Yleensä saadessaan käsiinsä kirjan
jonka otsikossa on sanat ´tangon historia´, tanssija joutuu pettymään tanssia
koskevan tekstin niukkuuteen. Nyt esitellään tanssijan toiveita myötäävä, nimenomaan
tanssille omistettu opus.
The Quest for the Embrace
The History of Tango Dance
(1800-1983)
Gustavo Benzecry Sabá
Abrazos Verlag, Stuttgart, 2015
ISBN 978-987-26509-6-4
Pehmeäkantinen, 235 sivua
Hinta 30 €
Kirjan kirjoittaja,
argentiinalainen Gustavo Benzercy Sabá, on oiva henkilö tällaisen kirjan tekijäksi.
Hän ei ole ainoastaan kansainvälisesti tunnettu argentiinalaisen tangon
opettaja ja esittäjä, vaan myös kokenut journalisti ja kirjailija, sekä innokas
tangon historian tutkija. Vuonna 2009 valmistui hänen dokumenttifilminsä History of the Tango Dance 1940-1960, jota on esitetty kansainvälisillä festivaaleilla ─ ja myös Turussa vuonna 2013.
Varsinaista tekstiä kirjassa on
180 sivua. Viiteluettelot, erilaiset nimilistat ja sisällysluettelot vievät 35
sivua. Tästä huomaa sen, että tiedot ovat huolellisesti dokumentoituja sekä
sen, että teksti on tiivistä. Ken odottaa helppolukuista romaania, joutuu
pettymään, mutta yksityiskohtien metsästäjä pääsee ilahtumaan. Perusteellisuudesta
kielii myös se, että jokaisesta kirjassa mainitusta tanssijasta on pyritty
saamaan mukaan kuva.
Kirjan luvut etenevät
aikajärjestyksessä, parinkymmenen vuoden harppauksin. Kahdeksasta luvusta neljä
koskee 1800-lukua, ja loput neljä vuosia 1900-1983. Aiheen rajausta viimeksi
mainittuun vuosilukuun kirjoittaja perustelee sillä, että tämä kohta oli
tanssille ”a watershed point” [vedenjakaja].
TANSSIVA BUENOS AIRES
Paljon ennen
nykytangoksi kehittyneen tanssin syntyä, Buenos Airesin tanssielämä oli jo
erittäin vilkasta ja monipuolista. Kirja toteaa että ”[in 1826] the North American
Guillermo Davi established the first ´academia´of dance in Buenos Aires”. Seurapiirien
salongeissa, englantilaista Samuel Haigia siteeraten, ”the pastime consists of
conversations, waltz dancing, Spanish contradanza,
music (piano and guitar), and sometimes songs.” Kaupungissa tanssittiin myös
mm. polkkaa, masurkkaa, sottiisia, katrillia, varsoviennea ja Havanna-tyylistä contradanzaa eli habaneraa. Kirja
luettelee myös tanssit zambas, lanceros,
gatos ja pericones.
CANDOMBESTA ESITANGOON
Omilla
kaupunginalueillaan, erityisesti Monserratissa, musta väestönosa (joka
vuosisadan alkupuolella oli suuri) järjesti omia candombe-tanssiaisiaan. Kirja toteaa, että nykytutkimuksen mukaan
ei ollut olemassa mitään spesifistä ”candombe”
musiikkia, saati koreografiaa. Tanssi oli täysin improvisoitua, ja säestys
(kolme rumpua) noudatti jalkojen rytmiä, ei päinvastoin. Tanssiryhmien
esityksissä candombea oli kahta
muotoa, pelkkien miesten tanssima ´sotatanssi´ ja mies-naisparin
”ei-syleilyssä” suorittama tanssi.
Kun jonkinlainen
tangon esimuoto alkoi ilmetä 1865-1870 vuosien aikoihin, sen tunnusmerkkejä
olivat corte (suom: keskeytys tai
leikkaus) ja quebrada (suom: murtuma,
sortuma). Näistä corte oli jo aiemmin
käytössä mustan väestön candombessa
sekä valkoisen väestön contradanzassa.
Quebrada-liikkeen juuret saattoivat olla
candomben vartalonväännöissä, ja
tämän kirjan kirjoittaja ounastelee lisäksi, että ”Its is very likely that the
´S-walk´ [of candombe] evolved into
the ocho of the tango”.
Kirja summaa,
että ”Various testimonies recount that the first steps of the [primitive] tango
were the paseo de lado (side-by-side
walk), el paso atrás (backward step),
la media vuelta (half-turn) and the ocho, today´s forward ocho, along with the aforementioned cortes and quebradas”. Kirja
esittää tunnettuna asiana, että myös saltidot
(pikku hyppäykset), zapateot
(kengänkärjillä koputus) ja taconeot
(kengänkantakoputukset) olivat jo käytössä ─ mahdollisesti Andalusialaisista tansseista,
polkasta tai masurkasta matkittuina.
Kirjassa esitetään
useita todisteita valtavirrasta poikkeavalle mielipiteelle, että tangotanssi
olisi kehittynyt erillään milongatanssista, ja nimenomaan sitä ennen. Myös
huomautetaan, että ”while the tango was developing as an entirely urban dance,
the milonga seemed to be more popular
in the countryside”.
TEATRO, CARNAVAL, CABARET
Vuosisadan
vaihtuessa kaupungin väliluku oli 0,9 miljoona henkeä, josta 0,2 miljoonaa oli
naimattomia miehiä. Kaupungissa oli useita teattereita, runsaasti kahviloita ja
monia kabaree-paikkoja. Kirja siteeraa César Vialen 40-luvulla ilmestynyttä
historiikkia: ”The tango was introduced to the city by way of the Politeama […] which became the mecca
during carnival”. Politeama oli teatteri
ja suosittu viettopaikka karnevaaleille, joissa tanssittiin tangoa. Kabaree-paikoissa
puolestaan oli tangoesityksiä. Kirja toteaa, että jo tässä vaiheessa ”tango began to establish its
dual role as both artistic and social dance”.
Sosiaalisesti
tanssittava tango alkoi alkaneen vuosisadan ensimmäisen vuosikymmenen kuluessa moninaistua.
Ns. sivistyneet perheet ottivat etäisyyttä sekä hämäräperäisten tanssipaikkojen
´myrkylliseen ilmapiiriin´ että karnevaalitanssiaisten ´turmeltuneeseen
villitykseen´. Kirjan sanoin: ”And so, limited to walking and taking pasos paseos [strolls] and corridas [runs], a new style stripped of
creativity was born, called Tango liso
[smooth tango].” Laitakaupunkien tassipaikoissa puolestaan perustangosta eli Tango Orillejosta eritytyi Canyenge-muoto, jossa mies otti
seuraajaa vyötäisistä, ja epätasaisen ─ joskus maapohjaisen ─ lattian vuoksi
jalkoja nostettiin askeltaessa korkeammalle.
 |
| Kirjassa on runsas kuvitus |
PEDRIN, CACHAFAZ, AÍN
Kirjassa
luetellaan jo 1800-luvun puolelta tanssijoiden nimiä. Heidän tanssityyleistään
ei ole juuri tietoa, mutta 1900-luvun tanssijoista on aikalaislausuntojen
lisäksi myös filmimateriaalia käytössä. Pedrin
de San Telmo [oikea nimi ei ole tiedossa] mainitaan kirjassa ”ilmeisesti
ensimmäisenä [varsinaisena] tangotanssijana”, ja hänen tanssistaan todetaan ”..
his dance was refined and elegant, full of improvisation”. Toinen huomionarvoinen, mutta harvemmin
mainittu tanssija oli Atilio Suparo,
jonka käyttöön ottamia liikkeitä olivat mm. tuplaocho,
corrida garabito, volteo, sekä tärkeä cruce (kotimaisittain ”krusada”).
El Cachafaz oli
vuosisadan alkuvuosikymmenten tunnetuin miestanssija ja lukuisten tanssikilpailuiden
voittaja vuodesta 1911 alkaen. Ne olivat luonteeltaan haastekilpailuja, jotka
saattoivat ulottua useille peräkkäisille päiville. Kilpailukirjausten avulla
voidaan päätellä, että tanssijoiden käyttämiin kuvioihin kuuluivat mm. media luna, corrida, ocho, corte, quebrada ja sentada. Cachafazin aikalainen Casimiro Aín eli ”El
Vasco” oli toinen tanssikilpailumenestyjä, joka vaikutti tangon historiaan
opettamalla tanssia Pariisissa.
Kirjassa
verrataan kahden viimeksi mainitun tanssia seuraavin sanoin: ”If El Vasco [eli
Aín] was compadrito [maaseudulta kaupunkiin muuttanut, Orillejo-tyylistä tangoa
tanssiva henkilö] artistry, full of cortes and quebradas, agility in the legs
and charisma, El Cachafaz then inaugurated the art of the Ballroom: an erect
body, the couple´s rapid movements, and a restrained attitude, in accordance
with the dance space.”
TANGO SALÓN
Vanhan kaartin (Guardia
vieja) orkesterien musiikki, kuten Juan ´Pacho´ Maglion, Roberto Firpon ja
Francisco Canaron 1910/1920-luvun kokoonpanojen, oli enemmän tai vähemmän
marssimaista, ns. 2/4 eli ´dos por quatro´ soitantaa ─ ja moni tango oli sanoitukseltaan
ja tunnelmaltaan varsin kuplettimainen.
Toisen
vuosikymmenen aikana musiikissa alkoi tapahtua muutoksia, joiden yksi
taustatekijä oli Carlos Gardel. Kirjan sanoin ” .. with the debut of tango-canción
[tango ballad] the era of melancholy spirit began, which would influence the
dancers´feet.”
Tanssimusiikin
puolella kirja nostaa esiin Julio De Caron, joka ”.. modified the music.
Introducing arrangements and orchestration produced a great esthetic
transformation.” Tästä alkoi ns. Uuden kaartin (Nueva Guardia) esiinmarssi, ja
sen jatkeena ”.. a line that Aníbal ´Pichuco´Troilo and Osvaldo Pugliese would
follow.”
Tanssin muutosta kuvataan näin: ”The music
changed […] and so also the movements. The ways of dancing were perfected. […]
It was no longer necessary to show off with figures, virtuosity and agility.
Emphasis was on walking the dance floor with elegance that conferred good
posture: very straight, medium steps, […]. If the music had become more
beautiful, the dancing had as well.” Kaikkien tanssipaikkojen sisäänkäynneille asetettiin
postereita, joissa ilmoitettiin, että ”Dancing with cortes prohibited”. Tanssisääntöjen
(ballroom codes), kuten ”respect for […] the environment and for the line of
dance”, noudattamista valvoi erityinen cuidapista
[floor monitor], jolla oli valta poistaa sääntöjen rikkoja tanssipaikalta. [Voisi
olla paikallaan vielä nykyisin; Bloggaajan kommentti].
EL NEGRO LAVANDINA, PETRÓLEO
Pankkivirkailija
Carlos Estévez, eli Petrólio, aloitti tango-opintonsa 16-vuotiaana vuonna 1928,
opettajanaan El Negro Navarro niminen vanhempi tanssija. Petrólio kehitti urallaan
runsaasti uusia kuvioita, saaden lisänimekseen El Bailarin Imposible,
suomennettuna lähinnä ´mahdottomuuksien tanssija´. Vuonna 1930 hän tapasi
tanssiparikseen tulevan kumppaninsa Esperanza Díazin, jonka kanssa hän tanssi
ja esiintyi runsaasti seuraavat parikymmentä vuotta. Kirja kuvaa Petrólion
tanssiasentoa nimikkeellä ”Salón posture”.
Pitkän ikänsä kuluessa (k. 1995) hän ehti nähdä tangotanssin ja
-musiikin monet kehitysvaiheet.
Petróleon
mentorina oli konkaritanssija El Negro Lavandina, joka liittyy giron kehityshistoriaan.
”They already had giros to the left”, selvittää kirjassa haastateltu myöhempi konkari,
”What El Negro invented was the giro to the right.” Kerrotaan, että hän myös keksi
vasemmalle tehtävään giroon enrosque-liikkeen tarkkailtuaan vaatteilla täytetyn
korin pyörimistä. Sama haastateltava kertoi, että Petróleo ”invented the arrastre
[eli barrida] and the voleo”.
”It is said that
in the 1940s tango was everywhere. On screen, on stage, on the radio, in
recording studios, in prácticas, in cabarets, in cafés with orchestras and
jukeboxes, in ballrooms and social clubs, it was spreading everywhere”. Kiitos tästä kehityksestä kuuluu 1930-luvulle, ja siellä muutamalle taholle. Kirja siteeraa Troiloa, joka on sanonut ”If it
had not been for D´Arienzo [jonka orkesteri muutti tangon soiton iskevämmäksi]
and the Chantechler [suosituksi tullut tanssipaikka, jossa D´Arienzon orkesteri esiintyi],
tango would have died”. 1940-luvulla kaupungissa soitti yli viisikymmentä
tango-orkesteria. Viikonloppuisin auki olevia tanssisaleja [dance halls] oli
kuusikymmentä, ja keskikaupungin lukuisissa confiterioissa tanssittiin
torstaista sunnuntaihin. Kaupungin suurimmissa tanssipaikoissa saattoi olla
läsnä jopa 600 tanssiparia.
Eri
kaupunginosien tanssitavat erosivat toisistaan. ”In […]Villa Crespo, for
example, they danced with a lot of ganchos, in Villa Urquiza […] they did nore
turns and danced more smoothly, in Barracas[…] they frequently used the medio
ocho, which today we call the ocho cortado, […] and from Balvanera to downtown,
they danced faster and stepped more quickly […]”. Kuuluisan tanssijan Lampazon
kertoman mukaan eräässä praktikassa ”one day in 1944, Arturito (Arturo Intile)
invented the step called the mordida or the sanguichito [the sandwich], and
another day invented the traspié […]”.
Kirjassa
esitetään mielenkiintoinen näkökulma argentiinalaisen jalkapallon ja tangon vuorovaikutukseen.
”Attendance at sporting events […] contributed to the development of the dance.
Trough the stadiums, sportsmen […] created countless movements that were incorporated
in tango dance.” Urheilun kytkeytyi käytännön tasolla tanssiin sitä kautta,
että urheiluseurat järjestivät tanssiaisia kustantaakseen rakennusprojektejaan.
Vielä tänä päivänä eräs tunnetuimmista milongoista tanssitaan Sunderland
Clubissa koripallokentällä.
 |
| Vuonna 1940 oli tanssi-intoa ulkoilmassa ja sisätiloissa |
TANSSIJAT
Tangon kultainen
huippukausi oli seitsemän vuosikymmentä sitten. Ei sen kauempana, kuin että
joukossamme edelleen on sillä vuosikymmenellä tanssineista henkilöitä. Kirjan
tekijä pyysi neljää haastattelemaansa aikalaista luettelemaan 1940-luvun
etevimmät tanssijat. Heidän listauksissaan löytyi toki runsaasti kauankin
sitten manalle menneitä tanssijoita, kuten Petróleo, Virulazo ja El Negro
Lavandina, mutta myös vielä joitakin aikoja sitten vaikuttaneita kuuluisuuksia,
kuten Pepito Avellaneda ja ”tango-opettajien opettaja” Antonio Todaro ─ sekä
myös tangomaailmassa edelleen vaikuttavia tanssijoita.
Näiden joukossa ovat
show-tangoproduktioiden grand-old-man Juan Carlos Copes, vuoden 2004 tangon
maailmanmestari Osvaldo Cartery (jonka ryhmätunnilla olimme vuonna 2012),
canyenge-mestari El Gallego Manolo (jonka ryhmätunneilla olimme vuonna 2013),
ja Eduardo Archimbau (jolta otimme pari yksityistuntia vuonna 2014). Vielä tälläkin
vuosikymmenellä on siis voinut tuntea tangohistorian siipien havinaa aina
1940-luvulta asti!
Tanssiparien
naisjäsenten nimet ovat hyvin tiedossa, ja monen tanssitaitoa on aikanaan
ihailtu, mutta tanssin kehittäminen ja uusien liikkeiden keksiminen oli
perinteisesti viejien kontolla. Myös milongojen tanssiesityksiin miehet ”choose
a woman at random to dance with them.” Evita Perónin aloittaman naisten
emansipaatioliikkeen seurausilmiönä naiset liittyivät vuodesta 1948 aktiivisesti
praktikoiden harjoituksiin. Kirjan sanoin ”… women found greater expression,
which allowed them to develop their own movements.” Myös seuraajien
vaatetusmuodin kehittyminen edisti naisten vapaampaa liikkuvuutta, samalla kuin
se loi koko tanssille uusia puitteita. ”Thus, the man could put his legs
completely between the woman´s and go deep into the woman´s space […]”.
1950-LUKU
Tämä vuosikymmen
alku edusti paljolti edellisen jatkumoa.Tangotanssi oli edelleen voimissaan. Tyylit vaihtelivat
kaupungin eri alueilla: ”… in Villa Urquiza they did more turns, in Saavedra
they danced more ´wrinkles´, or in Palermo they danced with more cadencia [sujuvuus].” Kuva oli kuitenkin
tätäkin kirjavampi, sillä jokaisella monikymmenistä tanssipaikoista oli oma
´stara´ jonka tanssityyli ja
musiikkimaku vaikutti koko paikan tanssikulttuuriin.
Ns. Villa
Urquiza-tyylin kehitykseen vaikutti voimakkaasti Luisito ”Milonguita” Lemos, joka tanssin erinomaisuutta ovat
kehuneet mm. Juan Carlos Copes ja El Chino Perico [joka on ollut Horacio
Godoyn mentori; Bloggaajan huomautus]. El Chino on eräässä
haastattelussa kertonut, miten ”… the guys all aspired, not to be better than
him, just to be half as good; so in Villa Urquiza good posture was everything.” Luisito ”Milonguita” Lemosin tanssin erinomaisuuteen vaikutti mitä ilmeisimmin myös hänen
vientitekniikkansa hienostuneisuus. Kirjan sanoin ”… Milonguita was the first to lead the women´s movements with his
chest instead with his arms and hand, like the Guardia Vieja dancers did.”
Vaikka
milonguerot vielä kehittivät ja tanssivat kukin omanlaista tangoaan, massojen
tanssiin alkoivat perustetut monet tanssikoulut jo vaikuttaa yhtenäistävästi,
ja tätä kehitystä avitti myös vuonna 1951 televisiossa alkaneet säännölliset
tangolähetykset, esiintyjänä Pepito
Avellaneda. Tangolle ilmaantui myös kilpailijoita. Perinteisen orquesta tipican rinnalle, joka soitti
pelkästään tangoa, ilmestyi characteristica-orkesterit,
jotka soittivat myös folklorea, fokstrotteja ja pasodobleja, ja aikaisemmin
tangolle pyhitetyissä tanssikilpailuissa kisattiin myös boogie-woogiessa,
fokstrotissa, congassa ja rumbassa. Isoimmissa tanssipaikoissa alettiin jakaa
tilat tangon ja muiden tanssien tanssimista varten, ja tangon soittokin muuntui
enemmän kuunteluun kuin tanssimiseen tarkoitetuksi. Upseerien tekemä vallankaappaus vuonna 1955 tiesi vaikeuksia monelle poliittisesti epäluotettavina pidetylle
taiteilijalle. Muiden muassa Osvaldo
Puglieseltä kiellettiin esiintymiset, ja hän oli myös vangittuna.
Viisikymmentäluvun
keskeisiä tanssijoita kirja listaa ison määrän, josta poimittakoon
blogin kirjoittajan tunnistamat nimet Juan
Carlos Copes, Maria Nieves, Pupy Castello, Pedro ”Tete” Rusconi, El Chino Perico [”who would become the lauded
legend in Villa Urquiza”), Carlos Gavito
(jonka elämänkerta on referoitu Tangoblogissa) ja Héctor Mayoral (joka tanssitti Marjutia malliksi studiollaan vuonna
2011).
Joskin
supistuneena, Buenos Airesin tangoelämä oli siis vielä hengissä, etenkin
keskustan paikoissa, jotka olivat tiloiltaan pienemmät kuin laitakaupungissa.
Tällä oli vaikutusta tanssin luonteeseen. Kirja kertoo ”Around 1959, the still
considerable attendance at dowtown milongas
brought into fashion the ocho cortado,
turns and counterturns, including double and triple variteties;”. Mutta ”… the
new rock rythm exited the youth, winning over more and more every day”, ja tämä
oli ”… the beginning of a generation rift that would become more pronounced
during the next decade.”
AJANJAKSO 1960 - 1983
Tangotanssin
kannalta tämä ajanjakso alkoi näennäisesti vielä vanhoissa uomissa, mutta siitä
oli tuleva tangon kannalta ”kadotetun sukupolven” aikakausi. Kun [hittikappaleen Rock Around
The Clock levyttänyt] Bill Haleyn orkesteri oli vuonna 1958 pitänyt suuren
suosion saavuttaneen konsertin Buenos Airesissa, paikallinen johtava levy-yhtiö
haistoi markkinaraon, ja pian kotimaiset tangolevytykset korvautuivat mm. Elvis
Presleyn levyillä. Rock-and-Rollia vielä
voimakkaammaksi (ja helpommin tanssittavaksi) nuorison vetonaulaksi saapui
1960-luvun puolessa välissä Twist-tanssi.
Mutta
aikuisväestö jatkoi vielä tangon tanssimista täysillä. ”The carnivals, highly
overcrowded, developed into clubs […] accompanied by orchestras such as that of
José Basso […], Alfredo De Ángelis […], Osvaldo Pugliese […], and Juan
D´Arienzo […].” Kaupungissa toimi vielä isoja tanssipaikkoja: ”[…] carnivals at
Club Communicationes, which had three dance floors, up to as many as 2000
people would attend.” Kultaisen ajan orkestereista alkoi kuitenkin aika jättää.
Vuonna 1960 kuoli Di Sarli ja 1970-luvulla menetettiin Troilo ja D´Arienzo.
Tanssijarintamassa
tämän ajanjakson kantavia voimia olivat Juan
Carlos Copes, joka vei tangoa New Yorkiin jo kuusikymmentäluvulla, sekä ”invented
the concept of tango show”, jatkaen kotimaassaan produktioiden tekoa
nälkäpalkalla, sekä Gloria ja Eduardo
Archimbau, jotka esiintyivät Japanissa Canaron orkesterin kanssa ja
kotimaassa useilla TV-kanavilla. Carlos Gavitosta, joka tuli 1960-luvulla
TV:n parrasvaloihin Eduardo Archimbaun ´löytönä´, oli paljon
myöhemmin tuleva argentiinalaisen tangon kehittäjä ja maailmanvalloittaja. Vuonna 1969 avattiin Buenos Airesissa Academia Todaro-Bravo, jonka toisesta
perustajasta, Antonio Todarosta oli
tuleva monen myöhemmän kuuluisuuden mentori. Toisen tärkeän tangokoulun
avasivat Gloria ja Rodolfo Dienzel vuonna 1973 ”[with] six students”. 1970-luvulla
debytoineista kuuluisuuksista kirja
nostaa esille Bloggaajallekin tutut Aurora
Lúbizin (jonka tekniikkatuneille osallistuimme vuosina 2012-2013) ja Jorge Firpon (jolta otimme sarjan
yksityistunteja vuonna 2012).
Ajanjaksoon
alkuun sijoittuvan, lyhyen taloudellisesti positiivisen ajanjakson (”inflation lowered
from 27% to 13%") jälkeen tämä kausi oli taloudellisen epävarmuuden ja niukkuuden
aikaa, inflaation kivutessa 1970-luvun lopulla peräti 400% lukemaan. Tämä oli myös alusta loppuun poliittisen
sekasorron kausi. Jo 1960-luvulla ”in a space of two years it would undergo
twenty-six military military uprisings and six attempted coups d´etait.” Synkin
vaihe liittyy vuonna 1976 julistetun sotatilalain seuraamuksiin;
kokoontumiskieltoon, summittaisiin
pidätyksiin, kidutuksiin ja ihmisten katoamisiin. ”Gradually the milongas emptied ─ although
never completly ─ and the carnival dances were over”.
Sotilasjuntan
kaaduttua vuonna 1982, yhteiskunnallinen ilmapiirin vapautui. Samaan saumaan
sattui argentiinalaisen tangon onnenkantama, epäonnistuvaksi ennustetun ja vain
lyhytaikaiseksi Pariisin vierailuksi kaavaillun tango-shown suurmenestys. Kirja loppusanoin ”.. two simple words […]
would become the shared passion that would finally gain universal
recognition: Tango Argentino”.
Tähän kirjaesittelyyn on teoksen sisältämästä asiatiedosta voitu ottaa mukaan vain
pintaraapaisun verran. Niin taustoitukset kunkin
ajanjakson sosioekonomisista ja poliittisista olosuhteista, kuin tuhannet
tanssijoita ja tanssipaikkoja koskevat maininnat ja anekdootit jäävät kattamatta.
Kirjan
hakuteosluonnetta kuvaa, että erillisessä ”Dancers”-sisällysluettelossa on peräti
415 nimikettä, niistä monet pariskuntien yhteisiä. Muissa erillisluetteloissa
luetellaan ─ senaikaisten kadunnimien mukaisine osoitteineen ─ yhteensä 33
tanssikoulua (Academias), 28 kabaree-paikkaa (Cabarets), 56 (tanssi)klubia (Clubs),
53 ”Ballrooms and Confiterias with dancing”, sekä 19 ”Bars, Cafés, Confiterias. Myös haastateltujen konkari- ja huipputanssijoiden luettelo on kuinnioitettavan pitkä (kts kuva).
Kun tällaisen
valtavan tausta-aineiston pohjalta kirjoitetaan varsinaiselta tekstitään vain 180 sivun mittainen kirja, on
selvää, että siitä pakostikin tulee yksityiskohtien monikooste ja tiiviiden luetteloiden kavalkadi. Tämän pyttipannun makupaloiksi nousevat kirjoittajan monet omat tulkinnat, mielipiteet ja näkökulmat.
Tangonoviisin
eka tangohistorian kirjaksi tämä lienee liian väkivahva detaljiannos, joten sopivampi osoite opukselle on tango-aficionadon kirjahylly. Tämän kirjareferaatin
kirjoittajalle, usean tangon historiasta kertovan kirjan lukemisen ja filmeihin
tutustumisenkin jälkeen, kirjan lukeminen avasi kieltämättä monia uusia, mielenkiintoisia
näkökohtia argentiinalaisen tangon kiehtovaan historiaan.
Kirja on tilattavissa osoitteesta www.tangosalon.com.ar/Tangosalon_ingles/Store.html
 |
| Kirjaa varten haastateltujen luettelo |
Kirja on tilattavissa osoitteesta www.tangosalon.com.ar/Tangosalon_ingles/Store.html
