KIRJA – The History of Tango Dance 1800-1983

Yleensä saadessaan käsiinsä kirjan jonka otsikossa on sanat ´tangon historia´, tanssija joutuu pettymään tanssia koskevan tekstin niukkuuteen. Nyt esitellään tanssijan toiveita myötäävä, nimenomaan tanssille omistettu opus.

The Quest for the Embrace

The History of Tango Dance (1800-1983)

Gustavo Benzecry Sabá

Abrazos Verlag, Stuttgart, 2015

ISBN 978-987-26509-6-4

Pehmeäkantinen, 235 sivua

Hinta 30 €

Kirjan kirjoittaja, argentiinalainen Gustavo Benzercy Sabá, on oiva henkilö tällaisen kirjan tekijäksi. Hän ei ole ainoastaan kansainvälisesti tunnettu argentiinalaisen tangon opettaja ja esittäjä, vaan myös kokenut journalisti ja kirjailija, sekä innokas tangon historian tutkija. Vuonna 2009 valmistui hänen dokumenttifilminsä History of the Tango Dance 1940-1960, jota on esitetty kansainvälisillä festivaaleilla ─ ja myös Turussa vuonna 2013.

 

Varsinaista tekstiä kirjassa on 180 sivua. Viiteluettelot, erilaiset nimilistat ja sisällysluettelot vievät 35 sivua. Tästä huomaa sen, että tiedot ovat huolellisesti dokumentoituja sekä sen, että teksti on tiivistä. Ken odottaa helppolukuista romaania, joutuu pettymään, mutta yksityiskohtien metsästäjä pääsee ilahtumaan. Perusteellisuudesta kielii myös se, että jokaisesta kirjassa mainitusta tanssijasta on pyritty saamaan mukaan kuva.

Kirjan luvut etenevät aikajärjestyksessä, parinkymmenen vuoden harppauksin. Kahdeksasta luvusta neljä koskee 1800-lukua, ja loput neljä vuosia 1900-1983. Aiheen rajausta viimeksi mainittuun vuosilukuun kirjoittaja perustelee sillä, että tämä kohta oli tanssille ”a watershed point” [vedenjakaja].

TANSSIVA BUENOS AIRES

Paljon ennen nykytangoksi kehittyneen tanssin syntyä, Buenos Airesin tanssielämä oli jo erittäin vilkasta ja monipuolista. Kirja toteaa että ”[in 1826] the North American Guillermo Davi established the first ´academia´of dance in Buenos Aires”. Seurapiirien salongeissa, englantilaista Samuel Haigia siteeraten, ”the pastime consists of conversations, waltz dancing, Spanish contradanza, music (piano and guitar), and sometimes songs.” Kaupungissa tanssittiin myös mm. polkkaa, masurkkaa, sottiisia, katrillia, varsoviennea ja Havanna-tyylistä contradanzaa eli habaneraa. Kirja luettelee myös tanssit zambas, lanceros, gatos ja pericones.

CANDOMBESTA ESITANGOON

Omilla kaupunginalueillaan, erityisesti Monserratissa, musta väestönosa (joka vuosisadan alkupuolella oli suuri) järjesti omia candombe-tanssiaisiaan. Kirja toteaa, että nykytutkimuksen mukaan ei ollut olemassa mitään spesifistä ”candombe” musiikkia, saati koreografiaa. Tanssi oli täysin improvisoitua, ja säestys (kolme rumpua) noudatti jalkojen rytmiä, ei päinvastoin. Tanssiryhmien esityksissä candombea oli kahta muotoa, pelkkien miesten tanssima ´sotatanssi´ ja mies-naisparin ”ei-syleilyssä” suorittama tanssi.

Kun jonkinlainen tangon esimuoto alkoi ilmetä 1865-1870 vuosien aikoihin, sen tunnusmerkkejä olivat corte (suom: keskeytys tai leikkaus) ja quebrada (suom: murtuma, sortuma). Näistä corte oli jo aiemmin käytössä mustan väestön candombessa sekä valkoisen väestön contradanzassa. Quebrada-liikkeen juuret saattoivat olla candomben vartalonväännöissä, ja tämän kirjan kirjoittaja ounastelee lisäksi, että ”Its is very likely that the ´S-walk´ [of candombe] evolved into the ocho of the tango”.

Kirja summaa, että ”Various testimonies recount that the first steps of the [primitive] tango were the paseo de lado (side-by-side walk), el paso atrás (backward step), la media vuelta (half-turn) and the ocho, today´s forward ocho, along with the aforementioned cortes and quebradas”. Kirja esittää tunnettuna asiana, että myös saltidot (pikku hyppäykset), zapateot (kengänkärjillä koputus) ja taconeot (kengänkantakoputukset) olivat jo käytössä ─ mahdollisesti Andalusialaisista tansseista, polkasta tai masurkasta matkittuina.

Kirjassa esitetään useita todisteita valtavirrasta poikkeavalle mielipiteelle, että tangotanssi olisi kehittynyt erillään milongatanssista, ja nimenomaan sitä ennen. Myös huomautetaan, että ”while the tango was developing as an entirely urban dance, the milonga seemed to be more popular in the countryside”.

TEATRO, CARNAVAL, CABARET

Vuosisadan vaihtuessa kaupungin väliluku oli 0,9 miljoona henkeä, josta 0,2 miljoonaa oli naimattomia miehiä. Kaupungissa oli useita teattereita, runsaasti kahviloita ja monia kabaree-paikkoja. Kirja siteeraa César Vialen 40-luvulla ilmestynyttä historiikkia: ”The tango was introduced to the city by way of the Politeama […] which became the mecca during carnival”. Politeama oli teatteri ja suosittu viettopaikka karnevaaleille, joissa tanssittiin tangoa. Kabaree-paikoissa puolestaan oli tangoesityksiä. Kirja toteaa, että jo tässä vaiheessa  ”tango began to establish its dual role as both artistic and social dance”.

Sosiaalisesti tanssittava tango alkoi alkaneen vuosisadan ensimmäisen vuosikymmenen kuluessa moninaistua. Ns. sivistyneet perheet ottivat etäisyyttä sekä hämäräperäisten tanssipaikkojen ´myrkylliseen ilmapiiriin´ että karnevaalitanssiaisten ´turmeltuneeseen villitykseen´. Kirjan sanoin: ”And so, limited to walking and taking pasos paseos [strolls] and corridas [runs], a new style stripped of creativity was born, called Tango liso [smooth tango].” Laitakaupunkien tassipaikoissa puolestaan perustangosta eli Tango Orillejosta eritytyi Canyenge-muoto, jossa mies otti seuraajaa vyötäisistä, ja epätasaisen ─ joskus maapohjaisen ─ lattian vuoksi jalkoja nostettiin askeltaessa korkeammalle.

Kirjassa on runsas kuvitus

PEDRIN, CACHAFAZ, AÍN

Kirjassa luetellaan jo 1800-luvun puolelta tanssijoiden nimiä. Heidän tanssityyleistään ei ole juuri tietoa, mutta 1900-luvun tanssijoista on aikalaislausuntojen lisäksi myös filmimateriaalia käytössä. Pedrin de San Telmo [oikea nimi ei ole tiedossa] mainitaan kirjassa ”ilmeisesti ensimmäisenä [varsinaisena] tangotanssijana”, ja hänen tanssistaan todetaan ”.. his dance was refined and elegant, full of improvisation”.  Toinen huomionarvoinen, mutta harvemmin mainittu tanssija oli Atilio Suparo, jonka käyttöön ottamia liikkeitä olivat mm. tuplaocho, corrida garabito, volteo, sekä tärkeä cruce (kotimaisittain ”krusada”).

El Cachafaz oli vuosisadan alkuvuosikymmenten tunnetuin miestanssija ja lukuisten tanssikilpailuiden voittaja vuodesta 1911 alkaen. Ne olivat luonteeltaan haastekilpailuja, jotka saattoivat ulottua useille peräkkäisille päiville. Kilpailukirjausten avulla voidaan päätellä, että tanssijoiden käyttämiin kuvioihin kuuluivat mm. media luna, corrida, ocho, corte, quebrada ja sentada. Cachafazin aikalainen Casimiro Aín eli ”El Vasco” oli toinen tanssikilpailumenestyjä, joka vaikutti tangon historiaan opettamalla tanssia Pariisissa.

Kirjassa verrataan kahden viimeksi mainitun tanssia seuraavin sanoin: ”If El Vasco [eli Aín] was compadrito [maaseudulta kaupunkiin muuttanut, Orillejo-tyylistä tangoa tanssiva henkilö] artistry, full of cortes and quebradas, agility in the legs and charisma, El Cachafaz then inaugurated the art of the Ballroom: an erect body, the couple´s rapid movements, and a restrained attitude, in accordance with the dance space.”

TANGO SALÓN

Vanhan kaartin (Guardia vieja) orkesterien musiikki, kuten Juan ´Pacho´ Maglion, Roberto Firpon ja Francisco Canaron 1910/1920-luvun kokoonpanojen, oli enemmän tai vähemmän marssimaista, ns. 2/4 eli ´dos por quatro´ soitantaa ─ ja moni tango oli sanoitukseltaan ja tunnelmaltaan varsin kuplettimainen.

Toisen vuosikymmenen aikana musiikissa alkoi tapahtua muutoksia, joiden yksi taustatekijä oli Carlos Gardel. Kirjan sanoin ” .. with the debut of tango-canción [tango ballad] the era of melancholy spirit began, which would influence the dancers´feet.”

Tanssimusiikin puolella kirja nostaa esiin Julio De Caron, joka ”.. modified the music. Introducing arrangements and orchestration produced a great esthetic transformation.” Tästä alkoi ns. Uuden kaartin (Nueva Guardia) esiinmarssi, ja sen jatkeena ”.. a line that Aníbal ´Pichuco´Troilo and Osvaldo Pugliese would follow.”

 Tanssin muutosta kuvataan näin: ”The music changed […] and so also the movements. The ways of dancing were perfected. […] It was no longer necessary to show off with figures, virtuosity and agility. Emphasis was on walking the dance floor with elegance that conferred good posture: very straight, medium steps, […]. If the music had become more beautiful, the dancing had as well.” Kaikkien tanssipaikkojen sisäänkäynneille asetettiin postereita, joissa ilmoitettiin, että ”Dancing with cortes prohibited”. Tanssisääntöjen (ballroom codes), kuten ”respect for […] the environment and for the line of dance”, noudattamista valvoi erityinen cuidapista [floor monitor], jolla oli valta poistaa sääntöjen rikkoja tanssipaikalta. [Voisi olla paikallaan vielä nykyisin; Bloggaajan kommentti].

EL NEGRO LAVANDINA, PETRÓLEO

Pankkivirkailija Carlos Estévez, eli Petrólio, aloitti tango-opintonsa 16-vuotiaana vuonna 1928, opettajanaan El Negro Navarro niminen vanhempi tanssija. Petrólio kehitti urallaan runsaasti uusia kuvioita, saaden lisänimekseen El Bailarin Imposible, suomennettuna lähinnä ´mahdottomuuksien tanssija´. Vuonna 1930 hän tapasi tanssiparikseen tulevan kumppaninsa Esperanza Díazin, jonka kanssa hän tanssi ja esiintyi runsaasti seuraavat parikymmentä vuotta. Kirja kuvaa Petrólion tanssiasentoa nimikkeellä ”Salón posture”.  Pitkän ikänsä kuluessa (k. 1995) hän ehti nähdä tangotanssin ja -musiikin monet  kehitysvaiheet.

Petróleon mentorina oli konkaritanssija El Negro Lavandina, joka liittyy giron kehityshistoriaan. ”They already had giros to the left”, selvittää kirjassa haastateltu myöhempi konkari, ”What El Negro invented was the giro to the right.” Kerrotaan, että hän myös keksi vasemmalle tehtävään giroon enrosque-liikkeen tarkkailtuaan vaatteilla täytetyn korin pyörimistä. Sama haastateltava kertoi, että Petróleo ”invented the arrastre [eli barrida] and the voleo”.

 KULTAINEN 1940-LUKU

”It is said that in the 1940s tango was everywhere. On screen, on stage, on the radio, in recording studios, in prácticas, in cabarets, in cafés with orchestras and jukeboxes, in ballrooms and social clubs, it was spreading everywhere”.  Kiitos tästä kehityksestä kuuluu 1930-luvulle, ja siellä muutamalle taholle. Kirja siteeraa Troiloa, joka on sanonut ”If it had not been for D´Arienzo [jonka orkesteri muutti tangon soiton iskevämmäksi] and the Chantechler [suosituksi tullut tanssipaikka, jossa D´Arienzon orkesteri esiintyi], tango would have died”. 1940-luvulla kaupungissa soitti yli viisikymmentä tango-orkesteria. Viikonloppuisin auki olevia tanssisaleja [dance halls] oli kuusikymmentä, ja keskikaupungin lukuisissa confiterioissa tanssittiin torstaista sunnuntaihin. Kaupungin suurimmissa tanssipaikoissa saattoi olla läsnä jopa 600 tanssiparia.

Eri kaupunginosien tanssitavat erosivat toisistaan. ”In […]Villa Crespo, for example, they danced with a lot of ganchos, in Villa Urquiza […] they did nore turns and danced more smoothly, in Barracas[…] they frequently used the medio ocho, which today we call the ocho cortado, […] and from Balvanera to downtown, they danced faster and stepped more quickly […]”. Kuuluisan tanssijan Lampazon kertoman mukaan eräässä praktikassa ”one day in 1944, Arturito (Arturo Intile) invented the step called the mordida or the sanguichito [the sandwich], and another day invented the traspié […]”.

Kirjassa esitetään mielenkiintoinen näkökulma argentiinalaisen jalkapallon ja tangon vuorovaikutukseen. ”Attendance at sporting events […] contributed to the development of the dance. Trough the stadiums, sportsmen […] created countless movements that were incorporated in tango dance.” Urheilun kytkeytyi käytännön tasolla tanssiin sitä kautta, että urheiluseurat järjestivät tanssiaisia kustantaakseen rakennusprojektejaan. Vielä tänä päivänä eräs tunnetuimmista milongoista tanssitaan Sunderland Clubissa koripallokentällä.

Vuonna 1940 oli tanssi-intoa ulkoilmassa ja sisätiloissa

TANSSIJAT

Tangon kultainen huippukausi oli seitsemän vuosikymmentä sitten. Ei sen kauempana, kuin että joukossamme edelleen on sillä vuosikymmenellä tanssineista henkilöitä. Kirjan tekijä pyysi neljää haastattelemaansa aikalaista luettelemaan 1940-luvun etevimmät tanssijat. Heidän listauksissaan löytyi toki runsaasti kauankin sitten manalle menneitä tanssijoita, kuten Petróleo, Virulazo ja El Negro Lavandina, mutta myös vielä joitakin aikoja sitten vaikuttaneita kuuluisuuksia, kuten Pepito Avellaneda ja ”tango-opettajien opettaja” Antonio Todaro ─ sekä myös tangomaailmassa edelleen vaikuttavia tanssijoita.

Näiden joukossa ovat show-tangoproduktioiden grand-old-man Juan Carlos Copes, vuoden 2004 tangon maailmanmestari Osvaldo Cartery (jonka ryhmätunnilla olimme vuonna 2012), canyenge-mestari El Gallego Manolo (jonka ryhmätunneilla olimme vuonna 2013), ja Eduardo Archimbau (jolta otimme pari yksityistuntia vuonna 2014). Vielä tälläkin vuosikymmenellä on siis voinut tuntea tangohistorian siipien havinaa aina 1940-luvulta asti!

Tanssiparien naisjäsenten nimet ovat hyvin tiedossa, ja monen tanssitaitoa on aikanaan ihailtu, mutta tanssin kehittäminen ja uusien liikkeiden keksiminen oli perinteisesti viejien kontolla. Myös milongojen tanssiesityksiin miehet ”choose a woman at random to dance with them.” Evita Perónin aloittaman naisten emansipaatioliikkeen seurausilmiönä naiset liittyivät vuodesta 1948 aktiivisesti praktikoiden harjoituksiin. Kirjan sanoin ”… women found greater expression, which allowed them to develop their own movements.” Myös seuraajien vaatetusmuodin kehittyminen edisti naisten vapaampaa liikkuvuutta, samalla kuin se loi koko tanssille uusia puitteita. ”Thus, the man could put his legs completely between the woman´s and go deep into the woman´s space […]”.

1950-LUKU

Tämä vuosikymmen alku edusti paljolti edellisen jatkumoa.Tangotanssi  oli edelleen voimissaan. Tyylit vaihtelivat kaupungin eri alueilla: ”… in Villa Urquiza they did more turns, in Saavedra they danced more ´wrinkles´, or in Palermo they danced with more cadencia [sujuvuus].” Kuva oli kuitenkin tätäkin kirjavampi, sillä jokaisella monikymmenistä tanssipaikoista oli oma ´stara´ jonka tanssityyli  ja musiikkimaku vaikutti koko paikan tanssikulttuuriin.

Ns. Villa Urquiza-tyylin kehitykseen vaikutti voimakkaasti Luisito ”Milonguita” Lemos, joka tanssin erinomaisuutta ovat kehuneet mm. Juan Carlos Copes ja El Chino Perico [joka on ollut Horacio Godoyn mentori; Bloggaajan huomautus]. El Chino on eräässä haastattelussa kertonut, miten ”… the guys all aspired, not to be better than him, just to be half as good; so in Villa Urquiza good posture was everything.” Luisito ”Milonguita” Lemosin tanssin erinomaisuuteen vaikutti mitä ilmeisimmin myös hänen vientitekniikkansa hienostuneisuus. Kirjan sanoin ”… Milonguita was the first to lead the women´s movements with his chest instead with his arms and hand, like the Guardia Vieja dancers did.”

Vaikka milonguerot vielä kehittivät ja tanssivat kukin omanlaista tangoaan, massojen tanssiin alkoivat perustetut monet tanssikoulut jo vaikuttaa yhtenäistävästi, ja tätä kehitystä avitti myös vuonna 1951 televisiossa alkaneet säännölliset tangolähetykset, esiintyjänä Pepito Avellaneda. Tangolle ilmaantui myös kilpailijoita. Perinteisen orquesta tipican rinnalle, joka soitti pelkästään tangoa, ilmestyi characteristica-orkesterit, jotka soittivat myös folklorea, fokstrotteja ja pasodobleja, ja aikaisemmin tangolle pyhitetyissä tanssikilpailuissa kisattiin myös boogie-woogiessa, fokstrotissa, congassa ja rumbassa. Isoimmissa tanssipaikoissa alettiin jakaa tilat tangon ja muiden tanssien tanssimista varten, ja tangon soittokin muuntui enemmän kuunteluun kuin tanssimiseen tarkoitetuksi. Upseerien tekemä vallankaappaus vuonna 1955 tiesi vaikeuksia monelle poliittisesti epäluotettavina pidetylle taiteilijalle. Muiden muassa Osvaldo Puglieseltä kiellettiin esiintymiset, ja hän oli myös vangittuna.

Viisikymmentäluvun keskeisiä tanssijoita kirja listaa ison määrän, josta poimittakoon blogin kirjoittajan tunnistamat nimet Juan Carlos Copes, Maria Nieves, Pupy Castello, Pedro ”Tete” Rusconi, El Chino Perico [”who would become the lauded legend in Villa Urquiza”), Carlos Gavito (jonka elämänkerta on referoitu Tangoblogissa) ja Héctor Mayoral (joka tanssitti Marjutia malliksi studiollaan vuonna 2011).

Joskin supistuneena, Buenos Airesin tangoelämä oli siis vielä hengissä, etenkin keskustan paikoissa, jotka olivat tiloiltaan pienemmät kuin laitakaupungissa. Tällä oli vaikutusta tanssin luonteeseen. Kirja kertoo ”Around 1959, the still considerable attendance at dowtown milongas brought into fashion the ocho cortado, turns and counterturns, including double and triple variteties;”. Mutta ”… the new rock rythm exited the youth, winning over more and more every day”, ja tämä oli ”… the beginning of a generation rift that would become more pronounced during the next decade.”

AJANJAKSO 1960 - 1983

Tangotanssin kannalta tämä ajanjakso alkoi näennäisesti vielä vanhoissa uomissa, mutta siitä oli tuleva tangon kannalta ”kadotetun sukupolven” aikakausi. Kun [hittikappaleen Rock Around The Clock levyttänyt] Bill Haleyn orkesteri oli vuonna 1958 pitänyt suuren suosion saavuttaneen konsertin Buenos Airesissa, paikallinen johtava levy-yhtiö haistoi markkinaraon, ja pian kotimaiset tangolevytykset korvautuivat mm. Elvis Presleyn levyillä.  Rock-and-Rollia vielä voimakkaammaksi (ja helpommin tanssittavaksi) nuorison vetonaulaksi saapui 1960-luvun puolessa välissä Twist-tanssi. 

Mutta aikuisväestö jatkoi vielä tangon tanssimista täysillä. ”The carnivals, highly overcrowded, developed into clubs […] accompanied by orchestras such as that of José Basso […], Alfredo De Ángelis […], Osvaldo Pugliese […], and Juan D´Arienzo […].” Kaupungissa toimi vielä isoja tanssipaikkoja: ”[…] carnivals at Club Communicationes, which had three dance floors, up to as many as 2000 people would attend.” Kultaisen ajan orkestereista alkoi kuitenkin aika jättää. Vuonna 1960 kuoli Di Sarli ja 1970-luvulla menetettiin Troilo ja D´Arienzo.

Tanssijarintamassa tämän ajanjakson kantavia voimia olivat Juan Carlos Copes, joka vei tangoa New Yorkiin jo kuusikymmentäluvulla, sekä ”invented the concept of tango show”, jatkaen kotimaassaan produktioiden tekoa nälkäpalkalla, sekä Gloria ja Eduardo Archimbau, jotka esiintyivät Japanissa Canaron orkesterin kanssa ja kotimaassa useilla TV-kanavilla.  Carlos Gavitosta, joka tuli 1960-luvulla TV:n parrasvaloihin Eduardo Archimbaun ´löytönä´, oli paljon myöhemmin tuleva argentiinalaisen tangon kehittäjä ja maailmanvalloittaja.  Vuonna 1969 avattiin Buenos Airesissa Academia Todaro-Bravo, jonka toisesta perustajasta, Antonio Todarosta oli tuleva monen myöhemmän kuuluisuuden mentori. Toisen tärkeän tangokoulun avasivat Gloria ja Rodolfo Dienzel vuonna 1973 ”[with] six students”. 1970-luvulla  debytoineista kuuluisuuksista kirja nostaa esille  Bloggaajallekin tutut  Aurora Lúbizin (jonka tekniikkatuneille osallistuimme vuosina 2012-2013) ja Jorge Firpon (jolta otimme sarjan yksityistunteja vuonna 2012).

Ajanjaksoon alkuun sijoittuvan, lyhyen taloudellisesti positiivisen ajanjakson (”inflation lowered from 27% to 13%") jälkeen tämä kausi oli taloudellisen epävarmuuden ja niukkuuden aikaa, inflaation kivutessa 1970-luvun lopulla peräti  400% lukemaan.  Tämä oli myös alusta loppuun poliittisen sekasorron kausi. Jo 1960-luvulla ”in a space of two years it would undergo twenty-six military military uprisings and six attempted coups d´etait.” Synkin vaihe liittyy vuonna 1976 julistetun sotatilalain seuraamuksiin; kokoontumiskieltoon, summittaisiin pidätyksiin, kidutuksiin ja ihmisten katoamisiin.  ”Gradually the milongas emptied ─ although never completly ─ and the carnival dances were over”.

Sotilasjuntan kaaduttua vuonna 1982, yhteiskunnallinen ilmapiirin vapautui. Samaan saumaan sattui argentiinalaisen tangon onnenkantama, epäonnistuvaksi ennustetun ja vain lyhytaikaiseksi Pariisin vierailuksi kaavaillun tango-shown suurmenestys.  Kirja loppusanoin ”.. two simple words […] would become the shared passion that would finally gain universal recognition:  Tango Argentino”.

 HAKUTEOS & DETALJIEN KASAUMA

Tähän kirjaesittelyyn  on teoksen sisältämästä asiatiedosta voitu ottaa mukaan vain pintaraapaisun verran.  Niin taustoitukset kunkin ajanjakson sosioekonomisista ja poliittisista olosuhteista, kuin tuhannet tanssijoita ja tanssipaikkoja koskevat maininnat ja anekdootit jäävät kattamatta.

Kirjan hakuteosluonnetta kuvaa, että erillisessä ”Dancers”-sisällysluettelossa on peräti 415 nimikettä, niistä monet pariskuntien yhteisiä. Muissa erillisluetteloissa luetellaan ─ senaikaisten kadunnimien mukaisine osoitteineen ─ yhteensä 33 tanssikoulua (Academias), 28 kabaree-paikkaa (Cabarets), 56 (tanssi)klubia (Clubs), 53 ”Ballrooms and Confiterias with dancing”, sekä 19 ”Bars, Cafés, Confiterias. Myös haastateltujen konkari- ja huipputanssijoiden luettelo on kuinnioitettavan pitkä (kts kuva).

Kun tällaisen valtavan tausta-aineiston pohjalta kirjoitetaan varsinaiselta tekstitään vain 180 sivun mittainen kirja, on selvää, että siitä pakostikin tulee yksityiskohtien monikooste ja tiiviiden luetteloiden kavalkadi. Tämän pyttipannun makupaloiksi nousevat kirjoittajan monet omat tulkinnat, mielipiteet ja näkökulmat.

Tangonoviisin eka tangohistorian kirjaksi tämä lienee liian väkivahva detaljiannos, joten sopivampi osoite opukselle on tango-aficionadon kirjahylly. Tämän kirjareferaatin kirjoittajalle, usean tangon historiasta kertovan kirjan lukemisen ja filmeihin tutustumisenkin jälkeen, kirjan lukeminen avasi kieltämättä monia uusia, mielenkiintoisia näkökohtia argentiinalaisen tangon kiehtovaan historiaan.

Kirjaa varten haastateltujen luettelo

Kirja on tilattavissa osoitteesta www.tangosalon.com.ar/Tangosalon_ingles/Store.html

TANGOTEATTERIN LUOVAT USKALIKOT – Marjo ja Timo

Kun siippani Marjut ja minä näimme Peikkotango-esityksen Buenos Airesissa marraskuulla 2014, olimme kokemaamme yhtä ihastuneita kuin katsomon riemuitsevat tenavaikäiset katsojat ─ joista eturivillä istuvat pyrkivät sinnikkäästi lavan menoon mukaan! Totesimme toisillemme, että näin mukaansa tempaava ja pedagogisesti viisas esitys ei voi syntyä ilman syvällistä luovaa panosta, jota sekä sydän että ymmärrys ohjaa.

Kun Tangoblogi ilmaisi kiinnostuksensa päästä tutustumaan Tangoteatterin taustavoimiin, saimme ystävällisen kutsun vierailla Marjo Kiukaanniemen ja Timo Hakkaraisen Lauttasaaren kodissa. Viinilasien äärellä käydyssä keskustelussa avautui näkymä tiukan ammattiosaamisen, rohkeuden ja luovuuden yhteispeliin.

Timo ja Marjo viihtymismatollaan

Viulu, moderni tanssi, pedagogiikka ja laulu

Marjo kertoo aloittaneensa viulunsoiton 3-vuotiaana ─ ”kun kerran isosiskokin soitti”. Viisitoistavuotiaaksi asti tuli käytyä sekä koulun musiikkiluokat, Oulun konservatoriota, että kaupunginorkesterin muusikoiden yksityistunneilla. Musiikkilukiossa alkoi kuitenkin tuntua, että ”ympärillä oli jo liiaksikin vain muusikon alkuja”.

Niinpä 13-vuotiaana aloitetut modernin tanssin tunnit alkoivat vetää yhä enemmän puoleensa, ja jo lukiolaisena hän päätti ryhtyä ammattitanssijaksi. Kahdeksantoistavuotiaana Marjo oli jo Englannin Leedsissä, oppilaitoksenaan Northern School of Contemporary Dance, ja 21-vuotiaana hän liittyi lontoolaisen Flying Gorillas ensembleen, jonka kanssa tuli kierrettyä Brittein Saarten lisäksi myös Jordaniassa asti.

Palattuaan Suomeen vuonna 2005, Marjo kävi Teatterikorkeakoulun tanssipedagogiikan maisterin opinnot, joista valmistui 2008. Vuonna 2010 puoleensa veti Lahden AMK:n Musiikkiteatterilinja, josta Marjo valmistuu tänä vuonna muusikoksi, pääaineenaan laulu.

Muusikkoperheen tunnistaa helposti

Argentiinalainen tango

Tango tuli Marjon elämään Lontoossa vuonna 2004, jolloin hän alkoi käydä mm. Zero Hour ja Welsh Center nimisissä paikoissa, jossa opetukseen saattoi osallistua ilman tanssiparia. Tulevaan kotimaisen luotto-opettajaan, Pasi Lauréniin Marjo tutustui vuonna 2005, kuukauden Buenos Airesin  reissun yhteydessä.

Timon elämään Argentiinalaisen tangon toi Marjo, johon hän oli tutustunut Vallilan vapputansseissa. Timo alkoi käydä Helsingin kaikkien silloisten opettajien ryhmätunneilla, ja Marjon kanssa hän treenasi sekä tangoa että nykytanssia. Yhdessä haettiin omaa tyyliä ja ilmaisua. Pasilta Timo kävi hakemassa tekniikka- ja musikaalisuusoppia.  Timo kertoo kämpänneensä Laurénien vierashuoneessa erinäisiä 2-5 päivän kestäviä treenijaksoja, eli ”tangokuplia”. Mutta ovat he tehneet yhteistyötä toisenlaisissakin merkeissä: Elina Lajusen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä ”Seitsemän miestä”, jossa Timo oli Eeron roolissa, lukkarin roolin näytteli Pasi! Harjoituskaudella Pasi ja Timo opettivat yhdessä esiintyjäjoukolle tangoa.

Teoreettista fysiikkaa, bassoa, fyysistä teatteria ja bändisoittoa

Timo määrittelee saaneensa ”olla luonnontieteiden ja taiteen magiikan parissa”. Luonnontieteiden magiikan parissa hän on toiminut Otaniemen Teknillisen fysiikan laitoksella, väitellen teoreettisen optiikan alalta tohtoriksi vuonna 2012. Taiteiden magiikka tuli hänen luokseen Marjon kautta, ja se tuli otolliseen kohteeseen: vasta vuonna 2009 sekä basson soiton, tangon että fyysisen teatterin harrastamisen aloittaneesta Timosta on jo tullut näiden lajien ammattimainen harjoittaja.

Liikuntaa ja fyysisiä harrastuksia löytyy kyllä jo Timon nuoruudesta. Sieltä voidaan nostaa esiin junioreiden pesäpallon SM-mitaleita Sotkamon Jymyssä, jääkiekkoa Sotkamon Kiekossa, junioreiden SM-tason voimanostoa Sotkamon Visassa ja kamppailulajien harrastusta Helsingissä.

Marjo on monipuolisena muusikkona ehtinyt esiintyä useassa bändissä, sekä kosketinsoittajana että laulajana, ja Timo on bassonsoittonsa myötä liittynyt kuvioihin. Kun kysyn bändien soittaman musiikin perään, Marjo ja Timo luettelevat ainakin genret blues, soul-funk, folkrock-jazz, folk ja pop-rock.Tulevaisuus saattaa tuoda mukanaan myös argentiinalaisia tangoja ja valsseja. Miltä kuulostaisi kokoonpano bandoneon, basso ja vokalisti . . .?

Päättäväisyyttä ja uskallusta

Tomerat päätökset ovat olleet molemmille tunnusomaisia. Marjo valitsi viisitoistavuotiaana uralleen suunnan  ja lähti nuorena rohkeasti maailmalle. Timo kertoo lähteneensä aikoinaan rippileiriltä yhden päivän jälkeen pois, koska se ei tuntunut hänen jutultaan. ”Se oli pienellä paikkakunnalla kova tapaus”. Tuntien Timon nykyisen tanssiuran, kovalta vedolta kuulostaa myös se, että hän lähti lukion vanhojen tanssien opetuksesta lätkimään eka tunnin jälkeen!

Ja vuonna 2013 Timo teki aikuismaailman mittapuiden mukaan tosi kovan päätöksen, kun hän jättäytyi hyvässä vedossa olleelta yliopistollisesta uraltaan  (”North Carolinassa USA:ssa olisi ollut paikka valmiina”) ja heittäytyi täysipäiväisesti Tangoteatterin ja musiikin taloudellisesti huomattavasti epävarmempaan  maailmaan.

Peikkotango luotiin ”musiikki edellä”

Peikkotango on Marjon ja Timon kolmas ja ylivoimaisesti suurimmalla kokoonpanolla tehty produktio. Suomessa sillä on ollut jo parikymmentä esitystä, ja lisäksi se on nähty Malmössä ja Buenos Aireksessa. Sen syntyhistoria on kiehtova kertomus tiimityöstä, luovuudesta ja pitkäjänteisyydestä ─ sekä lapsuuden ja nuoruuden muistojen alitajuisesta vaikutuksesta.

Timo kertoo 15-vuotiaasta parikymppiseksi ”renkitöissä ja metsurin hommissa ollessaan” kuunnelleensa entisten tukkijätkien tarinoita ja kertomuksia, ja hän "kokee Tangoteatterissa työtavakseen tarinalähtöisyyden, Marjon edetessä enemmän koreografiasta käsin.”

Ja kun kysyn Marjolta, oliko Flying Gorillasproduktioissa eläinhahmoja, hän muistelee että ”ainakin oravia ja hirviö”. Liikuttavinta ja autenttisinta yhteyttä lapsuuden maailmaan edustavat eläinpehmolelut, jotka aivan konkreettisesti osallistuivat Peikkotango-produktion syntyvaiheisiin.

Peikkotangon synnyssä avittaneet lapsuuden unilelut

Legendaarisena voidaan pitää Peikkotangon alkuperäisen virikkeen syntyhistoriaa. Timo ja Marjo olivat vuonna 2011 Buenos Aireissa tanssimassa paikassa nimeltä La Cathedral, kun joku huikkasi heille ohimennen että ”näytätte tanssiessanne ihan peikoilta”. Tämä lausahdus jäi pyörimään Timon päässä ja hiljalleen alkoi muotoutua näky jonkinlaisesta tarinasta. Kesti kuitenkin kuukausia ennen kuin varsinainen suunnittelutyö alkoi, tutun teatteriohjaajan kannustettua heitä.

”Se alkoi syyskuussa 2011 Sir Elwoodin Hiljaiset Värit yhtyeen kappaleen Neiti Kevät tapailusta bassokitaralla ja pianolla, ja niistä mielikuvista mitä melodia toi mieleemme”. Tammi-helmikuussa 2012 tekijät hakivat lisää musikaalista tuntumaa yhdessä tutun tamperelaisen bändin kanssa. "Etsittiin hieman satumaista, folklore-tapaista tunnelmaa”. Niiden istuntojen jälkeen koossa oli viisi biisiä.

Toukokuussa 2012 Marjon ja Timon kämpällä kokousti iso tiimi tanssijoita, näyttelijöitä ja muusikoita ─ ja unilelut. Innostuneen tiimityön myötä musiikkikappaleet ja satuhahmot löysivät toisensa ja rooliensa pääpiirteet. Projektin viimeistelyä hidasti Timon väitöskirjan valmistumiskiireet, mutta joulukuussa 2012 ─ vain kaksi päivää väitöstilaisuuden jälkeen ─ Marjo ja Timo ”vetäytyivät” seitsemäksi viikoksi Buenos Airesiin saattamaan loppuun esityksen tarinan ja koreografian. Ensi-ilta oli maaliskuussa Helsingissä, Annantalossa. Produktio on ollut huikea menestys, eikä viimeistä esitystä ole vielä nähty.

Peikko-ensemble Buenos Aireksen estradilla

CANARY ISLAND TANGO FESTIVAL 2015

Vuonna 2011 perustettiin Kanarian saarilla Argentiinalaisen tangon harrastajien kattojärjestö Associacion Cultural Tango Sol Islas Canarias. Järjestön kotisivun mukaan milongoja pidetään nykyään Teneriffalla seitsemässä paikassa , Gran Canarialla neljässä ja La Palman saarella yhdessä.

Vuonna 2014 pidettiin Las Palmasissa Kanarian saarten ensimmäinen kansainvälinen tangofestivaali, ja nyt oli siis järjestyksessä toinen. Maaliskuun ensimmäisen viikon maanantaista sunnuntaihin kestäneeseen tapahtumaan kuului päivittäisten milongojen lisäksi neljä kurssipäivää.  Niillä opetti yhteensä viisi kansainvälistä opettajaparia. Milongojen tanssiesityksiin osallistuivat myös suomalaiset Pasi ja Maria Laurén.  Suomesta paikalla oli tiedon mukaan yli kolmekymmentä tanssijaa. Heistä vastaamme tulivat Turun suunnasta tutut Pekka Saurio ja Pirjo Aro sekä uusina tuttavuuksina oululaiset Risto ja Päivi Malmi.

Festivaalin tapahtumapaikkoja

                                                               

LAS CANTERAS

Alkupäivät olivat pilvisiä ja tuulisia, lämpötila pysytteli 15-17 asteen lukemissa, ja Las Canterasin uimaranta loisti tyhjänä. Loppuviikon lämpöaalto veti auringonpalvojat hiekoille ja loi ulkoilmamilongoille mukavat puitteet. Kolmen ensimmäisen päivän iltamilongat pidetiin vanhan kaupungin alueella, jonne useimpien turistien tuntemalta Las Canteras ranta-alueelta oli viiden kilometrin matka, mutta loppupäivien tapahtumat keskittyivät Las Canterasin alueelle. Perjantain ja lauantain päivämilongat tapahtuivat kirjaimellisesti Las Cantaerasilla; edellinen hiekkarannalla ja jälkimmäinen rannan kävelyraitilla.

                                                        

Tangoilijat hiekkarannalla

Koska Marjut oli vielä osatoipilaana 2 kk sitten tehdystä vaivaisenluun leikkauksesta, osallistuimme vain yhteen milongailtaan ja oppitunteja olimme valinneet vain yhdet, korkeintaan kahdet päivää kohti.  Tapamme mukaan suosimme perustekniikkoihin painottuvia tunteja, ja tekniikkaohjausta tulikin oikein kahmalokaupalla.

KÄVELYÄ PERUSTEELLISESTI (1)

Oppitunnin Rythm and Interpretation pitivät espanjalaiset Giselle Gatica-Luján ja Roque Castelano. Opetusote oli kuitenkin autenttisen argentiinalainen, sillä aiheeseen paneuduttiin minimaalisella askellusvalikoimalla mutta maksimaalisella perusteiden selvityksellä ja huolellisella henkilökohtaisella ohjauksella.

 

Giselle ja Roque

                                                          

Valtaosa tunnista meni kahden tangon säestyksellä, joista Canaron Poeman tahtiin tehtiin hidasta askellusta ja D’Arienzon El Fleten rytmiin mentiin nopeaa askellusta. Erityisesti panostettiin sivuaskeleen ottamiseen, jossa vaikein harjoitus oli käyttää sivuaskellukseen neljä pääiskua (kahdeksan tahti-iskua). Sivu-ekstensio tehtiin eka pääiskulla ja loput kolme käytettiin painonsiirtoon ja vapaan jalan viereen keräilyyn.  Opettäjat painottivat vapaan jalan (todellista) rentoutta sekä tukijalan (lievää) lasku- ja nousuliikettä.

ALEJANDRA & AONIKEN

Rennonhauskasta Aoniken Quirogansta ja hieman totisemmasta Alejandra Mantiñanista muodostui ”pääopettäjaparimme”, joiden opetukseen ihastuimme niin, että heidän kanssaan sovittiin jo alustavasti yksityistunneista seuraavalle Buenos Airesin reissullemme!

                                                          

Alejandra ja Aoniken

Alejandran kunnioitusta herättävään curriculumiin tutustuimme internetissä. El Tangauta nimisessa tangolehdessä on erinomainen (myös englanninkielinen) haastattelu vuodelta 2008, jossa hän kertoo tulleensa balettimaailmasta, missä hän saavutti opettajan paperit ollessaan vasta 18-vuotias. Samoinhin aikoihin hän myös aloitti tangouransa. Hän opiskeli myös 4 vuotta fysioterapiaa.  Argentiinalaisen tangon alueella hän on toiminut Antonio Todaron assistenttina ja esiintynyt Tango Passión produktiossa.

Anoikenilta sain lyhyen haastattelun. Hän kertoi syntyneensä Buenos Aireissa ja aloittaneensa tangon tanssimisen 7-vuotiaana.  Tunteja hän on ottanut ”kaikilta opettajilta”, mutta tärkeimmäksi heistä hän nimeää neljä. He ovat Gabriel Misse & Alejandra Mantiñan, Carlos Copello, Horacio Godoy, sekä ”Chicho” Frumboli.  Aoniken asuu ja vaikuttaa nykyään Italiassa, jossa hänellä on perhe, mutta hän vierailee edelleen Buenos Airesissa.

KÄVELYÄ PERUSTEELLISESTI (2)

Alejandran ja Aoniken ensimmäisen tunnin otsikko oli Walking, Creativity, Diversity.  Tunnin aluksi kehotettiin pareja kävelemään tangomusiikkiin ”monin eri tavoin” – mutta vain suoraan  eteenpäin askeltaen. Ennen kuin opettajat lähtivät demoamaan, mitä olivat tarkoittaneet, kerrattiin yleisiä asioita. ”Viennin kuuluu tulla (ja ottaa) viejän selästä, ei rinnasta”. ”Kantapään käyttö on tärkeää. Työntö alkaa kantapäästä, ei vasta varpaista!”.

Sitten alettiin käsittellä viejän ”neljää rataa”, jotka ovat ykkönen seuraajan oikean jalan ulkopuolella, kakkonen sen edessä, kolmonen seuraajan vasemman jalan edessä ja nelonen sen ulkopuolella.  Ekana perussääntönä teroitettiin, että nimenomaan viejä askeltaa radalta toiselle, liikkuen sivusuunnassa ”oman abrazonsa sisällä”. Seuraaja Ei siirry sivusunnassa.

 

Aoniken valistamassa viejiä

                                                

Kun yksi pari valitti, että heidän polvensa kolahtavat yhteen, kun viejä siirtyy ”sivuraiteille”, varsinkin ”neloselle”, opettajat saivat tilaisuuden korostaa, että painonsiirto tehdään suoralla jalalla, ei notkopolvisesti. Tämä koskee yhtä lailla viejää kuin seuraajaa. Etenkin seuraajan notkojalalle tapahtuvalla painonsiirrolla on häiritsevä vaikutus. Hauskana selityksenä ”notkopolvisen” tangotanssitavan syntymiselle opettajat kertoivat, että kun vanhojen milongojen tanssitapaa alettiin imitoida, nämä ikänsä vuoksi jo notkopolvisempia kuin nuoruudessaan, jolloin he olivat tanssineet suoremmin jaloin.

Tässä oppitunnin vaiheessa oli kävelty niin, että viejä asteli ”radat” numerojärjestyksessä, eli 1-2-3-4-3-2-1-jne. Nyt saatiin tehtäväksi askeltaa koodilla ”1-1-4-3”. Kolmea eri vaihtoehtoa vertailtuamme päättelimme Marjutin kanssa, että ykkösellä tulee käyttää oikeaa jalkaa kahdesti (painonvaihdolla). Tämä osoittautui olevan opettajienkin ratkaisu, ja kun he toteuttivat ryhmältä pyytämiään, erilaisia ”lukukombinaatioita”, viejän ratkaisuna näytti olevan aina askeltaa ”ykkösellä” oikealla ja ”nelosella” vasemmalla jalallaan.

KÄVELYÄ PERUSTEELLISESTI (3)

Alejandran ja Aoniken kakkostunti oli otsikoitu Woman & Men Technique.  Miehiä ja naisia opetettiin erikseen; tässä tullaan käsittelemään viejien opetusta. Marjutin kertoman mukaan mentiin naisten ryhmässä pitkälti samojen pasmojen mukaan, eli heillä ei ollut mikään ”adorno-keräilytunti”, vaan aihe oli paljon perustavalaatuisempi. Viejien ryhmässä  opetus aloitettiin kysymyksellä ”mitä odotatte tältä tunnilta?” Jos joku oli odottanut vaikkapa enrosquen tekniikkaopetusta, hän oli liikkellä etuajassa, silla tähän aiheeseen tultaisiin pääsemään vasta sarjan viimeisellä oppitunnilla. Nyt lähdettiin liikkeelle tasapainosta.

”Millä jalalla tasapainoakselinne on kävellessä?” kysyi Aoniken.  Ryhmästa vastattiin, että se on tukijalalla. Oikea vastaus olisi ollut, että  sen on vapaalla jalalla. ”Walking is the art of being out of balance” muotoili opettaja. Ydinasia on painoakselin suuntaaminen astuvaa jalkaa kohti.  

Ensin harjoiteltiin ”paikallaan kävelyä”, eli painon (akselin) siirtoa paikallaan. Opettaja kiersi viejältä toiselle, eikä yksikään säästynyt korjauksilta ja ohjauksilta, jotka eivät olleet aivan helposti omaksuttavissa. Painon piti siirtyä tukijalalle kunnolla, ”loppuun asti”, niin että alavartalo painautui lattiaa kohti, mutta ylävartalo venyi ylöspäin. Vartalonkiertoa ei saanut tapahtua, ainoastaan painon siirtoa, eikä juuri kukaan osanut jättää vapaata jalkaansa niin rennoksi kuin mitä opettaja vaati.

   

Viejien (edessä) ja seuraajien (takana) treenit käynnissä

                                                        

Kun siirryttiin varsinaiseen kävelyyn, löytyi ryhmän suorituksista runsaasti korjaamista. ”Don’t push before you have changed (the direction of) your axis”.  Lisäksi varoitettiin rinnalla eteenpäin tuuppimisesta. ”Don’t loose the energy out from the chest; let it go to your feet!” Asian havainnollistamiseksi opettaja toi lattialle pyöräparilla ja työntökahvalla varustetun matkalaukun, jota kukin vuorollaan lykki lattian poikki. Vain muutamalta onnistui antaa laukulle täysin tasainen, nykimätön kuljetus.

REBOTE

Alejandran ja Aoniken kolmostunnin otsikko oli Linear and Circular Rebotes. Sanaa rebote (äännä ”b” kuten ”v”) tarkoittaa ”takaisin ponnahdusta”. Argentiinassa sanan kuulee sekä jalkapalloselostuksissa (seinäsyöttö) että tango-opetuksessa.  Suomalaisessa opetuksessa moni käyttää kotimaista sanakeksintöä ”kortado(t)”. Argentiinassa vastaavaa sanaa käytetään vain sanaparissa ocho cortado, mutta yleistermi on siis rebote.

Edestakainen rebote tehtiin sekä viejän vasemmalle että oikealle jalalle. Vaikka tämä tanssiliike epäilemättä oli jokaiselle parille niinsanotusti tuttu, niin yhdenkään suoritus ei kelvannut opettajille, vaan korjauksia sateli rutkasti. Tärkein yleinen korjaus oli viejille, että reboten eteenpäin-askeleessa ei pidä koukistaa polvea, vaan askellus tehdään suoralla jalalla. Paluuliikkeen viejä antaa naiselle ”selästään” – ei siis kädellä vetämällä – jolloin seuraaja kokee kädessään kuminauhamaisen vedon.  Vaikeimmin toteutettava ohje oli, että reboten tuli olla ”a bit circular” – mutta askellus ei kuitenkaan saanut suuntautua tanssilinjasta sivuun.

Circular rebote viejän vasemmalle jalalle tarkoitti jokaisen tanssijan runsaasti käyttämään ”yksinkertaista vasenta puolikäännöstä”. Nyt se vain piti aloittaa edellä mainittuja ohjeita noudattaen. Sen verran tuli itse havainnoitua, että käännös tällä tavoin lähti enemmänkin ”linkoamalla” kuin pelkästään ”astumalla”. Tästä huolimatta seuraajaan ei saanut kohdistaa väkivoimaa. ”No one likes to be pulled (or pushed)”.  

Opettajat näyttämässä esimerkkiä

Tunnin lopuksi opettajapari näytti ristiaskelluksessa (sistema cruzada) tehdyn rebote-kuvion,  joka jatkui viejän enrosqueen. Kuvion toistamisyritykset aiheuttivat osallistujissa kohtalaisia alkuvaikeuksia. Viejän enrosque-tekniikka tulisikin olemaan vasta seuraavan tunnin aiheena.

                                                            

ENROSQUE

Alejandran ja Aoniken nelostunti oli otsikoitu Introduction (to) Enrosque.  Sanalla introduction tekijät halusivat ilmaista sen, että kyseessä oli vaikea, ei helposti omaksuttava juttu. Heidän omin sanoin: ”We will give you a few examples (of exercises), but you will not yet arrive (at mastering) the technique”. Ja perusteissa olikin niin paljon hiottavaa, että 90 minuutin oppitunnin aikana ei ehditty tekemään ”varsinaista” enrosquea. Siitä huolimatta tunti oli eräs parhaita kokemistamme.

Ensiksi viejät harjoittelivat taka-ocholla pivotoimista ”oman abrazonsa sisällä”, suunnaten pivotoinin vuoroin toista, vuoroin toista kyynärtaivettaan kohti – ”move inside your immobilized elbow”.  Harjoitteen vaatimuksena oli voimakas, täysin poikittaiseksi tehty pivotointi, sekä taka-ochon eriyttäminen kahteen vaiheeseen (pivotointi/askellus).

Toka harjoite oli ”päinvastainen”. Viejä seisoi pivotoimatta paikallaan, ja vei pelkällä vartalonkierrolla seuraajalle pienen alkupätkän giroa, eli sivuaskeleen + etukrossiaskeleen. Ensin toiselle puolella, josta peruuttamalla pois – ja toiselle puolelle.  Viejä piti kätensä ”Alladin-asennossa” ja seuraaja kätensä seuraajan selässä, lapaluiden korkeudella.  

Kyseessä ei ollut pelkkä dissosiaatioharjoitus, silla samalla piti toteuttaa giron periaatteet. Niitä olivat (1) the man only leads the first step, whereafter the follower executes molinette steps  (2) the leader  leads  with his back (3) leading does NOT mean moving  the follower , because (4) the follower moves herself (is active). Anoiken vielä tarkensi viemismerkin antamisen ja ”tuuppaamisen” eroa: ”Don’t create the followers movement, create the idea of a movement”. Vastaavasti seuraajia vannotettiin olemaan proaktiivisia: ”don’ t wait for a push!”

Kolmannessa harjoitusvaiheessa yhdistettiin kaksi edellistä harjoitusta yhtenäiseksi giroksi. Pitäessaan painon jommalla kummalla jalallaan, viejä ohjasi vartalonkierrolla seuraajaan kahdelle molinette-askeleelle (sivuaskel - etukrossiaskel), ja seuraavan kahden molinette-askeleen (sivuaskel - takakrossiaskel) aikana viejä pyörähti tukijalallaan seuraajan ”ohi”. Liikesarja voitiin toistaa perakkäin useita kertoja.

Opetusryhmä loppukuvassa

                                                           

LOPPUSITAATTI

Viimeisen oppituntinsa lopuksi opettajapariskunta esitti osalloistujille vetoomuksen omaisen neuvon. ”It is very important – to get more quality into your dance – to take more classes of technique, and less classes of figures”. Siinäpä se!

SITAATTEJA

Aina välillä vastaan tulee valmis sitaatti, tai siksi kelpaava sanonta, joka kolahtaa. Saa mietteliääksi, satuttaa tai naurattaa. Oheisena joitakin Tangoblogin löytötavarahaaviin osuneita lausahduksia.

Ole matkallakin perillä!

Olemme oppineet uskomaan, että vasta asettamaamme päämäärään saavuttuamme tulemme onnellisiksi. Etelä-Ranskan vuorilla tajuan, että voin lakata pyrkimästä kohti päämäärää. Olen jo perillä. [Mirja Kärnä, 33, käveli Suomesta Portugaliin. Olivia 7/14, Heinäkuu 2014, sivut 108-111].

Kommentti: Tangossa ei pääse koskaan lopulliseen päämäärään, eli ns. perille, sillä aina olisi lisää kehitettävää ja opittavaa. Kannatta siis nauttia tangosta sen ”perilläolon” puitteissa, johon on kulloinkin saapunut.

Se vaikein asia

An important realization you have to make in the very beginning of your Tango journey: you will need to make changes in yourself, many kind of changes, many self-explorations, many plain acceptances of corrections, many learning curves. All that will require a great deal of courage. Tango is not about satisfying your ego. It is about Tango itself. [http://escuelatangoba.com/marcelosolis/2013/02/01/the-tango-journey/]

Kommentti: Näin se vain on.

Läsnäolo on virtuositettia

Kokemuksen myötä se virtuositeetti siirtyy jonnekin muualle. Se ei ole enää korkeassa hypyssä ja korkeassa jalassa, vaan se on jossakin muussa. Se on läsnäolossa . . . [Tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski ohjelmassa Kuusi valokuvaa, Radio Yle 1, 18.10.2014 klo 11].

Kommentti: Tangossakin hyvä tekniikka on eduksi, mutta ensisijaisesti tulee olla tanssiparilleen aidosti ”läsnä”!

Difficult things

As I always say in class, "I don't expect to see this [move] on the dance floor. The point is that everything else will feel easier once you have tried the more difficult thing". http://www.elizabethwartlufttango.com/blog/

Kommentti: Kaikkea oppitunnilla esillä ollutta ei pidä yrittää toistaa tanssilattialla.

Jos ei vitsaa nuorena väännetä…

Unfortunately, [….there are] a few places in Toronto […] where people can learn to dance ”not at all to the music”, ”without any connection to their partner” and ”not caring whether they are kicking other people in the shins with their reckless exuberance”. [http://ireneandmanyung.blogspot.fi/2014/03/tango-is-not-for-everyone.html]

Kommentti: No comments.

No Argentine tango music, today?

In Europe thay dance [Argentine tango] to any music. If I would play the Marsellaise  [Marseljeesi], they would dance it! [Argentiinalainen DJ Félix Pincherna haastateltuna osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=ZXlAziV8yFo] 

Kommentti: On tullut äimisteltyä foxtrottia, saksmanni- ja suomitangoa, sekä silkkaa viihdemusiikkia.

Koristelu on laulamista

Do adornos as if singing to the music. You must know the music, of course. You cannot sing to music you do not know! Many times, the best adorno is no adorno at all. [Maria de Olivera, Classe de Técnica para Mujeres, Buenos Aires 6.12.20014]

Kommentti: Parhaimmillaan tangossa kaikki tanssiliikkeet ”komppaavat” musiikkia.