MARÍA NIEVES − Tangueran elämä kirjassa ja elokuvassa

Tunnetuimpiin argentiinalaisen tangon tanssijoihin kuuluva María Nieves Rego (s. 1934) on ollut ajankohtainen vuonna 2015 ilmestyneen elokuvan Our Last Tango vuoksi, jossa kuvataan hänen ja Juan Carlos Copesin uraa ja elämää. Vähemmälle huomiolle on jäänyt vuonna 2016 ilmestynyt Nievesin elämänkertakirja I Am Tango. Tangoblogi päätti tutustua molempiin teoksiin.

 KIRJA

I Am Tango.

Biography of María Nieves.

Abrazos Books, Stuttgart, 2016.

Pehmeäkantinen, 132 sivua.

Hinta 20 euroa.

Köyhä lapsuus

Vuonna 1934 syntyneen Marían vanhemmat olivat Espanjan siirtolaisia. Näiden tyypillinen asuinalue Buenos airesissa oli Saavedran kaupunginosa, jossa myös Marían perhe asusti ns. convertillossa,  yksiössä jossa seitsen­henkinen perhe eli "all piled on top of another". Hänen ainoa lelunsa oli nukkena toimiva peltipurkki. Koti oli ilmeisesti myös henkisesti köyhä, sillä hän muistelee että "I don´t remember us ever sitting together at the table or that there ever was a true conversation between us". Kouluun mennessän hän sai köyhäinavustuksena yhdet kenkäparit ja yhden t-paidan. Marían ollessa kymmenen vuotta isä kuoli tuberkuloosiin, ja perheen taloudellinen tilanne tuli entistä tukalammaksi.

María oli kummitädikseen saanut ilmeisen hyvätuloisen perheen rouvan. Tämän koti, talon tyttären runsaine leluineen, oli Maríalle keidas. Siellä hän myös kuuli tangomusiikkia, jota talossa lähes aina soi − varsinkin D´Arienzoa. María ihaili tämän soiton iloisuutta, jättäen musiikin vuoksi usein leikit kesken, alkaen tanssia. "I would grab a broom and I would walk from one side of the patio to the other, following the rhythm of the music". Hän oli tällöin 7-vuotias. Siskonsa seurassa María pääsi 12-vuotiaasta alkaen jo viikoittain seuraamaan milonga-tilaisuuksien tanssia. Hän muistelee, miten Buenos Airesin kaikki parhaat milonguerot tanssivat El Tigressä olevassa Las Barrancas-milongassa, ja toinen tärkeä tanssipaikka oli Club Atlanta.

Myrskyisä parisuhde

Vuonna 1947, kun María oli vasta 13-vuotias, hän sai paikallisessa tanssiklubissa Copesilta cabeceon, eli pään nyökkäyksellä tehdyn tanssiin kutsun. Koska Marían ei ollut vielä lupa tanssia, hän ei voinut vastata kutsuun. Copesin katse oli kuitenkin jo tehnyt tehtävänsä: "That night, when I went to bed, I couldn´t stop thinking of him. It was love at first sight".

Vuotta myöhemmin he ovat samassa milongassa Club Atlantassa. Copes on tällä välin hankkiutunut Marían siskon ystäväpiiriin, ja saa tämän ylipuhuttua sallimaan Marían tanssia kanssaan. Heidän kietoutuessaan tanssiotteeseen, Copes kuiskaa Marían korvaan "miten tulemmekaan rakastamaan toisiamme". María Nievesin mukaan rakkaus aluksi roihusikin tulisena, mutta aikanaan huuma haihtui.

Maríalle kävi vähitellen selväksi, että Copesilla oli sivusuhteita. "Copes was a womenizer. He always had a parallel life." María oli Copesin suhteista hyvin mustasukkainen, ja heillä oli myrskyisiä yhteenottoja. Tästä huolimatta − "äitini vuoksi" − he avioituivat vuonna 1965, kun María oli 31-vuotias. Aikaa myöden parisuhde rapautui, ja Maríalle oli järkytys saada 1970-luvulla tietoonsa, että Copesilla oli lapsi erään näyttelijättären kanssa. Vuonna 1978, kun María oli 44-vuotias, he olivat vuoden erillään, mutta vasta vuonna 1996 heidän tiensä erosivat lopullisesti, sekä yksityiselämässä että ammatillisesti. María Nieves toteaa kirjassa "Now, after decades, I would prefer not to even name Copes".

Alkuhankaluuksista menestykseen

Kuusitoistavuotiaana María Nieves osallistui Juan Carlos Copesin järjestämään ensimmäiseen tangoshow-esitykseen. "We did everything ourselves, the costumes, the embroidery, the sets". Seuraavana vuonna he osallistuivat Luna Parkin huvipuistossa pidettyihin tangon mestaruuskisoihin, mutta sijoittuivat pettymyksekseen toiseksi. Tämä epäoikeudenmukaiseksi koettu tulos jäi vaivaamaan Maríaa loppuiäksi, ja useammin kuin kerran kirjan lukijaa muistutetaan siitä, että he valloittivat maailman olematta koskaan voittaneet mitään tangokilpailua.

Luna Park -huvipuiston sisäänkäynti.

Luna Parkin esiintyminen toi heille näkyvyyttä, ja heitä alettiin kiinnittää show-esityksiin eri puolella Buenos Airesia. Esiintymispaikkoja olivat El Nacional, El Maipo, Tabaris, Marabú, Karina ja Chantecler. He harjoitteliva ahkerasti − "we were always dancing or practising". Copesin kunnianhimoinen tavoite oli lähteä maailmaa valloittamaan, ja päästä esiintymään New Yorkissa. Toiveena oli myös kohentaa taloudellista tilannetta, joka kotimaan alhaisilla palkkioilla oli jatkuvasti heikko.

Kun he vihdoinkin vuonna 1959 saapuivat New Yorkiin, vastassa oli hankaluuksia, ja paikallisia promoot­toreita oli vaikea saada kiinnostumaan tangosta. Lopulta he pääsivät esiintymään televisiossa, Arthur Murray Show -nimisessä tanssiohjelmassa. Tämän jälkeen show-maailman ovet alkoivat avautua. Ensimmäiset kiinnitykset olivat Chateau Madrid -teatterissa ja yökerhossa La Cigale, mutta tärkein askel oli päästä esiintymään suosittuun TV-ohjelmaan The Ed Sullivan Show. Tämä teki heidät laajasti tunnetuiksi Yhdysvalloissa, ja seurasi esiintymisiä Broadwaylla ja Las Vegasissa. Kotimaahan palattuaan he esiintyvät Aníbal Troilon orkesterin kanssa, sekä keskeisissä rooleissa monissa tangoshow-ohjelmissa, ja María oli useassa elokuvassa.

Tango Argentino

Varsinainen maailmankuuluisuus tuli kuitenkin vasta vuonna 1983 Pariisissa ensiesityksensä saaneen Tango Argentino produktion myötä. "The performance in Paris marked the beginning of a success that lasted for more than ten years, and that took us on a tour through more than thirty countries". Sen lisäksi että Marían ja Copesin huonot henkilökohtaiset välit hankaloittivat kiertueella oloa, joskaan he eivät antaneet sen näkyä esityksissä, ensemblen yhteiselo ei tainnut olla aivan ruusuista − "it wasn´t all heart and flowers". Jossakin vaiheessa miehitykseen tuli uusi pari, "bad apple", joka myrkytti ilmapiirin siinä määrin, että María välillä poistui kotimaahan.

Kirja aprikoi kysymystä, miksi he olivat niin menestyksekkäitä, ja antaa Marían suulla vastauksen, jota kannattaa pohtia.  "We were never acrobats: we shoved virtuosity grounded to the floor, an elegance and connection that now (...) tends to be missing among the new tango couples".

Vihdoinkin oma ura

Argentiinalaisessa tangomaailmassa ylen harvinaista ei ole, vuosikymmenienkään pituisen yhteisen uran jälkeen,  että miestanssija ´päivittää´ partnerinsa nuorempaan − harvoin päinvastoin. Kun 62-vuotiaalle Maríalle vuonna 1996 − neljäkymmentäviisi vuotta kestäneen tanssiparisuhteen jälkeen − ilmoitettiin ettei hänellä ollut roolia seuraavassa Copesin tangoshow-produktiossa, hän lamaantui. "Artistic separation hurt me more than matrimonial separation". Seuraavaksi kahdeksi vuodeksi hän linnoittautui kotiinsa, haluamatta tavata ystäviään, ei edes omaisiaan, kunnes vuonna 1998 Luis Pereira sai hänet houkuteltua mukaan produktioon Tango, la danza de fuego, jossa Pereiralla oli vaimonsa kanssa pääosat.

"That was the beginning of a new era". María Nieves ei suinkaan tanssijana ollut vielä nukkavieru, ja fyysisesti hän oli ikäänsä huomattavasti nuorekkaampi. Edelleen hänen säihkysääriään ihailtiin Buenos Airesin kauneimpina, ja hän oli haluttu tanssikumppani. Eriskummallisena jälkinäytöksenä Nieves joutui vielä kerran tanssi­yhteis­työhön Copesin kanssa, kun Tango Argentino vuonna 1999 herätettiin kolmeksi kuukaudeksi henkiin Broadwaylla.

       María Nieves ja  Pancho Martinez Pay vuonna 2014.  

Buenos Airesissa María sai pääroolittaa itselleen omistetun produktion Tanguera. Etukäteen koreografioimattomia esiintymisiä hän teki monien huipputanssijoiden kanssa, kuten Junior Cervila, Pancho Martínez Pey ja Fabián Peralta, kertoen nauttineensa siitä, että vihdoinkin sai tanssia "vapaasti musiikkiin". Vielä vuonna 2014, ollessaan jo 80-vuotias, hän esiintyi  sekä Festival de Tango Sálonissa että Viva la Pepa -tilaisuudessa, Pancho Martinez Peyn partnerina.   Nykyään hän kertoo viihtyvänsä kotioloissa, "at peace and without resentment".

Kirjan anti

Alkuosassa kirjaa on värikkäitä kuvauksia 40-luvun tangomaailman tavoista ja tunnelmista, niin tanssilattialla kuin sen ulkopuolella, mutta mikään tanssiopas tämä kirja ei ole. Teknisiä ohjeita ei tarjota, eikä tangon tanssimisen saloja muutoinkaan avata, lukuun ottamatta periaatetta "dance really into the ground" − mikä toki on keskeinen neuvo argentiinalaisessa tangossa. Kirjan  päähenkilö ei myöskään kerro pedagogisista periaatteistaan, ja hän vähättelee opettajan rooliaan: "I admit that teaching is not my thing".

Ulkopuolisista henkilöistä laajan esittelyn saa yksi henkilö, läheinen työtoveri Astor Piazzolla, jolle on omistettu oma lyhyt lukunsa. Joitakin muita henkilöitä, kuten Aníbal Troilo, mainitaan tärkeinä ystävinä. Muilta osin tämä kirja keskittyy henkilön nimeltä Maria Nieves edesottamuksiin, iloihin ja kärsimyksiin, niin hänen yksityis­elämässään kuin show-tangon maailmassa − paikoin pateettisuuden rajoja hipoen.

 ELOKUVA

  

Our Last Tango

Tuottaja Wim Wenders

Ohjaaja German Kral

Lailaps Pictures 2015

Amazon.com: 17 dollaria

Tyylipuhdas napakymppi

Yleensä kun jostakin aihepiiristä on sekä kirja että elokuva, viimeksi mainittu häviää vertailussa − ja usein rutkasti. Kirjan ensin lukeneena mieltäni kalvoi pelko, että tämänkin elokuvan tekijät olisivat haksahtaneet tekemään aiheesta vesitetyn, yksityiskohdissaan kaunistellun nyyhkynäytelmän. Onneksi näin ei ole.

Näyttelijöillä kuvatut kohtaukset on suorastaan nerokkaalla tavalla lomitettu todellisten henkilöiden, María Nievesin ja Juan Carlos Copesin haastatteluihin, ja haastattelutilanteissa on saavutettu vahva aidon läsnäolon tunnelma. Haastateltujen suusta saa kuulla hätkähdyttävänkin suorasukaista puhetta.  Myös kuvateknillisesti elokuva on mestariteos, ja niin sisä- kuin ulkotilassa kuvatut näkymät hivelevät silmää. Lyhyesti sanottuna: tämä elokuva kannattaa ehdottomasti katsoa!

                                                                                                                    Elokuvan traileri

Elokuva versus kirja

Kirjassa on sata sivua Marían näkökulmasta kirjoitettua teksiä mutta − kirjan loppuosiossa "María muiden silmin" − vain kaksi sivua Copesilta. Elokuvassa kuulemme kirjaan verrattuna enemmän Copesia, joskin María on elokuvassakin runsaammin esillä.

Vaikka kirjaan luonnollisesti on mahtunut huomattavasti enemmän yksityiskohtaista tietoa, esimerkiksi Marían nuoruudesta sekä heidän uraansa liittyneistä matkoista ja esiintymisistä, saa elokuvan katsomalla kuitenkin hyvän käsityksen tapahtumien kulusta.  Ristiriitojakaan ei juuri tunnu olevan kirjan tietojen ja elokuvan kuvaamien tapahtumien välillä, joitakin yksityiskohtia lukuun ottamatta. Hätkähdyttävin niistä on Marían väittämä elokuvassa, että hän "ei ollut koskaan mustasukkainen", kun taas kirja tihkuu vihaa ja mustasukkaisuutta!

Elokuvan katsominen vahvisti kirjan lukemisesta syntynyttä kuvaa María Nievesistä melko ristiriitaisena ja erittäin herkkänä henkilönä.  Kirjan Muiden silmin -osaan haastatellut henkilöt kuvavat Maríaa toisaalta määreillä "strong personality", " very particular charm", "simply enchanting",  mutta toisaalta maininnoilla "always a very reserved person" ja "seemingly difficult". Ehkä parhaan kuvauksen tästä ristiriidasta antaa hänet työtoverina vuodesta 1992 tuntenut Luis Pereyra: "she has a strong personality and at the same time is almost a fragile girl".

Entä Copesin näkökannat? Niiden ydin on kirjan kaksisivuisessa tekstissä sama kuin elokuvan haastatteluissa. Tanssijana María saa suitsutusta, "a woman who is gifted for dance and the stage", mutta partnerina ja kumppanina yllättävän tylyt maininnat. "She did not go along with me. ´No´was her first answer to any plan or proposal I would make. She would reproach me with having to leave everything − her mother, her neigbourhood. We hated each other mutually".

                                                                                         Elokuvan loppukohtaus.

Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.

Vihaisilla ihmisillä voi olla hyvinkin läheinen ja kiinteä suhde toisiinsa.

(Wikipedia)