Olen aiemmin referoitu kolme opusta, jotka
kaikki koskivat tai sivusivat tangon harrastukseen liittyviä henkilökohtaisia tuntemuksia,
joskin hyvin erilaisista näkökulmista [linkki].
Nyt esittelen vielä pari kirjaa, jotka nekin ovat
hyvin omanlaisensa. Ensimmäinen on sydänsurun kokeneen naispuolisen turistin henkilökohtainen
tangomatkakertomus. Toinen kirja koostuu argentiinalaisen milongueron
tarkkasilmäisistä huomioista Buenos Airesin milongoista. Lue ja eläydy!
TANGO — AN ARGENTINE LOVE STORY
Motto: "Line
of dance, wheel of fortune, street of dreams"
Kirjoittaja: Camille Cosumano
Seal Press, 2008
Pehmeäkantinen, 345 s.
Amazon UK:ssa
uudet 75 ₤
käytetyt alle 5 ₤
Herkkävaistoinen
älykkö
Tämän kymmenen vuotta sitten julkaistun kirjan
kirjoittaja asuu San Franciscossa. Hän toimi pitkään kustannusalalla ennen kuin
ryhtyi freelanceriksi, kirjoittaen ruoka-, matka- ja fitnessartikkeleita, sekä
yhden romaanin. Kyse on siis ammattitason kirjailijasta, joka intellektuellin
ottein ryydittää kertomustaan viittauksilla tunnettuihin taiteilijoihin ja
näiden teoksiin, sekä siteerauksilla maailmankirjallisuudesta.
Kirjan lähtökohtana on kuitenkin ´se
tavallinen tarina´. Hän kertoo avoimesti 15-vuotisen parisuhteensa yllättävästä
loppumisesta ja siitä, että hänen paras ystävättärensä oli hänen miehensä uusi
valinta. Eron takia hän hakeutui Buenos Airesiin, tangon pariin. Saamme tietää
hänen olevansa 55-vuotias, vasenkätinen, horoskoopiltaan vesimies, ja että hän
on parikymmentä vuotta harrastanut Zen-meditaatiota. Hän on myös käynyt
kuvataideterapiassa ja ennustaa tulevaisuuttaan Tarot-korteista. Kaiken
kaikkiaan hänestä saa vaikutelman hyvin herkästi aistivana henkilönä. Kirjoittajan
omin sanoin hän on "equally at ease explaining things through the
metapysical world as though the pysical one".
Tietorikas
turisti
Buenos Airesin kaduilla, puistoissa,
kahviloissa, museoissa ja milongapaikoissa Cosumano tavoittaa tunnelmat varsin
elävästi. Kaupungin ennestään tunteva lukija voi eläytyä tähän mukaan, mutta
kaupunkia tuntemattomalle kirja ei käy ´kartasta´ (jota kirjassa ei ole) sen
paremmin kuin matkaoppaasta. Eri paikkoja, niiden historiaa, arkkitehtuuria ja
tunnelmia kuvatessaan kirjoittaja tekee vertailuja San Franciscon vastaaviin
paikkoihin ja kohteisiin muualla maailmassa. Lukijasta riippuen tämän voi kokea
rikastuttavana tai häiritsevänä.
Yhtä paljon kuin tanssitilanteissa — ja
enemmänkin — kuljetaan muissa ympyröissä. Liikumme keskikaupungilla
arkkitehtuuria tarkkailemassa, Palermon kaupunginosan pikkukauppojen
näyteikkunoilla, puistoissa kasvillisuutta ihailemassa, jokisuistossa
veneretkellä, luonnonpuistossa lintuja tarkkailemassa, sekä retkillä Iguazún
vesiputouksille ja Patagoniaan. Joka käänteessä tekstiin sirotellaan
yksityiskohtaista taustatietoa. Myös maistamme ja valmistamme monenlaisia
ruokalajeja, tuskailemme espanjan kielen opiskelun vaikeuttaa, ja osallistumme
monisivuisin kertomuksin muutamiin Zen-Buddhistisiin riitteihin. Monessa kohtaa
kirjaa lukijaa kuljetetaan myös Argentiinan politiikan ja kulttuurin
historiassa, ja tekstiä ryyditetään argentiinalaisten kirjailijoiden
sitaateilla. Myös tämän päivän argentiinalaisten asenteista ja tapakulttuurista
jaetaan tietoa.
Pitkin kirjaa nousevat muistot x-partnerista
esiin, ja välillä mielessä ovat kotimaan lähiomaiset. Molemmista saamme
yksityiskohtaisiakin selostuksia, sukulaisten kohdalla viittauksin
sisilialaisiin sukujuuriin. Saamme tarkkoja kuvauksia myös lukuisista
ystävistä, niin kotimaasta saapuneista vierailevista tuttavista kuin
paikallisista frendeistä.
Eroottista
tangoa
Seuraamme kirjoittajaa moniin milongoihin Buenos
Airesin tunnetuimmissa tanssipaikoissa. Saamme tarkkoja selostuksia eri
tanssipaikkojen ihmisistä, niin naisista kuin miehistä, ja näiden keskinäisestä
vuorovaikutuksesta. Erityisen yksityiskohtaisesti tekijä kuvaa
tanssikappaleiden välissä käytäviä lyhyitä keskusteluhetkiä, joissa kuuluu
lausua yliampuva kehuja, espanjaksi piripos.
Kirjan eräs fokus onkin tangon harrastajien välisten kohtaamisten
analysoimisessa. Vaikka kirjoittaja vastaanottaa tyydytyksellä tanssitaan
kehuja, sekä partnereilta että sivustakatsojilta, hän ei kommentoi ns.
tanssiteknillisiä tapahtumia oikeastaan lainkaan. Ainoa maininta koskee sitä,
että Salón Canningissa eräs nainen toruu häntä siitä, että hän teki jalallaan
boleo-liikkeen, mitä ei perinteisessä milongassa pidetä suotavana. Tangon
tekniikkaa sivutaan myös monisivuisessa selostuksessa erään miestuttavan
alkeistreeneistä muutaman opettajan yksityistunneilla.
Milongojen
tapakulttuurista kirjoittaja oppii melko pian, että "most invitations to
have coffee or leave the club for something trivial outing, are invitations to
have sex". Pohtiessaan tangon ja aistillisuuden suhdetta
kirjailija jakaa lukijalle intiimejäkin asioita. Hän toteaa, että "of all the thousands of male bodies I have leaned
into and brushed against since starting to dance tango, only two have aroused
my sexuel senses". Erinomaisesti tanssivan Alberton
kanssa tapaamiset johtavat lopulta kuitenkin sänkyyn — ja katumuksen tunteeseen
sekä opetukseen, että taitava tangon tanssija ei välttämättä ole erinomainen
rakastaja. Ja luvussa, joka nimi on Sex,
Lies, and Tango, saamme seurata miten tango-opettajalta otetut
yksityistunnit muuttuvat intiimiksi seurusteluksi, kunnes paljastuu että tämä
on naimisissa.
Vaikka tarinaan ilmestyy myös naispuolisia
ystäviä, ja miestenkin kanssa pysytään enimmäkseen tanssin puolella, ei voi
olla hämmästelemättä sitä itsepintaisuutta millä tarinan päähenkilö jatkuvasti
nivoo tanssikokemustensa erittelyyn eroottista pohdintaa ― myös raportoidakseen
kiihottumisen puuttumisesta.
Kenelle?
Tämän kirjan lukeminen oli jonkin verran
hengästyttävä kokemus. En lopuksi ollut varma siitä, olinko liikkunut Buenos
Airesissa vai kirjoittajan päässä. Ilmeisesti molemmissa — mutta
voittopuolisesti jälkimmäisessä. Bloggaajalle, joka on tangoa tangon itsensä
vuoksi harrastava viejä, oli kirja tervetullut muistutus siitä, kuinka
herkkävireisin aistein seuraaja saattaa olla liikkeellä.
Vaikka kirjassa myös esitellään Buenos Airesin
kaupunkia ja sen tanssipaikkoja, tämä on ennen kaikkea herkkäsieluisen,
hiljattain eronneen naisen henkilökohtainen elämäntilitys. Kirjan lukijaksi
sopinee parhaiten sielunsisareksi itsensä kokeva, kenties vastaavanlaisen
elämäntilanteen kokenut henkilö.
Jokainen meistä herkistyy kirjan parinkymmenen
viimeisen sivun kauniista kertomuksesta kahden eri-ikäisen tangon harrastajan,
naisen ja miehen, syvästä ystävyydestä. Nämä rivit tekijä kirjoitti kaiken
intellektuaalisen nokkeluutensa unohtaen — suoraan sydämestä.
Lisäys
Amazon-nettikaupassa oli muutaman punnan
hintaan myynnissä vielä kaksi Cusumanon myöhempää kirjaa. En voinut vastustaa
uteliaisuuttani, vaan tilasin myös nämä luettavakseni. Molemmat ovat paljon
pienempiä opuksia kuin edellä referoitu teos. Lisäksi Cusumanosta on YouTubesta
löydettävissä kaksi parin minuutin videota, joilla hän myös tanssii, sekä
viidentoista minuutin kestoinen ns. Ted-talk esitelmä.
Eat,
Dance, Love (2000) on pienikokoinen, suurifonttinen,
pehmeäkantinen kirja. Nimestään huolimatta se ei ole keittokirja, eikä siinä
ole rakkaustarina lainkaan niin paljon esillä (jos ollenkaan) kuin vuoden 2008
kirjassa. Se koostuu kymmenestä eri lehdissä julkaistuista lyhyistä jutuista. Kirja
sopii nopeasti luettavaksi tutustumiskirjaksi Buenos Airesin tunnelmiin ja
tangokulttuuriin. Kirja lopussa on hänen Ted-talk esitelmänsä teksti.
Quantum
Tango: A Soul Searcher's Guide to the Galaxy (2015).
Tätä lyhyttä teosta myy Amazon sähköisenä
versiona Kindle-lukulaitteelle, mutta sen voi lukea myös Windows-tietokoneelta.
Se kertoo ajasta varsinaisen tangokirjan kirjoittamisen jälkeen, kun
kirjoittaja on palannut Los Angelesiin, ja häntä kutsutaan keskustelemaan ja
ehkä kirjoittamaan aihepiiristä "deep connection in Tango". Projekti
ei toteudu, mutta tekijä jatkaa monimuotoista tangon/elämän/seksuaalisuuden
pohtimista uusien ystävien kanssa. Vaikka tekstin pikkutarkoissa yksityiskohdissa
vilahtaa argentiinalaisten tango-orkesterien ja tanssipaikkojen nimiä, tämä ei
ole ´tangokirja´, ei ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä.
TANGO VENOM
Kirjoittaja: Ramiro Giglotti
El Tangauta Ediciones, 2009
Pehmeäkantinen, sivuja 117
Painos loppuunmyyty,
lainattavissa Bloggaajalta.
Tämä on poikkeuksellinen kirja, sillä se EI
ole tangoturistin kirjoittama. Sen tekijä on Buenos Airesin milongoissa
kaikkien tuntema milonguero. Kirja on kooste hänen tangolehteen El Tangauta kirjoittamistaan
kolumneista. Ne hän kirjoitti sananimellä René ─ joka Argentiinassa voi olla
miehen tai naisen nimi ─ ja vasta kirjan julkaisemisen yhteydessä hänen
henkilöllisyytensä paljastui. Kirja ilmesty alun perin espanjaksi; lukemani
kirja on englanninkielinen käännös.
Kirjoittajan kolumnien aiheena ovat Buenos
Airesin milongoissa vallitsevat tanssi- ja ihmissuhteet, joita salanimen suojassa
tuli ruodittua varsin suorasukaisesti. Tarinat ovat herkullista luettavaa
sille, jolle Buenos Aires ja sen milongat ovat omakohtaisesti koettuja. Suomeen
tarinat eivät ole yksi yhteen siirrettävissä, mutta pienellä vaihesiirrolla tai
suodattimen kautta tarkasteltuna niistä voi tunnistaa myös kotimaista ainesta
ja omakohtaisiakin kokemuksia, varsinkin kun juttujen yleisimpänä aiheena on
yleisesti tuttu pulma "kenen kanssa tanssia ja kenen kanssa mieluummin ei
— ja miksi". Tässä kohtaa korostuu cabeceon,
eli katsekontaktilla tapahtuvan tanssisopimuksen ehdottoman tärkeä rooli
Argentiinan milongoissa.
Tämän kirjan referointi oli haastava tehtävä.
Sen 21:stä jutusta muutaman syvin merkitys meni yli tämän lukijan hilseen, ja
muutama tuntui muuten hankalalta kommentoida. Päätin referoida kourallisen sellaisia
juttuja, joista saatoin kirjoittaa omakohtaisia tai muulla tavoin kotimaisia
kommentteja. Otsikoinnit ja sitaatit ovat suoraan kirjasta.
Greetings ─ "Inside mee there are so many different greeters".
Oma kokemukseni
Buenos Airesin iltamilongojen tunnelmasta on, että se muistuttaa luokkakokouksen
ja itsenäisyyspäivän vastaanoton yhdistelmää. Paikallisille osallistujille (porteños) sosiaaliset kuviot ovat yhtä
tärkeitä kuin tanssiminen, monille jopa tärkeämmät. Elävästi muistan kuinka
saapuessamme Gustavo Sabán ja Maria Oliveran seurassa kerran El Obeliscon milongaan, miten heiltä
meni ainakin ensimmäinen puolituntinen eri puolille kättelemiseen, ennen kuin
tanssilattialle meno saattoi tulla kysymykseenkään.
Ulkopuolinen toki arvaa ja aavistaa, että
kaikki hymyt ja poskisuukot eivät tule aivan sydämestä, mutta Gigliottin kolumni
herkuttelee raadollisen taitavasti tällä asialla, ja tämä juttu kolahti minuun
koko kirjassa voimakkaimmin. Jutun minähenkilö pohdiskelee keitä tervehtii, ja
miten, ja ketä ei (ja miten) ─ ja miksi? Buenos Airesissa käyneille suosittelen lukukokemusta lämpimästi!
Why I don´t ask you to dance ─ "I ask you please, do not even dream of
a milonga".
Tämän jutun ´kertoja´
on mies, joka pyytää että eräs nainen ei häiritsisi häntä cabeceo-yrityksillä
ns. väärillä hetkillä. Niitä ovat nopeat rytmikkäät tandat, koska hänen
kanssaan hän mieluummin tanssii rauhallisia tangoja. Väärät hetket ovat myös
ne, jolloin lattialla on tungosta (koska "one of your bigest problems is
coordination"). Ja siis ei missään
nimessä milongatandaan!
Suomessa, jossa miehen tanssiin pyyntörooli on
perinteisesti naista vahvempi ─ myös cabeceota käytettäessä ─ edellä siteeratut
pyynnöt sopisivat kai paremmin seuraajan suuhun. Mutta kyllä minutkin on vierelle
tullut nainen yhyttänyt tanssiin ─ jota en olisi toivonut, ainakaan sillä
hetkellä.
Why I don´t dance with you ─ "If I have just danced with one of
those guys that can really dance, please do not approach me. Spare me the comparison."
Tämä kolumni jatkaa
edellisen jutun teemaa, jossa ´kakkosvaihtoehdolle´ neuvoaan välttämään vääriä
yrityshetkiä, ja tällä kertaa puhuu seuraaja. Otsikossa siteeratun tilanteen
lisäksi huonoja lähtöasioita ovat viejän liikahikoilu, purukumin jauhaminen,
tai "if you are wearing bi-coloured shoes". Viimeksi mainitun asian
taustaksi kerrottakoon, että Buenos Airesin paikalliset miehet tanssivat
täysmustissa kengissä, vanhimmat herrat luultavasti vihkikengissään. Niin sanotut "tangokengät" ovat turistikamaa...
Yes, but no ─ "I have danced all my charity dances; never again will I dance a
tormented tanda".
Kaikille lienee tuttu
tilanne, jossa pyytää/suostuu tanssiin, vaikka siihen ei olisi halua. Tässä
jutussa tarkastellaan asiaa seuraajan kannalta, jolloin ensimmäinen
pulmatilanne on, että tanssiin pyytäjä on hiprakassa. Vaarana kieltäytymisestä
— varsinkin Buenos Aireksen tanssipiireissä — on leimautua ei-sanojaksi,
jolloin mukavatkin hakijat alkavat empiä kutsumista. Siitä huolimatta jutun päähenkilö päättää pitää
päänsä, ja kieltäytyä. "No more nails scratching my ribs; no more droling
lips; no more sacadas with bone detatchement; no more caramel breath; no more
vulgarities".
Viimeksi mainitut haitakkeet liittynevät
milongojen myöhäisiin kellonaikoihin Argentiinassa, jossa yleensä aloitetaan vasta
klo 22-23 ja lopetetaan klo 04-05. Kotimaisissa milongoissa ´hyväntekeväisyystansseja´
lienevät ne, jossa neljän tangokappaleen pitkästyttäväksi ajaksi joutuu
sylikkäin henkilön kanssa, jota on hankala viedä/seurata. Henkilökohtaisesti
minulla ei ole mitään vasta-alkajien tanssittamista vastaan, päinvastoin —
sillä silloin voin tarkistaa vientini selkeyttä. Hankalammalta tuntuu, kun kokeneempi
daami on ns. väärällä tavalla liian aktiivinen, esimerkiksi boleo-addikti.
Don Atilio ─ "The problems began when, between tangos,
he started to offer unsolicited advice."
Tämä juttu iski
herkkään omantunnon kohtaan. Ei niin, että olisin käyttäytynyt kuten tämän
jutun tapahtumasarjassa, jossa Don Atilio lopuksi ryntää tanssilattialle
moittimaan äänekkäästi siellä tanssivaa daamia — vaikka sympatisoin moitteen aiheellisuutta:
"a readhead who continually danced embellishements".
Milongatanssiaisissa olen vakaasti pyrkinyt
olemaan hiljaa, mutta prácticassa tanssiessa olen aivan liian usein
tiedustellut, että "saanko antaa pienen vinkin". Selittävänä, mutta
tuskin vapauttavana, taustatekijänä ovat päivittäiset treenit parini kanssa, jolloin
mietitään kuvioiden suoritustekniikoita (ja minä olen eniten äänessä). Tämä tapa sitten vaan kulkeutuu
práctica-parketille saakka...
Lost oxen ─ "So I seek out the eyes I hate the most and, after a long year,
I ask her to dance again".
Tässä vinhassa,
kolmen sivun pituisessa jutussa, sen alusta loppuun, mieshenkilö vannoo vihaa ─
"I hate each centimetre, each second of her life...". Vihan syy ei varmuudella aukeaa lukijalle,
jollei selitys sisälly jutun loppuun: "So I seek out the eyes I hate the
most and, after a year, I ask her to dance again". Tuliko mies vuosi sitten
torjuttua yksityiselämässä, vai ´pelkästään´ milongassa? Kirjan muista tarinoista
päätelleen viimeksi mainittukin tapahtuma voi kyllä riittää vuoden vihaan.
Itselläni on muistikuva joidenkin vuosien takaa, miten loukkaannuin kuin
kokenut/suosittu daami ilmiselvästi väisti minun kontaktiyritykseni, kiirehtien
kääntymään paremmille apajille. En
ole toiste yrittänyt.
Rhythm and style ─ "Young people started to dance
something that looked like the lambada combined, inexcusably, with bandoneón
and disco".
Tämä on herkullinen
tarina miehestä, joka ei ole aiemmin tanssinut, mutta saa opettajikseen
kokeneet milonguerot. Nämä kouluttavat hänet tangon tanssijaksi perinteisin tavoin,
eli hitaasti ja perusteellisesti. Prosessi
vedetään tässä jutussa hieman överiksikin: "They kept him 14 months
captive [...] with three daily training sessions. [...] He spent two years of
walking, 18 monts dancing in the woman´s role, a year repairing the basics and
then some time consolidating his repertoire of figures". Vasta tämän jälkeen hänet katsottiin kelpoiseksi menemään
milongatanssiaisiin.
Aivan niin yliampuvaa tämä revitys ei ole, kuin
mitä tangopikakoulutukseen tottuneesta suomalaislukijasta voi tuntua, sillä
olen argentiinaisilta milongueroilta kuullut heidän omakohtaisista
hitaasti-mutta-perusellisesti kokemuksista. Gustavo
Sabá muisteli, miten hänen ensimmäinen opettajansa teetti hänelle kahden
vuoden ajan lähes pelkkiä perusharjoitteita, jolloin Gustavo sinä aikana sai opettajaltaan
"vain kaksi kuviota".
Entä miten tarinamme päähenkilölle tansseissa
käy? Hän nousee väärään bussiin ja eksyy nuorison Nuevotango-paikkaan, jossa
hän on ymmärrettävästi ymmällään. Bloggaajalle vinkattiin aikoinonaan Buenos
Airesista 3-4 prácticasta, jossa meno olisi nuorekkaampaa ja vapaampaa, esimerkiksi
jalannostot ok. Oma kokemus rajoittui yhteen käyntiin La Cathedral -nimisen paikan prácticassa. Siellä tunsi itsensä
outolinnuksi, tanssikengät jalassa syliotteessa tanssien, kun ympärillä
viuhahti tennistossupareja irtiotteessa.
Kenelle?
Tämä kirja voi kiinnostaa ketä tahansa
argentiinalaisen tangon tanssijaa, mutta eniten siitä saavat irti Buenos
Airesin milongoihin paikan päällä tutustuneet.
