Tango Masters: Aníbal Troilo
Michael Lavocah
Milonga Press, 2014
Hinta 14 ₤ Amazon nettikaupassa (http://www.amazon.co.uk/)
Tunnetun DJ:n, tangomusiikin
keräilijän ja orkesterihistorian tutkijan kirjoittaman kirjan julkaisu ajoittuu
Aníbal Troilon syntymän satavuotisjuhlavuoteen. Yhteensä noin puolella kirjan kahdestasadasta
sivusta kirjoittaja kuvaa, elävästi ja monia mielenkiintoisia yksityiskohtia
paljastaen, ei ainoastaan Troilon uraa ja kehittymistä, vaan teemme myös
tuttavuutta monien hänen laulajiensa kanssa, unohtamatta kappaleiden
sanoittajia ja musiikin sovittajia.
Kirjan
ydinteemana on orkesterin ja kulloisenkin laulajan tärkeä keskinäinen vuorovaikutus.
Troilo oli laulajien valinnassa hyvin tarkka, mutta samalla ennakkoluuloton, ja
hänen tallissaan saattoi samanaikaisestikin olla kaksi erityyppistä laulajaa,
kuten Edmundo Rivero ja Floreal Ruiz. Uuden laulajan tulessa orkesteriin Troilo
mukaili sen soittoa natsaamaan laulajan tyyliin, ja tuli samalla kehittäneeksi
orkesterin sointia. Moni laulaja tuli hyvin suosituksi Troilon orkesterissa
työskennellessään, ja useampikin heistä jatkoi
aikanaan uraansa omillaan ─ tosin vaihtelevasti menestyen.
Laulujen sanoitukset
olivat Troilolle äärettömän tärkeitä. Säveltämisestään hän sanoi (kirjan
englanninnos) ”First I need a lyric. A lyric which I like. Then I chew it. I
learn it by heart. I have it in my head the whole day long. It´s as if it were
wrapping inself in music. What a song´s lyric says is very important to me”.
Laulajiensa kanssa hän tapasi istua iltaa, käyden tekstiä läpi sana sanalta.
Floreal Ruiz on kertonut harjoitelleensa kappaleen Sur sanoitusta yhteensä 23 perättäisenä
iltana, ennen kuin Troilo oli tulokseen tyytyväinen! Laulaja Roberto Goyenechea
Troilo ohjeisti, että ”[the singer] must tell it [the story] to the
public, not sing it, because the orchestra is in charge of the singing”.
Troilon
orkestereiden äänitteiden esittämiseen on varattu noin puolet kirjan tilasta.
Tekijä kuljettaa lukijaa kronologisesti vuodesta 1938 alkaen, nivoen peruskerronan
ja äänitteiden esittelyn saumattomasti toisiinsa. Vuonna 1941 tehdyt 26
äänitystä kirjoittaja mainitsee pidetyimmiksi,
ja näistä peräti 24 analysoidaan yksityiskohtaisesti. Kaiken kaikkiaan 73 äänitystä tarkastellaan vähintään
puolen sivun verran, ja litteessä listataan Troilon 485 äänitysten päivämäärät
ja laulusolistin nimi, sekä luetellaan orkestereiden kokoonpanot.
Troilo perusti
orkesterina vuonna 1937. Ensilevytys vuonna 1938 jäi kahteen kappaleeseen,
ilmeisesti siksi, että suosionsa huipulla paistattelevan D´Arienzon orkesterin pelkistetympään soittotyylin tottunut yleisö ei vielä osannut arvostaa
Troilon soiton monipuolisuutta. Vuoden
1941 karnevaalitanssiaisissa Triolon orkesteri saavutti suuren suosion, ja ilmeisesti
tämän ansioista sai RCA-Victorilta säännöllisen äänitys-sopimuksen. Kirjan
kirjoittaja toteaa, että vaikka Troilo teki tulevinakin vuosina hyviä
levytyksiä, vuoden 1941 äänitykset ovat jääneet milongojen pysyväksi
ohjelmistoksi, jo ensimmäisistä kolmesta otoksesta alkaen, joita olivat Yo soy
el tango (Minä olen tango) , Mano brava (Kova kundi / Rehentelijä), Toda mi
vida (Koko elämäni). Viimeksi mainittu tango saavutti suurta suosiota jo mainituilla karnevaaleilla.
YouTube-linkki
Toda mi vida tangoon: https://www.youtube.com/watch?v=jOCLqpPTu0Y
Sen lisäksi
että monien äänitysten master-levyjä on valitettavasti tuhottu, ja että
ääniteknikot ovat poropeukaloineet alkuperäisäänityksiä, moni repertuaariin kuulunut kappale on
aikoinaan yksinkertaisesti jäänyt äänittämättä. Osasta äänittämättömistä
kappaleista tunnetaan nimikin, koska sen tiedetään kuuluneen orkesterin
repertuaariin, mutta lisäksi lienee paljon biisejä, jotka ovat jääneet vain
muutaman keikkasoiton varaan. ”A new song would be tried out at the dances,
and, if it was successful, the band would try to record it.” Tästäkin
huolimatta ”many important songs were left unrecorded”. Varsinkin uran alkuvaiheessa, kuten Troilon
tapauksessa, hyvällekin orkesterille meni monta vuotta ennen se onnistui
saamaan säännöllisen äänityssopimuksen. Koska repertuaari koko ajan muuttui,
moni alkuvuosien soitto jäi äänittämättä.
Tällaisessa lyhyessä
referaatissa voi vain hahmottaa kirjan yleisiä suuntaviivoja. Itse kirja on
ehdottomasti lukemisen arvoinen. Sen yleisteksti on ahmittavissa viikonloppulukemisena,
jättämällä äänitteiden analyysikohdat toiseen lukukertaan ─ ja monelle
tanssijalle tämä voi jo sinällään riittää. Seitsemänkymmenenkolmen äänitteen
yksityiskohtaisemman selosteen läpikäyminen, musiikin kuunteluineen, on jo
isompi urakka. Kirjan kirjoittaja suosittelee orkesterin soiton tutkimiseen
vähintään kolmea kuuntelukertaa, jossa ensimmäisellä kiinnitetään huomiota
pianoon, toisella bassoon ja kolmannella bandoneoni-osuuteen. Jos vielä
erikseen tarkkailee laulusuoritusta, kuluu kunkin kappaleen äärellä ainakin 15 minuuttia,
plus kunkin kappaleen hakuun mahdollisesti kuluva aika. Mutta toisaalta ─ näinhän
kirjasta on iloa pitkäksikin aikaa!
