Argentiinalainen tango on niin paljon muuta kuin pelkkiä askelkuvioita. Se on tangomusiikin rikas aarreaitta, korkeatasoinen lyriikkakirjasto, sekä tukeva annos
Argentiinan historiaa. Mutta ennen kaikkea argentiinalainen tango on tanssijoiden
suuria ja pieniä kokemuksia. Tanssin riemua ja harjoittelun tuskaa, ihmisten kohtaamisia,
oman minäkuvan haasteita, onnistumisia ja epäonnistumisia.
Ja ken on päässyt vierailemaan Buenos
Airesissa, säilöö loppuelämäkseen omaan tanssiinsa tämän kaupungin samalla
kertaa kiihkeän ja avomielisen sykkeen sekä perinteisten milongailtojen
taianomaiset tunnelmat. Kaikki tämä on vahvinta itse koettuna, mutta myös
muiden tarinoista voi saada vaikutteita ja innostusta. Tällä kertaa esiteltävistä kirjoista, varsinkin jälkimmäisestä, voi
myös ammentaa tärkeitä näkökulmia tangon perimmäisestä olemuksesta ja tangontanssin
opiskelusta.
Monenlaiset
tangokirjat
Tangoblogin lukijat on tähän mennessä
tutustutettu jo kuuteen kirjaan, joiden kirjoittajat ovat kertoneet omista kokemuksistaan
argentiinalaisesta tangosta, ja usein niissä on myös kuvattu Argentiinan yhteiskuntaa
ja historiaa. Jokaisella kirjoittajalla on ollut omat lähtökohtansa,
painopisteensä ja näkökulmansa. Useimmat ovat olleet Argentiinaan saapuneita
”tangoturisteja”, mutta kirjoittajien joukossa on ollut myös pesunkestävä porteño, eli Buenos Airesin
paikallisasukas.
Tällä kertaa esiteltävät kaksi kirjaa eroavat sekä
toisistaan että kaikista aiemmin referoiduista. Ensimmäisen kirjan kirjoitti nuori englantilainen, huolista
vapaa reportteri, jolla ei alun perin ollut mitään kiinnostusta tangoon. Hän
kuvaa hyvin osuvalla tavalla Buenos Airesin kaupungin elämänmenoa ja tunnelmia
― ja vaikka kirja on vuodelta 2008, kaikki tuntui hyvin tutulta ainakin vielä
omiin vierailuvuosiini verrattuna (2011-2015).
Toinen kirja keskittyy tangotansiin ja sen harjoitteluun.
Siinä siteerataan monia argentiinalaisia opettajia, ja näiden antamat ohjeet
ovat (olisivat) terveellistä luettavaa kaikille suomalaisille alan harrastajille.
LONG AFTER MIDNIGHT AT THE NIÑO BIEN
The
Tango and Argentina
Motto: "I
wanted to go someplace where the stars in the sky were different".
William Heinemann, 2008
Kovakantinen, 250 sivua.
Amazon UK:ssa 15 ₤
Tämän kirjan kirjoittaja oli Argentiinaan tullessaan
22-vuotias mies vailla sydänsuruja ja ilman aikomuksia tutustua
argentiinalaiseen tangoon. Sinne hänet
Teksasista houkutteli yleinen seikkailumieli: "to get a life experience
before getting his first real job". Hän vietti
Argentiinassa neljä vuotta (2000-2004), alkoi käydä tanssitunneilla tavatakseen
ihmisiä, sai pestin Reutersin reportterina ja matkusti siinä ominaisuudessa laajasti
koko Argentiinassa.
Winter on mainio kirjailija. Lukijalle
tarjotaan paljon asiatietoa, mutta kerronnan ote on aina viihdyttävä.
Tapaamisiaan eri ihmisten kanssa hän
kuvaa sekä tarkkanäköisyydellä että sympatialla. Kirja jakautuu neljään osaan.
Kaupunkikierroksella
ja milongassa
Winter avaa kertomuksensa taitavasti,
käyttämällä puitteinaan kaupunkikierrosta bussilla numero 60, vanhan
milongueron jutustelua, kirppikseltä ostettua tangon CD-levyä ja ensikäyntiä
milongassa. Kaupunkiajelu on niin elävästi kerrottu, että se viihdyttänee
Buenos Airesia tuntematontakin lukijaa. Minä elin täysillä mukana pitkin Avenida Las Heras:ia, omaa monivuotista bussireittiäni, ja opin ohimennen että Parque Las Heras sijaitsee puretun
vankilan paikalla.
Kuvaus ensikäynnistä milongassa (vain
katsomassa) on täynnä tiivistynyttä tunnelmaa, alkaen selostuksesta hiljaisen,
puolipimeän milongakadun rappeutuneesta tunnelmasta, jossa "crumbling
balconies and rooft overgrown with weeds and tiny anarchic tree shoots growing
in the cracs". Lukijan mieleen tulvii omia muistoja äkkinäisistä tunnelman
muutoksista, kun pimeältä, hiljaiselta kadulta saapuva astuu sisään
milongasaliin: "Here before me was a sea of people, all locked in an
intimate embrace. There were about
two hundred people dancing, slowly rotating around the room, two by two, as if
on a grand carousel".
Tangoaskelia
ja milongueroja
Samme hirtehisen kuvauksen kirjoittajan
ensimmäisistä tangotunneista tanssipaikoissa
Confiteria La Ideal ja La Viruta,
sekä kuvaukset näiden paikkojen yleisestä tunnelmasta. Alkeistunnilta tulee
kotiläksyksi ohje, joka olisi paikallaan myös Suomessa: "promise that
you´ll practice walking for several hours a day". Pistäydymme myös La Biela -kahvilassa, jossa
"milongueros came during the day".
Tanssipaikassa El Niño Bien kirjoittaja kutsutaan istumaan konkari-milonguerojen
pöytään, jossa hän saa kuulla monenlaisia kommentteja koskien tangoa ja sen
tanssimista, niin heidän kotimaassaan kuin ulkomailla. "In other countries, we can teach them the
steps, but they´ll never dance like an Argentinian. They look like puppets, you
know? Because if you do not understand the lyrics, you will never dance well. And they have no passion! It´s disgusting!".
Pitkin kirjaa lukija saa makupaloja myös
Argentiinan tapakulttuurista ja historiasta, koko ajan helppolukuisesti
tarjottuna — esimerkiksi milongueron tai muun paikallisen kertomana. Minulle uusi asia oli esimerkiksi joka
kuukauden 29. päivän traditioon kuuluva el
dia del ñoqui — "a reference to a cheap meal of gnocchi pasta that
everybody could afford at the end of the monthly pay cycle". Saamme myös melko seikkaperäiset kuvaukset alkuperäisväestöön
kuuluneiden naisten ja espanjalaisten valloittajien jälkeläisistä, eli gauchoista, heidän compadritos-jälkeläisistään, ja näiden osuudesta tangotanssin
kehittymiseen. Myös Afrikka-peräinen Candombe
käsitellään. Argentiinan historiasta vastaan tulevat presidentti Domingo Sarmiento ja kirjailija Martin Fierro, ja 1800-luvun Buenos
Airesin alkeelliset olosuhteet kuvataan värikkäin ilmaisuin.
Talouskriisiä,
historiaa ja yksityistunteja
Kirjoittaja on Argentiinassa talousromahduksen
aikana. "With each passing
day, life in Argentina was becoming moe and more like Cambalache". Tämä Enrique Santos Discépolon
vuonna 1935 kirjoittama tangohan kuvaa yhteiskunnallista sekasortoa ja
korruptiota, rankin sanoituksin. Winter
havainnoi miten "Buenos Aires had become a city of lines at banks, people
waited for hours, nervously checking their watches [...] The lucky ones made it
inside the bank before closing time". Hän toteaa
hieman häpeillen, että hän itse hyötyy tilanteesta, koska tekee Argentiinan
talouteen liittyviä lehtijuttuja.
Kirjan tässä osassa käsitellään myös tangon
historiaa varsin helppolukuisella tavalla, mielenkiintoisia yksityiskohtia
ripotellen. Aiheeseen perehtymätön lukija saa tästä helposti sulavan
tietoannoksen, eikä sen lukeminen pitkästytä historiaan aiemmin
perehtynyttäkään.
Henkilökohtaista dramatiikkaa astuu kuvaan,
kun kirjoittaja aloittaa yksityistunnit viehkeällä naisopettajalla, jolla on
yrmeä, aika ajoin paikalle pöllähtävä miespartneri. Seuraamme aloittelijan
harvoja onnistumisen (ja lieviä ihastuksen) tunteita, sekä niitä tuskan hetkiä,
kun miesopettaja höykyttää "if you learn bad form now, you´ll never
recover. We have to do everything
correctly, bien porteño, from the
very beginning".
Vallanvaihtojen
Argentiina
Kirjan viimeisessä osassa tekijä kuvaa
lähietäisyydeltä vuoden 2003 poliittista liikehdintää, jossa mielenosoitukset
ja kauppojen ryöstelyt johtivat silloisen presidentin De la Rúan eroanomukseen. Samalla kerrataan Argentiinan poliittista
historiaa Juan Perónin ajoilta, jossa toisiinsa kytkeytyvät mielenkiintoisesti Discépolo, Carlos Gardel ja tango. Todetaan mm. että "Perón was happy to be photographed in the
company of musicians and occassionally attended tango festivals".
Yllättävämpi tieto on, että "Discépolo was a frequent presence in the Casa Rosada, often advicing Perón on
crucial matters". Gardelista tuli monien Dicépolon tangojen suosituin tulkki, siitä
huolimatta että kirjoittajan vanhoilliseksi leimaama Gardel oli
epätodennäköinen tulkki Discepólon yhteiskuntakriittisille teoksille kuten Yira, yira (Kuleksi, kuleksi) ja Cambalache (Romukauppa).
Kirjan loppusivuille tultaessa lukijalle on
käynyt ilmiselväksi, että sen päähenkilönä ei ole kirjan kirjoittaja itse, vaan
pääroolissa on yksiselitteisesti Argentiina! Kiitokset-sivulla hän omistaakin kirjan "to the people of
Argentina, who I hope will see in this book a story of pure, if complicated,
passion for their country".
Kenelle?
Eräs henkilö, jolle Winterin kirjan lukeminen
voisi olla täysosuma, olisi Buenos Airesissa ensivierailulla käynyt tanssija, mutta
suosittelen kirjaa kaikille argentiinalaisen tangon ystäville, joiden
kiinnostus yltää tanssikuvioita edemmäksi.
THE TEMPTATION TO TANGO
Journeys of Intimacy and Desire
Irene D. Thomas &
Larry M. Sawyer
Trafford Publishing, 2009
Pehmeäkantinen, 200 sivua
Hinta 12 puntaa /Amazon.uk
Kirjan lukujen nimet — The Lure, The Reality,
The Challenge, The Reward — kuvastavat
hauskalla tavalla tangon harrastajan ”taipaletta”. Naispuolinen kirjoittaja on
vastannut kirjan asiapitoisesta sisällöstä, joka on mielenkiintoista ja
relevanttia, ja sopisi suomalaiselle harrastajalle luettavaksi vaikka
useampaankin kertaan ajatuksella läpi ― varsinkin kirjan kolme jälkimmäistä
lukua.
Miespuoliselta tekijältä on kirjassa novellimaisia
tarinoita, joiden yhteys muuhun tekstiin on kohtalaisen heiveröinen, ja joiden kirjallinen
taso on valitettavan vaatimatonta. Olen siksi jättänyt ne mainintaa vaille.
Houkutus
Tämä 55-sivuinen luku on kirjan heikoin osa,
ja kohtalaisen työläs lukukokemus. Siinä on sitaatteja lukijalle
tuntemattomilta psykologeilta ja antropologeilta, tangon historian kertausta ja
jopa lyhyt katsaus muihin tansseihin (Ballroom tango, Foxtrot, Swing,
Latinalaistanssit)!
Etsiessään vastausta kysymykseen, mikä
argentiinalaisessa tangossa houkuttaa ja koukuttaa, kirjoittaja (Irene Thomas) päättelee
että se on "addiction". Hän
täsmentää: "We crave moving to the beat, around the beat, holding the beat
enough to embellish a step or start a complex figure that fells like a fugue in
motion. Especially, we crave pleasure of a step well lead and smoothly
followed".
Todellisuus
Tämä luku lienee suunnattu henkilölle, joka ei
vielä tanssi tangoa, tai on vastikään aloittanut sen harjoittelun. Irene Thomas
siteeraa argentiinalaisia opettajiaan, joita ovat olleet Juan Copes, Carlos
Gavito, Diego Di Falco, Fabian Salas sekä Nito & Elba. "Americans typically want to learn
something quickly and expect to learn something as complex as tango by breaking
the pattern down into its parts", mutta eivät oivalla "where the
origin of the step is — from head and heart".
Eri opettajilta tulevien ohjeiden
ristiriitaisuudesta mainitaan monissa kohdissa. "On the topic of lead and follow, both the beginning and advanced
dancers will be hit with more advice than on any other aspect of tango, and
much of it will be contradictory". Hän myös varoittaa tanssimasta
"monimutkaisia kuvioita huonosti", todeten että "the man voted
as the most desirable partner is the one who leads basic steps beautifully,
clearly, confidently".
Haaste
Irene Thomas kirjoittaa varsin asiallisesti
seikoista, jotka ovat (olisivat!) tärkeitä ymmärtää kun ryhtyy harrastamaan
argentiinalaista tangoa. Hän
painotta huolellista harjoittelua, mutta myös harrastuksen tunnepuolta:
"What must happen, before anything else can be set in motion, is that you
must fall in love with the music. Without passion, unfortunately, progress is
slow, maybe even non-existent". Tämä toteamus tuntuu
sitäkin tärkeämmältä, kun on nähnyt suomalaisia tanssijoita keskittyneenä tekemään
´teknisiä juttujaan´ ilmeisen välinpitämättöminä taustalla soivan musiikin
luonteesta.
Tangon perusteiden huolellisen ja jatkuvan
harjoittelun ymmärryksestä tekijät kiittävät ensimmäisiä opettajia lämpimästi. "In retrospect we see how wise they were
to dismiss our illusions; instead of giving us what we wanted — quick and easy,
but intricate footwork — they forced us to focus on the basics. They waved avay
any thoughts of ganchos, or ochos for that matter, and send us on
our way to practice walking, walking, walking in the tango manner. Tango
students who want to gancho before
they master walking may never get to tango at all".
Palkkio
"Once it is
accepted that tango does not give up its secrets easily, then the pursuit of it
becomes an ongoing project". Kirjoittaja toteaa, että
tango luonnollisesti antaa tilaisuuden liikuntaan, kehittää musikaalisuutta ja
luovuutta, sekä johtaa ystävyyssuhteisiin. Mutta erityisesti tämä on "a dance that makes feel young and sleek
(no matter the poundage), seductive and desirable. A dance that allows one´s
melancholy to find a hospitable home. Finally, there is the discovery that
tango knows no age limit".
Viimeksi mainittuun
seikkaan nivoutuu kirjan mieskirjoittajan paras, jopa poikkeuksellisen kaunis
tarina, joka koskee kolmen vuosikymmen ikäeron omaavan miehen ja naisen milongaystävyyttä.
Kenelle?
Tämän kirjan faktaosiot (kirjoittajana Irene
Thomas) tarjoavat asiallista ja tärkeää informaatiota, jota sopisi jokaisen
argentiinalaisen tangon harrastajan pohtia. Toisen kirjoittajan (Larry Sawyer) novellimaisten
osioiden kiemurainen kerronta ja ylirunsaat yksityiskohdat saattavat olla
jonkun lukijan makuun.
Osaa luijoista voi
kiinnostaa kirjan lopun liitteet, joita ovat Building a tango community, The
tango toolkit, Tango camps (Yhdysvalloissa), International trips, Tango
list-servers sekä suppeat luettelot Tango movies, Instruction videos, and CD´s.
Kirjoittajat kuvaavat kaikkiaan
kaksikymmentä milongapaikka ja ovat koonneet argentiinalaisesta
tanssietiketistä ohjeiston.
