Andrew Graham-Yooll:
Goodbye Buenos Aires
Eland Publishing Ltd, London, 1999
Pehmeäkantinen, 211 sivua
Tangoa tämä kirja ei mainitse sanallakaan, mutta se kuvaa Argentiinan ja
erityisesti Buenos Airesin elämänmenoa vuosilta 1928 -1963, piirtäen
tango-orkesterien historiasta kiinnostuneelle Argentiinan yhteiskunnasta mielenkiintoisen
taustakuvan.
Kirja sisältää
uuvuttavan määrän päivälehdistä, matkaselostuksista ja monenlaisten henkilöiden
kirjeistä poimittua silpputietoa, ja opuksen läpi kahlaamiseen tarvittiin uteliaisuuden
antamaa sisua. En varsinaisesti suosittele kirjaa, mutta siitä löytyi joitakin rusinoita Blogin lukijoille poimittavaksi.
ISÄ LÄHTI EMIGRANTIKSI
Kirjan taustajuonena on
kirjailijan isän emigroituminen Englannista Argentiinaan vuonna 1928. Joka toinen kirjan
luku kertoo nuoren, pennittömänä maahan saapuneen miehen uskomattomista
seikkailusta ̶ valitettavasti tusinakirjallisuuden
tasoisesti.
Joka toisessa luvussa
on konkreettista tietoa Argentiinan historiasta. Siitä vuonna 1944 syntyneellä
kirjoittajalla on erinomaiset tiedot, sillä hän syntyi Buenos Airesissa ja
työskenteli yli 20 vuotta Buenos Aires Herald -lehden toimituksessa, mm.
päätoimittajana.
ARGENTIINA OLI BRITTILÄINEN
Kirja valottaa
erityisesti brittiläisen yhteisön roolia viime vuosisadan Argentiinassa. ”The Ingleses were superior. It was enough to
speak English to feel better than the others”.
Tällainen status alkoi jo 1800-luvulla, voimistuen ensimmäisen
maailmansodan jälkeen, mutta heikkeni 1940-luvulla, jolloin Juan Perón aloitti
ulkomaisten omistusten kansallistamisen, ja kriisiytyi 1950-luvulla. Mutta
toista oli vielä vuonna 1925, kun julkisia esiintymisiä karttanut Walesin
herttua vieraili Argentiinassa, saaden niin ylitsevuotavan innostuneen
vastaanoton, että oli uupua kaikesta huomionosoituksesta, kirjoittaen
kuningatar-äidilleen ”I´ve had a frightful official week in Buenos Aires. The
worst in my life, I believe”.
Päinvastoin kuin
Italiasta, Espanjasta ja muista Manner-Euroopan maista saapuneet siirtolaiset,
valtaosa englantilaisista ei ollut hakeutunut Argentiinaan köyhyyttä pakoon,
vaan olivat saapuneet maanomistajan tai teollisuusmiehen ominaisuudessa. Heidän
määränsäkin jäi pieneksi. Kun Buenos Airesin koko väkiluku vuonna 1925 oli
puolitoista miljoonaa, brittitaustaisia heistä oli korkeintaan 40 000.
Englantilaiset avasivat oman sairaalan ja Harrods-kauppakeskuksen, perustivat
päivälehden, pankkeja, rautatie- ja bussiyhtiöitä, sekä harrastivat lihan
vientiä ja ylellisyystuotteiden tuontia. Vuonna 1927 tuliterän Chevrolet-auton
sai Buenos Airesissa hintaan 375 Englannin puntaa.
SEE YOU AT THE CLUB!
Brittiyhteisön
kiintopisteitä Buenos Airesissa olivat bisnesmiesten English Club,
poolonharrastajien Hurlingham Club, ravimiesten Jockey Club, sekä useat
anglikaaniset seurakunnat. Mainittakoon, että nämä kaikki jatkoivat
toimintaansa nykypäiviin asti. Tämänhetkisen arvion mukaan Argentiinassa asuu 10 000
syntyperäistä brittiä ja noin 100 000 brittijälkeläistä.
Buenos Airesia
kutsuttiin viime vuosisadan alkupuolella Etelä-Amerikan Pariisiksi, ja
Euroopassa oli vallalla sanonta ”rikas kuin argentiinalainen”. Vuonna 1908
valmistunut oopperatalo Teatro Colón (Kolumbus) oli puitteiltaan ja
ohjelmistoltaan Milanon La Scalan veroinen ja brittiläissomisteiset rautatiet
olivat huippumodernit ─ junavaunuissa oli mm. puhelimet! Jo vuonna 1913 oli avattu ensimmäinen
maanalainen metrolinja ja vuonna 1927 Buenos Airesin kaduilla liikkui noin
20 000 autoa sekä 3 500 sähköraitiovaunua.
SATUMAA
Lukuisat kansainväliset
kuuluisuudet vierailivat Argentiinassa viime vuosadan alkupuoliskolla, tai jopa
asuivat siellä pidempään. Kirjassa vyörytetään pikanttien yksityiskohtien
saattamana lukijan silmien eteen monenlaisten vierailijoiden nimilistaa.
Joukossa ovat Espanjan kuningas Alfons XIII, prinssi George (”Yrjö”),
Kapurtalan Maharadja, Umberto di Savoia, Albert Einstein, kirjailijat Antoine
de Saint-Exupéry, Pablo Neruda, García Lorca, Aldous Huxley ja Noel Coward,
sekä näyttelijät Josephine Baker ja Maurice Chevalier.
