maanantai 22. helmikuuta 2016

MILONGA DEL ENGEL 19.2.2016


Kerran kuukaudessa on se perjantai-ilta, jolloin kannattaa hakeutua Aleksanterinkadun ja Unioninkadun kulmaukseen, ihailla hetki Senaatintorin näkymiä, suunnata askeleensa kohti jalkakäytävälle tulvivaa tangomusiikkia − ja löytää tiensä mitä argentiinalaisimpaan tanssitapahtumaan: Milonga del Engel.

                                                             


CAFÉ ENGEL
" Café Engel sijaitsee Sunnin talossa, Senaatintorin laidalla. Rakennus on yksi Helsingin vanhimmista kivitaloista. Se rakennettiin vuonna 1765 aiemman piipputehtaan paikalle ja alimman kerroksen rakennusmestarin nimi on jäänyt historian hämärään. Ylemmät kerrokset lisättiin 1830-luvulla ja julkisivun suunnitteli Carl Ludvig Engel (1778-1840). Engel opiskeli kotikaupungissaan Berliinissä ja jatkoi opintojaan myöhemmin tsaari Aleksanterin II:n Pietarissa. Hän suunnitteli Senaatintorin ympäristöön monia empiretyylisiä rakennuksia, kuten Helsingin Tuomiokirkon ja Yliopiston päärakennuksen sekä kirjaston." [http://cafeengel.fi/historia/]


Paikan omistaja tyytyväisenä tilanteeseen.

Milongan alussa eräästä pöydästä löytyy kahvilan omistaja Harri Sjöberg, jota hetken jututan. Hän kertoo, että hän ei tanssi tangoa, mutta hän nauttii näiden milongojen tunnelmasta. Viime kerralla hän viipyi milongassa pitkäänkin, mutta tällä kertaa aika ei anna siihen tilaisuutta. Hän haluaa kuitenkin olla paikalla varmistamassa, että järjestelyt ovat kunnossa, kun milonga alkaa. Henkilökuntaa jää kyllä paikalle, ja tarjoilu pelaa milongan loppuun saakka!


Makeaa ja suolaista houkutusta.

  
MILONGAN TARINA
Jos saapuu paikalle hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua pääsee seuraamaan ripeää toimintaa, jolla täynnä pöytiä oleva kahvilatila muutetaan tanssisaliksi ja tarvittava äänikalusto roudataan paikalle.


                                               

Milongan perustajat ja vetäjät ovat Arja Könönen, Marjo Kiukaanniemi ja Timo Hakkarainen. Heistä saan valmistelujen loputtua Marjon ja Timon hetkeksi juttusilleni. Saan kuulla, että milonga-idean synnytti Arja, joka omistaa lähistöllä vintage-liikkeen, ja on pitkään ollut kahvilan vakituinen asiakas. Kun paikan omistaja suhtautui suopeasti ajatukseen, ja kun tangoammattilaiset Marjo ja Timo saatiin mukaan, asia oli ratkaistu.

Marjo ja Timo saapuvat paikalle.

 Vuoden 2014 elokuun ensimmäisestä kerrasta alkaen tämä milonga on ollut hyvin suosittu, ja tyypillinen osallistujaluku on 50-80 henkeä. Alusta asti ohjelmaan on kuulunut tanssiaisia edeltävä, kaikille avoin 45 minuutin tango-opetus, johon on saattanut osallistua tangomusiikin sisälle houkuttelemia aivan satunnaisiakin ohikulkijoita, mistä järjestäjät ovat pelkästään hyvillään, sillä "yhtenä tarkoituksenamme on lisätä argentiinalaisen tangon tunnettavuutta ja harrastusta". Järjestäjät iloitsevat siitä, että paikka on    
´keskellä kylää´ ja että ohikulkijat näkevät sen suurista ikkunoista esteettä sisälle. Timon sanoin "tuomme argentiinalaisen tangon näytille".

Arja kertomassa illan ohjelmasta.

Mitä itse tanssimiseen tulee, melko ahdas tanssitila ja tanssiaisten myöhäinen loppumisaika (klo 02) vastaavat järjestäjien intentiota tuoda tapahtumaan Buenos Airesin milongien tunnelmaa. "Tottua tanssimaan pienessä tilassa on tangon harrastajalle mitä suotavinta " Timo toteaa. Hän muistuttaa toisestakin tärkeästä asiasta, siitä että joka milongassa on ollut tanssi- tai musiikkiesitys. Tällä kertaa esintyy kolmen muusikon trio.

LAULAVA SYDÄN
Kun illan esivalmistelut oli tehty, paikalla olleet saivat sykäyksenomaisen ennakkokosketuksen illan musiikkiesitykseen, kun pianisti testasi keyboardin äänentoistoa: yht´äkkiä kahvilan täytti pianon jykevä bassokomppi, ja voimakas lauluaääni lauloi intensiivisellä otteella pätkän argentiinalaista tangoa!

Ehdin hetken jututtaa pianon ääreltä noussutta Marko Puroa, joka on ammatiltaan muusikko, kapellimestari, säveltäjä ja sovittaja. Hän kertoi olevansa musiikin free-lanceri, toimineensa teatterimuusikkona suuressa määrässä teattereita, Kansallisteatterista alkaen, ja opettavansa Metropoliassa. Argentiinalaiseen tangoon hän ihastui jo 25 vuotta sitten, Piazollan kautta. Hän on yli 20 vuotta soittanut yhdessä viulisti Mauri Saarikosken kanssa. Kokoonpanoon kuuluu vielä harmonikan soittaja Jukka Ojala. Trion nimi Laulava sydän on otettu heidän tunnuskappaleestaan.

TUNNELMAA!
Suomalaiseen perinteiseen lavatanssikulttuurin verattuna, jossa seistään maltamattomina odottamassa seuraavaa parketille pääsyä, argentiinalaiseen milongakulttuuriin kuuluu paljon enemmän kanssakäymistä seurustellen, ruokaa napostellen ja viiniä siemaillen. Kuten Buenos Airesilainen tango-opettaja Danielle Charonnet sanoi Tangoblogin haastattelussa: “In Europe dancers make great fuzz of getting ´in time´ to milongas, and to dance every tanda, to make the visit ´rentable´. In Argentina, you go to a milonga – and you may perhaps not dance at all”.

Milonga del Engelissä oli argentiinalainen fiilis aistittavissa alkuhetkistä lähtien. DJ Berndt Andreas Drange hoiti tanssijalkaa mukavasti nostavalla musiikilla hienosti oman osuutensa, mutta illmassa väreili  jotakin tanssiakin ennempää, tiiviistyneempää, odottavampaa. Sanalla sanoen: tunnelma! Trio Laulava Sydämen esiintyminen puoli yhdentoista aikoihin toi iltaan oman huipennuksensa, jolle kännykällä kuvatrun videon äänenlaatu ei valitettavasti anna täyttä oikeutta.