TANGOTARINOITA — Vielä kaksi kirjaa!

Argentiinalainen tango on niin paljon muuta kuin pelkkiä askelkuvioita. Se on tangomusiikin rikas aarreaitta, korkeatasoinen lyriikkakirjasto, sekä tukeva annos Argentiinan historiaa. Mutta ennen kaikkea argentiinalainen tango on tanssijoiden suuria ja pieniä kokemuksia. Tanssin riemua ja harjoittelun tuskaa, ihmisten kohtaamisia, oman minäkuvan haasteita, onnistumisia ja epäonnistumisia.

Ja ken on päässyt vierailemaan Buenos Airesissa, säilöö loppuelämäkseen omaan tanssiinsa tämän kaupungin samalla kertaa kiihkeän ja avomielisen sykkeen sekä perinteisten milongailtojen taianomaiset tunnelmat. Kaikki tämä on vahvinta itse koettuna, mutta myös muiden tarinoista voi saada vaikutteita ja innostusta. Tällä kertaa esiteltävistä kirjoista, varsinkin jälkimmäisestä, voi myös ammentaa tärkeitä näkökulmia tangon perimmäisestä olemuksesta ja tangontanssin opiskelusta.

Monenlaiset tangokirjat

Tangoblogin lukijat on tähän mennessä tutustutettu jo kuuteen kirjaan, joiden kirjoittajat ovat kertoneet omista kokemuksistaan argentiinalaisesta tangosta, ja usein niissä on myös kuvattu Argentiinan yhteiskuntaa ja historiaa. Jokaisella kirjoittajalla on ollut omat lähtökohtansa, painopisteensä ja näkökulmansa. Useimmat ovat olleet Argentiinaan saapuneita ”tangoturisteja”, mutta kirjoittajien joukossa on ollut myös pesunkestävä porteño, eli Buenos Airesin paikallisasukas.

Tällä kertaa esiteltävät kaksi kirjaa eroavat sekä toisistaan että kaikista aiemmin referoiduista. Ensimmäisen kirjan  kirjoitti nuori englantilainen, huolista vapaa reportteri, jolla ei alun perin ollut mitään kiinnostusta tangoon. Hän kuvaa hyvin osuvalla tavalla Buenos Airesin kaupungin elämänmenoa ja tunnelmia ― ja vaikka kirja on vuodelta 2008, kaikki tuntui hyvin tutulta ainakin vielä omiin vierailuvuosiini verrattuna (2011-2015).

Toinen kirja keskittyy tangotansiin ja sen harjoitteluun. Siinä siteerataan monia argentiinalaisia opettajia, ja näiden antamat ohjeet ovat (olisivat) terveellistä luettavaa kaikille suomalaisille  alan harrastajille.

                                                LONG AFTER MIDNIGHT AT THE NIÑO BIEN

                                                             The Tango and Argentina

Motto: "I wanted to go someplace where the stars in the sky were different".

Brian Winter

William Heinemann, 2008

Kovakantinen, 250 sivua.

Amazon UK:ssa 15 ₤

                                             

Tämän kirjan kirjoittaja oli Argentiinaan tullessaan 22-vuotias mies vailla sydänsuruja ja ilman aikomuksia tutustua argentiinalaiseen tangoon. Sinne hänet Teksasista houkutteli yleinen seikkailumieli: "to get a life experience before getting his first real job". Hän vietti Argentiinassa neljä vuotta (2000-2004), alkoi käydä tanssitunneilla tavatakseen ihmisiä, sai pestin Reutersin reportterina ja matkusti siinä ominaisuudessa laajasti koko Argentiinassa.

Winter on mainio kirjailija. Lukijalle tarjotaan paljon asiatietoa, mutta kerronnan ote on aina viihdyttävä. Tapaamisiaan  eri ihmisten kanssa hän kuvaa sekä tarkkanäköisyydellä että sympatialla. Kirja jakautuu neljään osaan.

Kaupunkikierroksella ja milongassa

Winter avaa kertomuksensa taitavasti, käyttämällä puitteinaan kaupunkikierrosta bussilla numero 60, vanhan milongueron jutustelua, kirppikseltä ostettua tangon CD-levyä ja ensikäyntiä milongassa. Kaupunkiajelu on niin elävästi kerrottu, että se viihdyttänee Buenos Airesia tuntematontakin lukijaa. Minä elin täysillä mukana pitkin Avenida Las Heras:ia, omaa monivuotista bussireittiäni, ja opin ohimennen että Parque Las Heras sijaitsee puretun vankilan paikalla.

Kuvaus ensikäynnistä milongassa (vain katsomassa) on täynnä tiivistynyttä tunnelmaa, alkaen selostuksesta hiljaisen, puolipimeän milongakadun rappeutuneesta tunnelmasta, jossa "crumbling balconies and rooft overgrown with weeds and tiny anarchic tree shoots growing in the cracs". Lukijan mieleen tulvii omia muistoja äkkinäisistä tunnelman muutoksista, kun pimeältä, hiljaiselta kadulta saapuva astuu sisään milongasaliin: "Here before me was a sea of people, all locked in an intimate embrace. There were about two hundred people dancing, slowly rotating around the room, two by two, as if on a grand carousel". 

Tangoaskelia ja milongueroja

Samme hirtehisen kuvauksen kirjoittajan ensimmäisistä tangotunneista tanssipaikoissa Confiteria La Ideal ja La Viruta, sekä kuvaukset näiden paikkojen yleisestä tunnelmasta. Alkeistunnilta tulee kotiläksyksi ohje, joka olisi paikallaan myös Suomessa: "promise that you´ll practice walking for several hours a day". Pistäydymme myös La Biela -kahvilassa, jossa "milongueros came during the day".

Tanssipaikassa El Niño Bien kirjoittaja kutsutaan istumaan konkari-milonguerojen pöytään, jossa hän saa kuulla monenlaisia kommentteja koskien tangoa ja sen tanssimista, niin heidän kotimaassaan kuin ulkomailla. "In other countries, we can teach them the steps, but they´ll never dance like an Argentinian. They look like puppets, you know? Because if you do not understand the lyrics, you will never dance well. And they have no passion! It´s disgusting!".

Pitkin kirjaa lukija saa makupaloja myös Argentiinan tapakulttuurista ja historiasta, koko ajan helppolukuisesti tarjottuna — esimerkiksi milongueron tai muun paikallisen kertomana. Minulle uusi asia oli esimerkiksi joka kuukauden 29. päivän traditioon kuuluva el dia del ñoqui — "a reference to a cheap meal of gnocchi pasta that everybody could afford at the end of the monthly pay cycle". Saamme myös melko seikkaperäiset kuvaukset alkuperäisväestöön kuuluneiden naisten ja espanjalaisten valloittajien jälkeläisistä, eli gauchoista, heidän compadritos-jälkeläisistään, ja näiden osuudesta tangotanssin kehittymiseen. Myös Afrikka-peräinen Candombe käsitellään. Argentiinan historiasta vastaan tulevat presidentti Domingo Sarmiento ja kirjailija Martin Fierro, ja 1800-luvun Buenos Airesin alkeelliset olosuhteet kuvataan värikkäin ilmaisuin.

Talouskriisiä, historiaa ja yksityistunteja

Kirjoittaja on Argentiinassa talousromahduksen aikana. "With each passing day, life in Argentina was becoming moe and more like Cambalache". Tämä Enrique Santos Discépolon vuonna 1935 kirjoittama tangohan kuvaa yhteiskunnallista sekasortoa ja korruptiota, rankin sanoituksin. Winter havainnoi miten "Buenos Aires had become a city of lines at banks, people waited for hours, nervously checking their watches [...] The lucky ones made it inside the bank before closing time". Hän toteaa hieman häpeillen, että hän itse hyötyy tilanteesta, koska tekee Argentiinan talouteen liittyviä lehtijuttuja.

Kirjan tässä osassa käsitellään myös tangon historiaa varsin helppolukuisella tavalla, mielenkiintoisia yksityiskohtia ripotellen. Aiheeseen perehtymätön lukija saa tästä helposti sulavan tietoannoksen, eikä sen lukeminen pitkästytä historiaan aiemmin perehtynyttäkään.

Henkilökohtaista dramatiikkaa astuu kuvaan, kun kirjoittaja aloittaa yksityistunnit viehkeällä naisopettajalla, jolla on yrmeä, aika ajoin paikalle pöllähtävä miespartneri. Seuraamme aloittelijan harvoja onnistumisen (ja lieviä ihastuksen) tunteita, sekä niitä tuskan hetkiä, kun miesopettaja höykyttää "if you learn bad form now, you´ll never recover. We have to do everything correctly, bien porteño, from the very beginning".

Vallanvaihtojen Argentiina

Kirjan viimeisessä osassa tekijä kuvaa lähietäisyydeltä vuoden 2003 poliittista liikehdintää, jossa mielenosoitukset ja kauppojen ryöstelyt johtivat silloisen presidentin De la Rúan eroanomukseen. Samalla kerrataan Argentiinan poliittista historiaa Juan Perónin ajoilta, jossa toisiinsa kytkeytyvät mielenkiintoisesti Discépolo, Carlos Gardel ja tango. Todetaan mm. että "Perón was happy to be photographed in the company of musicians and occassionally attended tango festivals". Yllättävämpi tieto on, että "Discépolo was a frequent presence in the Casa Rosada, often advicing Perón on crucial matters".  Gardelista tuli monien Dicépolon tangojen suosituin tulkki, siitä huolimatta että kirjoittajan vanhoilliseksi leimaama Gardel oli epätodennäköinen tulkki Discepólon yhteiskuntakriittisille teoksille kuten Yira, yira (Kuleksi, kuleksi) ja Cambalache (Romukauppa).

Kirjan loppusivuille tultaessa lukijalle on käynyt ilmiselväksi, että sen päähenkilönä ei ole kirjan kirjoittaja itse, vaan pääroolissa on yksiselitteisesti Argentiina! Kiitokset-sivulla hän omistaakin kirjan "to the people of Argentina, who I hope will see in this book a story of pure, if complicated, passion for their country".

Kenelle?

Eräs henkilö, jolle Winterin kirjan lukeminen voisi olla täysosuma, olisi Buenos Airesissa ensivierailulla käynyt tanssija, mutta suosittelen kirjaa kaikille argentiinalaisen tangon ystäville, joiden kiinnostus yltää tanssikuvioita edemmäksi.

                                                      THE TEMPTATION TO TANGO

                                                       Journeys of Intimacy and Desire

Irene D. Thomas & Larry M. Sawyer

Trafford Publishing, 2009

Pehmeäkantinen, 200 sivua

Hinta 12 puntaa /Amazon.uk

  

Kirjan lukujen nimet — The Lure, The Reality, The Challenge, The Reward —  kuvastavat hauskalla tavalla tangon harrastajan ”taipaletta”. Naispuolinen kirjoittaja on vastannut kirjan asiapitoisesta sisällöstä, joka on mielenkiintoista ja relevanttia, ja sopisi suomalaiselle harrastajalle luettavaksi vaikka useampaankin kertaan ajatuksella läpi ― varsinkin kirjan kolme jälkimmäistä lukua.

Miespuoliselta tekijältä on kirjassa novellimaisia tarinoita, joiden yhteys muuhun tekstiin on kohtalaisen heiveröinen, ja joiden kirjallinen taso on valitettavan vaatimatonta. Olen siksi jättänyt ne mainintaa vaille.

Houkutus

Tämä 55-sivuinen luku on kirjan heikoin osa, ja kohtalaisen työläs lukukokemus. Siinä on sitaatteja lukijalle tuntemattomilta psykologeilta ja antropologeilta, tangon historian kertausta ja jopa lyhyt katsaus muihin tansseihin (Ballroom tango, Foxtrot, Swing, Latinalaistanssit)!

Etsiessään vastausta kysymykseen, mikä argentiinalaisessa tangossa houkuttaa ja koukuttaa, kirjoittaja (Irene Thomas) päättelee että se on "addiction". Hän täsmentää: "We crave moving to the beat, around the beat, holding the beat enough to embellish a step or start a complex figure that fells like a fugue in motion. Especially, we crave pleasure of a step well lead and smoothly followed".

Todellisuus

Tämä luku lienee suunnattu henkilölle, joka ei vielä tanssi tangoa, tai on vastikään aloittanut sen harjoittelun. Irene Thomas siteeraa argentiinalaisia opettajiaan, joita ovat olleet Juan Copes, Carlos Gavito, Diego Di Falco, Fabian Salas sekä Nito & Elba. "Americans typically want to learn something quickly and expect to learn something as complex as tango by breaking the pattern down into its parts", mutta eivät oivalla "where the origin of the step is — from head and heart".

Eri opettajilta tulevien ohjeiden ristiriitaisuudesta mainitaan monissa kohdissa. "On the topic of lead and follow, both the beginning and advanced dancers will be hit with more advice than on any other aspect of tango, and much of it will be contradictory". Hän myös varoittaa tanssimasta "monimutkaisia kuvioita huonosti", todeten että "the man voted as the most desirable partner is the one who leads basic steps beautifully, clearly, confidently".

Haaste

Irene Thomas kirjoittaa varsin asiallisesti seikoista, jotka ovat (olisivat!) tärkeitä ymmärtää kun ryhtyy harrastamaan argentiinalaista tangoa. Hän painotta huolellista harjoittelua, mutta myös harrastuksen tunnepuolta: "What must happen, before anything else can be set in motion, is that you must fall in love with the music. Without passion, unfortunately, progress is slow, maybe even non-existent". Tämä toteamus tuntuu sitäkin tärkeämmältä, kun on nähnyt suomalaisia tanssijoita keskittyneenä tekemään ´teknisiä juttujaan´ ilmeisen välinpitämättöminä taustalla soivan musiikin luonteesta.

Tangon perusteiden huolellisen ja jatkuvan harjoittelun ymmärryksestä tekijät kiittävät ensimmäisiä opettajia lämpimästi. "In retrospect we see how wise they were to dismiss our illusions; instead of giving us what we wanted — quick and easy, but intricate footwork — they forced us to focus on the basics. They waved avay any thoughts of ganchos, or ochos for that matter, and send us on our way to practice walking, walking, walking in the tango manner. Tango students who want to gancho before they master walking may never get to tango at all".

Palkkio

"Once it is accepted that tango does not give up its secrets easily, then the pursuit of it becomes an ongoing project". Kirjoittaja toteaa, että tango luonnollisesti antaa tilaisuuden liikuntaan, kehittää musikaalisuutta ja luovuutta, sekä johtaa ystävyyssuhteisiin. Mutta erityisesti tämä on "a dance that makes feel young and sleek (no matter the poundage), seductive and desirable. A dance that allows one´s melancholy to find a hospitable home. Finally, there is the discovery that tango knows no age limit".

 Viimeksi mainittuun seikkaan nivoutuu kirjan mieskirjoittajan paras, jopa poikkeuksellisen kaunis tarina, joka koskee kolmen vuosikymmen ikäeron omaavan miehen ja naisen milongaystävyyttä.

Kenelle?

Tämän kirjan faktaosiot (kirjoittajana Irene Thomas) tarjoavat asiallista ja tärkeää informaatiota, jota sopisi jokaisen argentiinalaisen tangon harrastajan pohtia. Toisen kirjoittajan (Larry Sawyer) novellimaisten osioiden kiemurainen kerronta ja ylirunsaat yksityiskohdat saattavat olla jonkun lukijan makuun.

Osaa luijoista voi kiinnostaa kirjan lopun liitteet, joita ovat Building a tango community, The tango toolkit, Tango camps (Yhdysvalloissa), International trips, Tango list-servers sekä suppeat luettelot Tango movies, Instruction videos, and CD´s.  Kirjoittajat kuvaavat kaikkiaan kaksikymmentä milongapaikka ja ovat koonneet argentiinalaisesta tanssietiketistä ohjeiston.

CARLOS DI SARLI ― Kirjan ja musiikin esittely

Kirjoittaja: Heikki Valkonen

Michael Lavocah:

Tango Masters: Carlos Di Sarli.

Great Britain milonga press 2018. 256 s.

Kun Christer ehdotti että kirjoittaisin Tangoblogiin arvostelun Michael Lavocahin uutuuskirjasta Tango Masters: Carlos Di Sarli, päätin empimättä ottaa haasteen vastaan. Olen viime aikoina nuotintanut äänitteiltä useita Di Sarlin sovituksia Sexteto Vienton ohjelmistoon ja sitä kautta päässyt hyvinkin läheisesti tutustumaan tämän mestarin sävelkieleen ja tekniikoihin. Lavocahin aiempiin kirjoihin tutustuneena osasin odottaa paljon faktatietoa ja havaintoja, jotka varmastikin täydentäisivät omaa kuvaani Carlos Di Sarlista ja hänen musiikistaan.

Tango-DJ ja -entusiasti Michael Lavocah on aiemmissa teoksissaan ansiokkaasti koonnut hajallaan ollutta tietoa kultakauden tangomuusikoiden urasta ja taiteesta sekä havainnollisella ja lukijaystävällisellä tavalla valottanut levytysten musiikillista sisältöä. Viimeksi tarkastelun kohteena ovat olleet Aníbal Troilo ja Osvaldo Pugliese, ja nyt siis on vuorossa El Señor del Tango, Carlos Di Sarli.

Vaiheet ja vaikutteet

Teoksen rakenne on selkeä: Lavocah käy läpi mestarin uran vaiheet kokoonpano kokoonpanolta, laulaja laulajalta. Muusikot ja organisaattorit, jotka auttoivat häntä alkuun urallaan, Osvaldo Fresedo tietysti etunenässä, käyvät hyvin ilmi, mutta olisin toivonut enemmän tietoa siitä mikä teki nuoresta Cayetano Di Sarlista muusikon ennen kuin hän saapui Buenos Airesiin vuonna 1923. On sanottu että minne italialaiset siirtolaiset ovat ikinä asettuneetkin, sinne he ovat perustaneet konservatorion, ja Cayetanosta tiedetään että hän opiskeli klassista pianonsoittoa kotikaupunkinsa Bahía Blancan konservatoriossa, jossa hänen isoveljensä toimi opettajana.

Musiikkikoulutuksen alalla työskennelleenä haluaisin korostaa sitä faktaa että kultakauden tangomuusikoista suurin osa oli hyvän pohjakoulutuksen saaneita ammattilaisia eivätkä enää mitään kadulla korvakuulolta soittotaitonsa opetelleita, ja Carlos Di Sarli kuuluu epäilemättä tähän joukkoon. Kuten Lavocah toteaa, hänellä oli jo Buenos Airesiin saapuessaan selkeä käsitys siitä millaista musiikkia hän halusi tehdä, ja jossain tuon käsityksen on täytynyt syntyä.

Tyylipiirteet ja pianismi

Lavocahin luonnehdinnat Si Sarlin musiikin erityispiirteistä ovat pääosin oikeita ja kuvaavia: vuoroin hunajaisesti laulavat ja vuoroin tulta iskevät viulut, taustalla pysyttelevät bandoneonit ja kaiken pohjalla piano, jonka merkitystä ei voi kyllin korostaa.

Jos bandoneon ja viulu ovatkin kultakauden tangomusiikin luonteenomaiset soittimet, piano on se, joka sitoo kaiken yhteen – sekä rytmisesti että rakenteellisesti. Piano ja basso ovat tangoyhtyeen rytmiryhmä, joka pitää yllä perussykkeen, ja bandoneonit vain vahvistavat sitä. Tangon tanssittavuuden kannalta kuitenkin pianon rakenteellinen rooli on vähintäänkin yhtä tärkeä: pianon kommentit säerajoilla auttavat tanssijoita jäsentämään musiikkia. Ne kertovat milloin viejän on syytä vetää henkeä ja miettiä mitä seuraavaksi tehdään. Jos viejä noudattaa tätä vihjettä, seuraajalle tarjoutuu tilaisuus lisätä oma koristelunsa pianon kommenttiin. Carlos Di Sarli paitsi toteuttaa tämän pianon klassisen roolin, hän myös pitää koskettimistonsa ääressä kaikki langat hyppysissään. Hän ei säestä muita soittimia vaan johtaa koko esitystä.

Katsotaanpa miltä Carlos Di Sarlin pianismi näyttää nuottipinnalle piirrettynä! Nämä esimerkit ovat Sexteto Vientolle kirjoittamistani transkriptioista.

Ensimmäinen on Bahía Blancasta. Ensinnäkin siinä näkyy vahva basso: viivaston alla kulkeva katkoviiva on ottava bassa -merkintä, mikä tässä tarkoittaa sitä että pianistin vasen pikkurilli seikkailee pääosin kontraoktaavissa eli pianon alimmalla äänialalla. Erityisen vahvat bassot on merkitty a:lla. Aaltoviivamerkintä on nimeltään arpeggio ja tarkoittaa että sävelet isketään nopeasti peräjälkeen, mikä tehostaa iskevyyden vaikutelmaa.

Vahva basso siis toteuttaa pianon rytmistä roolia kun taas rakenteellista roolia toteuttaa b:llä merkitty pianon säerajakommentti. Lavocah viittaa siihen termillä campanita, ja se on kevyesti koskettimiston yläpäästä soitettava sointu- tai oktaavikulku, joka Di Sarlilla on tosiaan kuin pienten kellojen helähdys. Voit kuunnella musiikkinäytteen ja samalla seurata nuottikuvaa tästä [linkistä].

Ensueños-tangossa vastaavat ilmiöt käyvät ilmi seuraavasta nuottiesimerkistä. Siinä vahvaa bassoa tehostetaan myös puolen sävelaskelen etulyönneillä, jotka ovat pianon tapa tehdä arrastre (siitä tarkemmin jäljempänä). Nuottikuvan ja musiikkinäytteen yhdistelmän voit avata tästä [linkistä].

Kuten Lavocah aivan oikein toteaa, Di Sarlin erityispiirteisiin kuuluu myös se että hän pitää tangomusiikkiin niin olennaisesti kuuluvat synkooppirytmit itsellään eli soittaa ne pääosin pianolla. Synkooppihan tarkoittaa määritelmän mukaan sitä että iskuton sävel sidotaan seuraavaan, sykkeen perusteella iskulliseen säveleen, jolloin isku siinä kohden siirtyy odottamattomaan paikkaan. Yleisesti kuitenkin synkoopilla tarkoitetaan kaikenlaisia epäiskuja, joissa musiikillinen aksentti tulee muulle kuin sykkeen mukaiselle vahvalle sävelelle. Yhtäkaikki, Di Sarli toteuttaa pianollaan kaikenlaisia synkooppeja ja epäiskuja eikä tyydy pelkästään siihen. Usein hän soittaa tangon sykettä vasten aivan omia rytmejään, jotka kombinoituvat perussykkeen kanssa erityisen svengaavilla tavoilla. Hurjin esimerkki on ehkä Don Juan, jonka yhdessä taitteessa piano soittaa 3/16-rytmissä tangon 2/4-sykettä vastaan.

Tässä siis aksentti käy kahden tahdin aikana liukuvasti läpi kaikki iskuttomat ja iskulliset tahtiosat. Tanssija ei tietenkään laske mitään kuudestoistaosia vaan ainoastaan tuntee että olipas svengaava paikka. Voit kuunnella musiikkinäytteen ja seurata nuottikuvaa tästä [linkistä].

Arrastre

Tuolla jo mainitsin termin arrastre, joka kuvaa tangomusiikin ehkä kaikkein keskeisintä ilmiötä. Sehän tarkoittaa sitä että iskullinen sävel aloitetaan ikään kuin varkain jo heikon tahtiosan lopussa, ja se saavuttaa täyden voimansa sillä hetkellä kun sykkeen mukainen aika on. Ilmiö liittyy olennaisesti tangon tanssimiseen: Arrastre alkaa samalla hetkellä kuin vienti, ja samalla kun tanssijoiden kantapäät osuvat pääiskun kohdalla lattiaan, bandoneonisti lyö palkeet polveaan vasten tai basisti vetäisee jousta täydellä voimalla. Rohkenen väittää että jos soittajat eivät käytä arrastrea, kyse ei oikeasti ole tangomusiikista.

Arrastre esiintyykin tangomusiikissa yleensä bandoneonilla tai kontrabassolla, mutta, kuten Lavocah toistuvasti toteaa, Di Sarlin erikoisuus on että hän on siirtänyt arrastren viuluille, joiden narahdus on suorastaan hänen tavaramerkkinsä. Lavocah ei kuitenkaan ole huomannut tai välittänyt mainita että tämä koskee lähinnä aikaa 1940-luvun alusta eteenpäin. 1920-30-luvun vaihteessa Di Sarlin arrastre tuli vielä bandoneoneista ja kontrabassosta, ja viuluille se siirtyi asteittain 1930-luvun aikana. On kuitenkin myös syytä huomata että 1940-50-luvullakin bandoneonit ja basso tekevät taustalla huomattavan osan Di Sarlin arrastresta, viulut vain kuuluvat paremmin.

Kun guardia nueva -tango syntyi 1920-luvun puolivälin tienoilla, kaikki tangoyhtyeet soittivat hyvin raskaasti, Di Sarlin mentori Osvaldo Fresedo ehkä kaikkein raskaimmin. Pääiskuja edeltävä arrastre oli hänellä voimakas ”RUH!”, joka syntyi erityisesti siitä että bandoneonit soittivat sointusävelet matalalta ja hieman eri aikaan eli arpeggio. Nuori Di Sarli omaksui tämän pääosin, mutta hänen tulkintansa eivät ole aivan yhtä raskaita, ja pianon rooli on selvempi jo alusta alkaen.

Olen joskus DJ:nä kokeillut soittaa Fresedon ja Di Sarlin levytyksiä samassa tandassa, ja mielestäni se toimi oikein hyvin. Fresedo nimittäin teki v. 1928 lukuisia levytyksiä Ernesto Famán kanssa, ja vuonna 1930 Famá päätyi puolestaan Di Sarlin solistiksi. Tässä pari näytettä:

• Pero yo sé (Fresedo): [linkki] 

• Que torcido andás, Julián (Di Sarli):[linkki] 

1930-40-luvun vaihteeseen mennessä mestarit olivat jo omilla teillään ja kehittäneet kumpikin oman, kypsän tyylinsä.

Kattavat liitteet

Itselleni kirjan parasta antia tarjoavat kirjan lopussa olevat erittäin kattavat luettelot: diskografia, orkesterien jäsenistöt jne. Musiikkitermejä tuntemattomalle lukijalle hyvästä perussanastosta on varmasti hyötyä.

Kenelle?

Suosittelen kirjaa kaikille tangomusiikista oikeasti kiinnostuneille. Lavocahin perusteelliset kuunteluvinkit auttavat ketä tahansa syventämään omaa musiikkikokemustaan ja mahdollisesti kokemaan mestarin musiikin aivan uudella tavalla. DJ:lle tai muusikolle teos on tietenkin todellinen taustatiedon aarreaitta. Kenetkähän Michael Lavocah ottaa valokeilaansa seuraavaksi?

TANGOTARINOITA — Pari kirjaa lisää

Olen aiemmin referoitu kolme opusta, jotka kaikki koskivat tai sivusivat tangon harrastukseen liittyviä henkilökohtaisia tuntemuksia, joskin hyvin erilaisista näkökulmista [linkki].

Nyt esittelen vielä pari kirjaa, jotka nekin ovat hyvin omanlaisensa. Ensimmäinen on sydänsurun kokeneen naispuolisen turistin henkilökohtainen tangomatkakertomus. Toinen kirja koostuu argentiinalaisen milongueron tarkkasilmäi­sistä huomioista Buenos Airesin milongoista. Lue ja eläydy!

                                    TANGO — AN ARGENTINE LOVE STORY

Motto: "Line of dance, wheel of fortune, street of dreams"

Kirjoittaja: Camille Cosumano

Seal Press, 2008

Pehmeäkantinen, 345 s.

Amazon UK:ssa

uudet 75 ₤

käytetyt alle 5 ₤

Herkkävaistoinen älykkö

Tämän kymmenen vuotta sitten julkaistun kirjan kirjoittaja asuu San Franciscossa. Hän toimi pitkään kustannusalalla ennen kuin ryhtyi freelanceriksi, kirjoittaen ruoka-, matka- ja fitnessartikkeleita, sekä yhden romaanin. Kyse on siis ammattitason kirjailijasta, joka intellektuellin ottein ryydittää kertomustaan viittauksilla tunnettuihin taiteilijoihin ja näiden teoksiin, sekä siteerauksilla maailmankirjallisuudesta.

Kirjan lähtökohtana on kuitenkin ´se tavallinen tarina´. Hän kertoo avoimesti 15-vuotisen parisuhteensa yllättävästä loppumisesta ja siitä, että hänen paras ystävättärensä oli hänen miehensä uusi valinta. Eron takia hän hakeutui Buenos Airesiin, tangon pariin. Saamme tietää hänen olevansa 55-vuotias, vasenkätinen, horoskoopiltaan vesimies, ja että hän on parikymmentä vuotta harrastanut Zen-meditaatiota. Hän on myös käynyt kuvataideterapiassa ja ennustaa tulevaisuuttaan Tarot-korteista. Kaiken kaikkiaan hänestä saa vaikutelman hyvin herkästi aistivana henkilönä. Kirjoittajan omin sanoin hän on "equally at ease explaining things through the metapysical world as though the pysical one".

Tietorikas turisti

Buenos Airesin kaduilla, puistoissa, kahviloissa, museoissa ja milongapaikoissa Cosumano tavoittaa tunnelmat varsin elävästi. Kaupungin ennestään tunteva lukija voi eläytyä tähän mukaan, mutta kaupunkia tuntemattomalle kirja ei käy ´kartasta´ (jota kirjassa ei ole) sen paremmin kuin matkaoppaasta. Eri paikkoja, niiden historiaa, arkkitehtuuria ja tunnelmia kuvatessaan kirjoittaja tekee vertailuja San Franciscon vastaaviin paikkoihin ja kohteisiin muualla maailmassa. Lukijasta riippuen tämän voi kokea rikastuttavana tai häiritsevänä.

Yhtä paljon kuin tanssitilanteissa — ja enemmänkin — kuljetaan muissa ympyröissä. Liikumme keskikaupungilla arkkitehtuuria tarkkailemassa, Palermon kaupunginosan pikkukauppojen näyteikkunoilla, puistoissa kasvillisuutta ihailemassa, jokisuistossa veneretkellä, luonnonpuistossa lintuja tarkkailemassa, sekä retkillä Iguazún vesiputouksille ja Patagoniaan. Joka käänteessä tekstiin sirotellaan yksityiskohtaista taustatietoa. Myös maistamme ja valmistamme monenlaisia ruokalajeja, tuskailemme espanjan kielen opiskelun vaikeuttaa, ja osallistumme monisivuisin kertomuksin muutamiin Zen-Buddhistisiin riitteihin. Monessa kohtaa kirjaa lukijaa kuljetetaan myös Argentiinan politiikan ja kulttuurin historiassa, ja tekstiä ryyditetään argentiinalaisten kirjailijoiden sitaateilla. Myös tämän päivän argentiinalaisten asenteista ja tapakulttuurista jaetaan tietoa.

Pitkin kirjaa nousevat muistot x-partnerista esiin, ja välillä mielessä ovat kotimaan lähiomaiset. Molemmista saamme yksityiskohtaisiakin selostuksia, sukulaisten kohdalla viittauksin sisilialaisiin sukujuuriin. Saamme tarkkoja kuvauksia myös lukuisista ystävistä, niin kotimaasta saapuneista vierailevista tuttavista kuin paikallisista frendeistä.

Eroottista tangoa

Seuraamme kirjoittajaa moniin milongoihin Buenos Airesin tunnetuimmissa tanssipaikoissa. Saamme tarkkoja selostuksia eri tanssipaikkojen ihmisistä, niin naisista kuin miehistä, ja näiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Erityisen yksityiskohtaisesti tekijä kuvaa tanssikappaleiden välissä käytäviä lyhyitä keskusteluhetkiä, joissa kuuluu lausua yliampuva kehuja, espanjaksi piripos. Kirjan eräs fokus onkin tangon harrastajien välisten kohtaamisten analysoimisessa. Vaikka kirjoittaja vastaanottaa tyydytyksellä tanssitaan kehuja, sekä partnereilta että sivustakatsojilta, hän ei kommentoi ns. tanssiteknillisiä tapahtumia oikeastaan lainkaan. Ainoa maininta koskee sitä, että Salón Canningissa eräs nainen toruu häntä siitä, että hän teki jalallaan boleo-liikkeen, mitä ei perinteisessä milongassa pidetä suotavana. Tangon tekniikkaa sivutaan myös monisivuisessa selostuksessa erään miestuttavan alkeistreeneistä muutaman opettajan yksityistunneilla. 

Milongojen tapakulttuurista kirjoittaja oppii melko pian, että "most invitations to have coffee or leave the club for something trivial outing, are invitations to have sex". Pohtiessaan tangon ja aistillisuuden suhdetta kirjailija jakaa lukijalle intiimejäkin asioita. Hän toteaa, että "of all the thousands of male bodies I have leaned into and brushed against since starting to dance tango, only two have aroused my sexuel senses". Erinomaisesti tanssivan Alberton kanssa tapaamiset johtavat lopulta kuitenkin sänkyyn — ja katumuksen tunteeseen sekä opetukseen, että taitava tangon tanssija ei välttämättä ole erinomainen rakastaja. Ja luvussa, joka nimi on Sex, Lies, and Tango, saamme seurata miten tango-opettajalta otetut yksityistunnit muuttuvat intiimiksi seurusteluksi, kunnes paljastuu että tämä on naimisissa.

Vaikka tarinaan ilmestyy myös naispuolisia ystäviä, ja miestenkin kanssa pysytään enimmäkseen tanssin puolella, ei voi olla hämmästelemättä sitä itsepintaisuutta millä tarinan päähenkilö jatkuvasti nivoo tanssikokemustensa erittelyyn eroottista pohdintaa ― myös raportoidakseen kiihottumisen puuttumisesta. 

Kenelle?

Tämän kirjan lukeminen oli jonkin verran hengästyttävä kokemus. En lopuksi ollut varma siitä, olinko liikkunut Buenos Airesissa vai kirjoittajan päässä. Ilmeisesti molemmissa — mutta voittopuolisesti jälkimmäisessä. Bloggaajalle, joka on tangoa tangon itsensä vuoksi harrastava viejä, oli kirja tervetullut muistutus siitä, kuinka herkkävireisin aistein seuraaja saattaa olla liikkeellä.

Vaikka kirjassa myös esitellään Buenos Airesin kaupunkia ja sen tanssipaikkoja, tämä on ennen kaikkea herkkäsieluisen, hiljattain eronneen naisen henkilökohtainen elämäntilitys. Kirjan lukijaksi sopinee parhaiten sielunsisareksi itsensä kokeva, kenties vastaavanlaisen elämäntilanteen kokenut henkilö.

Jokainen meistä herkistyy kirjan parinkymmenen viimeisen sivun kauniista kertomuksesta kahden eri-ikäisen tangon harrastajan, naisen ja miehen, syvästä ystävyydestä. Nämä rivit tekijä kirjoitti kaiken intellektuaalisen nokkeluutensa unohtaen — suoraan sydämestä.

  

Lisäys

Amazon-nettikaupassa oli muutaman punnan hintaan myynnissä vielä kaksi Cusumanon myöhempää kirjaa. En voinut vastustaa uteliaisuuttani, vaan tilasin myös nämä luettavakseni. Molemmat ovat paljon pienempiä opuksia kuin edellä referoitu teos. Lisäksi Cusumanosta on YouTubesta löydettävissä kaksi parin minuutin videota, joilla hän myös tanssii, sekä viidentoista minuutin kestoinen ns. Ted-talk esitelmä.

Eat, Dance, Love (2000) on pienikokoinen, suurifonttinen, pehmeäkantinen kirja. Nimestään huolimatta se ei ole keittokirja, eikä siinä ole rakkaustarina lainkaan niin paljon esillä (jos ollenkaan) kuin vuoden 2008 kirjassa. Se koostuu kymmenestä eri lehdissä julkaistuista lyhyistä jutuista. Kirja sopii nopeasti luettavaksi tutustumiskirjaksi Buenos Airesin tunnelmiin ja tangokulttuuriin. Kirja lopussa on hänen Ted-talk esitelmänsä teksti.

  

Quantum Tango: A Soul Searcher's Guide to the Galaxy (2015).

Tätä lyhyttä teosta myy Amazon sähköisenä versiona Kindle-lukulaitteelle, mutta sen voi lukea myös Windows-tietokoneelta. Se kertoo ajasta varsinaisen tangokirjan kirjoittamisen jälkeen, kun kirjoittaja on palannut Los Angelesiin, ja häntä kutsutaan keskustelemaan ja ehkä kirjoittamaan aihepiiristä "deep connection in Tango". Projekti ei toteudu, mutta tekijä jatkaa monimuotoista tangon/elämän/seksuaalisuuden pohtimista uusien ystävien kanssa. Vaikka tekstin pikkutarkoissa yksityiskohdissa vilahtaa argentiinalaisten tango-orkesterien ja tanssipaikkojen nimiä, tämä ei ole ´tangokirja´, ei ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä.

                                                         TANGO VENOM

Kirjoittaja: Ramiro Giglotti

El Tangauta Ediciones, 2009

Pehmeäkantinen, sivuja 117

Painos loppuunmyyty,

lainattavissa Bloggaajalta.

Tämä on poikkeuksellinen kirja, sillä se EI ole tangoturistin kirjoittama. Sen tekijä on Buenos Airesin milongoissa kaikkien tuntema milonguero. Kirja on kooste hänen tangolehteen El Tangauta kirjoittamistaan kolumneista. Ne hän kirjoitti sananimellä René ─ joka Argentiinassa voi olla miehen tai naisen nimi ─ ja vasta kirjan julkaisemisen yhteydessä hänen henkilöllisyytensä paljastui. Kirja ilmesty alun perin espanjaksi; lukemani kirja on englanninkielinen käännös.

Kirjoittajan kolumnien aiheena ovat Buenos Airesin milongoissa vallitsevat tanssi- ja ihmissuhteet, joita salanimen suojassa tuli ruodittua varsin suorasukaisesti. Tarinat ovat herkullista luettavaa sille, jolle Buenos Aires ja sen milongat ovat omakohtaisesti koettuja. Suomeen tarinat eivät ole yksi yhteen siirrettävissä, mutta pienellä vaihesiirrolla tai suodattimen kautta tarkasteltuna niistä voi tunnistaa myös kotimaista ainesta ja omakohtaisiakin kokemuksia, varsinkin kun juttujen yleisimpänä aiheena on yleisesti tuttu pulma "kenen kanssa tanssia ja kenen kanssa mieluummin ei — ja miksi". Tässä kohtaa korostuu cabeceon, eli katsekontaktilla tapahtuvan tanssisopimuksen ehdottoman tärkeä rooli Argentiinan milongoissa.

Tämän kirjan referointi oli haastava tehtävä. Sen 21:stä jutusta muutaman syvin merkitys meni yli tämän lukijan hilseen, ja muutama tuntui muuten hankalalta kommentoida. Päätin referoida kourallisen sellaisia juttuja, joista saatoin kirjoittaa omakohtaisia tai muulla tavoin kotimaisia kommentteja. Otsikoinnit ja sitaatit ovat suoraan kirjasta.

Greetings ─ "Inside mee there are so many different greeters".

Oma kokemukseni Buenos Airesin iltamilongojen tunnelmasta on, että se muistuttaa luokkakokouksen ja itsenäisyyspäivän vastaanoton yhdistelmää. Paikallisille osallistujille (porteños) sosiaaliset kuviot ovat yhtä tärkeitä kuin tanssiminen, monille jopa tärkeämmät. Elävästi muistan kuinka saapuessamme Gustavo Sabán ja Maria Oliveran seurassa kerran El Obeliscon milongaan, miten heiltä meni ainakin ensimmäinen puolituntinen eri puolille kättelemiseen, ennen kuin tanssilattialle meno saattoi tulla kysymykseenkään.

Ulkopuolinen toki arvaa ja aavistaa, että kaikki hymyt ja poskisuukot eivät tule aivan sydämestä, mutta Gigliottin kolumni herkuttelee raadollisen taitavasti tällä asialla, ja tämä juttu kolahti minuun koko kirjassa voimakkaimmin. Jutun minähenkilö pohdiskelee keitä tervehtii, ja miten, ja ketä ei (ja miten) ─ ja miksi? Buenos Airesissa käyneille suosittelen lukukokemusta lämpimästi!

Why I don´t ask you to dance ─ "I ask you please, do not even dream of a milonga".

Tämän jutun ´kertoja´ on mies, joka pyytää että eräs nainen ei häiritsisi häntä cabeceo-yrityksillä ns. väärillä hetkillä. Niitä ovat nopeat rytmikkäät tandat, koska hänen kanssaan hän mieluummin tanssii rauhallisia tangoja. Väärät hetket ovat myös ne, jolloin lattialla on tungosta (koska "one of your bigest problems is coordination").  Ja siis ei missään nimessä milongatandaan! 

Suomessa, jossa miehen tanssiin pyyntörooli on perinteisesti naista vahvempi ─ myös cabeceota käytettäessä ─ edellä siteeratut pyynnöt sopisivat kai paremmin seuraajan suuhun. Mutta kyllä minutkin on vierelle tullut nainen yhyttänyt tanssiin ─ jota en olisi toivonut, ainakaan sillä hetkellä.

Why I don´t dance with you ─ "If I have just danced with one of those guys that can really dance, please do not approach me. Spare me the comparison."

Tämä kolumni jatkaa edellisen jutun teemaa, jossa ´kakkosvaihtoehdolle´ neuvoaan välttämään vääriä yrityshetkiä, ja tällä kertaa puhuu seuraaja. Otsikossa siteeratun tilanteen lisäksi huonoja lähtöasioita ovat viejän liikahikoilu, purukumin jauhaminen, tai "if you are wearing bi-coloured shoes". Viimeksi mainitun asian taustaksi kerrottakoon, että Buenos Airesin paikalliset miehet tanssivat täysmustissa kengissä, vanhimmat herrat luultavasti vihkikengissään. Niin sanotut "tangokengät" ovat turistikamaa...

Yes, but no ─ "I have danced all my charity dances; never again will I dance a tormented tanda".

Kaikille lienee tuttu tilanne, jossa pyytää/suostuu tanssiin, vaikka siihen ei olisi halua. Tässä jutussa tarkastellaan asiaa seuraajan kannalta, jolloin ensimmäinen pulmatilanne on, että tanssiin pyytäjä on hiprakassa. Vaarana kieltäytymisestä — varsinkin Buenos Aireksen tanssipiireissä — on leimautua ei-sanojaksi, jolloin mukavatkin hakijat alkavat empiä kutsumista. Siitä huolimatta jutun päähenkilö päättää pitää päänsä, ja kieltäytyä. "No more nails scratching my ribs; no more droling lips; no more sacadas with bone detatchement; no more caramel breath; no more vulgarities".

Viimeksi mainitut haitakkeet liittynevät milongojen myöhäisiin kellonaikoihin Argentiinassa, jossa yleensä aloitetaan vasta klo 22-23 ja lopetetaan klo 04-05. Kotimaisissa milongoissa ´hyväntekeväisyystansseja´ lienevät ne, jossa neljän tangokappaleen pitkästyttäväksi ajaksi joutuu sylikkäin henkilön kanssa, jota on hankala viedä/seurata. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään vasta-alkajien tanssittamista vastaan, päinvastoin — sillä silloin voin tarkistaa vientini selkeyttä. Hankalammalta tuntuu, kun kokeneempi daami on ns. väärällä tavalla liian aktiivinen, esimerkiksi boleo-addikti.

Don Atilio ─   "The problems began when, between tangos, he started to offer unsolicited advice."

Tämä juttu iski herkkään omantunnon kohtaan. Ei niin, että olisin käyttäytynyt kuten tämän jutun tapahtumasarjassa, jossa Don Atilio lopuksi ryntää tanssilattialle moittimaan äänekkäästi siellä tanssivaa daamia — vaikka sympatisoin moitteen aiheellisuutta: "a readhead who continually danced embellishements".

Milongatanssiaisissa olen vakaasti pyrkinyt olemaan hiljaa, mutta prácticassa tanssiessa olen aivan liian usein tiedustellut, että "saanko antaa pienen vinkin". Selittävänä, mutta tuskin vapauttavana, taustatekijänä ovat päivittäiset treenit parini kanssa, jolloin mietitään kuvioiden suoritustekniikoita (ja minä olen eniten äänessä). Tämä tapa sitten vaan kulkeutuu práctica-parketille saakka...

Lost oxen ─ "So I seek out the eyes I hate the most and, after a long year, I ask her to dance again".

Tässä vinhassa, kolmen sivun pituisessa jutussa, sen alusta loppuun, mieshenkilö vannoo vihaa ─ "I hate each centimetre, each second of her life...". Vihan syy ei varmuudella aukeaa lukijalle, jollei selitys sisälly jutun loppuun: "So I seek out the eyes I hate the most and, after a year, I ask her to dance again".  Tuliko mies vuosi sitten torjuttua yksityiselämässä, vai ´pelkästään´ milongassa? Kirjan muista tarinoista päätelleen viimeksi mainittukin tapahtuma voi kyllä riittää vuoden vihaan. Itselläni on muistikuva joidenkin vuosien takaa, miten loukkaannuin kuin kokenut/suosittu daami ilmiselvästi väisti minun kontaktiyritykseni, kiirehtien kääntymään paremmille apajille. En ole toiste yrittänyt.

Rhythm and style ─ "Young people started to dance something that looked like the lambada combined, inexcusably, with bandoneón and disco".

Tämä on herkullinen tarina miehestä, joka ei ole aiemmin tanssinut, mutta saa opettajikseen kokeneet milonguerot. Nämä kouluttavat hänet tangon tanssijaksi perinteisin tavoin, eli hitaasti ja perusteellisesti. Prosessi vedetään tässä jutussa hieman överiksikin: "They kept him 14 months captive [...] with three daily training sessions. [...] He spent two years of walking, 18 monts dancing in the woman´s role, a year repairing the basics and then some time consolidating his repertoire of figures". Vasta tämän jälkeen hänet katsottiin kelpoiseksi menemään milongatanssiaisiin.

Aivan niin yliampuvaa tämä revitys ei ole, kuin mitä tangopikakoulutukseen tottuneesta suomalaislukijasta voi tuntua, sillä olen argentiinaisilta milongueroilta kuullut heidän omakohtaisista hitaasti-mutta-perusellisesti kokemuksista. Gustavo Sabá muisteli, miten hänen ensimmäinen opettajansa teetti hänelle kahden vuoden ajan lähes pelkkiä perusharjoitteita, jolloin Gustavo sinä aikana sai opettajaltaan "vain kaksi kuviota".

Entä miten tarinamme päähenkilölle tansseissa käy? Hän nousee väärään bussiin ja eksyy nuorison Nuevotango-paikkaan, jossa hän on ymmärrettävästi ymmällään. Bloggaajalle vinkattiin aikoinonaan Buenos Airesista 3-4 prácticasta, jossa meno olisi nuorekkaampaa ja vapaampaa, esimerkiksi jalannostot ok. Oma kokemus rajoittui yhteen käyntiin La Cathedral -nimisen paikan prácticassa. Siellä tunsi itsensä outolinnuksi, tanssikengät jalassa syliotteessa tanssien, kun ympärillä viuhahti tennistossupareja irtiotteessa.

Kenelle?

Tämä kirja voi kiinnostaa ketä tahansa argentiinalaisen tangon tanssijaa, mutta eniten siitä saavat irti Buenos Airesin milongoihin paikan päällä tutustuneet.

TANGOTARINOITA — Kirjoja hyllyssäni

Bloggaaja on vuosien varrella ns. asiakirjojen ohessa silloin tällöin ostanut viihdekirjoiksi luokittelemiaan opuksia. Näitä oli kertynyt hyllyyn kahdeksan kappaletta — kaikki lukematta jääneinä. Kirjoja silmäillessäni uteliaisuuteni alkoi kasvaa. Onko niissä kyse ´Hertta-sarjaan´ kuuluvasta, höttöisen romanttisesta tarinoinnista, vai voiko näiden kirjojen parissa kokea ja oppia jotakin tähdellisempää?

 

Kertyneet kirjat

  

Harvasta muusta harrastuksesta on yhtä kiihkeästi todisteltu miten käänteentekevä vaikutus kyseisellä riennolla on ollut henkilön elämään, jopa hänen personallisuuteensa. Argentiinalaisen tangon parissa vietetyt vuodet on usein kuvattu "matkaksi", jonka varrella on kohdattu riemullisten hetkien lisäksi myös pettymyksiä tai suorastaan nöyryytyksiä. Tätä tuskaako tangoelämyskirjat ovat täynnä?

Kirjapinooni nyt tutustuttuani voin todeta, että osasta kirjoja kyllä löytyy ´tuskaa´, mutta on niissä paljon muutakin, ja sisältönsä suhteen kirjat eroavat toisistaan paljonkin. Jotkin kirjat tarjovat mielenkiintoista taustatietoa Argentiinan historiasta, Buenos Airesin kaupungista, kaupungin milongoista, tai tangon opiskelusta. Joku kirjoittaa omista tanssikokemuksistaan laveasti, toinen niukemmin, ja jonkun fokukseen pääsevät kaupungin asukkaat tai tanssipaikkojen ihmiset.

Tällä  kertaa esitellään kaksi tangokirjaa ynnä yllätysvetona kolmas kirja, joka näennäisesti aivan muulta alalta. Jo nämä kirjaesittelyt tulevat antamaan lukijalleen paljon ajattelun aihetta. Niin runsaasti  viisaita ajatuksia ja huomionarvisia näkökohtia on kirjoista ammenettavana. 

Suosittelen rauhallista lukutahtia — kenties yksi kirja lukukertaa kohti!

  

                                                        BAD TIMES IN BUENOS AIRES

Motto: "I can´t live here, but, wherever else I live, I´ll always feel the lack of it".

Miranda France

Phoenix Paperback, 1998

Amazon.uk hinta 9 puntaa.

Tämä on kirjapinon vanhin, mutta edelleen tärkeä opus, sillä se valaisee tämän päivän Argentiinassa vierailevalle tämän maan sisäistä sielunmaisemaa, sen kulisseista käsin.

Vain 23-vuotiaana Buenos Airesiin saapunut brittiläinen kirjoittaja asui siellä vuosina 1993-1995, vuosikymmen sotilasjuntan kaatumisesta. Hän kirjoittaa kotimaansa lehtiin juttuja Argentiinan politiikasta ja taloudesta, ja pääsee reportterin ominaisuudessa tapaamaan monia tärkeitä henkilöitä, mutta hän liikkuu myös ennakkoluulottomasti paikallisväestön keskuudessa. Ohimennen käy ilmi, että hänen seurassaan on kumppani, mutta kirjoittajan yksityisminää ei juuri käsitellä, vaan tämän kirjan fokuksessa on nimenomaisesti Argentiina.

Kirjan kymmenestä luvusta yksi kertoo matkasta Patagoniaan ja yksi kirjoittajan paluumatkasta Englantiin. Nämä luvut jätän väliin, mutta selostan kahdeksaa muuta lukua, käyttäen niiden alkuperäisiä, varsin värikkäitä otsikkoja. Vaikka kirjoittaja tuo esille Argentiinan ja Buenos Aireksen monia puutteita ja hankaluuksia, hän tekee sen aina ymmärtäväinen tai ainakin kärsivällinen hymy suupielessä. Vasta kaksivuotisen oleskelunsa loppupuolella hänen kärsivälli­syytensä alkoi rakoilla.

Heat and Lust —  Kirjoittajan saapumisvuonna oli Buenos Airesissa vielä maaliskuussa tukalan lämmin sää, joka purkautuu raivokkaana ukkosmyrskynä. Värikkäin sanoin kuvataan Buenos Airesin kaupunkitunnelmaa, käyden keskeisissä paikoissa kuten Plaza del Congreso, Avenida Nueve de Julio ja Avenida Córdoba. Loppuosassa lukua käsitellään maan poliittista lähihistoriaa ja sen häpeämerkkiä, sotilasjuntan ns. likaista sotaa, vastarintaliikettä, 1980-luvun lopun hyperinflaatiota, sekä presidentti Menemin (1989-1999) juntan vangituille jäsenille vuonna 1990 antamaa armahdusta. 

Crossed Wires —  "Argentina´s telephone system was recently privatised, but still it was unreliable, and about half of the calls that reached our house every day were intended for someone else". Kirja siteeraa joitakin makaabereita tilanteita joihin tämä johtaa. Tässä luvussa käsitellään kuitenkin ennen kaikkea maan kankeaa byrokratiaa ja aikataulujen paikkansa pitämättömyyttä. "Plays and lectures started late, because everyone, including the performers, was behind schedule".

Asioiden hoito oli erityisen turhauttavaa. "Trying to reach someone at the office was a wasted effort. Invariably, the person you were looking for had not yet arrived and nobody knew when he was due in. No matter what day it was, the advice was: ring back on Monday".

Tämän vastapainona kirja toteaa "There was, at least, a freedom to complaint. Demonstrations were frequent, fervent, and sometimes the whole city was encouraged to take part in them".

A Nation on the Couch —  Kirjoittajan brittiläinen kansallisuus johtaa hänet moniin keskusteluihin kaupungilla, ja myös talon naapurien välillä kanssakäyminen on vilkasta. Gabriel, yksi naapureista, on psykologi ja kirjoittajalle alkaa valjeta tämäntyyppisen ammattikunnan runsaus. "It was first funny, then sinister, to see how the whole city lived in the grip of psychoanalysis". Gabrielin työ pienehkössä yrityksessä oli "assessing morale and couselling any worker who had worries, professional or personal". Kirjoittaja pohtii asian laitaa monelta kantilta, ja keskustelee siitä paikallisten tuttavien kanssa. Erään taustaselityksen antaa Alicia-niminen tuttava: "We´re stranded here at the end of the world. We don´t know who we are or where we belong".

The Wall of Silence —  Tässä luvussa liikutaan kaduilla Calle Florida ja Avenida Santa Fé.  Käydään myös Plaza de Mayolla — ja käsitellään likaista sotaa. Mainittuaan kadonneitten äitien torstaimarssit, kirjoittaja vie lukijan ESMA-kidutuskeskukseen, "The most notorious torture centre, the Naval Mechanics School, where some 5000 people died". Tämän hetken lukija tietää, että näissä tiloissa on nykyään National Museum of Remembrance, mutta kirjan kirjoittajan aikana oli vielä raadollisesti toisin. "The concentration camps are still standing, ex-torturers haven´t even moved house, yet everything is secret. The are 1200 ex-repressors living free".

A Fear of Falling Buttocs —  Otsikon ymmärtää, kun kuulee, että "If a celebrity, recovering form a pregnancy, had alowed her buttocks to fall, she was chastised with a cutting editorial, advising her to get in shape". Kirjoittaja toteaa, että "Argentina spent more money on cosmetic surgery than almost any other country in the world".

Tässä luvussa käydään tangoturisteille tutuissa paikoissa Confiteria Ideal ja Salón Argentina, jälkimmäisessä peräti milonga-tanssiaisissa. Kirjoittaja on paneutunut tangomusiikin historiaan, kuvaten sitä sanoin "A hybrid of sailor´s song and Italian dance tune played on a German accordion".

Evita Aflame —  Evita Perón, ja hänen seurassaan Juan Perón ja peronismi, saa kirjassa kokonaisen luvun. Kirjoittaja paneutuu aiheeseensa perusteellisesti, ja otsikkokin saa selityksensä: "Reading her books, watching he speeches in a dusty projection room at the National Archive, I was fascinated to see how often she made reference to fire".

Useimmille lukijoille lienevät Evitan perustuttamat lastentarhat ja työläisasunnot tuttuja, mutta uusi tieto oli ainakin minulle, että  "the Eva Perón Fundation on land, confiscated from wealthy rancheers, [is] claimed as the inspiration for Disneyland. The child-sized houses, made to a ten-years-old´s scale mimicked styles of architecture from all over the world". Uutta minulle myös oli, että Argentiinan uusi kansallismuseo  — tosi ruma betonimöhkäle — sijaitsee "over the spot where the Peróns´presidential palace used to be".

Las Malvinas son Argentinas —  Nimensä mukaisesti tämä luku käsittelee Falklandin (argentiinalaisittain Malvinas-saaret) sotaa, tai lähinnä sitä edeltäneitä ja seuranneita tapahtumia — johtihan tappiollinen sota sotilasjuntan kaatumiseen. Kirjoittaja on lounaalla peribrittiläisellä Jockey Clubilla ja pohdiskelee siellä Britannian huomattavaa historiallista vaikutusta.

Call This a Democracy? —  Kirjoittaja palaa likaisen sodan aikoihin ja siihen tosiasiaan, että niin moni kiduttaja vielä on vapaalla jalalla. "One-time torturers have been recycled as security guards or bully-boys". Aivan viimeaikaiset tapahtumat ovat (vuonna 1995) kuitenkin osoittaneet merkkejä "that the wall of silence was starting to show cracs", ja eräs entinen merivoimien upseeri oli hiljatain tunnustanut tekojaan.

Kirjoittaja pääsee haastattelemaan erästä toista entistä upseeria, joka ensin vaikuttaa tosi herrasmieheltä, mutta jonka asenteet alkavat haastattelun aikana kylmätä kirjoittajaa, joka muistaa: "Friends told me of similar experiences. Whenever you meet repressors they are charming". Haastattelun jälkeen kirjoittaja voi suorastaan fyysisesti pahoin. Myöhemmin hän pohtii: "The oppressors had gone, but Buenos Aires oppressed me all the same. Wandering its streets, I seemed to feel the pain of history underfoot".

Kenelle? —  Tämä on hyvin kirjoitettu kirja. Sitä lukemalla ei opi tangosta uusia asioita, mutta Argentiinan yhteiskunta tulee voimakkaasti lukijan iholle, vaikka olisi lukenut sen nykyhistoriasta ennenkin. Kirjan suljettuani jäin pohtimaan, olinko yhteensä yhdeksän kuukautta kestäneillä kuudella Buenos Airesin vierailuillani (2010-2015) ollut kovin naiivi, kulkiessani vain tangotunnilta ja milongasta toiseen. Tulisiko minun halveksia argentiinalaista yhteiskuntaa siitä mitä oli tapahtunut — vai ihailla argentiinalaisia siitä, että ovat päässeet asian ylitse? Kukin päättäköön asian itse.

                                                                     WHY TANGO

Motto: "Tango for me is about living my passion".

Essays. Volume 2013-2014

Veronica Toumanova

Omakustanne, 2015

Pehmeäkantinen, 100 sivua

Amazon UK hinta 11 puntaa

Veronica Toumanova kirjoittaa suosittua tangoblogia (linkki), jonka juttuja fanittajat ovat kääntäneet peräti 14 kielelle — eräitä myös suomeksi. Tähän kirjaan on poimittu 19 kolumnia hieman yli vuoden jaksolta.

Kotisivullaan Toumanova kuvaa olevansa dancer, teacher, writer — tässä järjestyksessä. Hänen taustoistaan voi lukea hänen kotisivullaan tarkemmin, mutta lyhyesti kerrottuna hän on syntynyt Moskovassa, aloitti tangon harrastuksen vuonna 2000 asuessaan Alankomaissa, ja vaikuttaa nykyisin Pariisissa. Hänellä on graafikko- ja kirjallisuustaustaa, ja hän on harrastanut balettia sekä modernia tanssia. Argentiinalaista tangoa hän on opettanut vuodesta 2007.

Sekä kirjan nimi että jokaisen jutun otsikko alkaa sanalla"Why", mutta otsikoissa ei ole kysymysmerkkiä, vihjaisten että tarjolla on selityksiä. Kirja onkin niin täynnä tarkkoja havaintoja, oivalluksia ja mainioita letkauksia, ettei mikään katsaus voi korvata itse kirjan lukemista. Vaikka yksityiskohtia on runsaasti, niistä voi hahmotaa joitakin pääaiheita, ja päätin laatia referaatini muutaman itse laatimani otsikon alle — antaen itselleni luvan myös omiin kommenhin. Suorat tekstilainaukset on toistettu kursiivilla.

Kenen kaa — ja miksi?

Useassa kohtaa kirjaa sivutaan kysymystä tangon tanssijan sosiaalisista rooleista/velvollisuuksista ja pulmaa kuka saa, tai kenen kenties pitää, tanssia kenen kanssa — sekä kysymystä kenen tekee mieli tanssia kenenkin kanssa, ja miksi. Buenos Airesin milongoissa nämä ovat äärimmäisen keskeisiä kysymyksiä, mutta asialla on toki relevanssia myös kotimaisissa oloissamme.

Yleisellä tasolla Toumanova toteaa, että "Social" does not mean that other people owe you something or are obliged to give you a good time. Hän käskee muistamaan että Be ready to give, not only to take,  ja tähän liittyy kehotus jatkuvasti kehittää omaa tanssitaitoa, jotta voisi olla muille  yhä mieluisampi tanssipartneri. Toumanova on tosin huomannut, että only a small minority of people continue to improve their skill past a certain point, mikä useimmiten on noin kolmen vuoden kohdalla, ja very few continue to work on their skill to reach a truly advanced level (alleviivaukset minun).

Mutta miellyttävä tanssikokemuksen perimmäinen salaisuus ei Toumanovan mukaan kuitenkaan ole tekniikassa eikä runsaassa kuviovalikoimassa. After a tanda we rarely recall the steps we danced, but we always quite exactly remember how a certain dancer felt in the embrace. Hän luettelee hyvän abrazon kolme tekijää: comfort, efficiency, sekä the human factor. Viimeksi mainitulla tekijällä on monta ulottuvuutta, muta erittäin tärkeä on COMPLETE ATTENTION (kirjassakin isoilla kirjaimilla). Täyttä läsnäoloa ei pysty partnerille antamaan, jos ajatukset ovat kovasti muualla, kuten liikaa kuvioissa. I often hear women say: "I wish he did not try all those fancy steps, but simply be with me". Ns. teknisen tanssisuorituksen ja varsinaisen tanssielämyksen eroa Toumanova kuva vertailulla The diffrence between just dancing and dancing together is the same as between having sex and making love.

Entä mistä on yleisemmällä tasolla kyse? ..what about the "social" component? What kind of skill is that?  Se on yleisten sääntöjen ja tapojen noudattamista, muiden tanssijoiden huomioimista , sekä kulloisenkin tanssiparin arvostamista. Entä liittyykö ´sosiaalisuuteen´ velvoite tanssia kaikkien kanssa? Toumanovan mukaan ei: Tango is not a community service, it is a passion. Jos tanssija haluaa osoittaa jalomielisyyttä, se on okei, but remember that it is a choice, not an obligation.

Hyvin tanssiminen

Toumanovan kirjaa referoidessa yllä olevan otsikon laatusanaksi on "taitavan" sijaan aivan pakko  käyttää sanaa  "hyvin". Hyvää tanssimista ruotivan luvun otsikossa on väite there is often so little dance in people dancing tango. Mistä on kyse? Lievästi provokatiiviseen tyyliinsä Toumanova luettelee ensin liudan asioita, joita hyvä tanssi EI OLE (ainakaan pelkästään). Se ei ole tekniikkaa, sillä tekniikan tehtävänä on ainoastaan make you dance effortless. Se ei ole (pelkästään) fyysinen liike, sillä Dance does not strive for a result, it strives for expression. Myöskään abrazo ei itsessään "ole" tanssi, vaan ´paikka jossa tanssi syntyy´, ja vaikka musiikaalisuudella on merkitystä tanssisi synnyttämisessä, sekään ei itsessään "ole" tanssi. Toumanovan määritelmä [hyvästä] tanssista on: Dance is about your energy using your body to express feelings and ideas that originate in how you hear the music.

Miten ihmeessä opettaja pystyy opettamaan tällaisia asioita oppilailleen? No, hänen on ainakin oltava asiasta tietoinen, jotta voi huomioida sen. Tango classes are built on two levels, teaching people to communicate by subtle movements and to move expressively themselves. Opetukseen kuuluu [to show] both the dynamic side and the stillness of tango. Jos opettaja näyttää vain hyvin dynaamista tanssimista, oppilaat alkavat kopioida isoja liikkeitä, ja hukkaavat yhteyden (connection) tanssipariinsa. Ja jos opettaja keskittyy tekemään paljon ´pieniä juttuja´ (small stuff), voi oppilailta unohtua etenevä liikkuminen.

Provosoivasti otsikoidussa artikkelissa Why your tango teacher desperately wants you to dance but keeps teaching you steps huomautetaan, että varsinaista "tanssimista" ei aloittelija pysty mitenkään omaksumaan, sen paremmin kuin että älyllistä keskustelua voisi syntyä uuden kielikurssin alkuvaiheessa. When you do your first French class the teacher does not say: "Let me tell you what I love about a particular passage in Proust". Kuten ei jotain kieltä puhuessa, opettaja ei voi tanssissakaan opettaa sinulle "älyllisyyttä", sillä sen on löydyttävä itsestäsi. You see, a language teacher can teach you a lot about structure and order. But the creativity in what you are actually saying comes from another place entirely. Ja sama toisin sanoin: for tango teachers the most difficult thing is actually not how to teach a correct movement, but how to teach people to REALLY DANCE (kirjassakin isoilla kirjaimilla).

Kirjan yksi luku, nimeltään Why most advice you get about your dancing is wrong, paneutuu kysymykseen tanssipartnerilta saadusta "ohjauksesta". Mainiossa kuvauksessa ohjauksen/kommentin antanutta osapuolta verrataan ravintolan asiakkaaseen, joka moittii ruokaa mutta ei itse pärjäisi keittiössä: Having eaten in a lot of good restaurants can eventually make you a restaurant critic, but not an expert in cooking.

Sitaatteja

Kuten jo alussa mainittiin, kirja on täynnä mainioita vertauksia ja osuvia sutkauksia. Poimitaanpa loppuponneksi nippu sitaatteja:

— All beginners are alike, [but] each advanced dancer is advanced in his or her own way.

— Dancing in milongas without regular study will only make you excellent at your own bad habits.

— When you develop a habit it becomes comfortable [for you], even if the movement itself is incorrect or unproductive.

— Advanced workshops are filled with people who want to be advanced but are not.

— A truly advanced dancer is able to "downshift" and make the partner still feel good.

— Your embrace will reflect everything about the way you feel about yourself and others at that moment, including all your worries, insecurities, ambitions and intentions.

— The real purpose of tango is JOY.

Kenelle?

Tekisi mieli määrätä tämä kirja kaikkien argentiinaisen tangon harrastajien pakolliseksi lukemistoksi, laventamaan ja syventämään jokaisen tanssijan ymmärrystä harrastuksestaan — ja itsestään tämän kulttuurin osana.  Hankkikaa ja lukekaa kirja ja/tai seuratkaa Toumanovan blogia!

  

                                            SHOSHIN — ALOITTELIJAN MIELI

Motto: Oppimisessa yksinkertaiset asiat ovat kaikkein vaikeimpia ja niihin tulisi palata aina uudestaan ja uudestaan.

Japanilaisia ajatuksia

ja ajatuksia Japanista.

Minna Eväsoja

Gummerus 2018

Kovakantinen, 196 sivua

Tämäkin on kirja tangosta — ei suoraan, mutta välillisesti kyllä! Vaikka kirja kertoo japanilaisen teeseremonian taidoista ja niiden opiskelusta, sen viiden vuosisadan takaa kumpuavat viisaudet soveltuvat nimittäin erinomaisesti  argentiinalaiseen tangoon.

Voin lämpimästi suositella tätä teosta jokaiselle argentiinalaisen tangon harrastajalle, luettavaksi harkinnalla ja ajatuksella. Niin moni sen sisältämistä ajatelmista innoittaa tulkitsemaan niiden sanomaa tangon kannalta.  Oheisena on kursivoituna kirjattu pieni poiminta kirjan teeseistä — ja sen jälkeen pohdinnat jotka ne minussa synnyttivät. Otsikoinnit ovat minun kynästäni.

  

Aloittelija

—Teetaiteen opinnoissa harjoitellaan ensin siivoamaan ja vasta sitten valmistamaan teetä.

 Japanilaisessa teeseremoniassa ovat valmistautunut, kärsivällinen mieli ja perusteelliset esivalmistelut keskeisiä asioita. Kunhan argentiinalaisen tangon nykyopetuksessakin maltettaisiin kiiruhtaa hitaasti! Argentiinalainen luotto-opettajamme Gustavo Sabá on kertonut, että hänellä teetettiin aikoinaan kahtena ensimmäisenä vuotena pelkkiä perusharjoitteita ("sain opettajaltani vain kaksi varsinaista kuviota"). Kauhulla olen kotimaassa seurannut miten alkeistason tekniikalla varustetut untuvikot viettävät ganchopeijaisia...

Harjoittelu

— Tullakseen taitavaksi on syytä ennen kaikkea harjoitella kärsivällisesti. Se vaatii toistoa, sillä ensin asian muistaa vartalo, vasta sitten mieli. Oppimisen perustan tulee olla vankka, jotta säännöistä ja opeista voi myöhemmin luopua ja saada aikaiseksi jotain omaa ja mielenkiintoista.

Kuinka vaikeaa onkaan keskittyä tekemään — ja toistamasta toistamaan — juuri sitä mikä olisi itselle opettavaisinta! Kuinka usein onkaan nähty jonkun kuuluisan ammattiopettajan tunnilla, jolla on kehotettu tekemään tiettyä harjoitetta, että jotkut osallistujat tovin kuluttua sortuvat ´veivaamaan omiaan´.

Yksinkertaisen vaikeus

— Japanilaisen numero yksi on pelkkä suora siveltimen veto vasemmalta oikealla, mutta siinä tulisi olla selkeä alku, keskellä huipentuma, sekä vahva lopetus. Sen suorittamiseksi mestarillisesti voi mennä elinikä.

On mielenkiintoista, että kalligrafiaviivan taidokkaassa vetämisessä on samaa dynamiikkaa kuin taitavassa tangoaskelluksessa! Vasta nyt, kun ensimmäisestä argentiinalaisen tangon oppitunnistani on seitsemäntoista ja intensiivisen harjoittelun aloittamisesta on kahdeksan vuotta, olen alkanut tuntea oman tangoaskellukseni hallintaa. Kunhan kotimaan tangokursseilla joka tunti aloitettaisiin kävelyharjoitteella, kuten Argentiinassa on tapana!

Oppiessa palaa alkuun

— Sensei [= kirjan kirjoittajan opettaja] sanoi oppimisesta näin: aluksi vuoret näyttävät vuorilta ja joet joilta. Kun tiedon tiellä etenee, tulee hetki jolloin vuoret eivät enää näytäkään vuorilta, eivätkä joet joilta. Kun sinnikkäästi jatkaa opintoja, savuttaa lopulta kirkkauden tilan, jolloin vuoret näyttävät jälleen vuorilta ja joet joilta. Alku ja loppu ovat oppimisen tiellä samat, mutta tieto ja ymmärrys ovat matkan varrella muuttuneet.

On opettavaista palata katsomaan vuosia sitten ottamiaan nauhoituksia eri tangokursseilta, tai aikoinaan ostamiaan ja silloin katsomiaan opetusvideoita: monet asiat näkee nyt aivan uusin silmin. Huomaat uusia asioita ja ymmärrät opetukset syvällisemmin. Niin yksinkertaista liikettä tai askellusta ei ole, etteikö sen aina uudelleen harjoittelu kannattaisi!

Vähemmän on enemmän

— Teetaiteessa kauneus syntyy kontrastien kautta. Vaatimattomassa tilassa yhden ylellisen, nimekkään esineen kauneus pääsee oikeuksiinsa. Toisaalta taas hienostuneessa teehuoneessa muodoiltaan täydelliset ja koristelultaan upeat esineet vahvistavat mielikuvaa ulkoisesta, pinnallisesta prameudesta.

Onko sinuakin alkanut surettaa, että tangofestivaalien tanssiaisten opettajien esityksistä uhkaa tulla "pinnallista prameutta"? Kun tyylikkään rauhallisesti suoritetusta, musiikkiin orgaanisesti kytkeytyvästä tanssista ja upean viipyilevästä tangokävelystä alkaa olla pulaa, mutta yleisön applodeja kalastelevista tempuista ylitarjontaa, ollaan siirtymässä tango salon -maailmasta aivan eri genren, eli show-tangon alueelle.

— Kuutamo on ehdottomasti hurmaavampi pilvisellä säällä, kun siitä voi nähdä vain vilauksen pilviverhon raottuessa — [mutta] sivistymättömälle henkilölle täydellinen kauneus on [kovin] suoraviivaista. Kuutamo tulisi [hänen mielestään] nähdä pilvettömältä taivaalta kaikessa loistossaan.

Myös arkitanssijan on hyvä mieltää, että liika touhuilu on liikaa, ja yhteen tangokappaleeseen ei kannata ladata kuin muutama ´isompi juttu´, eikä niissäkään kiirehtiä.

Muutama vuosi sitten, kun olin musiikin tulkintaa Buenos Airesissa opettavan Lucas Di Giorgion yksityistunnilla, sain harmistuneet moitteet siitä, että jo ensimmäisten fraasien aikana olin alkanut ´tehdä kuvioita´. "Vain juntti rupeaa heti lataamaan kaikkensa peliin" oli hänen tyly kommenttinsa.

Kenelle tämä kirja sopii?

Kaikille.