Carolyn
Merrit: Tango Nuevo
University
Press of Florida, 2012
Kovakantinen,
219 sivua
ISBN
978-0-8130-4219-0
Hinta £ 20.50
(Amazon.co.uk)
Tämä kirja ei ole helppolukuinen. Kirjoittaja on yhdysvaltalainen, Philadelphiassa asuva antropologian opettaja, ja kirjoitustyyli on akateemisen korkealentoista.
Vaikka kirja punoutuukin kirjoittajan oman ´tangoelämän´ ympärille, se ei vajoa romanttisten elämäntarinoiden tasolle. Tekijä korostaa käyttäneensä antropologista tutkimusnäkökulmaa, ja hän on teosta varten haastatellut satakunta tanssijaa, sekä harrastajia että ammattilaisia.
Viimeksi mainittujen joukossa ovat mm. raskaan sarjan nimet Carlos Gavito, Rodolfo Dienzel, Juan Carlos Copes, Gustavo Naveira, Fábian Salas ja Olga Besio.
Kirjoittajan oma tanssihistoria
alkoi viiden vuoden iässä, jolloin hän aloitti klassisen baletin. Myöhemmin hän
siirtyi jazz-tanssiin ja moderniin tanssiin, sekä ehti harrastaa myös salsaa ja
swing-tansseja. Argentiinalaisen tangon peruskoulutuksensa hän sai Yhdysvalloissa
vuosina 2002-2007, jolloin hän jo teki kaksi lyhyttä matkaa Buenos Airesiin.
Kirja pohjautuu vuosina 2005-2007 Buenos Airesissa vietettyyn kahteen vuoteen, sekä jatkokäyntiin vuonna 2010. Kirjoittaja huomasi tangoskenen
muuttuneen vuosien 2007 ja 2010 välissä, mikä vaikutti kirjan lopulliseen sisältöön. Tämän referaatin kirjoittajan tiedossa
ei ole dramaattisia muutoksia vuosina 2011-2015, joten kirjan faktat ja
johtopäätökset ovat edelleen ajankohtaisia.
Vuoden 2003 aikoihin, kun kirjan
kirjoittaja harjoitteli ja tanssi Yhdysvalloissa, hän alkoi yhä useammin kuulla
termin ”Tango nuevo”. Asiasta
kiinnostuneena hän hakeutui muutaman kerran milongaan Rhode Islandin osavaltion
Providenceen, joka oli ”an enclave for [tango]
experimentation in the United States”. Hän kuvaa miten siellä oli ”mostly
twenty- to forty-something tangueros,
dancing to music ranging from Osvaldo Pugliese to Astor Piazolla to Tom Waits”.
Hän näki miten miehet ja naiset vaihtoivat viejän ja seuraajan rooleja keskenään,
avasivat tanssiotteen kääntäen seuraajan ympäri, ja toivat tanssiinsa
liikesarjoja swingistä, salsasta, bluesista ja kontakti-improvisaatiosta. Kyse tuntui olevan paikallisesta ilmiöstä. ”Tango
nuevo seemed reserved to these isolated pockets of young, eager dancers”.
Kun hän vuonna 2005 asettui asumaan
Buenos Airesiin, hän oli ottanut erääksi tavoitteekseen selvittää tämän uuden
tangotanssin taustat. Sitä
hämmästyneempi hän oli, kun valtaosa argentiinalaisista tanssijoista väitti,
että ”there is no such thing as tango
nuevo”. Jos asia olisi pysähtynyt tähän väitteeseen, tämä kirja olisi
jäänyt kirjoittamatta, mutta Merrit jatkoi projektiaan, ja löytyihän Argentiinasta
perinteisen tangon rinnalla myös uusia ilmiöitä.
DISKOKATASTROFI VAIKUTTI
Joulukuussa 2004
eräässä Buenos Airesin diskossa sattui tulipalo, joka vaati 194 nuoren hengen. Se
sai yleisen huomion kiinnittymään klubien ja tanssipaikkojen huonoon
paloturvallisuuteen, ja viranomaiset asettivat näille käyttökiellon, kunnes
niiden paloturvallisuus olisi varmistettu.
Tangotanssijoille, ei vähiten Buenos Airesiin saapuneille
tangoturisteille, alkoi muutaman kuukauden kaoottinen kausi, kun odotettiin tietoja
siitä, mitkä tanssipaikat mahdollisesti olivat saaneet avata ovensa. Useat milongapaikat
joutuivatkin kokonaan lopettamaan toimintansa.
Jostakin syystä prácticat saivat pääsääntöisesti jatkaa
toimintaansa. Tätä porsaanreikää alettiin heti käyttää hyväksi. ”Dancers –
primarily young, both foreign and Argentine – transformed prácticas into informal (read: illegal) milongas”. Tällaisissa paikoissa entistä rennompi, perinteisten
milongojen codigoista vapaa ilmapiiri
alkoi kukoistaa.
EL GALPON, EL MOTIVO, PRÁCTICA X
Palermon kaupunginosan
laitamilla, entisessä teollisuushallissa nimeltä El Galpon alettiin järjestää milongas
clandestinas, eli underground milongoja. Kirjoittaja käyttää peräti pari
kirjan sivua kertoakseen hätkähdyttävistä kokemuksistaan siellä.
”The lack of
seating, and a musical program free of tandas
broken by cortinas, heavy on
electronic and alternative music, combined to create a space that my body
recalls as a nonstop of motion, sweat, and gime”. ”Dancers were […] opening,
breaking, and inverting the embrace, playing with off-axis movements, doing
lots of colgadas and volcadas […]”. Jotkut tanssivat
nykytanssiliikkeitä ja toiset heittivät seuraajalla kuperkeikkaa. ”All the
things that I associated with tango nuevo
at the time ─ and that I had heard did not exist in Buenos Aires ─ were here at
El Galpon”.
Kun viranomaiset
alkoivat ratsata kiellettyjä tanssiaisia, El Galponin omistaja pelästyi, ja
lopetti paikan toiminnan, mutta moni vastaperustettu ”práctica” jatkoi
toimintaansa. Näiden joukossa olivat vielä tänä päivänä jatkavat, erityisesti
nuorten tangoilijoiden suosimat El Motivo ja Práctica X.
MAINOSKIKKA?
Kirjan
kirjoittajan hämmästykseksi myös näissä ”vapaissa” práctica-paikoissa tanssivat argentiinalaiset kutsuvat tanssiaan
yksinkertaisesti vain tangoksi. ”I was surpised to find a large-scale rejection
of the term nuevo”. Kun kirjoittajan
mielestä joku selvästi tanssi nuevoa,
ja hän yritti painostaa tätä ´tunnustamaan´ tämän asian, vastaus oli ”Look,
call it what you want, but for me it´s tango”.
Moni hänen haastatteluistaan,
vaikka he henkilökohtaisesti ottivat etäisyyttä nuevo-nimitykseen, myönsivät
että ”the term had a certain marketing cachet”. Nimike saattoi vedota
ulkomaalta saapuviin tango-opiskelijoihin, jotka olivat tärkeä elannon lähde paikallisille
tango-opettajille. Mutta myös ulkomailla opetettaessa nimikkeitä käytettiin ”tarkoituksenmukaisella” tavalla. Argentiinalainen tango-opettaja José Garofalo
kertoi, että Yhdysvaltojen länsirannikolla hänen tuntejaan mainostetaan
nimikkeellä tango nuevo ja
itärannikolla nimellä tango milonguero.
KEHITÄJÄTKIN IRTISANOUTUIVAT
Vaikka ”uuden tangon” kehittäjinä hyvin yleisesti pidetään
Gustavo Naveiraa ja Fábian Salasia (ks. alempana), molemmat ovat hyvin
selväsanaisesti ottaneet etäisyyttä käsitteestä
tango nuevo. Kirjan
kirjoittajalle Naveira totesi että ”the term means nothing, absolutely
nothing to me”.
Kirjan toisessa luvussa fokus lavennetaan tangotanssin koko historiaan. Viime vuosisadan ensimmäisten
vuosikymmenten tapahtumien kertauksesta ei juuri ole erikoista referoitavaa,
mutta 1940- luvulta nykypäiviin kirja kuljettaa lukijaa varsin
mielenkiintoisella otteella, jonka mottona voisi olla ”ei paljonkaan uutta
auringon alla”.
PETROLEO
Neljäkymmentäluvun
kuuluisimpia tangotanssijoita oli pankkivirkailija Carlos Alberto Estévez, eli Petroleo,
josta käytettiin luonnehdintaa El
Bailarin Imposible eli ”mahdoton/uskomaton tanssija”. Häneltä säilyneissä haastatteluissa hän kuvaa
sen ajan tangotanssin tilaa hyvin aktiiviseksi ja uutta etsiväksi. Tämän kirjan
sanoin ”a period of remarcable choreographic innovation, where old steps were
left behind, replaced with the new figures and postures”.
CLUB NELSON MEN
Petroleo ja
toinen mestaritanssija, Félix Luján eli El
Negro Lavandian keräsivät ympärilleen kahdenkymmenenyhden miehen porukkaan,
joka 1940- ja 1950-luvuilla kokoontui kolmasti viikossa Club Nelson nimiseen
paikaan harjoittelemaan keskenään. Heidän tavoitteenaan oli uusien asioiden
keksiminen tangoon, käyttäen inspiraationa kaikenlaisia lähteitä aina
baletista andalusialaiseen Zapatoon ja Lindy hopiin, ulottaen liikkeet nostoihin ja
hyppyihin. Ryhmän nuorimpiin jäseniin kuului Mingo Pugliese, josta myöhemmin tuli tangotanssijoiden seuraavan sukupolven
tärkeä kasvattaja.
GUSTAVO NAVEIRA
Sotilasjuntan
kaaduttua vuonna 1983, Argentiinan kulttuuri-ilmasto koki muutoksen. Buenos
Airesin kaupunki aloitti ohjelman Programa
Cultural en Barrios, jonka puitteissa perustettiin eri kaupunginosiin omat
kulttuurikeskukset. Niissä tarjottiin monenlaisia ilmaisia kursseja aina
piirustuksesta ja valokuvauksesta musiikkiin – ja tangoon. Tuleva ”nuevotangon isä” Gustavo Naveira piti
ensimmäiset tangokurssinsa keskustassa sijaitsevassa Centro Cultural San Martín:ssa,
partnerinaan silloinen vaimonsa Olga Besio. Naveira oli itse aloittanut tanssin vasta
kaksi vuotta aiemmin, ottaen tunteja Rodolfo Dienzeliltä.
Tanssikurssista
tuli huippusuosittu ja pian Naveira ja Besio vetivät kursseja myös kaupungin muissa
kulttuurikeskuksissa. Naveira alkoi kehittää opetusmenetelmää, jossa valmiiden
”pitkien” askelsarjojen sijaan etsittiin osa-askelluksia, joita eri tavoin yhdistelemällä
saattoi kehittää askelsarjoja.
COCHABAMBA INVESTIGATION GROUP
Naveira
ystävystyi samanikäisen Fábian Salasin kanssa, ja yhdessä he jatkoivat tangorakenteen
tutkimista, perustaen ns. Cochabamba-ryhmän, joka toimi aktiivisesti 1990-luvun
jälkipuoliskolla. ”Through the investigation group, a constantly rotating
research lab that many of today´s star teachers once passed through, a new way
of thinking about and teaching the tango developed”.
Naveira ja Salas
pyrkivät erityisesti paneutumaan tanssin fyysisiin mekanismeihin. Niin Cochabamban ryhmä kuin Naveiraa
opettanut Dienzel pyrkivät redusoimaan tangon neljään liikkeeseen, eli
eteenpäin, taaksepäin ja sivuille askeltamiseen. Dienzel julkaisi omasta
opetusmenetelmästään kirjan vuonna 1997.
Myöhemmin Naveiran
ja Salaksen oppilaat venyttivät tangon rajoja opettajiaan pidemmälle. Heistä
kirja nimeää tanssijat Enrique & Lucia, Norberto ”El Pulpo” Estebrez &
Luiza Paes, sekä suosikkioppilaaksi mainitun Chico Frúmbolin.
THERE ARE NO NEW STEPS
Naveira ja Salas
väittävät tiukasti, että he eivät tuoneet tangoon yhtään uutta kuviota. Sen
sijaan he kävivät läpi tangon historiaa (”mined the annals”) löytääkseen
käytöstä pois jääneitä askelluksia. He myös etsivät uusia tapoja suorittaa yleisessä
käytössä olevia tangoaskelluksia.
Toisaalta uudet
tanssisukupolvet, jotka tulivat
nykytanssin, popin ja folkin maailmoista toivat mukanaan uusia asioita tangon
kehonliikkeisiin. ”By playing with such elements as dynamic, momentum, speed,
intention, and emotion, they facilitated an expansion in the qualities
expressed in tango dance” ─ ja loivat samalla kuilua nuorempien ja vanhempien
tanssijoiden tangon välille.
TEKNIIKKAA TUNTEEN KUSTANNUKSELLA?
Kuuluisa
tangotanssija Juan Carlos Copes sanoo haastattelussaan ”A lot of technique,
acrobatics . . . but where is the feeling?” ja yhtä maineikas milonguera Olga
Besio vihjaa nuevotanssin sisältävän paljon ennalta suunniteltuja, samanlaisina
toistuvia kuviosarjoja. ”Sometimes people forget that one of the
charachteristics of tango, of the essence of the dance, is creativity,
improvisation, change”.
Samoja asioita pohtii amerikkalais-argentiinalainen tanguera Deby Noviz: ”I think the big
difference between tango nuevo and
whatever you want to call the other tango is that it´s really not improvised
and threre´s no connection to the music . . . They´ll dance to the Rolling
Stones or disco music. And then for the most part, thay all dance the same ─
it´s a series of steps”.
Toisaalta, kuten
kirjan kirjoittaja toteaa, voidaan katsoa asiaa siltäkin kannalta että ”young
tangueros have begun to strip the dance of false emotions”.
NUORILLE JA NOTKEILLE
Tässäkin
kirjassa viitataan nuevo-tanssiin liittyvään nuorisotyyliseen pukukoodiin (tai
pukukoodin puutteeseen), jossa yleisin tanssijalkine on urheilutossu, myös
naisilla. Kuten eräs haastateltava toteaa ” .. in the U.S. people associate nuevo with some tricks in the way you
dance and some way of dressing . .”
Harrastajien nuorehko ikä heijastaa myös sitä,
että nuevotanssi tyypillisesti vaatii sekä fyysistä notkeutta että kestävyyttä.
”It´s more open, more fluid and more . . . aerobic. You need to have a lot of
energy; it´s a younger person´s tango” summaa Argentiinaan asumaan
asettunut amerikkalainen naistanssija. Ja aiemmin siteerattu tanguero Garufalo
toteaa yksikantaan että ” .. it´s just as ridiculous to teach people a ´new
tango´ that they aren´t physically capable of using on the dance floor as it is
to demand a stage dancer to move like milongueros”.
Tässä kolmekymmentäsivuisessa luvussa kirjoittaja käsittelee roolijakoja mies-nainen ja viejä-seuraaja; sekä Argentiinan kulttuurissa yleensä, että argentiinalaisessa tangossa. Aiheesta tarkemmin kiinnostunutta kehotan lukemaan kirjaa, sillä antropologin tutkijanotteella kirjoitetun tekstin monipuolisia näkökulmia on mahdotonta lyhyesti referoida.
Käsittelynsä
saavat sekä piripos-kulttuuri, eli
miesten esittämät enemmän tai vähemmän imelät kohteliaisuuslausumat, että
ylipäätään machoilu niin yhteiskunnassa kuin milongasaleissa, ja näissä ilmiöissä vuosikymmenten myötä tapahtuneet (mahdolliset)
muutokset.
Naistanssijoiden
femiinisyys-identitettiä tarkasteltaessa todetaan toisaalta, että nuevo-paikoissa naisten pukeutumiskoodi
on varsin vapaa, kun taas perinteisissä milongoissa edellytetään
”naisellisempaa” pukeutumista. Tämä saattaa olla jollekin epämiellyttävä
vaatimus, mutta voi toisille päinvastoin olla tervetullut ”suojapaikka” naiseuden
estottomaan esilletuomiseen.
Myös tangon
”viemisen” ja ”seuraamisen” sisältöä puidaan monipuolisesti. Tyydyn tässä
referoimaan tanssihistorioitsija Richard Powersilta otettua sitaattia, jonka näkökulmaa
ehdottomasti kannatan: ”The best dancers know that a part of a great leading is
following […] ─ he leads a move, then tracks her movement and stays with her”.
En
ota kantaa huipputanssija Garlos Gaviton varsin suorasukaiseen toteamaan: ”Some girls get fed up with following, and they want to dance like a man,
because they say it´s more entertaining. But I say you don´t have enough time
in your life-time to learn how to follow well. So I would recommend to these girls to really learn how to follow”.
Tätäkään, eksistentialistisia
ja filosofisia kysymyksenasetteluja sisältävää, noin kolmekymmentä-sivuista
lukua ei pysty tässä referoimaan kuin yksittäisin esimerkein. Niinpä
jälleen suosittelen kirjan lukemista, jos aihe kiinnostaa enemmälti.
TERAPIAA, TAIVASTA, KIDUTUSTA...
Käytyään läpi
argentiinalaisen tangon suoranaista terapiakäyttöä psyykkisissä, mutta myös
fyysisissä sairaustiloissa, kirjoittaja koskettelee tangon roolia tanssijan ns.
taivaana ja helvettinä. Argentiinaan asumaan asettunutta tanssijaa ja
koreografia Michele Kadisonia siteeraten ”People don´t realize the anguish that
goes into this dance, how trying it is, how ego demolishing it can be in a lot
of ways. It´s probably the only dance that can reduce you to a slicer of
nothingness and at the same time transport you to the ultimate ecstasy . . .
and we like that torture because it keeps us alive”.
Yksi kirjan
kirjoittajan monesti kokemista kidutusmuodoista, nimenomaan Buenos Airesissa,
on ollut vaikeus päästä tanssilattialle. Hän kuvaa paikallisia milongoja hyvin sisäänpäin
lämpiäviksi sekä hierarkkisiksi sen mukaisesti, minkä tasoiseksi kunkin
henkilön tanssitaito arvuutetaan. Hän toteaa ”The social pain of the milongas, and of the milongas porteñas in particular, was a
recurring theme in conversations with foreign women. […] The culture there is
very difficult, unless you´re a superstar or under thirty and beautiful”.
... JA KOUKUTUSTA
Tangon
koukuttavia aspekteja käsitellään monelta kantilta. Yksi näkökohta on tangon
tanssimiseen sisältyvä eräänlainen mindfullnes- tai meditaatiotila. Kirjoittaja
siteeraa Chan Parkin kirjaa Tango Xen: ”the tango demands presence, in time, in this
place” ja Rodolfo Dienzelin toteamusta: ” the dancer is effectively required to
be in the moment”. Omista
havannoistaan kirjoittaja sanoo ”The metaphor of the dance as an meditation in
movement […] came up repeatedly in interviews and conversations with
practitioners of all ages and outlooks”.
Mielenkiintoinen
kysymys on, mihin ihmiset ovat menneet koukkuun. Yhtenä alalajina kirja
mainitsee kurssitukseen koukkuuntuneet. ”There´s a lot of very fanatic people .
. . People are talking all the time about teachers and where to take classes .
. .”. Argentiinalainen opettaja Cecilia Gonzales on havainnut että jotkut ”come
and bye everything they can relate to tango, but if it wasn´t tango it would be
something else. It´s an addiction to shopping, not to tango”.
Kirjailijalla on myös ajatuksia
perinteisten tangon ja nuevon tanssijoiden koukutusten eroista. Perinteisen
tangon puolella ”tango is more than just dance but also music and social
encounter. The seasoned milongera/o
cultivates an ability to wait, for the sweetness of the dance is heightened by
that wait. […] In contrast to this, manifestations of addiction in the práctica or nuevo scene often revolve around the accumulation of experience […]
indicative of the increasing emphasis on consumption and thus return of one´s
investment”.
TANGOLYRIIKAN MERKITYS
Kirjan
kirjoittaja toteaa, että ”understanding the lyrics transports one beyond the
sentimentality of romance into a more specific landscape of feeling”. Eräs
haastateltu naistanssija totesi ”As I am learning the lyrics of tango, I am
understanding what it means to really feel tango, rather than just enjoying the
beautiful music […]”
Tämä on kirjan
heikoin luku. Yli kolmekymmentä sivua kuluu yritykseen hahmottaa sitä, onko argentiinalaisella
tangolla vain yksi kotimaa (ja kotikaupunki), vai onko sillä globaali koti. Luettavuutta haittaa myös se, että tässä luvussa kerrataan paljon jo aiemmin käsiteltyjä
asioita.
BUENOS AIRES
Paikallisille
tanssijoille on yleensä selviö, että argentiinalaisessa tangossa on asioita,
jotka ovat saavutettavissa vain heidän kotikaupungissaan. Kysymysasetteluun
”Where does the tango exist” tangoammattilainen Mariano Olmanin vastaa: ”In my
heart, my mind, in a bar, Avenida Corrientes, the obelisk, Buenos Aires, in a
meeting with friends, the couple. You have to be born here to feel the tango, or
marry a porteño and live it through your children”.
Myös tämän
kirjan kirjoittaja, palattuaan Yhdysvaltoihin, yrittää epätoivoisesti
tavoitella jotakin siitä autenttisesta tunnelmasta, joka on jäänyt Buenos
Airesin milongohin, ja johon liittyy myös tangomusiikin kaikinpuolinen
tuntemus. ”I will my partners to hold just a few bars at the start of each
song [...] to extend the illusion that they are
locating the orchestra, the singer, maybe even the year of each particular
recording”.
ULKOMAAT
Jos tulkitsen
kirjan jonkin verran koukeroista sanontaa oikein, kirjoittaja pitää nuevo-tyylistä tangoa ”autenttisimpana” Argentiinan
ulkopuolella tanssittavana tangogenrenä, sillä perusteella että sen
kehityshistoriakin on varsin globaali. ”I use the term nuevo because there is no denying the existence of a growing and
rapidly evolving global community of young tangueros, many of whom continue to
push the bounds of the dance´s vocabulary”.
Kirjan tekijä
toivoo nykyään, että myös nuevo-tanssija paneutuisi tangon perimmäisiin
juuriin. ”Once defensive about the right of young dancers to ´do their own
thing´ I am a little less forgiving now, a little less tolerant of the tango
dancer who does not understand, or at least aspire to understand, the roots and
the development of the dance, its music and poetry”.
 |
| Kirjan takakansi |
