KURSSILLA - Tangoleiri Rogaia

Villa La Rogaia^a) on Roomasta pariasataa kilometriä koilliseen, keskellä kauneinta Umbrian maaseutua sijaitseva, vanhaan maatilaan entisöity kurssikeskus. Siellä on järjestetty tangokursseja vuodesta 1999,  nykyään viikon mittaisina maaliskuulta kesäkuulle ja syyskuulta marraskuulle. Kullakin viikolla on omat opettajansa - ensisijaisesti Euroopasta, mutta myös Argentiinasta ja Yhdysvalloista. Kurssille otetaan korkeintaan 9 pariskuntaa, mikä takaa henkilökohtaisen ohjauksen.  Opetusta on viitenä päivänä, 3 tuntia päivässä. Kurssikeskusta pitää saksalainen pariskunta, joten osallistujia tulee paljon saksankielisistä maista, mutta englannin kieli on toki myös käytössä.

Oma valintamme osui Raimund Schlien ja Daniela Feilcke-Wolffin huhtikuiselle kurssiviikolle. Heillä on takanaan parikymmentä vuotta argentiinalaista tangoa, josta kymmenen vuotta opetusta perustamassaan, Berliinin arvostetuimmassa tanssikoulussa^b). Olimme vuonna 2013 olleet heidän opetusryhmässään Helatango-leirillä ja tykästyneet sekä heidän tanssi- että opetustyyliinsä. Kun kesäisessä säässä ajoimme Rooman lentokentältä kohti tangoviikkoamme, olivat odotuksemme korkealla - eikä turhaan!

KUVIOT SIVUROOLISSA

Heti alkuun opettajat tekivät selväksi, että emme ole ”kuviokurssilla”, vaan opetus painottuu tangotanssin ydinasioihin, joita ovat parityöskentely ja musikaalisuus.  Käyttäisimme tiettyä kuviovalikoimaa ainoastaan perustana parityöskentelyn ja musikaalisuuden harjoittamiseksi.

Opetuksen pohjana käytettyjä kuvioita olivat kävely, seuraajan etu- ja takacruzadat, keinukäännös-pyörähdykset sekä ocho cortadon perusmuoto ja lyhennetty muoto (spiral cross).  Milongamusikkiin tanssittaessa peruskuviona toimi baldosa boxin 3-4-7-8 muoto, josta tehtiin rytmitysmuunnoksia.

Toki käytettyjä kuvioita harjoiteltiin ensin myös ”sinällään”. Esimerkiksi etucruzadaan vientiä harjoiteltiin vastakkais- ja ristikkäisaskelluksesta erilaisilla toisto- ja vuorotteluyhdistelmillä, ja takacruzadan vientiä treenattiin ristiaskelluksesta. Koska suosituksena oli tanssia mahdollisimman tiiviissä syliotteessa, harjoiteltiin seuraajan molinete-askelsarjaa milonguera-tyylillä, siis ilman pivotointeja.

ABRAZO KERTOO KAIKEN

”Syleilyhetki kertoo jo  kaiken” sanoi Daniela. ”Se kertoo minkälainen tanssi on odotettavissa; nautinnollinen vai yhdentekevä”.  

Ja itse asiassa ”syleily alkaa lähestymis-intentiosta”. Tätä harjoiteltiin asettumalla noin puolentoista metrin päähän parista. Ensin piti huomioida, oliko toinen keskittymisen ja vartalokielen perusteella ”valmis” kontaktinottoon.  Näin ollessa, kontaktin ottaja siirtyi parilla reippaalla askeleella suoraan tanssipariin kiinni rintakontaktilla, ilman ”pykäliä” liikkeessä. Harjoiteltiin myös yhtäaikaista askellusta paria vasten. Pointtina oli aina, että kosketushetkellä kummankin vartalon suuntauksen tuli olla ”ylöspäin” (ei pelkästään eteenpäin). Myös nilkkojen (ja varpaiden) rentous oli oleellista kosketushetkellä. 

Käsivarsien nostamista selkälihaksilla harjoiteltiin erilaisilla liikesarjoilla, joka jälkeen tutkittiin oikeaoppista ”haliasentoon” menoa. Tässä asennossa harjoiteltiin kävelyä, jonka jälkeen haliasento muutettiin tanssiabrazoksi.

Opettajat neuvoivat huomioimaan, että abrazo-otteeseen mennään romanttisen tangomusiikin soidessa paljon viipyilevämmin kuin rytmisempään tangoon, johon sopii energisempi otteeseen meno.

VÄÄRINKÄVELY-TREENIÄ

Parityöskentely-aiheeseen liittyen tehtiin hauska harjoitus, jonka tarkoituksena oli kuvastaa, miten toisen asentovirhe vaikuttaa huonontavasti toisenkin asentoon.

Aloitettiin  yksittäin ”väärinkävelyllä”: etunojassa, takanojassa, jalkajohteisesti, pää vinossa, hartiat ylhäällä, ym. ym. Kun samaa sitten tehtiin pareittain, kävi ilmiselväksi, että kun toinen otti väärän asennon, toinen joutui mukautumaan ”vastaväärään” – ja tanssiasento oli tuplasti pilalla!

VIENTI ON SUUNNANVAIHTOA!

Läpi koko kurssin opettajat toistivat iskulauseenaan, että  ”vienti on pelkästään suunnanvaihdoksen antamista”. Tätä asiaa testattiin mm. nanovienti-testillä ja molineten suunnanvaihdos-treeneillä.

Nanovienti tapahtui kaukokäsiotteessa (kädet kädessä) jossa tuli ”ajatuksen voimalla” vihjata seuraajalle etuaskelta jompaankumpaan suuntaan. Tämä onnistui yllättävän hyvin niin, että ulkopuolinen tuskin huomasi minkäänlaista vientiliikettä. Viejänä tuntui, että ajatus ”vasemmalle” tai ”oikealle”  aiheutti pikkuriikkisen muutoksen vartalon lihastensioissa, mikä käsikontaktin kautta välittyi viestinä seuraajalle.

Suunnanmuutos-harjoitetta kehitettiin ”nanoviennin” pohjalta siten, että suuntavinkin saatuaan seuraaja alkoi askeltaa molinete-askellusta, jota viejä alkoi ”seurata”. Viejä puuttui liikerataan vasta ja ainoastaan pysäyttääkseen molineten tai vaihtaakseen sen suuntaa.

 Opetus: viejä ei ”vie” molinete-askellusta, vaan ainoastaan merkkaa suunnanmuutokset. Opetta­vai­sessa ”käänteisharjoituksessa” mies oli muussa suhteessa viejänä, mutta suunnanmuutokset määräsi seuraaja.

ORKESTERIT JA RYTMIT

Raimund Schlie on paitsi etevä tanssinopettaja myös kansainvälinen DJ. Hän on erikoisuutena järjestänyt jopa 8 tuntia kestäneitä kuuntelusessioita, jossa hän musiikki- ja videonäyttein käy läpi suuren joukon tangon kultaisen kauden orkestereiden tuotantoa.

  

Tämän mahtavan tietoaineksen pohjalta tutustuimme viiden orkesterin soiton ja rytmiikan tunnuspiirteisiin ja ohjeisiin, miten sovittaa tanssi niiden mukaiseksi.

Carlos Di Sarlin musiikista Raimund sanoi yleisesti, että sen soitto ”vuosien mittaan aina vain parani”, mikä oli päinvastoin kuin asian laita useimpien muiden orkestereiden kohdalla.  Tanssimisen suhteen todettiin, että Di Sarli on ”kävelymusiikkia”. Buenos Aireissa on milongueroja, jotka tanssivat ainoastaan Di Sarlia, koska se on aivan oma lajinsa. ”He ottavat pari askelta kerrallaan, ja sitten tulee taukokohta - jonka aikana ei kuitenkaan pysähdytä, vaan tehdään esimerkiksi huippuhidas sivuaskel, tai ´lyyrinen´ spiral cross”.

Daniela puolestaan kertoi, että naispuoleiset huipputanssijat eivät suostu kuin joidenkin erityisten viejien kanssa tanssimaan Di Sarlia, koska vain nämä osaavat ottaa kaiken ”irti” tästä musiikista. Di Sarli-viejän tulisi havainnoida tarkasti musiikin fraaseja, erottaa  erityyppiset ”viulu-osiot” (legato/pizzicato), ja hoksata Di Sarlin pianonsoiton yllätyksellisyydet (”tekee omiaan, muusta musiikista riippumatta”). ”Di Sarlia tanssitaan ylävartalolla” (ei jaloilla).

Juan D´Arienzon musiikista pyydettiin tunnusmerkkeinä huomioimaan marcato-soitto (taktak-TAK), bandoneon-juoksutukset kappaleiden lopussa sekä synkoopit, jotka tyypillisesti toistuvat 2-3 kertaa peräkkäin. Terävästä rytmityksestään huolimatta D´Arienzon musiikissa on myös hyvin tunteellisia melodiakohtia, joita etsittiin viittomalla erikseen tahtia ja melodiakulkua. D´Arienzoa tanssittaessa käytetään mieluusti nopnop-kohtia sisältävää askelainesta, kuten ocho cortadoa.

Edgardo Donato esiteltiin omalla tavallaan erikoisena tapauksena: ”Lustiges Orchester”. Erikoisuutena orkesterissa oli bandoneoiden lisäksi soittava ”tavallinen” haitari, ja nais/mieslaulaja-duetot. Soittotyylissä korostuu bandoneonin soittajien arrastren käyttö, ja häivytetty kappaleen loppuisku (CHAN…….pling).  Tanssipuolella tutkittiin tupla- ocho cortadojen käyttöä.

Rodolfo Biagin soittoa luonnehdittiin sanonnalla ”tango extrem”. Tämä D´Arienzon entinen pianisti pani soiton  nupit vielä enempi kaakkoon, ja alkoi painottaa nelosiskuja (=off beat). Näiden väli-iskujen löytämiseksi tehtiin taputusharjoituksia, sekä harjoiteltiin kävelyä sekä ”on beat” että ”of beat”.  Synkooppikohtien ”nappaamiseksi” suositeltiin sivuaskeltamisia.

Kun valssitahtiin tanssia oli aiemmin harjoiteltu sekä 1..1..1.. että 1..12.1..12. askeluksella, niin Biagin musiikkiin harjoiteltiin 1.31..1.31. tahdistusta.

Osvaldo Pugliesen musiikkiin tutustuttiin viimeiseksi, ”koska se on aivan oma tapauksensa”.  Kuten Di Sarlilla (ja myös D´Arienzolla) on ”omat” tanssijansa, näin on myös Pugliesella. Näiden kolmen orkesterien eroa kuvattiin sanomalla, että kun D´Arienzo ”työntää” ja Di Sarli ”vetää”, niin Pugliese ”sekä vetää että työntää”. Pugliesea ”ei pidä tanssia liian tahti-uskollisesti”, vaan paikoitellen antaa melodian vapaasti viedä.

LOPUKSI

Tiivis viikkokurssi pienryhmässä, ja vieläpä miellyttävissä maisemissa, on oiva tapa hankkia lisänaineksia omaan tanssiin. Monet kurssimme pareista olivat osallistuneet aikaisemminkin vastaavanlaisille opetusjaksoille, ja heidän puheittensa mukaan tarjontaa on melko runsaasti. Netistä löytyy näistä listauksia^c).

VIITTEET

a)  http://www.rogaia.com/en/

b)  http://www.malajunta.de/

c) http://www.torito.nl/tango/europe/vacations/vacations.html

TANGON TARKOITUS 3/4 – Itsensä löytämistä?

Sitaatti : “Tango connects us with everyone and above all with our selves” (Argentiinalainen huipputanssija Pancho Martínez Pey). ^a  Minun alleviivaukset.

Siinä yksi esimerkki lausumista jollaisiin törmää toistuvasti, etenkin Argentiinassa. Niissä vihjataan, että argentiinalaista tangoa harrastaessamme voimme löytää minäämme uusia yhteyksiä - mutta mitä ja miten? En ole asiantuntija, mutta kokoamalla kuulemiani ja lukemiani ajatusten sirpaleita, ja lisäämällä niihin hitusen omaa kokemusperää, yritin muotoilla joitakin vastauksia.

LUOVUUS-LÖYDÖKSIÄ

“Tän koreografian kanssa mä voin olla mä”. Näillä sanoilla nykytanssija Elina Pirinen kuvaa^b vapauttavan kokemuksensa kun hän alakouluikäisenä, siihen asti klassista balettia harrastaneena, näki nykytanssin esityksen ja ihastui sen vapautuneisuuteen.  

Moni on lava- tai kilpatanssin (ballroom) harrastamisen jälkeen päätynyt argentiinalaiseen tangoon, viehättyen sen vapaudesta ja ilmaisun rikkaudesta. On laskettu, että argentiinalaisessa tangossa voi erottaa 3600 kuviota (Sabá)^c. Jo jatkotason tanssija oppii improvisoimaan tanssiinsa askelyhdistelmiä, joita ei ole hänelle opetettu – siis olemaan luova!

Luovuusaspekti poikkeaa kilpatanssijan koreografia-muottiin lukitusta roolista, mutta myös lava- ja swingtansseista, joissa jatkotason harrastaja toistaa ehkä pariakymmentä standardoitua “muuvia”.

FYYSISEN MINÄN LÖYDÖKSIÄ

Sitaatti: ”Christer, forget the tango-chip in your head . . . it is YOU that is dancing!” (Lucas di Giorgio, ryhmätunnilla Buenos Airesissa,  joulukuulla 2013).^d

Kehominuus mudostaa minuuden perimmäisen tason (Vuorinen)^e . Mutta kuinka tuttua kaikille tanssikurssilaisille onkaan tunne, että uuden kuvion liikkeet ovat “vaikeita” ja kehollemme vieraita. Ja silloinkin, kun olemme jonkin kuvion n.s. oppineet, se helposti edelleen edustaa annetun ohjeen “toteuttamista”, ei omaa luonnollista liikkumista. Kaikissa tansseissa toki pyritään mahdollisimman fysiologisiin liikkeisiin, mutta väitän, että argentiinalaisessa tangossa se luonnollisimmin saavutettaessa. Nyt ei puhuta Tango Nuevosta, eikä varsinkaan Show-tangosta. Puhtuaan perinteisessä abrazossa tanssittavasta Tango Salónista, johon ei kuulu riuhtovia tai muulla tavoin yliampuvia liikkeitä.

Miten päästä irti “opetetun toistamisesta” ja sulattaa tanssi osaksi kehominuuttamme? Tätä tavoitetta edistäviä harjoitteita sisältävät esimerkiksi Alexandertekniikka, Eutonia-metodi sekä tanssijoille tarkoitettu Body Avareness Method for Tango, eli Bam-Go-Tango. Tätä opettaa Buenos Airesissa sen kehittäjä, tanssija Marcela Trapé, joka on ollut kirjoittamassa menetelmästä myös kirjan.^f

 

Body Awareness Method tangotanssijoille  f)

Marjut ja minä kävimme vuonna 2012 Marcelan ja hänen kumppaninsa Mario Ferraron yksityistunneilla heidän studio-koti kombinaatissaan. Niiden aikana teimme, rentouttavien esiharjoitusten ohella, erilaisia yksittäis- ja pariharjoituksia. Mieleenpainuva oli yksinharjoitus jossa “ei kävellä”, vaan “let your body float in the space”. Marcelan arvostusta kuvastaa oppilaslistan monet kuuluisat tangotanssijat ja opettajat. Kirjan tilaushinta postikuluineen on 35 USD. Kirjan lukemalla saa menetelmästä kuitenkin vain päällipuolisen kuvan, sillä henkilökohtainen ohjaus on tässäkin opetuksessa kaiken a ja o.

PSYYKKISEN MINÄN LÖYDÖKSIÄ

Tanssikurssille mentäessä, varsinkin sille ensimmäiselle, joutuu minäkuva koetukselle. Ujoilla tai muuten minäkuvaltaan hauraalla tämä on tuttu tunne. Minäkuvan kolahdusvaara on kuitenkin  suurin sille, joka tulee tanssin maailmaan  korkeilla ennakkoajatuksilla omista lahjoistaan. Kaikkihan nimittäin olemme uusien liikeratojen äärellä kömpelyksiä - joitakin tanssin erityislahjakkuuksia lukuunottamatta, joita lienee hyvin harvassa. Kuitenkin “ihminen voi jäsentää tietoista minäkäsitystään monin tavoin omien toiveidensa ja päähänpistojensa mukaan”.^e Sama asiantuntija toteaa lohdullisesti, että “Jukolan veljesten lukemaan oppiminen - niin narsistisesti koetteleva kuin se olikin Juhanille ja Timolle - antaa ihmisen kehitysvoismasta kauniin esimerkin”.  Ja jos taas minäkuvamme on ollut vähättelevä, saatamme tanssissa koetun onnistumisen kautta kohentaa sitä. Kaiken kaikkiaan,  voimme siis  “kalibroida” minäkuvaamme.

Minäkuvan (eli koetun minuuden) ohella ihmisellä katsotaan olevan myös minuuskuva (eli idealiminuus), joka on yksilön näkemys siitä, minkälainen hän pystyisi olemaan (esimerkisi ahkerasti harjoittelemalla). Minäkuvan ja minuuskuvan välinen ero kannustaa meitä kehittämään itseämme ja ilmenee kilpailuviettinä. Jos minuuskuva kuitenkin on viritetty epärealistisen korkealle, päämäärän tavoittelusta tulee tappioden kierre, joka syö tekemiseltä ilon ja nautinnon. Jos tällaisessa tilanteessa osaamme tinkiä ideaaliminuudesta, voimme saavuttaa “identtisyyden itsemme kanssa” ^e -  ja alkaa nauttia tanssistamme!  

Tanssista nauttimista   g)

                                                   

 Myös haitallisista tunnereaktioista eroon oppiminen edesauttaa tanssista nauttimista - ja parantaa liikekieltämme. “Väärin menneeseen kuvioon” reagoi helposti harmistumisella. Tämä tunnereaktio ei ainoastaan syö tanssimisen iloa, vaan siihen liittyy myös vaistomainen kehonkielinen ilmaisu (vartalon jäykistyminen ja/tai kannatuksen herpaantuminen, tms), joka huonontaa tanssin fyysistä puolta.

Koska argenttinalaisessa tangossa ei ole vakioituja kuvioita, ei ole myöskään olemassa “vääriä kuvioita”. Viejän on turhaa harmistua siitä, että seuraaja reagoi vientiin “väärällä” liikkellä. Tuloksena vain oli toisenlainen kuvio, joka saattoi olla yhtä “hyvä”. Argentiinalaisen tangon kuuluukin opettaa meitä viejiä kuuntelemaan herkästi partnerimme liikereaktioita - ja mukautumaan tilanteisiin joustavasti.  Tango voi siis kehittää henkistä (ja fyysistä) joustavuuttamme.

Kurssitilanteissa voisi suhtautua omiin mokiin suopeasti, ellei peräti innostuneesti, kuten amerikkalainen orkesterinjohtaja ja musiikinopettaja Benjamin Zander pyrkii kasvateilleen opettamaan. Tätä asennetta voi perustella sillä, että juuri osaamisensa rajoilla harjoitellessa tapahtuu oppimista. Jos harjoituksessasi ei satu virheitä, et ole osaamisesi rajoilla - etkä siis tehokkaasti oppimassa. Suhtautu­kaamme siis vikatikkeihimme hieman rennommin - ja iloitkaamme mokistamme!

 

Opettaja neuvoo iloitsemaan mokauksista    e)

LOPUKSI

Meillä jokaisella on uniikki tapa olemassaolomme kokemiseen. Blogin lukijalla voi olla viisaampia ajatuksia kuin tässä esitetyt, kenties päinvastaisiakin. Vastaansanomatonta on kuitenkin, että argentiinalaisen tangon mukanaan tuomista minän kehitysvaikutuksista on runsaasti todistajalausuntoja. Olkaamme niille vaikutuksille avoimia!

VIITTEITÄ

a) Tanssija Pancho Martínez Peyn haastattelu El Tangauta-lehden 2013 lokakuun numerossa.

b) Nykytanssija Elina Pirisen haastattelu Yle Radio 1:ssä, lauantaina 8.2.2014 klo 8:05-8:35.

c) Gustavo Benzercy Sabá: Embracing Tango, 2. painos 2007, sivulla 122.

d) Lucas Di Giorgion kotisivu: www.luctango.blogspot.com

e) Risto Vuorinen: Minä ja minuus. http://www.tulevaisuudenystavat.fi/KP/KP-Kirja%202-Vuorinen

f) Marcela Trapén kotisivu:  http://bodyawarenessmethod.blogspot.com.ar/

g) http://www.fotothing.com/pacoromero/photo/fda7401fb02089874f11e56132220d6f/

e) Mokariemukuva on videosta http://www.youtube.com/watch?v=8bJNw91QyyM. Pidempi versio kyseisestä esityksestä löytyy Mikko Ahosen linkistä Abrazon keskustelupalstan aiheen “Miksi ihmiset lopettavat tangon” alta.  Mikolle kiitos Zanderin löytymisestä!