torstai 29. marraskuuta 2018

TANGOTARINOITA — Vielä kaksi kirjaa!


Argentiinalainen tango on niin paljon muuta kuin pelkkiä askelkuvioita. Se on tangomusiikin rikas aarreaitta, korkeatasoinen lyriikkakirjasto, sekä tukeva annos Argentiinan historiaa. Mutta ennen kaikkea argentiinalainen tango on tanssijoiden suuria ja pieniä kokemuksia. Tanssin riemua ja harjoittelun tuskaa, ihmisten kohtaamisia, oman minäkuvan haasteita, onnistumisia ja epäonnistumisia.

Ja ken on päässyt vierailemaan Buenos Airesissa, säilöö loppuelämäkseen omaan tanssiinsa tämän kaupungin samalla kertaa kiihkeän ja avomielisen sykkeen sekä perinteisten milongailtojen taianomaiset tunnelmat. Kaikki tämä on vahvinta itse koettuna, mutta myös muiden tarinoista voi saada vaikutteita ja innostusta. Tällä kertaa esiteltävistä kirjoista, varsinkin jälkimmäisestä, voi myös ammentaa tärkeitä näkökulmia tangon perimmäisestä olemuksesta ja tangontanssin opiskelusta.

Monenlaiset tangokirjat

Tangoblogin lukijat on tähän mennessä tutustutettu jo kuuteen kirjaan, joiden kirjoittajat ovat kertoneet omista kokemuksistaan argentiinalaisesta tangosta, ja usein niissä on myös kuvattu Argentiinan yhteiskuntaa ja historiaa. Jokaisella kirjoittajalla on ollut omat lähtökohtansa, painopisteensä ja näkökulmansa. Useimmat ovat olleet Argentiinaan saapuneita ”tangoturisteja”, mutta kirjoittajien joukossa on ollut myös pesunkestävä porteño, eli Buenos Airesin paikallisasukas.

Tällä kertaa esiteltävät kaksi kirjaa eroavat sekä toisistaan että kaikista aiemmin referoiduista. Ensimmäisen kirjan  kirjoitti nuori englantilainen, huolista vapaa reportteri, jolla ei alun perin ollut mitään kiinnostusta tangoon. Hän kuvaa hyvin osuvalla tavalla Buenos Airesin kaupungin elämänmenoa ja tunnelmia ― ja vaikka kirja on vuodelta 2008, kaikki tuntui hyvin tutulta ainakin vielä omiin vierailuvuosiini verrattuna (2011-2015).

Toinen kirja keskittyy tangotansiin ja sen harjoitteluun. Siinä siteerataan monia argentiinalaisia opettajia, ja näiden antamat ohjeet ovat (olisivat) terveellistä luettavaa kaikille suomalaisille  alan harrastajille.



                                                LONG AFTER MIDNIGHT AT THE NIÑO BIEN
                                                             The Tango and Argentina

Motto: "I wanted to go someplace where the stars in the sky were different".






Brian Winter
William Heinemann, 2008
Kovakantinen, 250 sivua.
Amazon UK:ssa 15 ₤


                                             

Tämän kirjan kirjoittaja oli Argentiinaan tullessaan 22-vuotias mies vailla sydänsuruja ja ilman aikomuksia tutustua argentiinalaiseen tangoon. Sinne hänet Teksasista houkutteli yleinen seikkailumieli: "to get a life experience before getting his first real job". Hän vietti Argentiinassa neljä vuotta (2000-2004), alkoi käydä tanssitunneilla tavatakseen ihmisiä, sai pestin Reutersin reportterina ja matkusti siinä ominaisuudessa laajasti koko Argentiinassa.

Winter on mainio kirjailija. Lukijalle tarjotaan paljon asiatietoa, mutta kerronnan ote on aina viihdyttävä. Tapaamisiaan  eri ihmisten kanssa hän kuvaa sekä tarkkanäköisyydellä että sympatialla. Kirja jakautuu neljään osaan.

Kaupunkikierroksella ja milongassa

Winter avaa kertomuksensa taitavasti, käyttämällä puitteinaan kaupunkikierrosta bussilla numero 60, vanhan milongueron jutustelua, kirppikseltä ostettua tangon CD-levyä ja ensikäyntiä milongassa. Kaupunkiajelu on niin elävästi kerrottu, että se viihdyttänee Buenos Airesia tuntematontakin lukijaa. Minä elin täysillä mukana pitkin Avenida Las Heras:ia, omaa monivuotista bussireittiäni, ja opin ohimennen että Parque Las Heras sijaitsee puretun vankilan paikalla.

Kuvaus ensikäynnistä milongassa (vain katsomassa) on täynnä tiivistynyttä tunnelmaa, alkaen selostuksesta hiljaisen, puolipimeän milongakadun rappeutuneesta tunnelmasta, jossa "crumbling balconies and rooft overgrown with weeds and tiny anarchic tree shoots growing in the cracs". Lukijan mieleen tulvii omia muistoja äkkinäisistä tunnelman muutoksista, kun pimeältä, hiljaiselta kadulta saapuva astuu sisään milongasaliin: "Here before me was a sea of people, all locked in an intimate embrace. There were about two hundred people dancing, slowly rotating around the room, two by two, as if on a grand carousel". 

Tangoaskelia ja milongueroja

Samme hirtehisen kuvauksen kirjoittajan ensimmäisistä tangotunneista tanssipaikoissa Confiteria La Ideal ja La Viruta, sekä kuvaukset näiden paikkojen yleisestä tunnelmasta. Alkeistunnilta tulee kotiläksyksi ohje, joka olisi paikallaan myös Suomessa: "promise that you´ll practice walking for several hours a day". Pistäydymme myös La Biela -kahvilassa, jossa "milongueros came during the day".

Tanssipaikassa El Niño Bien kirjoittaja kutsutaan istumaan konkari-milonguerojen pöytään, jossa hän saa kuulla monenlaisia kommentteja koskien tangoa ja sen tanssimista, niin heidän kotimaassaan kuin ulkomailla. "In other countries, we can teach them the steps, but they´ll never dance like an Argentinian. They look like puppets, you know? Because if you do not understand the lyrics, you will never dance well. And they have no passion! It´s disgusting!".

Pitkin kirjaa lukija saa makupaloja myös Argentiinan tapakulttuurista ja historiasta, koko ajan helppolukuisesti tarjottuna — esimerkiksi milongueron tai muun paikallisen kertomana. Minulle uusi asia oli esimerkiksi joka kuukauden 29. päivän traditioon kuuluva el dia del ñoqui — "a reference to a cheap meal of gnocchi pasta that everybody could afford at the end of the monthly pay cycle". Saamme myös melko seikkaperäiset kuvaukset alkuperäisväestöön kuuluneiden naisten ja espanjalaisten valloittajien jälkeläisistä, eli gauchoista, heidän compadritos-jälkeläisistään, ja näiden osuudesta tangotanssin kehittymiseen. Myös Afrikka-peräinen Candombe käsitellään. Argentiinan historiasta vastaan tulevat presidentti Domingo Sarmiento ja kirjailija Martin Fierro, ja 1800-luvun Buenos Airesin alkeelliset olosuhteet kuvataan värikkäin ilmaisuin.

Talouskriisiä, historiaa ja yksityistunteja

Kirjoittaja on Argentiinassa talousromahduksen aikana. "With each passing day, life in Argentina was becoming moe and more like Cambalache". Tämä Enrique Santos Discépolon vuonna 1935 kirjoittama tangohan kuvaa yhteiskunnallista sekasortoa ja korruptiota, rankin sanoituksin. Winter havainnoi miten "Buenos Aires had become a city of lines at banks, people waited for hours, nervously checking their watches [...] The lucky ones made it inside the bank before closing time". Hän toteaa hieman häpeillen, että hän itse hyötyy tilanteesta, koska tekee Argentiinan talouteen liittyviä lehtijuttuja.

Kirjan tässä osassa käsitellään myös tangon historiaa varsin helppolukuisella tavalla, mielenkiintoisia yksityiskohtia ripotellen. Aiheeseen perehtymätön lukija saa tästä helposti sulavan tietoannoksen, eikä sen lukeminen pitkästytä historiaan aiemmin perehtynyttäkään.

Henkilökohtaista dramatiikkaa astuu kuvaan, kun kirjoittaja aloittaa yksityistunnit viehkeällä naisopettajalla, jolla on yrmeä, aika ajoin paikalle pöllähtävä miespartneri. Seuraamme aloittelijan harvoja onnistumisen (ja lieviä ihastuksen) tunteita, sekä niitä tuskan hetkiä, kun miesopettaja höykyttää "if you learn bad form now, you´ll never recover. We have to do everything correctly, bien porteño, from the very beginning".

Vallanvaihtojen Argentiina

Kirjan viimeisessä osassa tekijä kuvaa lähietäisyydeltä vuoden 2003 poliittista liikehdintää, jossa mielenosoitukset ja kauppojen ryöstelyt johtivat silloisen presidentin De la Rúan eroanomukseen. Samalla kerrataan Argentiinan poliittista historiaa Juan Perónin ajoilta, jossa toisiinsa kytkeytyvät mielenkiintoisesti Discépolo, Carlos Gardel ja tango. Todetaan mm. että "Perón was happy to be photographed in the company of musicians and occassionally attended tango festivals". Yllättävämpi tieto on, että "Discépolo was a frequent presence in the Casa Rosada, often advicing Perón on crucial matters".  Gardelista tuli monien Dicépolon tangojen suosituin tulkki, siitä huolimatta että kirjoittajan vanhoilliseksi leimaama Gardel oli epätodennäköinen tulkki Discepólon yhteiskuntakriittisille teoksille kuten Yira, yira (Kuleksi, kuleksi) ja Cambalache (Romukauppa).

Kirjan loppusivuille tultaessa lukijalle on käynyt ilmiselväksi, että sen päähenkilönä ei ole kirjan kirjoittaja itse, vaan pääroolissa on yksiselitteisesti Argentiina! Kiitokset-sivulla hän omistaakin kirjan "to the people of Argentina, who I hope will see in this book a story of pure, if complicated, passion for their country".

Kenelle?

Eräs henkilö, jolle Winterin kirjan lukeminen voisi olla täysosuma, olisi Buenos Airesissa ensivierailulla käynyt tanssija, mutta suosittelen kirjaa kaikille argentiinalaisen tangon ystäville, joiden kiinnostus yltää tanssikuvioita edemmäksi.



                                                      THE TEMPTATION TO TANGO
                                                       Journeys of Intimacy and Desire



Irene D. Thomas & Larry M. Sawyer
Trafford Publishing, 2009
Pehmeäkantinen, 200 sivua
Hinta 12 puntaa /Amazon.uk


  




Kirjan lukujen nimet — The Lure, The Reality, The Challenge, The Reward —  kuvastavat hauskalla tavalla tangon harrastajan ”taipaletta”. Naispuolinen kirjoittaja on vastannut kirjan asiapitoisesta sisällöstä, joka on mielenkiintoista ja relevanttia, ja sopisi suomalaiselle harrastajalle luettavaksi vaikka useampaankin kertaan ajatuksella läpi ― varsinkin kirjan kolme jälkimmäistä lukua.

Miespuoliselta tekijältä on kirjassa novellimaisia tarinoita, joiden yhteys muuhun tekstiin on kohtalaisen heiveröinen, ja joiden kirjallinen taso on valitettavan vaatimatonta. Olen siksi jättänyt ne mainintaa vaille.

Houkutus

Tämä 55-sivuinen luku on kirjan heikoin osa, ja kohtalaisen työläs lukukokemus. Siinä on sitaatteja lukijalle tuntemattomilta psykologeilta ja antropologeilta, tangon historian kertausta ja jopa lyhyt katsaus muihin tansseihin (Ballroom tango, Foxtrot, Swing, Latinalaistanssit)!

Etsiessään vastausta kysymykseen, mikä argentiinalaisessa tangossa houkuttaa ja koukuttaa, kirjoittaja (Irene Thomas) päättelee että se on "addiction". Hän täsmentää: "We crave moving to the beat, around the beat, holding the beat enough to embellish a step or start a complex figure that fells like a fugue in motion. Especially, we crave pleasure of a step well lead and smoothly followed".

Todellisuus

Tämä luku lienee suunnattu henkilölle, joka ei vielä tanssi tangoa, tai on vastikään aloittanut sen harjoittelun. Irene Thomas siteeraa argentiinalaisia opettajiaan, joita ovat olleet Juan Copes, Carlos Gavito, Diego Di Falco, Fabian Salas sekä Nito & Elba. "Americans typically want to learn something quickly and expect to learn something as complex as tango by breaking the pattern down into its parts", mutta eivät oivalla "where the origin of the step is — from head and heart".

Eri opettajilta tulevien ohjeiden ristiriitaisuudesta mainitaan monissa kohdissa. "On the topic of lead and follow, both the beginning and advanced dancers will be hit with more advice than on any other aspect of tango, and much of it will be contradictory". Hän myös varoittaa tanssimasta "monimutkaisia kuvioita huonosti", todeten että "the man voted as the most desirable partner is the one who leads basic steps beautifully, clearly, confidently".

Haaste

Irene Thomas kirjoittaa varsin asiallisesti seikoista, jotka ovat (olisivat!) tärkeitä ymmärtää kun ryhtyy harrastamaan argentiinalaista tangoa. Hän painotta huolellista harjoittelua, mutta myös harrastuksen tunnepuolta: "What must happen, before anything else can be set in motion, is that you must fall in love with the music. Without passion, unfortunately, progress is slow, maybe even non-existent". Tämä toteamus tuntuu sitäkin tärkeämmältä, kun on nähnyt suomalaisia tanssijoita keskittyneenä tekemään ´teknisiä juttujaan´ ilmeisen välinpitämättöminä taustalla soivan musiikin luonteesta.

Tangon perusteiden huolellisen ja jatkuvan harjoittelun ymmärryksestä tekijät kiittävät ensimmäisiä opettajia lämpimästi. "In retrospect we see how wise they were to dismiss our illusions; instead of giving us what we wanted — quick and easy, but intricate footwork — they forced us to focus on the basics. They waved avay any thoughts of ganchos, or ochos for that matter, and send us on our way to practice walking, walking, walking in the tango manner. Tango students who want to gancho before they master walking may never get to tango at all".

Palkkio

"Once it is accepted that tango does not give up its secrets easily, then the pursuit of it becomes an ongoing project". Kirjoittaja toteaa, että tango luonnollisesti antaa tilaisuuden liikuntaan, kehittää musikaalisuutta ja luovuutta, sekä johtaa ystävyyssuhteisiin. Mutta erityisesti tämä on "a dance that makes feel young and sleek (no matter the poundage), seductive and desirable. A dance that allows one´s melancholy to find a hospitable home. Finally, there is the discovery that tango knows no age limit".

 Viimeksi mainittuun seikkaan nivoutuu kirjan mieskirjoittajan paras, jopa poikkeuksellisen kaunis tarina, joka koskee kolmen vuosikymmen ikäeron omaavan miehen ja naisen milongaystävyyttä.

Kenelle?

Tämän kirjan faktaosiot (kirjoittajana Irene Thomas) tarjoavat asiallista ja tärkeää informaatiota, jota sopisi jokaisen argentiinalaisen tangon harrastajan pohtia. Toisen kirjoittajan (Larry Sawyer) novellimaisten osioiden kiemurainen kerronta ja ylirunsaat yksityiskohdat saattavat olla jonkun lukijan makuun.
Osaa luijoista voi kiinnostaa kirjan lopun liitteet, joita ovat Building a tango community, The tango toolkit, Tango camps (Yhdysvalloissa), International trips, Tango list-servers sekä suppeat luettelot Tango movies, Instruction videos, and CD´s.  Kirjoittajat kuvaavat kaikkiaan kaksikymmentä milongapaikka ja ovat koonneet argentiinalaisesta tanssietiketistä ohjeiston.