perjantai 29. elokuuta 2014

TROILON LUOVUUDEN JÄLJILLÄ




Tango Masters: Aníbal Troilo
Michael Lavocah
Milonga Press, 2014
Hinta 14 ₤ Amazon nettikaupassa (http://www.amazon.co.uk/)

Tunnetun DJ:n, tangomusiikin keräilijän ja orkesterihistorian tutkijan kirjoittaman kirjan julkaisu ajoittuu Aníbal Troilon syntymän satavuotisjuhlavuoteen. Yhteensä noin puolella kirjan kahdestasadasta sivusta kirjoittaja kuvaa, elävästi ja monia mielenkiintoisia yksityiskohtia paljastaen, ei ainoastaan Troilon uraa ja kehittymistä, vaan teemme myös tuttavuutta monien hänen laulajiensa kanssa, unohtamatta kappaleiden sanoittajia ja musiikin sovittajia.
Kirjan ydinteemana on orkesterin ja kulloisenkin laulajan tärkeä keskinäinen vuorovaikutus. Troilo oli laulajien valinnassa hyvin tarkka, mutta samalla ennakkoluuloton, ja hänen tallissaan saattoi samanaikaisestikin olla kaksi erityyppistä laulajaa, kuten Edmundo Rivero ja Floreal Ruiz. Uuden laulajan tulessa orkesteriin Troilo mukaili sen soittoa natsaamaan laulajan tyyliin, ja tuli samalla kehittäneeksi orkesterin sointia. Moni laulaja tuli hyvin suosituksi Troilon orkesterissa työskennellessään, ja useampikin  heistä jatkoi aikanaan uraansa omillaan ─ tosin vaihtelevasti menestyen.
Laulujen sanoitukset olivat Troilolle äärettömän tärkeitä. Säveltämisestään hän sanoi (kirjan englanninnos) ”First I need a lyric. A lyric which I like. Then I chew it. I learn it by heart. I have it in my head the whole day long. It´s as if it were wrapping inself in music. What a song´s lyric says is very important to me”. Laulajiensa kanssa hän tapasi istua iltaa, käyden tekstiä läpi sana sanalta. Floreal Ruiz on kertonut harjoitelleensa kappaleen Sur  sanoitusta yhteensä 23 perättäisenä iltana, ennen kuin Troilo oli tulokseen tyytyväinen! Laulaja Roberto Goyenechea Troilo ohjeisti, että ”[the singer] must tell it [the story] to the public, not sing it, because the orchestra is in charge of the singing”.
Troilon orkestereiden äänitteiden esittämiseen on varattu noin puolet kirjan tilasta. Tekijä kuljettaa lukijaa kronologisesti vuodesta 1938 alkaen, nivoen peruskerronan ja äänitteiden esittelyn saumattomasti toisiinsa. Vuonna 1941 tehdyt 26 äänitystä kirjoittaja mainitsee pidetyimmiksi, ja näistä peräti 24 analysoidaan yksityiskohtaisesti.  Kaiken kaikkiaan 73 äänitystä tarkastellaan vähintään puolen sivun verran, ja litteessä listataan Troilon 485 äänitysten päivämäärät ja laulusolistin nimi, sekä luetellaan orkestereiden kokoonpanot.
Troilo perusti orkesterina vuonna 1937. Ensilevytys vuonna 1938 jäi kahteen kappaleeseen, ilmeisesti siksi, että suosionsa huipulla paistattelevan D´Arienzon orkesterin pelkistetympään soittotyylin tottunut yleisö ei vielä osannut arvostaa Troilon soiton monipuolisuutta.  Vuoden 1941 karnevaalitanssiaisissa Triolon orkesteri saavutti suuren suosion, ja ilmeisesti tämän ansioista sai RCA-Victorilta säännöllisen äänitys-sopimuksen. Kirjan kirjoittaja toteaa, että vaikka Troilo teki tulevinakin vuosina hyviä levytyksiä, vuoden 1941 äänitykset ovat jääneet milongojen pysyväksi ohjelmistoksi, jo ensimmäisistä kolmesta otoksesta alkaen, joita olivat Yo soy el tango (Minä olen tango) , Mano brava (Kova kundi / Rehentelijä), Toda mi vida (Koko elämäni). Viimeksi mainittu tango saavutti suurta suosiota jo mainituilla karnevaaleilla.
                          YouTube-linkki Toda mi vida tangoon: https://www.youtube.com/watch?v=jOCLqpPTu0Y
Sen lisäksi että monien äänitysten master-levyjä on valitettavasti tuhottu, ja että ääniteknikot ovat poropeukaloineet alkuperäisäänityksiä,  moni repertuaariin kuulunut kappale on aikoinaan yksinkertaisesti jäänyt äänittämättä. Osasta äänittämättömistä kappaleista tunnetaan nimikin, koska sen tiedetään kuuluneen orkesterin repertuaariin, mutta lisäksi lienee paljon biisejä, jotka ovat jääneet vain muutaman keikkasoiton varaan. ”A new song would be tried out at the dances, and, if it was successful, the band would try to record it.” Tästäkin huolimatta ”many important songs were left unrecorded”.  Varsinkin uran alkuvaiheessa, kuten Troilon tapauksessa, hyvällekin orkesterille meni monta vuotta ennen se onnistui saamaan säännöllisen äänityssopimuksen. Koska repertuaari koko ajan muuttui, moni alkuvuosien soitto jäi äänittämättä.
Tällaisessa lyhyessä referaatissa voi vain hahmottaa kirjan yleisiä suuntaviivoja. Itse kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Sen yleisteksti on ahmittavissa viikonloppulukemisena, jättämällä äänitteiden analyysikohdat toiseen lukukertaan ─ ja monelle tanssijalle tämä voi jo sinällään riittää. Seitsemänkymmenenkolmen äänitteen yksityiskohtaisemman selosteen läpikäyminen, musiikin kuunteluineen, on jo isompi urakka. Kirjan kirjoittaja suosittelee orkesterin soiton tutkimiseen vähintään kolmea kuuntelukertaa, jossa ensimmäisellä kiinnitetään huomiota pianoon, toisella bassoon ja kolmannella bandoneoni-osuuteen. Jos vielä erikseen tarkkailee laulusuoritusta, kuluu kunkin kappaleen äärellä ainakin 15 minuuttia, plus kunkin kappaleen hakuun mahdollisesti kuluva aika. Mutta toisaalta ─ näinhän kirjasta on iloa pitkäksikin aikaa!