perjantai 13. kesäkuuta 2014

JUTTUSILLA – Tango Arcón

Vuonna 2011 tein tuttavuutta usean jyväskyläläisen tangoilijan kanssa, Riitta Piilon vetämällä tanssimatkalla Buenos Airesiin. Mutta vasta tänä kesänä pääsin tutustumaan heidän seuransa, Tango Arcónin toimintaan. Tietolähteinä ja juttukavereina paikan päällä olivat Raija Aittakumpu-Hydén, Timo Hydén, Matti Ilmavirta, Anita Ilmoniemi ja Maria Korpela.

VUOSIKYMMEN KURSSITUSTA
Jyväskylän alueen tanssivista ihmisistä jotkut kiinnostuivat argentiinalaisesta tangosta jo 1990-luvun puolella, alkaen kouluttaa itseään käymällä kursseilla ja harjoittelemalla. Heidän joukossaan olivat Matti Ilmavirta ja Timo Hydén.  Keski-Suomen Tanssin Ystävät ry järjesti vuodesta 1998 lava- ja kilpatanssin ohella myös argentiinalaisen tangon tunteja. Se oli avo-otteessa tanssittua, 8-askeleen salidaa perusaskeleena käyttävää, show-elementtejä sisältävää menoa.
Timo aloitti – kertomuksensa mukaan ”Matin kehotuksesta” – pitää säännöllisiä viikkotunteja vuonna 2005. Tällöin siirryttiin opettamaan suljetussa otteessa tanssittavaa Tango Salón tyyliä. Muutaman vuoden kestänyttä Tango Nuevo-vaikutteista ”harharetkeä” lukuun ottamatta tästä tanssityylistä on pidetty tiukasti kiinni, ja lähiabrazossa tanssia harjoitellaan jo alkeiskurssilla. Myös musiikillisuus otetaan aikaisin mukaan, Timon arvion mukaan ”kolmasosana opetusaineksesta”.
 Opetuspareina Timolla ovat toimineet Ea Alatalo, Maria Korpela ja Raija Aittakumpu-Hydén. Vuodesta 2008 Matti Ilmavirta on vetänyt toista ryhmää, opetuspareinaan mm Maria Korpela, Jenni Valli ja Ritva Forsström. Nykyään harjoitellaan jo kolmessa tasoryhmässä, ja opetustehtäviiin on osallistunut seuran muitakin konkarijäseniä, muiden muassa Eetu Uotinen.

JOUSTAVA JÄRJESTELY
Pidin esimerkillisenä jyväskyläläistä järjestelyä, jossa rinnakkaisista saleista toisessa on alkeiskurssi ja toisessa jatkokurssi, minkä jälkeen isommassa salissa pidetään yhteiset viikko-prácticat. Paikkana on idyllinen seurantalo Valorinne, jonka isossa salissa on tilaa myös vähemmän tottuneen tanssijan liikeradoille. Kehittyneemmän tason tanssijoiden viikkotunnit pidetään Gastropub Jalon kabinetissa, mikä puolestaan on oivallinen paikka vähän tilaa vievän tanssityylin kehittämiseen!


Viikonloppukurssin osallistujia. Edessä vasemmalla Hydénit, keskellä Matti Ilmavirta.

HUIPPUOPETTAJIA ARGENTIINASTA JA MUUALTA
Vuosien varrella Jyväskylässä on järjestetty enimmillään jopa  5 koko viikonlopun kurssia vuodessa. Ennen kaikkea Riitta Piilon erinomaisten Argentiina-kontaktien avulla on saatu nauttia monista argentiinalaisperäisistä opettajista, joukossa Maria Trubba, Javier Antar, Facundo Gil Jauregui , Jorge Firpo, Maximiliano Gomez ja Federico Farfaro.  Tämän kevään vierailija oli Andrés Molina, parinaan Natalia Ochoa. Muita ulkomaisia opettajia ovat olleet mm Isolde Kanikani ja Pino Dangiola. Kotimaasta opettamassa ovat käyneet John ja Nina Krook, Arto Leskinen ja Kirsi Mattson,  Pasi ja Maria Lauren, Maija  Matikainen ja Pertti Wessman, Jari ja Minna Forstadius sekä Arttu Artkoski ja Carina Quiroca.

TANGO ARCÓN
Ajatus omasta seurasta oli kytenyt jo vuoden verran, kun sellainen lopulta maaliskuussa 2009 perustettiin. Nimiehdotuksista äänestettiin, ja voittajaksi selvisi Matti Ilmavirran ehdottama Tango Arcón – siis ”arkkutango”.
Milongoja on järjestetty säännöllisesti maanantaisin, mutta lisäksi myös mm viikonloppukurssien yhteydessä. Ne eivät kuitenkaan ole ainoa yhteinen tapaamistapa, sillä jäseniä myös kyläilee toistensa luona, käy yhdessä lenkillä, jne. Yhdistyksessä korostetaan lämminhenkisyyden ja rentouden vaalimista myös tunneilla ja milongoissa, joissa talon tapa on, että kaikki tanssivat kaikkien kanssa.
Yhdistyksellä on tällä hetkellä 115 jäsentä, Raija Aittakumpu-Hydénin toimiessa puheenjohtajana. Viime toimintavuoden aikana yhdistys mm piti tanssiesityksen, järjesti päivämilongan,  piti tanssivaatteiden ja -kenkien kirpputoria ja esiintyi TV-ohjelmassa Puoli seitsemän.
  


LAVAA EI JÄTETÄ!
Monella yhdistyksen jäsenellä on lava- tai swingtanssitausta, ja varsin monet ovat jatkaneet tätä harrastustaan rinnan argentiinalaisen tangon kanssa. Timo ja Raija ovat vuodesta 2005 myös vetäneet lavatanssikursseja. Anita Ilmoniemen, ahkeran arkkutanssijan ja Argentiinan kävijän kanssa keskustellessa kävi ilmi, että hän käy myös Swing-tansseissa – jopa pari, kolme kertaa viikossa!  

Melkoista tanssikansaa siis, nämä jyväskyläläiset. Ja mukavaa porukkaa!