TROILON LUOVUUDEN JÄLJILLÄ

Tango Masters: Aníbal Troilo

Michael Lavocah

Milonga Press, 2014

Hinta 14 ₤ Amazon nettikaupassa (http://www.amazon.co.uk/)

Tunnetun DJ:n, tangomusiikin keräilijän ja orkesterihistorian tutkijan kirjoittaman kirjan julkaisu ajoittuu Aníbal Troilon syntymän satavuotisjuhlavuoteen. Yhteensä noin puolella kirjan kahdestasadasta sivusta kirjoittaja kuvaa, elävästi ja monia mielenkiintoisia yksityiskohtia paljastaen, ei ainoastaan Troilon uraa ja kehittymistä, vaan teemme myös tuttavuutta monien hänen laulajiensa kanssa, unohtamatta kappaleiden sanoittajia ja musiikin sovittajia.

Kirjan ydinteemana on orkesterin ja kulloisenkin laulajan tärkeä keskinäinen vuorovaikutus. Troilo oli laulajien valinnassa hyvin tarkka, mutta samalla ennakkoluuloton, ja hänen tallissaan saattoi samanaikaisestikin olla kaksi erityyppistä laulajaa, kuten Edmundo Rivero ja Floreal Ruiz. Uuden laulajan tulessa orkesteriin Troilo mukaili sen soittoa natsaamaan laulajan tyyliin, ja tuli samalla kehittäneeksi orkesterin sointia. Moni laulaja tuli hyvin suosituksi Troilon orkesterissa työskennellessään, ja useampikin  heistä jatkoi aikanaan uraansa omillaan ─ tosin vaihtelevasti menestyen.

Laulujen sanoitukset olivat Troilolle äärettömän tärkeitä. Säveltämisestään hän sanoi (kirjan englanninnos) ”First I need a lyric. A lyric which I like. Then I chew it. I learn it by heart. I have it in my head the whole day long. It´s as if it were wrapping inself in music. What a song´s lyric says is very important to me”. Laulajiensa kanssa hän tapasi istua iltaa, käyden tekstiä läpi sana sanalta. Floreal Ruiz on kertonut harjoitelleensa kappaleen Sur  sanoitusta yhteensä 23 perättäisenä iltana, ennen kuin Troilo oli tulokseen tyytyväinen! Laulaja Roberto Goyenechea Troilo ohjeisti, että ”[the singer] must tell it [the story] to the public, not sing it, because the orchestra is in charge of the singing”.

Troilon orkestereiden äänitteiden esittämiseen on varattu noin puolet kirjan tilasta. Tekijä kuljettaa lukijaa kronologisesti vuodesta 1938 alkaen, nivoen peruskerronan ja äänitteiden esittelyn saumattomasti toisiinsa. Vuonna 1941 tehdyt 26 äänitystä kirjoittaja mainitsee pidetyimmiksi, ja näistä peräti 24 analysoidaan yksityiskohtaisesti.  Kaiken kaikkiaan 73 äänitystä tarkastellaan vähintään puolen sivun verran, ja litteessä listataan Troilon 485 äänitysten päivämäärät ja laulusolistin nimi, sekä luetellaan orkestereiden kokoonpanot.

Troilo perusti orkesterina vuonna 1937. Ensilevytys vuonna 1938 jäi kahteen kappaleeseen, ilmeisesti siksi, että suosionsa huipulla paistattelevan D´Arienzon orkesterin pelkistetympään soittotyylin tottunut yleisö ei vielä osannut arvostaa Troilon soiton monipuolisuutta.  Vuoden 1941 karnevaalitanssiaisissa Triolon orkesteri saavutti suuren suosion, ja ilmeisesti tämän ansioista sai RCA-Victorilta säännöllisen äänitys-sopimuksen. Kirjan kirjoittaja toteaa, että vaikka Troilo teki tulevinakin vuosina hyviä levytyksiä, vuoden 1941 äänitykset ovat jääneet milongojen pysyväksi ohjelmistoksi, jo ensimmäisistä kolmesta otoksesta alkaen, joita olivat Yo soy el tango (Minä olen tango) , Mano brava (Kova kundi / Rehentelijä), Toda mi vida (Koko elämäni). Viimeksi mainittu tango saavutti suurta suosiota jo mainituilla karnevaaleilla.

                          YouTube-linkki Toda mi vida tangoon: https://www.youtube.com/watch?v=jOCLqpPTu0Y

Sen lisäksi että monien äänitysten master-levyjä on valitettavasti tuhottu, ja että ääniteknikot ovat poropeukaloineet alkuperäisäänityksiä,  moni repertuaariin kuulunut kappale on aikoinaan yksinkertaisesti jäänyt äänittämättä. Osasta äänittämättömistä kappaleista tunnetaan nimikin, koska sen tiedetään kuuluneen orkesterin repertuaariin, mutta lisäksi lienee paljon biisejä, jotka ovat jääneet vain muutaman keikkasoiton varaan. ”A new song would be tried out at the dances, and, if it was successful, the band would try to record it.” Tästäkin huolimatta ”many important songs were left unrecorded”.  Varsinkin uran alkuvaiheessa, kuten Troilon tapauksessa, hyvällekin orkesterille meni monta vuotta ennen se onnistui saamaan säännöllisen äänityssopimuksen. Koska repertuaari koko ajan muuttui, moni alkuvuosien soitto jäi äänittämättä.

Tällaisessa lyhyessä referaatissa voi vain hahmottaa kirjan yleisiä suuntaviivoja. Itse kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Sen yleisteksti on ahmittavissa viikonloppulukemisena, jättämällä äänitteiden analyysikohdat toiseen lukukertaan ─ ja monelle tanssijalle tämä voi jo sinällään riittää. Seitsemänkymmenenkolmen äänitteen yksityiskohtaisemman selosteen läpikäyminen, musiikin kuunteluineen, on jo isompi urakka. Kirjan kirjoittaja suosittelee orkesterin soiton tutkimiseen vähintään kolmea kuuntelukertaa, jossa ensimmäisellä kiinnitetään huomiota pianoon, toisella bassoon ja kolmannella bandoneoni-osuuteen. Jos vielä erikseen tarkkailee laulusuoritusta, kuluu kunkin kappaleen äärellä ainakin 15 minuuttia, plus kunkin kappaleen hakuun mahdollisesti kuluva aika. Mutta toisaalta ─ näinhän kirjasta on iloa pitkäksikin aikaa!

TANGON TARKOITUS 4/4 – Taikahetki?

Arkielämässä tervehdimme tuttuja paiskaamalla kättä, tai riehakkaammin  lyömällä “yläviitoset”. Vaihdamme päällisinpuolisia kuulumisia, laskemme ehkä hieman leikkiä keskenämme, ja hyvästelemme hymyssä suin. Myös tanssissa voi kokea paljon hauskaa ja riehakasta, ja moni iskevärytminen tango suorastaan houkuttelee tanssijoita irtiottoon – usein konkreettisestikin, eli tanssiote avoimena.

Kun arkielämässä haluamme välittää toiselle syviä tuntojamme, kuten rakkautta, voimakasta kiitollisuutta tai osanottoa suruun, emme tee sitä etäältä, vaan vartalokontaktissa - siis syleilemällä! Myös tanssissa on asioita, joita voi kokea vain syleillen – siis abrazossa!  

Tanssiminen vakiopartnerin kanssa voi olla hyvinkin miellyttävää – ja turvallista. Kuin koti-ilta takkatulen äärellä, mutta samalla myös yllätyksetöntä.  Kun vieraassa tanssipaikassa hakeutuu muukalaisen kanssa tanssilattialle, tilanne on verrattavissa uskaltautumiseen vaellukselle tuntemattomassa maastossa. Pahimmillaan kokemus voi olla tuskastuttava, parhaimmillaan unohtumattoman miellyttävä.

Ja jos taustalla soiva musiikki luotaa ihmiselämän elegisiä (lyyrinen, romanttinen), tummanpuhuvia (haikea, tuskainen) tai kiihkeitä tuntoja, saattaa tanssilattialla syntyä taikahetki: “an encounter takes place between what is inside you and what is inside your partner. This connection is magical and uplifting…“ ^{a )}

MUSIIKKI – LIIKE – TUNTEET

Tutkimuksissa on selvitetty musiikin ja tunteiden vuorovaikutusta ^b) ja tutkittu myös liikkeen ja tunteen keskinäistä vaikutusta.^c)  Edellisessä tutkimuksessa voitiin musiikin kuuntelun herättämät tunteet luokitella yhdeksään kategoriaan: Joy, Sadness, Tension, Wonder, Peacefulness, Power, Tenderness, Nostalgia ja Transcendence. Näistä ainakin parin-kolmen viimeisen tunteen voisi ajatella liityvän taianomaisuuden kokemuksen.   

Jälkimmäisen tutkimuksen tekijät toteavat, että musiikilla on kaikkien tuntemaa kineettisesti aktivoivaa vaikutusta, esimerkkeinä marssi ja rytminen tanssi, mutta myös kineettisesti rauhoittavia vaikutuksia, kuten tuutulauluilla. Eikö siis olekin oleellista, että tangoviejä herkistyy aistimaan kutsuuko kulloinkin soiva musiikki aktiiviseen liikehdintään, vai pitääkö meno virittää viipyilevään tunnelmaan?

KEHON TUNNEALUEET

“Aalto-yliopiston tutkijoiden uusimmat tulokset osoittavat, kuinka tunteet kirjaimellisesti koetaan kehon välityksellä. Tutkimuksessa havaittiin, että kaikki yleisimmät tunteet aiheuttavat voimakkaita tuntemuksia kehossa, ja että eri tunteet aiheuttavat keskenään erilaisia kehollisia tuntemuksia.” ^d)   Kehokartasssa keltainen esittää voimakkainta ja punainen keskivoimakasta aktivointia. Siniset värisävyt kuvaavat deaktivointia.

Aalto-yliopiston tutkijoiden havaitsema tunnekartta

Kuten huomaamme, tunteet heijastuvat erityisesti rinnan alueelle, eli sille alueelle jolla abrazossa tanssivat henkilöt ovat kosketuksissa toisiinsa.

TUNTEENSIIRTO

Aalto-yliopiston professori Lauri Nummenmaa on kirjoittanut tunteiden psykologiasta yleistajuisen kirjan.^e)   Yle uutisten haastattelussa^f)  hän kertoo tunteensiirrosta seuraavasti: “ihmisten kokiessa hyvin intensiivisiä, voimakkaita tunteita, heidän aivonsa alkavat kirjaimellisesti tikittää samaa tahtia. Sekä tarkkaavaisuutta että havaitsemista ja aistimista ohjaavat aivokuoren alueet, mutta toisaalta myös tunnekokemuksia tuottavat alueet alkoivat naksuttaa enemmän ja enemmän samaan tahtiin ihmisten välillä . . erään sorttisesta telepatiasta siinä on kyse, koska tunteet tarttuvat ilman mitään suoraa piuhaa päästä toiseen!”

LOVE STORY?

Argentiinalaiselle tangolle sydämensä menettäneistä monet, yleensä naisia,  ovat kirjoittaneet kirjoja siitä, miten syviä tuntemuksia he ovat tanssiessaan kokeneet. Klassisen sananparren mukaan tangotanssi on kolmen minuutin rakkaustarina – tai kahdentoista, kun huomioidaan että argentiinalainen tanda on neljän kappaleen mittainen. Eräs viimeisimmistä tämän genren kirjoista^g)  on ottanut tämän moton jopa otsikokseen.

Julkaissut Portobello Books, 2011

Tangojen nimistä otetut kappaleiden otsikoinnit puhuvat puolestaan: The Melody of the Heart; To Dream and Nothing More; A Little Piece of Sky; In Search of Transcendence.  Tämän tai vastaavan kirjan lukeminen voisi tervetulleella tavalla avartaa viejien miehisiä perspektiivejä.

EI VIEJÄÄ EIKÄ SEURAAJAA

Kokeneet tanssijat kertovat ihmeellisestä flow-tunteesta, joka voi syntyä argentiinalaisen tangon aikana, kun musiikin tunnelataus vie tanssiparia, eikä heidän keskenään ole enää erotettavissa ”viejän” tai ”seuraajan” rooleja. Tällaisen ihannetilan, jossa jokainen liike syntyi kuin yhteisestä päätöksestä, olen Argentiinassa kokenut kerran, ja odotan malttamattomana seuraava kertaa.

Salikoski kirjoittaa Pro Gradu –tutkimuksessan^h) miten ”Tangon taika näyttää löytyvän ennen muuta ilmiöstä, josta harrastajat puhuvat yhteytenä. Yhteydessä ja sen kokemuksessa on merkityksellistä muun muassa se, ettei se missä yksi loppuu ja toinen alkaa ole enää selvää.”

 LOPUKSI

Tämä oli viimeinen neljästä  ”Tangon tarkoitus” kirjoituksesta. Niissä oltiin ensin kuvioissa, sitten musiikin tulkinnassa, josta edettiin yhteisöllisyyten, itsensä löytämiseen  ja lopuksi taikahetkeen. Kaikkea tätä argentiinalaisella tangolla on tarjottavanaan, kun lähdemme eteenpäin alkupisteestä, kuvioiden pysäkiltä  ja otamme mukaamme koko personallisuutemme – sekä eletyn elämämme.

“Leaders, remember that not only you, but also your partner brings with her all her past life”.ⁱ⁾ Tässä kehotuksessa piilee kokeneiden milongerojen perimmäinen viisaus.

Kun kolmea Buenos Airesin konkaritanssijaa pyydettiin yhdellä sanalla määrittämään mitä tango on, vastaukset olivat  ”passion”, ”sentimiento” (tunne), ja ”amor” ^j,k) . Argentiinassa milongasali ei ole voimistelukerho.

VIITTEET

(a)    Sharna Fabianon blogisitaatti  http://www.mytangodiaries.com 

(b)   Mapping Aestethic Musical Emotions in the Brain, Trost ym., Cerebral Cortex 2012;22:2769-2783

(c)    Music and movement share a dynamic structure that supports universal expression of emotion, Sivers ym., Proc Natl Acad Sci 2013;110:70-75

(d)   Aalto-yliopiston tutkijat paljastivat tunteiden kartat  http://www.aalto.fi/fi/current/news/2013-12-31

(e)   Tunteiden prykologia, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2010

(f)     http://yle.fi/uutiset/tunteet_ovat_aivojen_tarttuva_turvaverkko/6185949

(g)    Kanka Kassabova: Twelve Minutes of Love. A Tango Story.  Portobello Books, 2011.

(h)   Kristian Salikoski: Sukupuolittuneet Syleilyt. Argentiinalaisen tangon populaarin heijastumat koetussa kehollisuudessa. Helsingin yliopisto, 2012

(i)      Gustavo Sabá opetusryhmälle, Skellefteå 20013

(j)     Huippukuuluisten, 50-luvulta asti tanssineiden Osvaldo & Coca Carteryn haastattelu http://www.youtube.com/watch?v=lz6F9U5V7W0&list=TLwl1eRkSXIDZMNsFVF1-gEykUk1t4nFbJ

(k)    70-luvulta tanssineen Myriam Pincen haastattelu  http://www.youtube.com/watch?v=jo84nQI1U60  

FRIIKKITIETOA JA HISTORIAA

Virginia Gift: Tango. A History of Obsession

New revised edition 2012. ISBN 1-4392-1462-X

Pokkariformaatti, 420 sivua.

Tämä on amerikkalaissyntyisen entisen historianopettajan tangon historiaa koskeva kirja,  johon on ympätty pariasataa sivua tangoharrastajien ja ammattilaisten haastatteluilla kerättyjä henkilökohtaisia kertomuksia sekä  yleistä tanssitietoutta Argentiinasta ja Euroopasta.

TANGOFRIIKKIYS (56 sivua)

Kirjan ensimmäinen luku, The Obsession, sisältää eri taustoista tulevien yksilöiden kertomuksia siitä, miten tango otti vallan heidän elämässään. Joukossa on New Yorkilainen näyttelijä, joka matkusti Buenos Airesiin parantaakseen espanjan kielen taitojaan – ja jäi kolmeksitoista vuodeksi, toimien lopuksi tangon opettajana. Tai nykyisin tangokirjastaan ja elokuvastaan tunnettu Sally Potter, joka kävellessään eräällä Pariisin kadulla kuuli musiikkia tangoklubista, astui uteliaana sisälle – ja jäi siltä seisomalta tangokoukkuun.  Samantapainen  sattumanvarainen tapahtuma muutti Homer Ladasin sähköteknikosta San Franciscon suosituimpiin kuuluvaksi tangon opettajaksi. Kirjan kirjoittaja arvelee, että ei ole toista tanssia, joka olisi kertaheitolla muuttanut niin monen ihmisen elämän yhtä perinpohjaisesti kuin argentiinalainen tango.

Luvussa The Attraction pohditaan syitä argentiinalaisen tangon vetovoimaisuuteen. Kirjoittaja nostaa tärkeänä seikkana esille sen salliman (vaatiman) luovuuden, verraten sitä jatsin soittoon. ”Both tango dancers and jazz musicians create their music by assembling new and pre-learned phrases into varied patterns and sub-patterns”.  Ja samanaikaisesti  ”the leader must be fully aware of the music and how he intends to interpret it with the patterns he is creating”. Tämä poikkeaa muista sosiaalitansseista ”where little or no thought is necessary”.  Improvisaation yhteydessä  pitää myös  olla valmis ”to take genuine risks” sen suhteen,  että kuvio ei ehkä onnistu aiotulla tavalla. Myös (argentiinalaisittain tanssitun) tangon tiiviillä Abrazo-syleilyllä on osuutensa tangon nautinnossa mutta, kuten kirjoittaja huomauttaa, se on ”intimate, but not erotic” ja ”sensual, but not sexual”. Parhaimmillaan, ”when everything clics”, ovat kirjoittajan haastattelemat tanssijat saattaneet kokea ”the tango trance” –nimellä kulkevan kokemuksen.

TANGOTYYLIT, BUENOS AIRES,  MUU MAILMA  (140 sivua)

Tämä kolmen luvun kokonaisuus sisältää sekä tavanomaista että persoonallisempaakin tietoa, kuten tunnettujen tanssijoiden mielipiteitä.  Todettuaan, että ”Some believe that many steps and ´figuras´should be complicated an showy, but experienced dancers recognize that elegant tangos can be achieved with a minimum of movement”, kirjoittaja siteeraa huipputanssija Carlos Gaviton lausumaa ”The more you know, the less you need”. Kirjan kirjoittajan historianopettajan tausta ilmenee tavallista seikkaperäisemmissä selvityksissä nykytangoa edeltäneistä tansseista Canyenge, Candombe,  Murga, Swango ja Rueda.

Buenos Airesia koskeva luku kertaa aluksi kaupungin väestöhistoriaa, siteeraten iskulausetta, että argentiinalainen on ”an Italian, who speaks Spanish, acts French, and wishes he was English”, ja  kolmisenkymmentä sivua käytetään milongatarjonnan ja -tapojen kuvaamiseen.

Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa koskeva luku sisältää varsin yksityiskohtaiset selostukset tangoskenaariosta Suomessa, Japanissa, Saksassa, Alankomaissa, Turkissa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa – tässä järjestyksessä.  Pariisi on ollut argentiinalaisten tango-muusikoiden ja tanssijoiden ”toinen kotikaupunki” niin viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä  kuin uudelleen Argentiinan sotilasjuntta-aikakaudella, mutta jälkimmäisenä ajankohtana Ranskassa olivat jo muut tanssit muodissa, ja tangoa harrasti harva. Sen sijaan Japani on ollut se maa ”that has most consistently and visibly kept tango alive and well”, aina 1920-luvulta asti. Paroni Tsunayoshi Megata asui Pariisissa vuosina 1920-26, palasi Tokyoon nipullinen tangolevyjä mukanaan, ja avasi tanssikoulun, jossa mm. opetettiin argentiinalaista tangoa. Myöhemmin hän tilasi runsaasti lisää tangolevyjä Argentiinasta. Jo 1930-luvulla Japanissa perustettiin useita tango-orkestereita ja ensimmäinen argentiinalaisen tangon tanssikilpailu pidettiin jo vuonna 1934.

Saksasta kirjoittaja toteaa että maalla on ”a distinguished place in the contemporary world of Argentine Tango, due both to the acknowledged high quality of the dancing and the number of the dancers, tango events and dance opportunities” ja lisää että ”Berlin is the acknowledged capital of tango in Europe”, joskin Saksassa on runsaasti toimintaa muuallakin, ja yhteensä 58 tango-organisaatiota. Mutta myös Alankomaiden tanssijat ”are recognized as being among the best in Europe”. Erityisen korkeatasoisena mainitaan Nijmegenissä sijaitseva tangokoulu El Corte.

Niin Suomesta kuin Turkista kerrotaan, että vaikka näissä maissa myös argentiinalainen tango on alkanut saada jalansijaa, niin näiden maiden ”oma” tangotanssi on kovin erilaista. Turkissa tanssitaan ´Tango Turk´-tanssia, jonka musiikki, tanssiaskellus ja lyriikka ovat ”Arabic-influenced” ja Suomalainen tangomusiikki ja –tanssi puolestaan ”resembles Fox Trot with a tango flavour. There are no changes of tempo and mood”. Tämä on kohtalaisen oikea kuvaus Suomi-tangosta, mutta jostakin käsittämättömästä syystä väitetään, että Suomalaisen tangon soitossa käytettään ”tropical instruments, such as the marimba and maracas”.

HISTORIAA PIENIN LISÄMAUSTEIN  (200 sivua)

Kirjan loppuosa keskittyy tangon historiaan, alkaen argentiinalaisen musiikin juurista 1500-luvulta lähtien. Tavallista tarkempi on kirjan selvitys Argentiinan alkuperäisten intiaanien (Guarinit ja Diaguitat) kohtalosta ja heidän sekarotuisista jälkeläisistään, ns. mestize gauchoista. Myöhemmin kuvataan seikkaperäisesti, lähes sosiologisella otteella, gauchojen ajautuminen Buenos Airesin slummeihin, jossa he aluksi olivat ylenkatsottuja, mutta myöhemmin kokivat arvonnousun, jopa siinä määrin,  että nykyisinkin käytetty sanonta hacer una gaucha (”tehdä gauchot”) tarkoittaa hädässä olevan auttamista.  Myös Argentiinan mustan väestön historia ja Candombe-perinne käsitellään. 

Tanssikulttuurin kehittyminen on kuvattu aina 1800-luvun alusta, ja saamme esimerkiksi tietää, että jo vuonna 1826 Buenos Airesissa avattiin tanssipaikka (dance hall), josta käytettiin nimitys academia, ja jossa ”all types of dance were taught” ja jo 1800-luvun puolessa välissä ”salons opened that were not affiliated with dance schools but were simply places for the public to dance”.  Kiistaan tango-sanan alkuperästä kirja ei ota kantaa, mutta totea musiikista, että ”by 1875 the first hybrid tango music – good for listening and dancing – evolved with musicians playing music that sometimes sounded a lot like the habanera, and sometimes like milongas, but all of it was influenced by candombe”.

Uudemman tangohistorian selostajana kirja on kelvollinen, mutta se poimii pikemminkin monia (sinänsä kiinnostavia) yksityiskohtia kuin että valaisisi tapahtumia lavean tasapuolisesti.  Varsin mukavasti kirja kuitenkin kuljettaa yhteiskunnallisten asioiden kehittymislinjoja ja tangon tapahtumia rinnakkain. Mielienkiintoisiin yksityiskohtiin kuluu tieto, että vuosina 1902-1910 Buenos Airesissa julkaistiin 1000 äänilevyä, joista kolmasosa oli tangoja, kun taas vuosina 1910-1920 julkaistu kokonaismäärä oli peräti 5 500, joista puolet (siis 2 250!) oli tangoja.

Mielenkiintoinen on myös tieto että jo vuonna 1899 tangomusiikkia esiteltiin laajasti Pariisissa, Maailmannäyttelyn Argentiinan paviljongissa, joka kuului näyttelyn suosituimpiin kohteisiin. Historian harrastajan perusteellisuudella kirjan kirjoittaja on poiminut monia muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia tangon vaivihkaisesta rantautumisesta Eurooppaan jo ennen varsinaista tangobuumia. Tangomanian vuosista onkin sitten kirjassa aivan oma 40-sivuinen lukunsa, joka sisältää monia hauskoja yksityiskohtia. Tangon kultaista kautta käsitellään 30-sivuisessa luvussa asiallisesti, mutta ilman yllätyksiä.

TUSKAN KAUTTA NYKYAIKAAN

Kirja viimeinen luku (45 sivua) kuljettaa lukijan niskalenkissä läpi sotilasjuntan vuosikymmenten alhon. Mielenkiintoinen tieto on, että mm. Osvaldo Pugliese muutti Pariisiin, esiintyen siellä orkesterinsa kanssa.  Ja jo ennen tangon 1980-luvun ”virallista ylösnousemusta”, tangon henki pihisi Pariisissa. ”In the 1960s and 1970s, thanks to the expatriate Argentine musicians, interest in tango music was revitalized in Paris and, to a somewhat lesser degree, other countries around the world. In 1981, Paris opened its first tanguera, a small club in the city center, called Trottoirs de Buenos Aires”.

Se, että tangomanian 1980-luvulla aiheuttanut Tango Argentino –esitys ylipäätään pantiin pystyyn oli pienestä sattumasta kiinni. Pariisin Chatelet-teatterissa oli vuodelle  1984 suunniteltuun ohjelmaan jäänyt tasan yhden viikon ”aukkopaikka”, josta manageri mainitsi argentiinalaiselle, Pariisissa asuvalle  teatterimiehelle Jorge Lavellille. Tällä oli puolestaan sattumalta ollut Argentiinasta vieraina kaksi ystävää, jotka olivat pohdiskelleet mahdollisuutta tehdä teatteriesitys tangon historiasta.  Idea otettiin ”aukkopaikan täyttäjäksi”, joskin minimaalisella budjetilla. Niinpä muusikot ja tanssijat kuljetettiin Argentiinasta armeijan kuljetuskoneen ruumassa!  Liput eivät juuri menneet kaupaksi, vaikka niitä tarjottiin jo ilmaiseksikin, ja ensi-illan katsomossa oli vain satakunta ihmistä. Nämä kuitenkin lumoutuivat esityksestä, heidän joukossaan olleet kriitikkot mukaan lukien, ja lehtiin ilmesty ylistäviä arvosteluja. Loppu on historiaa: viikoksi suunniteltu esityajakso venyi kuukaudeksi, esitys keräsi seitsemäntuhatta katsojaa, ja lähti Pariisista maailmaa valloittamaan.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana kirja antaa ymmärtää, että esitetyt  tanssit olivat aluksi lähempänä Buenos Airesin milongosissa tanssittavaa normitangoa, ja että show-tyyppisiä elementtejä tuli mukaan vasta matkan varrella. ”In 1986 some dancers had abandoned salon style and began doing exaggerated dips and jumps  ̶  called Tango Fantasia or Stage Tango”. Nämä tanssijat saivat Yhdysvalloissa niin kovat aplodit, että muutkin tanssijat alkoivat matkia heitä  ̶  aiheuttaen ympäri maailmaa levinneen väärinkäsityksen argentiinalaisesta tangosta.