1940-luvun aksentoitua melodista tyyliä edustavat orkesterit (Laurenz, Tanturi, Troilo jne.) korostavat saman kappaleen sisällä vuoroin perus- ja vuoroin kaksinkertaista iskutusta.

Kuinka sitten pitäisi tanssia kun kuulee että musiikki etenee kaksinkertaisessa sykkeessä? Pitäisikö D’Arienzon tahtiin astella aina puolta nopeammin kuin Di Sarlin tahtiin? Ei toki, siitä tulisi aivan liian rauhatonta, mutta perussykkeen mukaan astelu on toisaalta tylsää jos musiikki kertoo muuta. Kun musiikkia kuuntelee, löytää kyllä paikkoja, joissa täytyy astua myös sivuiskuille. Näitä on D’Arienzon tulkinnoissa toki muita useammin, mutta kyllä Di Sarliltakin löytyy kohtia, joissa cortado-askel tai nopea cruzada on paikallaan. Oikea musiikki ei ole koskaan pelkkää samana toistuvaa sykettä!

Täytyy vielä mainita että sykkeessä voidaan hahmottaa myös ylempi taso jossa joka toinen perusisku hahmottuu vahvemmaksi kuin niiden välissä olevat perusiskut. Tällöin syke tavallaan harvenee puoleen, ja tämä vastaa niitä hitaita askelia joita tangotunnilla myös harjoitellaan. Jos esimerkiksi viulu soittaa laulavan melodian, jonka sävelet kestävät kahden tai useamman perusiskun verran, tuntuu varmasti paremmalta myös astella hitaasti tähän tahtiin.

Rytmiset poikkeamat eli epäiskut

Sykkeen päälle muodostuu kappaleen rytmi eli kaikkien soivien ajallisten tapahtumien kokonaisuus. Rytmisistä poikkeamista puhutaan jos tapahtuma ei mene yksiin perussykkeen kanssa. Poikkeamatyyppeinä erotellaan mm. synkooppi ja takapotku, mutta yhtä kaikki kysymys on siitä että jossain kohtaa sivuisku korostuu voimakkaampana kuin perusisku. Tästä on perinteisesti käytetty sellaista hieman ristiriitaista termiä kuin epäisku vaikka iskustahan siinä nimenomaan on kysymys.

Epäiskuja on hauska hyödyntää tanssissa sovittamalla niiden kohdalle cortado-askel tai jokin muu nopea ja voimakas liike. Useimmiten tämä vaatii kappaleen hyvää tuntemusta koska tangomusiikin luonteeseen kuuluu että epäiskuja esiintyy vain tarkoin valituissa paikoissa.

Kun Juan D’Arienzoa on nimitetty sykkeen kuninkaaksi (El Rey del compás) niin Rodolfo Biagi olisi varmastikin epäiskujen kuningas. Hänen tulkintansa Unión civica –tangosta on varsinainen ilotulitus, mutta tanssijan kannattaa tuntea kappale aika hyvin jotta voisi ottaa ilon irti yllättäen ja pyytämättä tulevista epäiskuista [linkki]

Hiljaisuus: tauot ja säkeet

Tähän saakka olemme puhuneet siitä miten sykettä ja iskuja tanssitaan, mutta mitä sitten tehdään kun syke taukoaa? Itse asiassa on aivan yhtä tärkeää tanssia hiljaisuutta kuin soivaa musiikkia, mutta mitä musiikissa ajoittain esiintyvä hiljaisuus meille kertoo?

Jokseenkin kaikki tangokappaleet ovat olleen alun perin lauluja. Kun ihminen laulaa, hänen on hengitettävä välillä sisään, ja sisäänhengitysten välillä laulettavaa kokonaisuutta sanotaan säkeeksi eli fraasiksi. Laulun säe vastaa yleensä myös paperille kirjoitetun laulutekstin riviä eli runonsäettä. Tämä säerakenne on niin perustavanlaatuinen tekijä että se ulottuu kaikkeen musiikkiin ehkä radikaaleimpia avantgarde-kokeiluja lukuun ottamatta.

Tangotunneilla usein lasketaan kahdeksaan kun etsitään kahdeksan perusiskun mittaisia kokonaisuuksia. Tangomusiikin säkeet käsittävät tosiaan yleensä 8 perusiskua, mutta joskus säkeen pituus voi olla 4 tai 16 perusiskua. Yhtä kaikki seitsemän perusiskun jälkeen olisi tarkoitus pysähtyä kahdeksannen ajaksi, ja tämähän vastaa juuri sitä mitä laulaja tekee laulettuaan säkeen: hengittää. Tangotanssi hengittää siten että ei marssita koko ajan tasaiseen tahtiin vaan tanssitaan ensin yksi säe, sitten toinen jne.

Laskeminen on kuitenkin tylsää, ja siihen keskittyminen häiritsee tanssimista. Kuuntelemalla pääsee samaan lopputulokseen paljon luonnollisemmin koska musiikin säerakenteen ansiosta tanssijan hengähdyspaikat löytyvät kyllä musiikista.

Millaista hiljaisuutta sitten etsimme musiikista? Emme välttämättä löydä täyttä hiljaisuutta, mutta jokin muuttuu musiikissa aina säerajalla. Jos laulaja on äänessä, hän vetää henkeä juuri näissä paikoissa, ja jos jokin soitin soittaa melodiaa, sekin pitää säkeen päätyttyä pienen tauon. Tangomusiikin erityispiirteisiin kuuluu että säerajalla jokin soitin, useimmiten piano, soittaa eräänlaisen musiikillisen välimerkin joka laittaa pisteen tai pilkun säkeen loppuun. Se voi olla jokin juoksutus, murtosointukuvio tai vaikka yksittäinen korkea sävel (”plimpautus”). Usein tällainen paikka tarjoaa seuraajalle tilaisuuden harjoittaa luovuutta. Kun viejä pysähtyy, seuraaja voi koristelullaan tanssia tuon pienen musiikillisen välimerkin, ja jos viejä ei pidä kiirettä seuraavan säkeen aloituksessa, seuraajalle tarjoutuu mahdollisuus runsaampaankin koristeluun.

Koristelua Petäyksen tangoleirillä 2015. Tässä linkki.

Kun orkesterikin näin selvästi ohjaa tanssijaa hahmottamaan musiikin säkeet, kysymys ei ole merkityksettömästä asiasta. Aivan käytännön vihjeenä välimerkki kertoo että jos viejä aikoo aloittaa jonkin useampia askelia käsittävän kuvion, se kannattaa tehdä mahdollisimman pian säkeen alun jälkeen jotta kuvio olisi valmis kun tanssin on aika hengittää seuraavan kerran. Giron eri versiot käsittävät 4 – 7 perusiskua joten ihan säkeen loppupuolella giroa ei kannata aloittaa ellei nimenomaan halua sitoa kahta säettä yhteen.

Kun oppii kuuntelemaan säkeitä, alkaa myös hahmottaa säkeiden välisiä suhteita. Usein säkeet muodostavat pareja, joista ensimmäinen, melodiselta suunnaltaan nouseva, tuntuu ikään kuin kysymykseltä ja toinen, suunnaltaan laskeva, vastaukselta. Toinen suhdetyyppi, nimeltään sekvenssi, muodostuu kun samaa melodianpätkää toistetaan useamman kerran eri sävelkorkeuksilta. Näitä yhteen liittyvä säkeitä voi tanssia vaikkapa siten että toistaa saman askelkuvion hieman varioituna, esimerkiksi ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan.

Musiikin karaktääri

Kenellekään tuskin lienee yllätys jos musiikki muuttaa luonnettaan kesken kappaleen: Rytmikkäästi hakkaava jakso voi äkkiä vaihtua laulavaan melodiaan ja päinvastoin. Tällaiset kontrastit ovat itse asiassa paljon yleisempiä argentiinalaisessa tangossa kuin monessa muussa tanssimusiikin lajissa. Tämä tarjoaa tanssijoille suuret mahdollisuudet varioida tanssityyliään ja löytää eri näkökulmia tanssikappaleeseen.

Niinpä kun viulu soittaa herkkää melodiaa, askelet saattavat venyä usean perusiskun mittaisiksi tai lineaariset liikkeet vaihtua pyöriviin. Kun taas bandoneonit hakkaavat rytmikkäästi, askel käy voimakkaammaksi ja askellus tiheämmäksi.

Pyöreänsileä Bouba ja teräväsärmäinen Kiki
(kopioitu Erdemselin kotisivulta)

Suomessakin muutamaan kertaan opettanut tango-opettaja ja kuvataiteilija Murat Erdemsel on havainnollistanut tangomusiikin karaktäärinvaihdoksia kuvataiteen keinoin. Hän on käyttänyt hahmopsykologi Wolfgang Köhlerin käsitteitä bouba ja kiki ja luonnehtinut näitä maalauksissaan, jotka ovat nähtävissä tässä [linkissä].

Musiikin kerrokset ja eri soittimet

Kaikkea mitä edellä on puhuttu voi esiintyä musiikissa yhtaikaa eri tasoilla. Niinpä jos bandoneonit jatkavat samaa hakkaavaa melodiaa kuin edellisessä jaksossa mutta viulu alkaa laulaa pitkin sävelin, tanssija voi valita kummanko karaktäärin mukaan tanssii. Tämä on erityisen tyypillistä D’Arienzon sovituksille: Lähes kaikissa levytyksissä on kiihkeän iskutuksen keskellä vähintään yksi jakso, jossa viulu loihtii mitä ihanimman melodian rytmikkään taustan päälle. Aiemmin esillä olleessa El Choclon levytyksessä ensimmäinen viulusoolo tulee jo 16 sekunnin kuluttua alusta [linkki].

Koska tangot ovat alun perin lauluja, tangokappaleen päämelodia on alkuperäinen laulumelodia, jonka laulaja esittää ja  joka soi instrumentaalijaksoissa myös soittimissa. Mutta koska tangokappaleet ovat kaikkea muuta kuin tylsiä, niissä on myös muita melodioita. Yhtaikaa päämelodian kanssa soivaa, usein karaktääriltään erilaista melodiaa kutsutaan vastamelodiaksi, ja tällainenhan tuo D’Arienzon viulumelodiakin juuri on. Varsinainen laulavien vastamelodioiden mestari on kuitenkin Carlos Di Sarli. Kuunnellaanpa hänen vastamelodiansa El Choclon hakkaavalle päämelodialle kohdasta 1:04 [linkki].

Vastamelodia antaa tanssijalle taas uusia mahdollisuuksia löytää tanssiinsa uusia sävyjä. Vaikka kappaleen rakenteeseen kuuluisi päämelodian toistuminen jossakin paikassa, vastamelodia tarjoaa tarttumapinnan, jonka kautta tanssijan ei tarvitse toistaa samaa kuin edellisellä kerralla.

Kappaleen rakenne

Tuossapa tulikin mainituksi tangokappaleen rakenne – mitä siitä pitäisi tietää? Itse asiassa olemme jo käyneet läpi kaikki ne tekijät joita tanssija tarvitsee rakenteen hahmottamiseen eli säkeet ja karaktäärinvaihdokset. Lienee kuitenkin hyvä tietää millaista rakennetta tango yleensä noudattaa koska tämän tiedon avulla on helpompi hahmottaa mitä musiikissa tuleman pitää.

Tangomusiikin juuret ovat moninaiset: mustien orjien musiikki, gauchojen laulut leirinuotioiden ääressä, eurooppalaisten maahanmuuttajien kansanmusiikki jne. Milongoissa soitettava kultakauden tango noudattaa kuitenkin pääosin samaa rakennetta kuin 1800-1900-luvun vaihteen populaari laulumusiikki. Tätä kutsutaan nimellä kuplettimuoto, mikä viittaa siihen että rakenne muodostuu säepareista (ransk. couplet) ja säeparipareista, joita kutsutaan periodeiksi tai taitteiksi. Tyypillisesti kuplettimuodossa on kaksi erilaista taitetta: säkeistö, jonka teksti kertoo tarinaa, ja kertosäe eli refrengi, jonka sanat toistuvat aina samana. Puhutaan myös A-B-A’-B-rakenteesta, jossa A ja A’ ovat säkeistöjä eri tekstein ja B kertosäe. Tangon kultakauden tanssimusiikissa laulaja laulaa vain jälkimmäisen säkeistön ja sitä seuraavan kertosäkeen, joskus jopa vain toisen niistä. Kuunnellaanpa tyypillinen kupletti eli Juha Vainion iki-ihana Saimaa-aiheinen valssi [linkki].

Eräässä internetissä julkaistussa jutussa on hyvin havainnollisesti analysoitu seitsemän tunnetun tangoäänityksen rakennetta. Alla kuvakaappaus yhden äänityksen kohdalta (Juan DÁrienzo: Pensalo bien). Rivit ovat säkeitä, vihreät säeryhmät (periodit) säkeistöjä ja siniset kertosäkeitä. Kokonaisuudessaa artikkeli on luettavissa tästä [linkistä].

Kuten taiteessa aina, poikkeuksia tähän rakenteeseen toki esiintyy. Joissakin  ennen vuotta 1920 sävelletyissä tangoissa saattaa esimerkiksi olla oman melodiansa esittelevä C-taite eli trio, ja uudemmissakin tangoissa voi olla alussa johdanto ja lopussa ylitaite eli kooda. Nämä kaksi viime mainittua muodostetaan useimmiten kertosäkeen melodisesta materiaalista.

Olipa kappaleen lopussa sitten toinen kertosäe tai kooda, bandoneonit alkavat usein lopun lähestyessä kuvioida villisti kertosäkeen melodiaa, mitä kutsutaan nimelllä variación – kysymys on siis kertosäkeen melodian taiturillisesta muunnelmasta eli variaatiosta. Variaatio voi toki olla keskellä kappalettakin (esim. Pedro Laurenzilla), mutta kuulija kyllä yleensä tajuaa ettei kappale ole vielä loppumassa.

Show-esityksissä tanssijamaestrot pistävät loppuvariaation aikana kaikki paukut peliin ja vetävät vauhdikkaisiin gironpyörityksiin hurjat toma- ja ganchosarjat, mutta tavallisen seuratanssijankin kannattaa variaation soidessa miettiä olisiko varastossa vielä jotain joka ikään kuin kruunaa tanssin.

Kuuntele myös kotona!

Mitä enemmän tanssii milongoissa, sitä enemmän tietysti kuulee hyvää tangomusiikkia, mutta jos kuuntelee tangoa monipuolisesti myös kotona tai töissä, musiikki ikään kuin ui tajuntaan ja tuntuu heti tutulta kun kappale soi milongassa. Jotta kappaleita ei tarvitse olla koko ajan itse etsimässä, kannattaa kuunnella jotain nettiradiota, joka tarjoilee valmiita valintoja.

Oma nettiradiosuosikkini on ranskalainen Radio Tango-Velours [linkki], joka kylläkin soittelee hieman enemmän alternatiivitangoa kuin toivoisin. Toinen suosittu kanava on Buenos Airesin kaupungin ylläpitämä La 2x4 [linkki]. Myös nettiradiopalveluista kuten TuneIn löytyy tangokanavia, ja kännyköille ja tableteille on myös erityisiä tangoradioappeja sovelluskaupoissa.

Tango Velours -radion logo.

Argentiinalaisen tangon puolivirallinen aarreaitta on TodoTango-sivusto [linkki], josta tekijätietojen, sanoitusten ja nuottilehtien lisäksi löytyy myös kuunneltavaa. Sivusto tarjoaa päivittäin vaihtuvan valikoiman hieman harvinaisempia tangoäänitteitä, pääasiassa laulumusiikkia. Tämä noin tunnin kestävä äänilevykonsertti löytyy tästä [linkistä].

Vielä yksi tapa päästä käsiksi laajaan tangomusiikkitarjontaan on suoratoistopalveluiden (Spotify, Google Play Music) tarjoama räätälöity radiokanavatoiminto. Siinä valitaan jokin kappale tai artisti jonka tyyppistä musiikkia haluaa kuunnella, ja palvelu antaa tulla musiikkia jonka katsoo kuuluvan samaan lajityyppiin. Radiokanavaa voi usein myös kouluttaa eli jos kanavan valitsema kappale on vääräntyyppinen, klikkaamalla peukku alas -nappulaa kanava oppii olemaan tarjoamatta sopimatonta kappaletta uudestaan.

Tangomusiikin kuuntelusta on sekin hyöty että kun musiikkityyli tulee tutuksi, pystyy tuntemattomastakin kappaleesta arvaamaan mitä tulee seuraavaksi - esimerkiksi laulavan fraasin voi usein aavistaa jo ennen kuin sen ensimmäinen pääisku on tullut.

Joten eipä sitten muuta kuin vastamelukuulokkeet päähän, tangoradio soimaan ja kotiaskareisiin! Esimerkiksi imurointi sujuu varmasti aivan uudella tehokkuudella tangon tahtiin. Ja seuraavassa milongassa korvat auki – kun tanssit musiikkia, tanssit ihanasti!

Toimituksen lisäys:
Voit tutustua Heikin henkilökuvaanTangoblogissa aiemmin julkaistussa jutussa, tässä linkissä.