Näytetään tekstit, joissa on tunniste Buenos päiväkirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Buenos päiväkirja. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. marraskuuta 2015

BUENOKSESSA 2015 - osa 2


LÄMPENEVÄ SÄÄ

Marraskuun eka viikon lopulla Buenoksen sää alkoi lämmetä.Yleensä lämpenevä sää tarkoittaa myös sadepäiviä, ja ukkosmyrsky voi puhjeta hyvin äkkiarvaamattakin. Viime visiitillämme kävelimme eräänä iltana ravintolaan loistosäässä, mutta jo alkuruoan kohdalla alkoi yht´äkkiä voimakas ukkonen, kaatosade ja ravintolan oven kiinni paiskannut myrskytuuli. Suhtaudumme nykyään myrskyvaroituksiin kunnioituksella.

Alkuperäinen sääennuste marraskuulle.

Kuukauden alussa julkaistu pitkäaikaisennuste näytti varsin lupaavalta. Tätä kirjoitettaessa voimme todeta, että ainakin ennusteen alkuosa oli oikeansuuntainen.

SALON CANNING

Reissumme toka milongavisiitin teimme tanssipaikkojen aateliin kuuluvaan Salon Canningiin, joka sijaitsee Avenida Scalabrini Ortizin varrella. Paikan nimi sisältää muiston siitä, että kadun nimi aikaisemmin on ollut Canning.

Paikalliselle tango-opettajalle merkitsee tiettyä arvostusta, jos hänet kelpuutetaan milongailtaa edeltävän oppitunnin vetäjäksi Canningissa. Emme hämmästyneet, kun totesimme Demian Garcian opettavan siellä lauantai-iltaisin kahtakin peräkkäistä ryhmää. Menimme paikalle kello puoli kymmeneksi, yhdistäen milonga-illan ja jo neljännen Demian-opetuksen sille viikolle!

Canningin ryhmäopetuksen mainos ja livehärdeli.

Tangotunnille osallistui viidentoista parin verran ilmeisen paikallisia, varsin tottuneita tanssijoita. Yleensä kun tarkkailen muiden tanssia, seuraan viejien aikeita. Jostakin syystä huomioni kiinnittyi tällä kertaa seuraajiin, koska he tuntuivat olevan niin monella eri tavalla ´läsnä´. Miksi tuo huomattavan timmi, sporttisesti pukeutunut nainen on koko ajan niin tyytymättömän näköinen - joka viejän kanssa? Kun taas tuo hieman tukevampi käkkärätukkainen tuntuu nauttivan joka askelluksesta, myös hieman pieleen menneessä viennissä. Ja tuo harmaatukkainen señora hymyilee rauhallisen ystävällisesti joka tilanteessa. Näin kai niin me viejät kuin seuraajatkin tuomme tanssilattialle ns. osaamisemme lisäksi myös perusluonteemme. Mutta kumpi tekijä määrää oman - ja tanssiparimme - tanssinautinnon?

LA PIBA DE LOS JAZMINES

Buenoslaisten korttelien ainakin yhdeltä kulmalta löytyy yleensä kukkakioski, tai ainakin muutamia kukkapuskia kaupitteleva henkilö. Marraskuun alkupuolella valikoimiin ilmestyy voimakkaasti tuoksuvia jasmiineja, joita eurolla-parilla saa mukaansa nipullisen.


 Niiden näkeminen tuo aina mieleeni erään mielikappaleistani, Ricardo Malerban levytyksen La Piba de los Jazmines (Jasminityttö). Malerban orkesterin vuoden 1943 äänitys on tiettävästi tämän kappaleen ainoa levytys. Ihastuin ensikuulemalla sen intensiiviseen pulssiin (compas) sekä melodia-osaston omintakeisuuteen. Melodia on haikea, mutta Orlando Medina laulaa sanoituksen kuin ulkopuolisen kertojan roolissa.

Kun tutustuu kappaleen sanoitukseen, ymmärtää edellä mainitun asian laidan. Moni tango kertoo pettymyksestä rakkaussuhteessa, mutta tässä kappaleessa pettynyt on ”vain” ihailija. Eikä kysessä ole yksittäinen päähenkilö, vaan pettymys on ollut kollektiivista!  Ja jasmiini - se liittyy tarinaan sekä konkreettisella että vertauskuvallisella tavalla…

Sivustolta www.tanguito.co.uk löytyvä englanninnos ilmentää, että kysessä on nainen työväenluokasta [She was the vibrant and guileless busy bee of the factory], joka on kaunis ja joka vapaapäivänään, sunnuntaisin, pitää jasmiininkukkaa koristeena rinnuksillaan. Hänellä riittää ihailijoita [Many was the handsome buck who serenaded her window], jotka ilmeisesti jäävät nuoleman näppejään, kunnes kuvaan ilmestyy lipeäkielinen ”Auervaara”...

Laulun loppusäkeistö. Wither = lakastua.

Kappale on kuunneltavissa tästä https://www.youtube.com/watch?v=RPkeCcSyBgE

DANIN KEITTIÖSSÄ

Kuten jokaisella reissullamme, olimme tälläkin kerralla varanneet Danielle ”Dani” Charonnetilta 1)
 viikoittaiset yksityistunnit. Dani on Gustavo Naveiran oppien vankka kannattaja, ja on parin otteeseen toiminut tämän assistenttinakin. Muutamia muita Buenoksen tangohotelleissa toimivia, nuoremman polven opettajia hän tapaa säännöllisesti kokemuksia jakamaan ja tekniikka-asioita pohtimaan. Hän myös jatkuvasti kouluttautuu monenlaisilla kehonhallintaan keskittyvillä kurseilla. Meille hänestä on tullut tangoperustekniikan ykkösopettajamme.

Eka viikon opetusta varten ei oltu ehditty varata aikaa treenistudiosta, joten asia ratkaistiin pitämällä tunti Danin keittiön kivilattialla. Olimme etukäteen ilmoittaneet keskittyvämme tällä reissulla milonga-tanssiin, ja ensisijaisena oletuksenani oli, että pääsisin hänen avulla testaamaan käyttämieni milonga-kuvioiden sujuvuutta. No, eihän siihen pisteeseen tällä kerralla tietenkään vielä ehditty.

Danin keittiön ikkunalla ja pohjakerroksen käytävällä.

Kuten niin tyypillisesti argentiinalaisen ammattiopettajan yksärillä, 90 minuutin sisällöksi riitti yksi [= 1] kuvio - La Baldosa - ja paljon, paljon pelkkää kävelyä. Tanssiasentoa rukattiin monin pienin täsmennyksin, viennin ja seuraamisen tasoa säädettiin [ei rinnan korkeudella, vaan lantion] ja viennin suuntausta tarkennettiin [ei ´keskelle´seuraajaa, vaan tukijalkaa kohti].

Mikä vaikutus tarkoilla, henkilökohtaisilla ohjeilla voikaan olla! Taianomaisella tavalla - niinä hetkinä kun kaikki osui kohdalleen - sekä viejällä että seuraajalla tanssi tuntui lähes uudelta kokemukselta!

OSVALDO CARTERY

Argentiinan tangoyhteisö suree 9. päivänä lokakuuta kuollutta tanssijalegendaansa, Osvaldo & Coca -parin miespuolista jäsentä. Osvaldo oli aloittanut tangon tanssimisen 17 ikäisenä vuonna 1955. Häntä voidaan kuvata luonnonlahjakkuudeksi, jolle tanssiminen oli vaivatonta. Hän omasi argentiinalaisen tanssiyhteisön korkealle arvostaman kyvyn, eli pehmeänsujuvan tangokävelyn. Perheen perustettuaan Osvaldo ja Coca jättivät tanssilattian 30 vuodeksi, mutta palattuaan eläkeiässä, he voittivat argentiinalaisen tangon maailmanmestaruuden vuonna 2004!

Meilläkin on henkilökohtaisia muistoja hänestä, osallistuttuamme vuonna 2011 ryhmätunnille El Tacuari-nimisessä milongapaikassa. Osvaldo puhui vahvasti honottaen, ja meikäläiselle oli käytännössä mahdotonta ymmärtää hänen ohjeitaan. Tämä sai hänet selvästi hermostumaan, ja kun kuvio lopulta meni osapuilleen kohdalleen, Osvaldo kiitti käsiään taivasta kohti nostaen ylempiä voimia avusta!

La Milonga -lehden marraskuun numeron muistokirjoituksen englanninkielinen käännös siteeraa Osvaldon sanontaa: ”The nicest thing about the dance, firstly, is the music; second the woman.” Osvaldo Cartery ei tyytynyt ns. tulkisemaan musiikkia, hänen tanssinsa yksinkertaisesti sulautui musiikkiin. Pehmeän kävelyn ohella hänen tunnusmerkkinään oli yksinkertaisuus: mitään tarpeetonta ei tehty, eikä mitään tehty jonkin kuvion ”näyttämisen” vuoksi. Tämän periaatten hän on myös painokkaasti ilmaissut haastattelussa.

Osvaldo Carteryn tanssiperiaate.

 Tässä vuodelta 2007 esimerkki Osvaldon ja Cocan rauhallisesta, lähes minimalistisesta perustanssista, johon hän huumorimiehenä lisää muutamia pelleilypotkuja: https://www.youtube.com/watch?v=Qm4HSoe7JeQ

ANTIKVARIAATTIEN LUMO

Vuosi sitten tuli Buenoksen divareista ostettua läjä tangokirjoja, minkä kotimatkalla sai huomata matkalaukun painossa; niinpä tänä vuonna päätin olla pidättyvämpi.  Yhden kerran oli kuitenkin pakko sukeltaa täkäläisen antikvariaatin taikapiiriin, eikä poistua kehdannut kauppoja tekemättä. Huomasin näppärän tangolyriikkasarjan, joka esitetteli aina yhden laulajan koko repertuaarin. Olisin ostanut sarjasta montakin osaa, mutta myynnissä oli vain Julio Sosaa koskeva vihko. Tämä laulaja levytti 1950-luvulla Armando Pontierin ja Francisco Rotundon orkesterien kanssa, sekä 1960-luvulla oman orkesterin solistina.

Antikvariaatin tunnelmaa.

LUGAR FAVORITO?

Buenoksessa on satakunta tanssipaikkaa, joista paikallinen milonguero/ra on yleensä valinnut säännöllisille käynneilleen yhden tai kahden käden sormilla laskettavan valikoiman. Argentiinalainen Jorge Allejano on tehnyt laajan, kansaivälisen nettikyselyn tanssijoiden suosikkitanssipaikoista, ja tähän kyselyyn Bloggaajakin muistaa vastanneensa. Siinä oli erittäin laaja listaus milongapaikoista, johon saattoi halutessa lisätä oman vaihtoehtonsa.

Listan alkupäätä sivustolta www.rentangobuenosaires.com.

Listan tuoreessa päivityksessä on nimettynä lähes kaksituhatta milongapaikkaa. Niistä toistakymmentä suosituinta ovat Buenos Airesissa, mutta jo sijalla 15. on tanssipaikka Meksikossa, ja jaetulla 16. sijalla milonga Valenciassa.

LA GLORIETA

Yllä olevan listan kärkitusinassa on vain kaksi paikka jossa emme ole käyneet, joten aika yksiin tuntuvat mieltymyksemme menneen. Mutta eräs listan puute hämmästyttää. Kärkisijoille olisi luullut pääsevän myös Buenoksen mahdollisesti viehättävin tanssipaikka, puistoympäristössä sijaitseva ulkoilmatila La Glorieta!

Paviljonki puistoremontin keskellä sekä milongaisäntä Marcelo Salas.

Belgranon kaupunginosan (Barrio de Belgrano) kauniissa puistossa sijaitseva pyöreä paviljonki rakennettiin vuonna 1907 ulkoilmakonsertteja varten. Tanssipaikkana se on toiminut viimeiset parikymmentä vuotta. Kuten milongan isäntä Marcelo Salas kertoo vuonna 2006 julkaistulla videolla 2), kaikki lähti alkuun siitä, että hän ja muutama ystävä alkoivat tulla paviljongille tango-piknikeille. Nykyään Glorietassa on kolme kertaa viikossa milonga, jota edeltää tanssikurssi.

Aiemman vuoden käynniltä oli muistissa kauniisti hämärtyvän puiston tunnelma, tanssilavan väenpaljous ja nuorehkojen tanssijoiden teknisesti taitava, show-off henkinen tanssi. Tällä kertaa väkeä oli vähemmän, ja joukossa tuntui olevan turhan monta parkettien partaveitsenä itseään pitävää touhu-kallea, joilla into ylitti taidot. Tunnelmaa latisti myös puistossa käynnissä ollut laaja kunnostustyö, minkä vuoksi pääsy lavalle oli aidattu ahtaaksi käytäväksi. Kun pimeä laskeutui peittämään rakennustyömaan tiiliryöykkiöt ja paviljongin menoa siirtyi katsomaan etäämmältä, jotakin viimekertaisesta lumosta oli sentään aistittavissa.

                                                          La Glorietan iltatunnemaa. 

BUENOS AIRESIN JAKARANDAT

Tänä vuonna eräs väripilkku tuntui tyystin puuttuvan Buenoksesta. Missä olivat jakarandapuiden värikkäät kukinnat, jotka aikaisempina vuosina olivat tervehtineet meitä? Oliko tämän vuoden epätavallisen kylmä kevätkausi kenties vaikuttanut kukkanuppujen kehitykseen? Kun aikaisemmin jo lokakuulla kaupungin puistoissa oli saanut kävellä maahan leijuneiden jakrandankukkien muodostamilla matoilla, tänä vuonna maa oli marraskuun puolessa välissä vielä paljas, ja puista puuttui tuttu koreus.

Jakaranda kukkii.

Marraskuun kolmannelle viikolle tultaessa jakarandat vihdoinkin puhkesivat kuin yhteisestä sopimuksesta kukkaan, tuoden kaipaamamme väriliston puistoihin ja katujen varsille.

VIITTEET

1) www.tangochrister.blogspot.com.ar/2014/11/face-to-face-with-danielle-charonnet.html
2) Milongas de Buenos Aires, Volume 1. International DVD group S.A., 2006

perjantai 6. marraskuuta 2015

BUENOKSESSA 2015 - osa1

Jälleen kerran, kuudennen, olemme saaneet vaihtaa kotimaan syysmaisemat Buenos Airesin kesäisempään ympäristöön.  Kun joulun alla palaamme, on reissujemme yhteispituudeksi tullut 36 viikkoa – siis reilusti yli puoli vuotta!

Kaupunki on aika lailla entisensä; enemmän kai me olemme näinä vuosina muuttuneet. Muistan elävästi, miten ensimmäisellä käynnillä - vasta vuoden argtangoa harrastaneina - jännitimme milongoihin osallistumista kovin. Eka käynneillä oli kaupungin ´jokainen´ tanssikenkäkauppa testattava, ainakin toisen meistä mielestä. Ja sen toisen mielestä piti päivittäin ehtiä ainakin parille tangotunnille.

Tällä kertaa osallistumme vain kahdelle ryhmätunnille viikossa, minkä lisäksi otamme viikoittaiset yksityistunnit kahdelta eri opettajalta. Runsaasti aikaa jää siis lepoon, yleisturismiin sekä milongoissa käymiseen.

EL NIÑO VAIKUTTAA

Täkäläiseen alkukesään saapuvan on hyvä tietää, että lämpötila voi olla hyvinkin vaihteleva. Koska ensimmäinen matkamme oli tapahtunut tammi-helmikuun helteissä, emme tienneet tätä asiaa, kun seuraavalla kerralla saavuimmekin lokakuun puolessa välissä - ja palelimme vähissä vaatteissamme lämmittämättömässä asunnossamme.

Pari tähän asti vietettyä viikkoamme ovat olleet säältään vaihetelevia. Saapumispäivän +27 astetta vaihtui nopeasti useita päiviä kestäneeksi, toistakymmentä astetta kylmempään säähän, ja vasta hiljalleen päivälämpötila on jälleen noussut yli kahdenkymmenen. Tämän vuoden säästä ennustetaan El Niño-ilmiön vuoksi ylipäätään normaalia viileämpää, ainakin tällä Etelä-Amerikan korkeudella, koska lämpimät ilmamassat ovat kasautuneet Australiaan. Meille on kerrottu, että tämän vuoden lokakuu oli kylmin 55 vuoteen!

Buenoksen yleissäästä ennustetaan viileää ja kosteaa

KALLISTUVAA

Sekä ruokaupassa, ravintoloissa että kahviloissa hinnat tuntuvat selvästi nouseen. Siinä missä kahden hengen kahvilakäynnistä on aikaisemmin selvinnyt täkäläisellä satasella, hinta meni nyt kauas toiselle sadalle. Taksissa voi vain muistella 4-5 vuoden takaisia aikoja, jolloin parillakymmenellä pesolla ajoi kaupungin laidasta toiselle. Siihen nähden hinnat tuntuvat kolminkertaistuneen. Argentiinassa onkin ollut jopa 30 % inflaatio, joka tosin tänä vuonna lienee laskenut ”vain” kahteenkymmeneen prosenttiin.

Kahvilassa kului satanen henkeen

Euroja tai dollareita saa, turistin onneksi, puolivirallisissa ”blue market” vaihtotoimistoissa vaihtaa noin puolitoistakertaiseen kurssiin verrattuna viralliseen vaihtokurssiin. Paras tähänastinen vaihtomme antoi 100 eurosta 1650 pesoa, kun virallinen kurssi olisi ollut 1050 pesoa.

CONFITERIA IDEAL

Perinteeksemme muodostuneen tavan mukaisesti avasimme tanssitilimme iltapäivämilongalla historiallisessa, puitteiltaan loistokkaassa Confiteria Idealissa, joka sijaistee kivenheiton päässä Buenos Airesin tunnetuimmasta maamerkistä, Obeliscosta.

                                                                  Astu kanssamme Confiteria Idealiin!

Sunnuntaina klo 18 jälkeen läsnä oli enimmäkseen paikallisia pariskuntia. Tämä ilmeni heti saavuttuamme siitä, että alkaneeseen Chacarera-tandaan osallistui täysi lattiallinen tanssijoita. Paikan kivilattiaa on hyvä tanssia, ja tanssijoita oli tälläkin kerralla sopiva määrä; runsahkosti, mutta ei tungokseen asti. Ja kuten aina ennenkin, tarjoilu oli kaupungin hitainta…

NUEVA ESCUELA ARGENTINA DE TANGO

Vuosi sitten Tangoblogi raportoi tanssikoulu Escuela Argentina de Tangon toiminnan loppumisesta, huhujen mukaan vuokrarästien vuoksi. Tangoturistien onneksi koulu on jälleen toiminnassa, lisänimellä ”Nueva”, ja sen viikko-ohjelma on lähes yhtä laaja kuin ennen.   

Nueva Escuela Argentina de Tangon viikko-ohjelma

Paitsi että olemme sinänsä mieltyneet tähän kouluun, olemme tykästyneet miellyttävään bussireittiin asuntomme lähipysäkiltä. Sen sijaan, että joutuisimme heilumaan keskustan kapeiden katujen läpi nykien sompailevassa collectivossa, sujahtaa bussi numero 130 kymmenkaistaista Avenida del Libertadoria pitkin kohti määränpäätämme.


”Pikaratamme” ryhmätunneille


Plussaa on myös koulun sijainti ”siistillä” kaupunkialueella, tyylikkään ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa. Ensikertalaiselle koulun tilojen löytäminen on hieman haasteellista, koska reitti kulkee teatteriaulan kautta ja usean näyttelelytilan läpi. Oheisena on videopätkä siitä, miten koululle kuljetaan.






PRESIDENTTI – JA KUNINGAS

Kun lokakuun viimeisellä viikolla saavuimme Argentiinaan, oli vastikään käynyt ilmi, että presidentin vaalit menivät toiselle kierrokselle, kilpakumppaneina konservatiivien Mauricio Macri ja vasemmiston Daniel Scioli. Koska Buenos Aires on suurten ja ännekkäiden joukkokokousten luvattu kaupunki, valmistauduimme siihen, että keskikaupungilla voisi olla levotonta.


Sciolin kannattajien jakama esite

 Kun eka sunnuntaina poistuimme Cafiteria Idealin milongasta, Obeliscon tienoille olikin koontunut suuri ihmismassa, jonka äänekkäitä huutoja paukkupommit ja ilotulitteet säestivät. Hieman peloissamme lähestyimme mielenosoituksen lähellä olevaa maanalaisen sisäänkäyntiä, kun havaitsimme suuren screenin, jossa näkyi menossa oleva jalkapallo-ottelu. Kyse ei ollutkaan presidentinvaaleista, vaan kuningas jalkapallosta!

Meni minä vuorokauden aikana tahansa kuppilaan tai ravintolaan, niin aina siellä on auki televisio, josta tulee jalkapallo-ottelu. Ja jos kyseessä on paikallisen River Plate tai Boca Junior seuran ottelu, tarjoilu pysähtyy kun ottelussa on jokin tiukka paikka, sillä kaikki tarjoilijat tuijottavat telkkaria!

DEMIAN GARCIAN OPISSA

Olimme etukäteen päättäneet, että tällä reissulla keskittyisimme vahvistamaan heikointa lenkkiämme, eli Milonga-tanssia.  Olimme netistä löytäneet kymmenkunta opettajaa, joilla oli vakio-ohjelmistossaan milongatunteja. Niistä ykkösvaihtoehdoksi asetimme Nueva Escuela Argentina de Tangossa opettavan Demian Garcian ja kakkosvaihtoehdoksi Canelo Tango Estudiossa kurssittavan Roberto Canelon. 

Tyypillistä Buenoksen tangoinformaation epätarkkuudelle oli, että NEAT:n marraskuun nettitiedoissa näytti siltä, että Demian Garcian tunnit olisivat loppuneet, joten pyrimme Roberto Canelon tunnille – joka olikin siirtynyt eri päivälle! Onneksemme, koska Garcian tunnit olivatkin olemassa (katso kuva NEAT:n monisteesta).  Niistä olemme osallistuneet tiistain Milonga- ja torstain Vals-tunneille.

Demian on iloluontoinen ja ystävällinen opettaja, joka ei etene opetuksessaan liian nopeasti, vaan päinvastoin ´äkseerauttaa´ uutta kuviota hyvin perusteellisesti, osio osiolta. Milonga-tunnille osallistui pääosin paikallista noin neljäkymppistä väkeä. He olivat selvästi tansineet paljon, oppien tanssinsa luonnonmenetelmällä, ja nyt oli tultu hakemaan ´virallista´ oppia. Vals-tunnille saapui ryhmä amerikkalaisia, hieman varttuneemman ikäisiä harrastajia. 

Marjut ´kotiopetuksessa´

 Onnistuimme sopimaan Demianin kanssa viikottaiset yksityistunnit, joten nyt tapaamme hänet myös keskiviikkosin. Yksärit pidetään yksityisasunnossa Avenida San Juanilla, aivan suositun Grisel-milongapaikan nurkilla. Yksityisopetuksessa saa sellaisia askellus-, vienti- ja seuraamistekniikkaan liittyviä yksityiskohtaisia neuvoja, jota ei opettaja ehdi koskaan ryhmätunneilla antaa.

SUOMINEITO MAAILMALLA

Kävellessämme kohti Avenida San Juania, huomiomme kiinnittyi kovin tutun näköiseen kasvoon juuri kiinnitetyssä seinäjulisteessa. Tarja Turunen voisi täällä kotikaupungissaan toki tulla vastaan myös ilmielävänä, mutta tätä ei meille ole vielä tapahtunut. Nettitietojen mukaan hän kiertää tässä kuussa Argentiinaa laajemminkin, konsertoiden viidessä muussakin kaupungissa. Pitkä on loikka maailmalle ollut Savonlinnasta!


torstai 11. joulukuuta 2014

BUENOSPÄIVÄKIRJA 2014 – Joulukuu

ARMENIAA BUENOS AIRESISSA
Argentiinaan tuli 1920-luvulla huomattava muuttoaalto armenialaisia, jotka olivat lähteneet pakoon Ottomaanien valtakunnassa alkanutta vainoa. Argentiinassa on noin 100 000 armenialaisperäistä asukasta, joista puolet asuu Buenos Airesissa. Tästä meitä muistuttaa Armenia-niminen katu, joka kulkee Palermon kaupunginosan läpi, alkaen Avenida Cordobasta ja päätyen Avenida Santa Fe:lle. Tangon harrastajien hyvin tuntema osoite on numero 1366, jossa toimii milongapaikka La Viruta (katso alin tämän aiheen kuva). Tällä kertaa emme vieraileet siellä, vaan kadun toisella puolella, yhtä mielenkiintoisessa paikassa.
  
Armenia-kadun kylttejä

Konstantinopolissa vuonna 1857 syntynyt Siranuysh tai Siranush oli kuuluisa armenialainen näyttelijä, joka teki kiertueita myös Egyptiin ja Venäjälle, esittäen klassisia rooleja kuten Lady Macbeth, Ophelia ja Desdemona. Hänen mukaansa nimetyssä juhlasalissa Sala Siranush kävimme milongassa La Milonguita, joka osoittautui hyvin puettujen kuusikymppisten mestaksi.
  
Sala Siranush ulkoa ja sisältä.

Sala Siranush sijaitsee armenialaisen seurakunnan kirkon naapurina, ja on paikkana varsin edustava, ulkoa jopa pramea. Läsnä oli melko mukavasti asiakkaita, mutta ei tungokseen asti, ja lattialla oli ainakin alkuillasta kohtalaisesti tilaa. Kun vielä pöytiin tarjoilu oli varsin jouhevaa ja juustolautanen oli ravintolatasoa, iltaa oli täällä mukava viettää. Sokerina pohjalla tapasimme sekä ensimmäiseltä Buenos-reissulta tutun, Taxi Dancerinä toimivan Oscar Garcian että konkariopettaja Jorge Firpon, jolta parina vuonna otimme yksäreitä. Heistä lisää joskus toiste.

Myös La Viruta (nuoli osoitttaa kylttiin) toimii ”armenialaisissa” tiloissa
  
CABALLITOSSA MUSIIKILLISUUTTA – JA ELÄMÄÄ
Viime syksynä ´luotto-opettajamme´ Lucas Di Giorgio piti ”Tanssin musiikillisuus” -ryhmätuntisarjan milongapaikassa El Beso. Tämän syksyn opetus oli suunniteltu pienimuotoisemmaksi, kahden perjantai-illan sessioksi hänen opettajakollegansa yksityis-studiossa, Caballiton kaupunginosassa. Opetuksen sisällöstä olisi paljonkin kerrottavaa, mutta vähintään yhtä mieleenpainuvat - ja opettavaiset - olivat illan yleiset puitteet.

Tungosta matkalla ryhmätunnille

Kurssille oli Facebookissa ilmoittautunut toistakymmentä tanssijaa, joista eka perjantain sadesää ja liikennekaaos karsi puolet. Mekin tuskailimme ensin puoli tuntia täpötäydessä, hikisessä bussissa, jäimme väärällä pysäkillä pois, ja jouduimme turvautumaan taksiin löytääksemme perille. Kello 20 - 22 pidettäväksi ilmoitetulle kurssille ehdimme perille vasta 20 minuuttia myöhässä.
Olimme viivästyksestä hyvin huolestuneita, mutta aivan turhaan - oltiinhan Argentiinassa, jossa aikataulut usein ovat viitteellisiä. Meidän jälkeemme tuli vielä muuta väkeä, ja kun noin puoli yhdeksältä oli aloitettu, ei lopetuksen kanssa hötkyilty, vaan harjoittelua jatkettiin yli kello yhdentoista. Kun olimme maksaneet kurssimaksun, ja teimme lähtöä, meitä kysyttiin hämmästyneinä: ”kai te sentään vähän viiniä otatte?”. Seurasi vilkas, varsin musiikkiaiheinen seurustelu, ja kun hieman anteeksipyytäen teimme puoliltaöin lähtöä, muut olivat vasta tilaamassa yösyömisekseen empanadoja!

Kurssitilanne noin kello 22:30 -  ja noin kello 24:00!

CANARON JA TROILON JÄLJILLÄ
El Tacuari on San Telmon eteläosassa sijaitseva milongapaikka, joka on ´erikoistunut´ nimekkäiden konkaritanssijoiden ryhmätuntien järjestämiseen. Joskus aikaisemmin olemme käyneet siellä legendaaristen Osvaldo ja Coca Carteryn tunnilla, mutta tällä kertaa vetonaulana oli Gloria ja Eduardo Archimbaun ryhmätunnit, aiheena tanssityylit eri aikakausina.
Archimbaut ovat tanssineet argentiinalaista tangoa viidenkymmen vuoden ajan, ja osallistuivat 1980-luvulla maailmaa kiertäneeseen Tango Argentino-produktioon. Tästä he aluksi kertoivat omakohtaisia kokemuksiaan, höystettynä filmipätkillä produktion esityksistä Pariisissa ja Japanissa, Canaron orkesterin säestämänä.

Eduardo ja Gloria kertomassa - ja vetämässä ryhmätuntia

Esitelmän jälkeen Archimbaut pitivät viisikymmenpäiselle osallistujajoukolle käytännön oppitunnin aiheesta ”miten tanssia Canaro-tangoa”, tarkoittaen 1920/1930-luvun dos-por-quatro tahtista tangoa. Tämä oli heidän esittämänään varsin veikeää menoa, ja kun treenitkin vedettiin huumorilla höystäen, osallistujilla tuntui olevan harvinaisen hauskaa.
Kun tunnin jälkeen keskustelimme opettajapariskunnan kanssa siitä, miten hankalalta meistä on aina tuntunut sovittaa tanssimme vanhatyyliseen tangomusiikkiin, he totesivatkin että ”eihän sitä voikaan tanssia Tango salón-tyylillä”! Kun pienen maanittelun jälkeen saimme tingattua heiltä yksityistunnit, oli tunne kuin kultahipun löytäneellä kullankaivajalla.

Marjut 1930-luvun sentadassa

El Tacuarissa kävimme kahdella ryhmätunilla, ryyditettyinä kaksilla yksäreillä. Toka tunnin aiheena oli 1940-luvun tanssityyli, ja orkesterina Troiloa siltä ajalta. Archimbaut selvittivät, että kun 1930-luvun tyylissä perusaskellus tehtiin kyljet tanssisuunnassa, niin 1940-luvulla siirryttiin tanssimaan seuraajan selkä menosuuntaan. Tämän johdosta tanssiin ilmestyi seuraajan Cruce (”krusada”) ja nykytyylinen Molinette, sekä moni muukin asia, ja askelten rytmitykseen tuli muutoksia. Asiaa selvennettiin eri tyylien mukaisilla, innostuneet aplodit keränneillä tanssiesityksillä.

ESTILO MILONGUERO
Buenos Airesin keskustan ahtaissa tanssipaikoissa kehittyi 1950-luvulla tanssityyli, jossa pari on tiiviissä vastakkain-otteessa, jota ei avata missään vaiheessa tuumaakaan, ei edes Molinetessa/Girossa. Argentiinalais-syntyinen tanssinopettaja Susana Miller alkoi 1990-luvulla opettaa tätä tanssityyliä ulkomailla, antaen sille nimen Estilo Milonguero. Tätä nimitystä on kritisoitu sillä perustella, että tangon kulta-ajan milongerot tanssivat monellakin tyylillä. Nimitys on kuitenkin jäänyt elämään, tarkoittaen tiivistä tanssiotetta, johon liittyy toisiaan kohti nojaava, ns. Apilado-asento.
Buenos Airesin tanssinopettajista monikin ilmoittaa opettavansa Estilo Milongeroa, mutta tämä voi käytännössä tarkoittaa vaihtelevia asioita. Tunnetuimpia täkäläisiä Milonguero-opettajia on Jorge Firpo, jonka ryhmätunneilla ja sarjalla yksäreitä kävimme muutamana aikaisempana vuotena – ehtimättä kuitenkaan saamaan aiheeseen pysyvää otetta. Tällä kertaa päätimme piipahtaa milonguerotyylin tuulia haistelemassa muualla.

Academia de Tango Milongueron viikko-ohjelma

Susana Miller pitää Buenos Airesin milongapaikassa El Beso tanssikoulua La Academia Tango Milonguero. Koska Miller oli ulkomaankiertuella, alkeis- ja jatkotasolle tarkoitetun tunnin veti hänen kollegansa Maria Plazaola. Argentiinalaiseen tapaan ensimmäinen täystunti oli pelkää kävelyä. Aiheena oli erilaiset hidas- ja nopnop-askellusten yhdistelmät. Käveltiin aluksi yksin, sitten pareittain vierekkäin, pareittain mopo-otteessa, ja lopuksi abrazossa.
Toisen tunnin ajaksi alkeis- ja jatkoryhmät erotettiin, ja jatkoryhmässä harjoiteltiin ristiaskelluksessa tehtävää, pieneen tilaan mahtuvaa kokokäännöstä vastapäivään. Plazaola kehotti pyrkimään apilado-asentoon (jota kuitenkaan tuskin kukaan teki), mutta muilta osin hänen ohjeistamansa tyyli ei mielestäni ollut kovinkaan tyypillistä Milongueroa, ei ainakaan abrazon ”muuttumattomuuden” kriteerillä.

Monica Pazin studiossa

Toiseksi visiitin kohteeksi olimme valinneet Mónica Pazin tangokoulun MP tango/PractiMilonguero. Netistä löysimme ryhmätuntien viikko-ohjelman, joka oli epäilyttävää kyllä päivitetty viimeksi keväällä. Hieman epäröiden soitimme aivan parlamenttitalon liepeillä sijaitsevassa osoitteessa alaoven summeria, mutta eipä mennyt monta hetkeä, kun kutsuumme vastatiin, ja ovi avautui.
Studion ovella erittäin ystävällinen Monica Paz selitti, että hän on ulkomaankiertueidensa vuoksi lopettanut kurssien pitämisen. ”No entä yksityistunteja?” -kysymyksemme sujuvasti englantia puhuva Monica vastasi, että niitä hän kyllä pitää. Aikaa seuraavaan tulijan saapumiseen olisi enää runsas puolituntinen, mutta kyllä hän puolen tunninkin opetuksen voi antaa, jos meitä kiinnostaa.
Monica Paz on selvittänyt Milonguerojen tanssityylejä harjoittelemalla usean vanhan polven Milongueron kanssa – ja haastattelemalla vielä isomman joukon heitä. Meille demonstroimalla ja kysymyksiimme vastaamalla Monica antoi selvän määritelmän Tango Milonguero-tyylistä. Syleilyotteesta hän demonstroi ensin vertailukohdaksi Tango Salónin Abrazon, jossa ollaan kosketuksessa, mutta ei nojata toisiaan kohden, eli jos toinen väistyy, toinen ei kaadu.
Tango Milonguerossa toinen kaatuu, jos toinen väistyy alta. MUTTA: oikea ”Milonguero-noja” on niin kevyt ja ”ylöspäin suuntautuva”, että vastapari tuskin tuntee sen, kun taas väärä, ”raskas”, eli alaspäin painava asento tuntuu vastaparista ahdistavalta. Oleellista Estilo Milonguerolle on Abrazon rikkumaton säilyminen vastakkaisena, sekä musiikkiin tarkka seuraaminen – askelkuviot eivät ole asian ydin. Tästä Monica siteeraa haastattelemaansa konkari-milongueroa: ”I would hate to kill my embrace to do some stupid steps!”

EI IHAN TANGOA
Toki olemme ehtineet kokea myös tangoa ainoastaan sivuavia, tai täysin muita asioita. Boedon kaupunginosassa sijaitsevan vaihtoehto-teatterin rähjäisen kodikkaissa, täpötäysissä tiloissa kuuntelimme eräänä iltana Fadon ja Tangon rajamailla liikkuvaa musisointia. Mieleenpainuvan intensiivinen kokemus!



Markkinoita Buenos Airesissa on runsaasti, sekä pieniä että suuria. Recoletan hautausmaan liepeille sijoittuu viikonloppuisin paikallisten käsityöläisten järjestämät isot markkinat, joilta löytyy tavaraa hopeakoruista ja taide-esineistä aina nahkalaukkuihin ja pellavavaatteisiin. Sieltä löytyi tänäkin vuonna sopivia pikku tuliaisia kotiväelle.

Recoletan markkinat alkavat hautausmaan portilta

Jokaisessa matka-oppaassa mainostetaan Gaucho-kulttuuria esittäviä markkinoita Feria de los Mataderos, jotka järjestetään sunnuntaisin Mataderos-kaupunginosassa. Sinä sunnuntaina, jolle olimme tilanneet opastetun kierroksen markkinoille, ne oli peruutettu sateen vuoksi. Hyväksi lohdutukseksi löysimme San Telmosta, osoitteessa Carlos Calvo 599, erittäin tunnelmallisen kulttuurikahvilan Bar El Federal. Tämän tasan 150 vuotta toimineen kahvilan seinät ovat täynnä kirjallisuuden, musiikin ja muiden kulttuurialojen edustajien kuvia. Sen boheemi interiööri on toiminut kulissina useassakin tangoa sivuavassa elokuvassa, kuten Cafetín de Buenos Aires.


Näkymää Bar El Federalin parvelta

Maahanmuuton suuri aalto liittyy Argentiinalaisen tangon sadan vuoden takaiseen historiaan. Käynti Museo de la Inmigraciónissa oli siis paikallaan. Kun oppaaksi sattui tangon kulta-ajan suurissa tango-orkestereissa soittaneen muusikon jälkeläinen, hänestä oli syytä tehdä oma pikku juttunsa, joka avautuu sivupalkin kohdasta GALLERIA/Henkilöt.

BUENOS-SALDOA 2014
Kun edellisellä reissulla olin hukassa ostamieni CD- ja DVD-levyjen paljouden kanssa, niitä tuli tällä kertaa hankittua säästeliäästi. Sen sijaan hurahdin tangokirjoihin, huomattuani pystyväni ilman sanakirjaakin, ainakin päällisinpuolisella ymmäryksellä, lueskelemaan espanjakielisiä opuksia. Jos englanninkielisten tangokirjojen tarjonta niukka, niin Buenos Airesin divarit ovat pullollaan paikalliskielisiä teoksia!

Vähäksi aikaa lukemista . .

Entä mitä odotimme tanssillisesti tältä reissulta, ja mitä jäi käteen? Etukäteen olimme ajatelleet tällä kertaa panostaa enemmän milongoihin ja vähentää oppitunteilla käymistä. Toisin kävi, sillä houkutus vakio-opettajiemme tuntien lisäksi maistella monen muunkin opettajan antia oli jälleen liian suuri. Saldoksi tuli parikymmentä tuntia ryhmää ja kolmisenkymmentä tuntia yksäreitä.

Treenikalenteria muutamalta viikolta

Mitkä olivat tuntien tärkeimmät annit? Mieleenpainuvimmat liittyivät paradoksaalisuuksiin.
Kun Danielle Charonnetin tunnilla Abrazossa rinnan eteenpäin työntämisen sijasta rintaa pehmennettiin rintalastan kohdalta, vienti vahvistui, koska se siirtyi rinnasta selkään, ja kun viennissä vartalonkierron käyttöä vähennettiin, ja korvattiin tarkalla painonvaihdolla, vienti jälleen voimistui. Gustavon & Marian tunneilla tutkittiin monta ´pientä´ teknistä seikkaa, joilla oli suuri vaikutus lopputulokseen. Ja kun Lucas Di Giorgion tunneilla pyrittiin vähentämään liikaa yrittämistä - ”put your forceful tiger inside, and your soft cat outside”- liikkeet tukevoituivat.
Syvimmin kuitenkin tangosielumme syövereihin porautui runsaasti julkisesti esiintyneen, nykyään mieluummin milongoissa viihtyvän Lucas Di Giorgion perusteesi: ”Tanssin on synnyttävä aidosti tanssijan ´sisältä´. Kaikki teennäinen on arvotonta!”

Aidosti syntyneitä askeleita (paso = askel)

TANGOHISTORIAN HARRASTAJA - Samuel Donnarumma


Tapasin seitsemänkymppisen Samuelin sattumalta, istuessamme vierekkäin eräässä Buenos Airesin prácticassa. Kävi ilmi, että hän harrastaa tangon historiaa ja kirjoittaa aiheesta Facebookiin. Tämän harrastuksensa hän aloitti vasta eläkeiässä, neljä vuotta sitten, mutta hänellä on lapsuudenlinkki tangomusiikkiin, sillä hänen isänsä oli tangomuusikko.

Samuel kertoo isänsä, Domingo Donnarumman soittaneen bassoa Donaton, Fresedon ja Orlando Goñin orkestereissa. Viimeksi mainittua orkesteria Samuel kehuu erityisen loistavaksi. Sen Goñi perusti saatuaan jatkuvien poisjääntiensä vuoksi potkut Troilon orkesterista. ”Valitettavasti tämän loistavan orkesterin soitosta on jäänyt tallelle vain jokunen heikkotasoinen sellakkalevy”, Samuel kertoo. Hän lisää, että Goñin elämää varjosti runsas huumeiden käyttö, mikä lienee ollut syynä tämän kuolemaan vain 31 vuoden iässä.

Samuelin kotteron äärellä.

Samuel kertoi myös harjoittavansa San Telmossa omistamansa huoneiston vuokrausta tangoturisteille. Halukkaita hän vie, pientä korvausta vastaan, kiertoajaluille Buenos Airesin ja tangon historiaan liittyville paikoille. Varasimme sunnuntaipäiväksi käynnin vuosina 1911-1933 maahanmuuttajien vastaanotto­keskuksena toimineeseen satamarakennukseen, joka nykyään toimii siirtolaishistorian museona. Samuelin kottero puikkelehtii kohteeseen hieman epävarmasti tietään etsien, muutaman kerran liikennesunnan vastaisestikin, mutta perille löydämme ja museo on mielenkiintoinen.
Matkalla seuraavaan kohteeseen, tangon syntybarrioon La Bocaan, Samuel laitaa soimaan tangon Tres Amigos. Sen päähenkilö palaa vuosien jälkeen nuoruutensa sijoille, ”Suárez ja Necoche -katujen kulmalle”, etsien nimeltä mainiten kahta ystäväänsä, mutta heitä ei siellä ei näy. Hoy... ninguno acude a mi cita. Ya... mi vida toma el desvío. ”Tänään ... kukaan tule tapaamaan minua. Elämäni kulki sivuteille”.

Suárez ja Necochea -katujen kulmaus: tyhjä on!

perjantai 28. marraskuuta 2014

BUENOSPÄIVÄKIRJA 2014 - Marraskuu /3/

HÄRKÄPARITREENIÄ
Marjutin käymien viikoittaisten ´seuraajan aktivointi´ -yksäreiden yhteydessä pyysin Lucas Di Giorgiolta, että minäkin saisin puolituntisen ´seuraajatreeniä´. Kuten niin monesti, oppilas oletti etukäteen saavansa aivan muuta kuin sitä – paljon oleellisempaa – mitä kokenut opettaja ymmärsi antaa!

Kumpi juuri nyt vie?

Olin olettanut saavani kommentteja ja ohjeistusta siitä, miten seuraajana suoriutuisin ochoista ja cruzadasta. Kaikkea muuta: käytimme vain eteen-, taakse- ja sivulle-askelia. Sen sijaan menimme tangotanssin keskeisimpään ytimeen: intention antamiseen ja vastaanottamiseen!
Ensin sovittiin aina roolinjaosta, ja vaihdettiin otetta sen mukaisesti. Sitten otettiin jompikumpi ote, mutta siitä riippumatta toinen tai toinen otti vientialoitteen (intention osoituksella), kun musiikki oli alkanut soida. Lopuksi harjoiteltiin jatkuvia roolin vaihtoja kesken tanssin: viejän roolissa oleva lakkasi äkkiä antamasta intentiota, minkä toisen tuli heti havaita, ja siirtyä lennosta viejän roolin, eli intention antamiseen.
Mikään aikaisempi harjoitus ei ole antanut minulle näin keskeisen tärkeää ymmärrystä seuraajan maailmasta, ja samalla herkistänyt minua viejänä.

MYÖHÄISILTA CANNINGISSA
Kaupungin arvostetuimpia tanssipaikkoja on Salon Canning, johon liittyy tietty tyylikkyyden ilmapiiri.  Se sijaitsee avenidan varrella jonka nykynimi on Scalabrini Ortiz, mutta alun perin oli Canning. Myös paikan nimi oli alkujaan toinen. Buenos Airesin kreikkalainen yhteisö perusti sen 1900-luvun alussa nimellä Salón Helénico. Nykyään sitä ylläpitää yhteisö nimeltä El Parakultural, jonka mukaan milongat on nimetty.
Salon Canning kuuluu niihin paikkoihin, joissa milongat alkavat tosi myöhään, Canningissa kello 23, ja vasta puolenyön jälkeen alkaa suurin osa väestä olla paikalla. Vakio-opettajamme Gustavo Sabá ja Maria Olivera olivat kutsuneet meidät katsomaan tanssiesitystään, joten pääsimme ns. kapteeninpöytään istumaan. Kun heidän esityksensä alkoi, kello oli jo puoli kaksi.

Gustavo ja Maria kiittävät aplodeista

Ennen esitystään he olivat kertoneet meille olevansa varsin uupuneita, lähiomaisen sairauden aiheuttamien ylimääräisten järjestelyiden vuoksi. Sen saattoi esityksestä vain aivan tarkkasilmäisin huomata, sillä heidän Tango Salón oli heille tyypillisen uljaan tasapinoisesti liitävää, ja milongassa jalat tikittivät jälleen uskomattoman tiheästi. Esitystä katsomassa olleita muita suomalaisia oliva Pasi ja Maria Tampereelta sekä Marie ja Rami Turusta.

NÄLKÄISEN TANSSIJAN HÄTÄVARA
Niin lyhyesti Buenos Airesissa tuskin pystyy vierailemaan, ettei tutustuisi lihapiirakan täkäläiseen vastineeseen: empanadaan! Milongamaailman ikoniseksi tapahtumaksi muodostunut, yleinen empanadatarjoilu tapahtuu La Virutan tanssiaisissa noin kello 05 jälkeen aamuyöstä. Niin myöhään emme ole missään milongassa viipyneet, mutta esimerkiksi edellä mainitussa Salon Canningissa voi pöytäänsä tilata empanadoja.
 
.. ja nälkä lähtee!

Tanssipaikoissa ja kahviloissa empanadojen valikoima on niukka ja laatu keskinkertainen tai huono. Yleisimmin tarjolla olevat täytteet ovat jamon y queso (kinkku ja juusto) tai carne (jauheliha). Kotiin kannattaa ostaa tuoreesti paistetut empanadat niitä valmistavista pikku leipomoista. Tällöin valinnanvara laajenee huomattavasti, käsittäen esimerkiksi queso y cebolla (juusto ja sipuli) pollo (kana) verdura (kasvis), espinaca (pinaatti) tai muzzarella (mozzarella), monine lisukkeiden vaihtoehtoineen. Buen proveche!

RYHMÄTUNTI VAI YKSÄRI?
Vastikään lopetettu Escuela Argentina de Tango ehti monella reissulla toimia ryhmätuntien ”voileipäpöytänä”, josta tuli ahmittua sitä sun tätä opetusta, aina perinteisestä Canyegestä tiukkaotteiseen Tango Milongueroon. Tämä oli mielenkiintoista ja hauskaakin hakuammuntaa, joka puolusti paikkansa tangouran tietyssä vaiheessa. Myöhemmin valinnat ovat olleet fokusoitumpia, keskittyen nykyään tanssitekniikka-tunteihin.
Entä yksityistunnit? Niitä kyllä halutessaan saa; käytännössä jokaiselta ryhmätunteja pitävältä opettajalta. Ero opetuksen henkilökohtaisessa annissa on tietenkin melkoinen. Jos osallistuu 90 minuutin ryhmätunnille, jolla esimerkiksi on 15 paria, saa henkilökohtaista neuvontaa 6 minuuttia – matemaattisesti laskien. Yleensä ryhmässä on muutama pari, jotka nielevät kohtuutoman osan opettajan huomiosta, jolloin muiden saama ohjausaika niukkenee entisestään.

Tämän talon 6. kerroksessa saa yksityisopetusta

Vakio-opettajistamme olimme Gustavon ja Marian kohdalla ajatelleet tänä vuonna tyytyvämme heidän viikottaiseen ryhmäopetukseensa. Opetusryhmä osoittautui kuitenkin perustaidoiltaan juuri niin epäyhtenäiseksi kuin pahimmillaan voi sattua, joten kolmannen viikon jälkeen siirryimme ottamaan heiltä kotiyksäreitä. Bonuksena saimme samalla vaihdettua 45 minuutin kulkumatkan, bussireissuineen, viiden minuutin kävelymatkaan, koska asuntomme ovat vain 5 korttelin päässä toisistaan.
Kaikella hyvällä on toki hintansa. Ryhmätunnit ovat täällä hyvin edullisia. G&M:lla 90 minuutin opetus maksaa paria kohden 120 Argentiinan pesoa, euroissa käytännössä alle kympin. Yhdysvaltoja ja Kanadaa kiertävillä opettajilla, kuten heillä, on yksityistunneissa puolestaan ”amerikkalaiset” hinnat - tasan tunnin opetuksesta tasan 100 US dollaria. ”Vain” Euroopassa piipahtavien opettajien tuntihinnat ovat ainakin puolet halvempia.

GARLOS GARDEL
Argentiinan kautta aikojen suurin tangoikoni syntyi Ranskan Toulusessa vuonna 1890 ja muutti äitinsä mukana Argentiinaan vuonna 1893. Hän aloitti esiintymiset perinteisessä kitaraduossa (payadores) ja triossa. Vuonna 1917 hän nousi suursuosioon chanson-tyylillä laulamallaan kappaleella Mi Noche Triste (Surullinen yöni), ja jatkoi esiintymisiä juhlittuna tähtenä kuolemaansa asti vuonna 1935.
 
Patsas on Abaston ostoskeskuksen luona, museo on muualla.

Vaikka Gardelin kappaleet ovat ensisijaisesti kuunneltavaa, ei tanssittavaa musiikkia, hänen merkityksensä tangomusiikin kehitykseen oli niin suuri, että käynti hänen museossaan kuuluu myös tanssijan velvollisuuksiin. Paikan historiallista mielenkiintoa lisää se, että kyseessä on Gardelin itsensä asuttama huoneisto. Esitteillä on hänen esineitään kitarasta hattuihin, lehtileikkeitä, nuottien alkuperäiskappaleita ja äänilevyjä. Anti keskittyy täysin Gardeliin.

Näkymä museon sisältä. Vitriinissä Gardelin kitara.