Michael Lavocah: Tango Masters: Osvaldo Pugliese
Milonga Press, 2016.
Tämän lähes kolmesataasivuisen kirjan kohderyhmäksi sopii
parhaiten argentiinalaisten tangojen aktiivista kuuntelua/soittamista
harrastavien ihmisten joukko, tanssivat he sitten tangoa tai eivät.
Keskiverto-tanssijalle tämä detaljirikas opus lienee liian iso pala
haukattavaksi. Hänelle voi sen sijaan lämpimästi suositella Lavocachin aikaisempaa kirjaa (1) ,
jossa Pugliesesta selviää seitsemällä sivulla ja saa kaupan päälle tietoa
parista kymmenestä muusta orkesterista!
KANNATTIKO LUKEA?
Mitä arvoa uuden Pugliese-kirjan lukemisella oli tämän
kirjoittajalle − joka pitää Pugliesen musiikista (joskaan ei kaikesta), on
lukenut edellä mainitun aikaisemman kirjan ja omistaa seitsemän CD-levyllistä
Pugliesen musiikkia? No, kirjan musiikkianalyyseistä
sain ehkä jonkin verran lisäainesta Pugliesen soiton ominaislaadun
hahmottamiseen. Tosin joidenkin äänitteiden esittelyssä jopa yksittäisen
soittajan identiteetin tasolle yltävä erittely ylitti lukijan havaintokapasiteetin
reippaanlaisesti.
Antoisinta oli se, että kirjaa lukiessa tuli kuljettua
Pugliesen tuotanto läpi aikajärjestyksessä. Tämä asetti lukijan päässä monet
tutut kappaleet "kohdalleen" orkesterin aikajanalla − ja tuotti myös yllätyksiä sen suhteen, miten
suuresti orkesterin soittotyyli (lue: Yumba-kerroin)
saatoi vaihdella peräkkäisissäkin sessioissa. Monen musiikkikappaleen kohdalla on
kerrottu jokin kiintoisa taustatieto tai mielenkiintoinen anekdootti, mikä keventää
kirjan läpi kahlaamista. Esitellyistä kappaleista on koottu soittolista Spotifyn
suoratoistopalveluun, ja siitä on lukijalle erinomaisen suurta hyötyä.
SOITTOTYLI
Kirjassa analysoidaan ja
kommentoidaan runsaasti Pugliesen soiton ominaislaatua. Tekijä vertaa häntä D´Arienzoon joka "pushes the beat", Di Sarliin joka
"pushes the melody" ja Troiloon
joka "pushes the lyric". Pugliesella taas rytminen ja melodinen komponentti
olivat läsnä yhtä aikaa − ja kuitenkin eriytyneinä, "not in time, but in
space".
Pitkin kirjaa Pugliesen soittoa verrataan Julio De Caroon, jonka tyylin edelleen kehittäjänä
Pugliesea pidetään, vaikka ei itse soittanut tämän orkesterissa. De Caron siteerataan sanoneen "El es mi hijo espiritual, mi mejor hijo"
(Hän on henkinen poikani, suurin poikani). Historiallisen linkin näiden kahden välille
muodostaa sävellys Recuerdo, jonka
Pugliese sävelsi vain 19-vuotiaana, vuonna 1924, ja jonka ensiäänityksen De
Caro teki vuonna 1926. "De Caro declared that the work opened new
perpectives in composition", todetaan kirjassa.
YUMBA
Erillinen kolmen sivun luku on omistettu Pugliesen tunnusmerkkinä
toiminnelle yumba-efektille, jonka
kuvataan olevan "a way of marking a beat so that it starts quietly and
gets louder". Pianon äärellä tämän efektin tuottaminen ilmeisesti vaati melkoista
voimankäyttöä, sillä Puglieseä eräässä vaiheessa sijaistanut pianisti Osvaldo Requena kertoi, että ensimmäisen
esiintymiskerran jälkeen hänen käsivartensa olivat viikon verran niin kipeät,
että hän ei saanut niitä liikutettua!
Ikoniseksi tunnusmerkiksi muodostunut, vuonna 1946 levytetty tango La yumba saakin kirjassa yhteensä
neljän sivun pituisen käsittelyn. Siteeraten Pugliesen omaa ilmoitusta, että
hän oli inspiroitunut metallipajojen äänistä ("the sounds of
metalworkers"), kirjan kirjoittaja uumoilee että tällainen kokemus olisi
liittynyt sen aikaiseen, korttelin kokoiseen metallitehtaaseen Cochabamba- ja La Rioja-katujen varrella.
Äänitekolmikkoa La yumba, Malandraca (1949) ja Negracha (1948) Lavocah pitänee pyhänä,
koska hän käyttää siitä nimitystä "triptyykki".
Tämän blogin kirjoittajalle, joka ei ole voimakkaan yumba-efektin ystävä, ainakaan tanssilattialla, näistä muodostuisi
pikemminkin "passio"
(kärsimys).
 |
| Osvaldo Pugliese orkestereineen. |
VEDENJAKAVUOSI
Äänitysluettelossa on
486 teosta. Niistä 321 on levytetty vuosina 1943 - 1967, ja näistä 89 käsitellään
kirjassa seikkaperäisemmin. Vuonna 1968 tapahtuu Pugliesen orkesterissa suuri
muutos. Kuuden taitavimman jäsenen varassa perustetaan Sexteto Tango, joka soittaa samaa repertuaaria, mutta poikkeavin
sovituksin, "intended for a seated, listening audience". Aluksi
seksteton jäsenet soittivat edelleen myös pääorkesterissa, mutta melko pian
Pugliese joutui panemaan koko orkesterin uusiksi. Tapahtui soittajasukupolven vaihdos,
ja kirjan sanoin tämä "marked the end of the 1939 orchestra". Tanssittavan musiikin kannalta tapahtunutta
kuvaa se, että vuodesta 1968 eteenpäin tehdystä 165 äänityksestä käsitellään
kirjassa vain kahta (2)!
TAUSTATIETOA & TARINOITA
Pugliesen (ammatillisesta) elämäkerrasta saa untuvikkokin
tätä kirjaa lukemalla hyvän käsityksen, mutta musiikkikappaleisiin liittyvistä
taustoistuksista saa eniten irti, jos teokset ovat ainakin jossakin määrin
ennestään tuttuja. Haluamatta pilata tulevaa lukukokemusta poimimalla kaikkia
rusinoita pullasta, napattakoon tähän muutamia maistiaisia.
Kappaleiden nimistä.
El rodeo on tarkemmin sanoen karja-aitaus, ja viittaa siis maalaistunnelmaan.
Que bien te queda eli miten hyvin olet säilynyt viittaa
menneiden aikojen tangoihin, ei henkilöön. El
gallo ciego, joka sananmukaiseti käännettynä tarkoittaisi sokeaa kukkoa, onkin
sokkoleikki.
Orkesterin jäsenistä.
Omat muutaman sivun mittaiset lukunsa saavat bandoneonin soittaja Osvaldo Ruggiero, viulisti Enrique Camerano, sekä laulajat Roberto Chanel, Alberto Morán ja Jorge Vidal.
Anekdootteja. Esimerkiksi tarina siitä, miten koko orkesteri
pakeni ikkunoiden kautta, kun tuli tieto että poliisi oli saapunut pidättämään
heidät. Tai tieto siitä, että Pugliese kuljetti aina mukanaan korttipakkaa, ja
rentoutui ennen esiintymisiä pelaamalla pukuhuoneessa truco-korttipeliä. Sekä yleisesti tiedossa oleva seikka, että
Pugliesen ollessa pidätettynä, hänen flygelilleen laskettiin punainen neilikka.
VIITTEET
(1) Michael Lavocah: Tango Stories: Musical Secrets. Milonga Press, 2012.
